Julkisuudessa itseään ”ideologisiksi työttömiksi” kuvaavat ovat nousseet valtakunnan puheenaiheeksi viime päivinä.
Ilmiö käynnistyi
Helsingin Sanomien haastattelemasta Ossi Nymanista, 39, joka elää yhteiskunnan tuilla, mutta ei edes halua ottaa vastaan työpaikkaa. Tämän jälkeen julkisuuteen nousi muitakin henkilöitä, jotka kertoivat karttelevansa töitä tarkoituksella.
Tasavallan presidentti
Sauli Niinistö puhui ”oleskeluyhteiskunnasta” jo muutama vuosi sitten, eikä ole edelleenkään ilahtunut ilmiöstä.
– Olen heistä samaa mieltä kuin ymmärtääkseni jokainen tervejärkinen suomalainen,
Niinistö sanoi IS:n tuoreessa haastattelussa.
– Se, että asiaa mainostetaan, kuvastaa jotain, jota ei toivoisi näkevänsä, hän korosti.
Nyt samaa kielteistä äänensävyä käyttää vuorostaan teollisuuspohatta
Antti Aarnio-Wihuri, yli satavuotiaan perheyrityksen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Työnantajan näkökulmasta Aarnio-Wihurilla, jos kenellä, on kompetenssia kommentoida aihetta.
– Kyse on erittäin valitettavasta ilmiöstä. Kaikenlainen vastikkeeton tuki johtaa sairaisiin tilanteisiin yhteiskunnassa, Aarnio-Wihuri, 77, sanoo IS:n haastattelussa.
Aarnio-Wihuri, tuttavallisemmin AAW, aloitti perheyrityksessä työskentelyn 18-vuotiaana, ja nyt hän on jo yli 50 vuotta johtanut sitä. Liikemies on pitänyt alusta asti tarkasti huolen siitä, etteivät edes hänen omat lapsensa – kaikkiaan seitsemän – saa minkäänlaista erityiskohtelua, pikemminkin päinvastoin.
Esimerkiksi Aarnio-Wihurin
Risto-poika kertoi vuosi sitten IS:lle aloittaneensa työuransa 6-vuotiaana, kun isä osti lapsille possut. Riston piti sisarustensa tavoin kasvattaa possuja ja palkaksi tuli markka jokaiselta lihomiskilolta.
– Minulla on muuten omakohtainen, erikoinen kokemus näistä tietoisesti töitä pakenevista. Kolmisen vuotta sitten jouduin etsimään työvoimatoimistosta lisää työvoimaa maatilalleni, koska tilanhoitaja sairastui vatsatautiin juuri kiireisimpään aikaan, Aarnio-Wihuri kertoo.
– Työvoimatoimisto lähetti työhaastatteluun kolme henkilöä, joista jokainen kertoi samanlaisen tarinan. Eli aina kun kysyin, miksi olet joutunut työttömäksi, vastaus oli sama: ”No, koska olen sellainen tuurijuoppo”. Kukaan ei ollut juopon näköinen, vaan he olivat keksineet tällaisen sepityksen, jottei kukaan palkkaisi heitä.
Aarnio-Wihuri ei ollut aluksi uskoa korviaan. Lopulta hän iski vastaan, omanlaisellaan tyylillä.
– Kolmannelle kaverille sanoin, että ei se mitään haittaa. Otetaan drinkit pellolle mukaan, kyllä se niinkin hoituu! Kaverilla venähti leukaperä, kun se pelkäsi minun palkkaavan hänet juoppoväitteistä huolimatta. Arveli varmaan, että on siinä saakelin hullu isäntä, Aarnio-Wihuri sanoo naurahdellen.
– En tietysti palkannut kaveria. Vakavasti puhuttuna tästä ilmiöstä on syytä päästä eroon. Jossain on joku pahasti vialla, jos pystyy elämään yhteiskunnan tuilla minkäänlaista vastuuta kantamatta.
Marko Lempinen