• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
No kerrohan sinä sitten miksi niin monella herää epäilys ulkomaan elävien osallisuudesta tapahtumaan?

Ei kai suomalaiset lähtökohtaisesti ole rasistinen kansa. Jostain nämä ennakkoluulot aina saavat alkunsa.
En tiedä miksi minun se pitäisi kertoa. Miksi epäillään että mamut hukutteli? Ja suomalaisetko kansana tätä epäilee? Onhan niillä mamuilla bravuurikonnuudet, esim. raiskaukset, mutta hukuttaminen ei oikein ensimmäisenä tule mieleen.
 
Joukolla yhden uhrin kurmottamiset, päällä hyppelyt yms. ovat nimenomaan olleet mamujen suurimpia saavutuksia. Ja iso tekijä on myös poliisi/lehdistö, joka salailullaan herättää aina epäilyksiä. Katso vaikka itse iltalehtien otsikoita ja niiden keskusteluosiot. Jos on vähänkään viitettä mamuihin tai heihin suoranaisesti liittyvä uutinen, niin kommentointi on poistettu käytöstä. Jos taas tekijänä kantasuomalainen, niin se lukee joko otsikossa tai ensimmäisessä virkkeessä ja kommentointi on sallittu. Tämmöinen käytös on omiaan pahentamaan ennakkoluuloja ja suhtaumista mamuja kohtaan.
 
Jahas. Mitenhän pitäisi sitten uutisoida jotta ennakkoluulot vähenisi?
 
Miten olisi vaikka tasavertaisesti? Jos on tapana ilmoittaa tekijän tausta, se ilmoitetaan aina. Jos se ei ole tapana, ei ilmoiteta koskaan. Jos on kommentointi auki suomalaisten kohdalla, se pitäisi niin ikään olla tuontitavaran kohdalla ja vice versa. Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole.
 
Jahas. Mitenhän pitäisi sitten uutisoida jotta ennakkoluulot vähenisi?
Kuten jo joku maalaisjärjellä kerkesikin vastaamaan: Tasa-arvoisesti kuten ajan trendiin kuuluu ja sitä soisi odotettavan myös toiseen suuntaan, ei kantasuomalaisia syrjien. Tällä hetkellähän tekijät ovat melko varmoilla todennäköisyyksillä pääteltävistä tästä toimintamallista, eli ei se nyt ihan oikein mene myöskään maahanmuutajia kohtaan. Nyt välittyy vahvasti tahtotila tuoda ilmi "kyllä mekin osaamme tehdä rikoksia!" ajatusmallia ja toki myös pelko syvällä takapuolessa siitä, että onko rasismia tuoda julki maahanmuuttajien lukuisat rikokset.
 
Ok. En ole seurannut tarkemmin kuinka tekijöiden taustat uutisoidaan kun asia ei juurikaan kiinnosta. Kantasuomalaisuuden maininta uutisessa kuulostaa kuitenkin vieraalta.
Jos rikokset ja niiden yritykset uutisoitaisiin yksityiskohtaisesti kansalaisuudet ja etnisyydet mainiten, mitä etua siitä olisi? Eiköhän tilastoista näe suunnilleen mikä porukka mitäkin rikoksia tehtailee ja kuinka paljon.
 
Iltapaskassa juttua, kuinka Ruotsissa vähät välitetään rannoilla koronasuosituksista. Jutussa mukana kuva Malmön rannalta, kun ruotsalaiset ilakoivat. Keskivertoruotsalainen on aika hyvin ruskettunut.
51cb7d246ceca9a703fd2ce71fb5757a7e5317a3c68a5b5fde85de7f7860f5ee.jpg

Tämä voi selittää sen että suomalaiset mamut ruotsissa on yliedustettuna koronapotilaissa. Mutta kyllähän ne muutkin mamut.
 
Ok. En ole seurannut tarkemmin kuinka tekijöiden taustat uutisoidaan kun asia ei juurikaan kiinnosta. Kantasuomalaisuuden maininta uutisessa kuulostaa kuitenkin vieraalta.
Jos rikokset ja niiden yritykset uutisoitaisiin yksityiskohtaisesti kansalaisuudet ja etnisyydet mainiten, mitä etua siitä olisi? Eiköhän tilastoista näe suunnilleen mikä porukka mitäkin rikoksia tehtailee ja kuinka paljon.
Etuna olisi mm. se, että näin suomalaiset voisivat muodostaa paremmin totuutta vastaavan mielikuvan siitä, miten näiden "pakolaisten" vastaanottaminen vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen ja millaisia kuluja heistä koituu yhteiskunnalle. Ei luulisi olevan kohtuuton toive.

Pitkän aikavälin muutoksia ei tietysti vielä noilla tiedoilla voida arvailla, mutta hyviä vinkkejä odotettavissa olevaan kehitykseen löytyy katsomalla Ruotsia. Vaikka tietysti sikäläinenkin tiedonvälitys tekee parhaansa haitatakseen ilmiön tarkastelua.
 
Vesku taas suomi-vihoissaan liittyi keskusteluun. Onko sulla jotain lähdettä tälle?
Mites somalialaiset?
Eikös tuosta ollut molemmissa maissa juttua että somaleilla oli aika paljon tartuntoja, koska tykkäävät kokoontua. Ja eivät ilmeisesti niin välitä ohjeistuksista.
Tosin olikos se Nyt-liite, joka pahoitteli kun suomessa ei ohjeistusta ollut tarpeeksi somaliksi, koska niin harva osaa suomea...
 
Etuna olisi mm. se, että näin suomalaiset voisivat muodostaa paremmin totuutta vastaavan mielikuvan siitä, miten näiden "pakolaisten" vastaanottaminen vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen ja millaisia kuluja heistä koituu yhteiskunnalle. Ei luulisi olevan kohtuuton toive.

Pitkän aikavälin muutoksia ei tietysti vielä noilla tiedoilla voida arvailla, mutta hyviä vinkkejä odotettavissa olevaan kehitykseen löytyy katsomalla Ruotsia. Vaikka tietysti sikäläinenkin tiedonvälitys tekee parhaansa haitatakseen ilmiön tarkastelua.
Eikö olisi järkevämpää tarkastella asiaa tilastoista eikä otsikoista?
 
Eikös tuosta ollut molemmissa maissa juttua että somaleilla oli aika paljon tartuntoja, koska tykkäävät kokoontua. Ja eivät ilmeisesti niin välitä ohjeistuksista.
Tosin olikos se Nyt-liite, joka pahoitteli kun suomessa ei ohjeistusta ollut tarpeeksi somaliksi, koska niin harva osaa suomea...
Harvahan noista osaa lukea omaakaan kieltään, saati sitten suomea!
 
Eikö olisi järkevämpää tarkastella asiaa tilastoista eikä otsikoista?
Tilastoista saa varmasti hyvän kuvan asioita, tosin viiveellä ja tiettyjen asioiden tilastointi voi olla ei-toivottavaa. Samalla voidaan lopettaa monesta muustakin asiasta uutisointi, koska tilastoistahan ne sitten selviävät. Esimerkiksi uusoikeistolaisesta aktiviteetista saa kirkkaan kuvan sitten tilastoista, turhaan niistä otsikoita käydä revittelemään.

Saanko kysyä sinulta jotakin: uutisoiko sinun mielestäsi YLE ja Hesari puolueettomasti maahanmuuttoon liittyvistä asioista vai oletko huomannut tiettyjen negatiivisten asioiden vähättelyä/peittelyä tai positiivisten asioiden korostamista? En siis kysy sitä, onko se sinusta oikein vai väärin vaan sitä, tapahtuuko niin. TIA vastauksestasi.
 
En lue kumpaakaan. Mutta onko tässä toiveena se, että jos maahanmuutto/ulkomaalais uutisointi olisi totuudenmukaista niin suomalaisten silmät taianomaisesti aukeaisivat ja maahanmuutto lopetettaisiin?
Tuo yllämainittu muslimi-invaasioskenaario on ainakin minusta melko neutraalisti esitetty ylen toimesta kun sitä kuuklailin:
Ihmettelen tuossa kyllä sitä, että miten Unkariin pullahtaa 4,5% muslimipopulaatio kun se on nyt jotain prosentin desimaaleja eikä varsinaisia vetovoimatekijöitä ole nähtävillä.
 
Omat lapset olivat taas sunnuntaihin asti minun luona ja menivät viikolla naapuritalon pihalle kahden kaverin kanssa leikkimään.

No, tytär soittelee hädissään, että sinne tuli kaksi somalityttöä uhkailemaan ja ei halua päästää heitä pois pihalta.

Miten vitussa voi olla jo ala-asteikäisinä noin ilkeitä ja ei ole ensimmäinen kerta kun törmään samaan asiaan.
 
En lue kumpaakaan. Mutta onko tässä toiveena se, että jos maahanmuutto/ulkomaalais uutisointi olisi totuudenmukaista niin suomalaisten silmät taianomaisesti aukeaisivat ja maahanmuutto lopetettaisiin?
En osaa sanoa muiden toiveista, mutta minä haluaisin, että verorahoilla ylläpidettävä organisaatio toimittaisi puolueetonta/tasapuolista tietoa minun elämääni vaikuttavista asioista eikä toimisi pelkkänä toimittajien poliittista näkemystä toitottavana propagandamegafonina. Hesari on oma juttunsa, koska sen voi jättää tilaamatta jos/kun tuputus tympii.
 
Omat lapset olivat taas sunnuntaihin asti minun luona ja menivät viikolla naapuritalon pihalle kahden kaverin kanssa leikkimään.

No, tytär soittelee hädissään, että sinne tuli kaksi somalityttöä uhkailemaan ja ei halua päästää heitä pois pihalta.

Miten vitussa voi olla jo ala-asteikäisinä noin ilkeitä ja ei ole ensimmäinen kerta kun törmään samaan asiaan.
Wikipediasta:
1914 julkaistussa Tietosanakirjassa ”neekeri” määritellään Afrikan pääroduksi ja sen ulkoisia tuntomerkkejä, luonnetta ja henkisiä kykyjä kuvataan tarkoin. Luonnehdinnan perusteella ”neekerit” ovat lapsenkaltaisia, julmia ja vailla henkisiä kykyjä.

Vanha luonnehdinta pätee edelleen. Eivät ne ole sadassa vuodessa muuttuneet miksikään.
 
En osaa sanoa muiden toiveista, mutta minä haluaisin, että verorahoilla ylläpidettävä organisaatio toimittaisi puolueetonta/tasapuolista tietoa minun elämääni vaikuttavista asioista eikä toimisi pelkkänä toimittajien poliittista näkemystä toitottavana propagandamegafonina. Hesari on oma juttunsa, koska sen voi jättää tilaamatta jos/kun tuputus tympii.
Valitettavasti IIRC 80% toimittajista (vai oliko se tämän otanta opiskelevista) on vihervassuja. Eli "hyvissä" kantimissa on, ja on ollut surullisesti jo kauan ollutkin.

Silti, Yle joka on verovaroin kustannettua, saisi olla tasapuolisempi ja yrittää pitää ne punavirher-suvakkius idealogiansa piilossa, ajatelkoon kukin mielessään mitä ajattelee. Se olisi toimittajilta ammattitaitoa. Tai ainakin voisi sen rasismia/uusnatseja siellä ja uusnatseja/rasismia täällä jättää vähemmäksi, olkoon se SPD:n (kuuluisat Arvot tiedetään) ja Husun husutuksien juttu vaikka.

Joku asioista tietävä voisi kertoa, miksi Rakel Liekki on päässyt sellaiseen päättävään asemaan Ylessä, kuin hänellä on? Minulla olisi ideoita, mutta jätän ne varmuuden vuoksi arvailujen varaan.:rofl2: Mutta tilanne on mielestäni aivan anaalista.
 
En osaa sanoa muiden toiveista, mutta minä haluaisin, että verorahoilla ylläpidettävä organisaatio toimittaisi puolueetonta/tasapuolista tietoa minun elämääni vaikuttavista asioista eikä toimisi pelkkänä toimittajien poliittista näkemystä toitottavana propagandamegafonina. Hesari on oma juttunsa, koska sen voi jättää tilaamatta jos/kun tuputus tympii.
Ok. Onko tuosta ylen propagandasta hyviä esimerkkejä? Eihän tuo hyvältä kuulosta jos tuo on noin.
Mistä muuten löydät neutraalia, tasapuolista ja luotettavaa uutistietoa? Netistä on kyllä helppo löytää omiin mieltymyksiin sopivia 'lähteitä' oltiin sitten oikealla tai vasemmalla.
 
Ylellä on ollut aivan julkilausuttu tehtävä edistää kaikkea monikulttuurisuuteen vähänkään liittyvää. Tämä ei ole vitsi.
 
Ok. Onko tuosta ylen propagandasta hyviä esimerkkejä? Eihän tuo hyvältä kuulosta jos tuo on noin.
Mistä muuten löydät neutraalia, tasapuolista ja luotettavaa uutistietoa? Netistä on kyllä helppo löytää omiin mieltymyksiin sopivia 'lähteitä' oltiin sitten oikealla tai vasemmalla.
Tästä ketjusta niitä löytää tai pikkuisen hakemalla. löytyy Koska et itse ylenantoja lue, niin joudut tekemään vähän tutkimustyötä.

Neutraalin tiedon löytyminen on kiven alla nykyään. Ennen oli paremmin: kun operoitiin vasemmisto-oikeisto-akselilla, niin riitti, että teki poliittisen vastakorjauksen. YLEkin oli ihan OK - kunhan muisti tehdä suomettumiskalibroinnin. Toki reporadion aika oli samanlaista ideologista luukutusta kuin nykyäänkin. Mutta vaikka YLE olisi ollut läpimätä koko taipaleensa ajan, ei se olisi syy hyväksyä nykytilannetta. Tästä hyötyvät vain äärilaitojen fanaatikot - ihan molemmilla puolilla.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
HS:n ilmasta nykäisty kommentti.

"JULKISESSA keskustelussa on spekuloitu, että Hietaniemen uimarannassa on ainakin joiltain osin äkkisyvää."

Ja poliisin kommentti.

”Suomalaisilla nuorilla uimataito on yleisesti ottaen aika hyvä, mutta kaikkialta muualta tulevilla ei välttämättä ole sama tilanne”, Koski toteaa.

Tämä kuvastaa suomalaista mediaa hyvin. Ei edes oikein uskalleta sanoa että monet maahanmuuttajat eivät osaa uida. Kaikki negatiivinen tulkitaan rasismiksi, aina vika löydetään jostain muualta.
 
Laura Kotkasta sai haluamattaan huomiota miehiltä kauppareissulla:
IS sanoi:
Laura kertoo olleensa pähkäilemässä teevalikoimaa, kun toinen tuijottelijoista käveli hänen takaansa. Hänen mukaansa mies hivelöi ohimennen hänen takapuoltaan ja kuiskasi korvaan: ”Olet seksikäs.”

Halusin vain äkkiä kotiin. Mies huusi perään vielä ”minne menet, tule takasin”. Koko kotimatkan katselin taakseni, sillä halusin nähdä etteivät miehet jääneet seuraamaan minua.

On ihan käsittämätöntä, että naisten pitäisi pukeutua pitkään kaapuun, jotta huutelua ei tulisi

Hänellä vaikuttaa silmät alkaneen avautua:
Lauran IG sanoi:
Asumme SUOMESSA.

Meidän suomalaisten kulttuuriin kuuluu vielä se, että oma tila on tosiaankin oma tila.

Mutta edelleen ihan suoraan ei pysty sanomaan. Paljonkohan ulkomaalaisia on Kotkassa, 3-5 %?, kun kuitenkin antavat yli 50 % huomiosta.
Lauran IG sanoi:
Lisään vielä sen, että huutelijoista lähes puolet ovat ihan alkuperäisiä suomalaisia.
 
Tästä ketjusta niitä löytää tai pikkuisen hakemalla. löytyy Koska et itse ylenantoja lue, niin joudut tekemään vähän tutkimustyötä.

Neutraalin tiedon löytyminen on kiven alla nykyään. Ennen oli paremmin: kun operoitiin vasemmisto-oikeisto-akselilla, niin riitti, että teki poliittisen vastakorjauksen. YLEkin oli ihan OK - kunhan muisti tehdä suomettumiskalibroinnin. Toki reporadion aika oli samanlaista ideologista luukutusta kuin nykyäänkin. Mutta vaikka YLE olisi ollut läpimätä koko taipaleensa ajan, ei se olisi syy hyväksyä nykytilannetta. Tästä hyötyvät vain äärilaitojen fanaatikot - ihan molemmilla puolilla.
Sitten vaan kovaa huutoa niin kauan että yle muuttuu neutraalimmaksi. Mutta maahanmuuttohuuto ei taida olla se tehokkain tapa.
Veikkaan että yle ei ole ainoa yleisradio jonka toimia oikeisto kritisoi. Itse en jaksa pahastua enkä seurata. Verorahoja heitellään niin moneen syvänteeseen muutenkin että järki lähtee.
Mutta menee jo sananvapausosastolle tämä yle homma.
 
Laura Kotkasta sai haluamattaan huomiota miehiltä kauppareissulla:

Hänellä vaikuttaa silmät alkaneen avautua:

Mutta edelleen ihan suoraan ei pysty sanomaan. Paljonkohan ulkomaalaisia on Kotkassa, 3-5 %?, kun kuitenkin antavat yli 50 % huomiosta.

Jep, muutama prossa matuja ja silti yli puolet niiden tekemiä.

Kommenttiosiollakin vaikutti olevan joku tapaus jossa vaikuttaisisi olevan ulkomaalainen ahdistelijaa ja seurailija:
_amandakaro****

Toi on tosi hirveetä itelle on käyny samallailla kaupassa ja sit lähetty kaupan jälkee vielä seuraamaan
5 t

lauraa****

@_amandakaroliina_siis ihan karseeta
5 t

_amandakar****

@lauraanette pahemmin en kyllä liiku enää yksin
5 t

lauraa****

@_amandakaroliina_mutta niin käsittämätöntä että ei voi enää liikkua yksin ! Hyvä että saat seuraa aina, kaksin aina turvallisempi!
5 t

_amandakar****

@lauraanette no nimenomaa tällänen käytös ei oo kivaa ja kaksin on aina turvallisempi
5 t

lauraa****

@_amandakaroliina_pysy turvassa❤
5 t

markoha*****

@_amandakaroliina_ Seuraaminen johtuu siitä, ettet tee asiaa selväksi, etkä osaa. Hanki koulutusta jonkun kaverisi veljeltä.
5 t

_amandakar****

@markohaatainen iha selväks tein mutta jos ei ymmärtänyt suomeks eikä englanniksi
5 t
"iha selväks tein mutta jos ei ymmärtänyt suomeks eikä englanniksi" Kuullostaa vahvasti diskoläpsyttelijän tekosilta. Noh, sitä saa mitä tilaa. Ei ihminen ala maagisesti käyttäytymään kyseisen maan kulttuurien mukaan johonka muuttaa. En mäkään ala kivittelemään naisia jos matkustan maahan jossa naisten kuuluisi pukeutua siveellisesti ja satun näkemään jonkun naisen huivittomana.
 
Harvoin tulee tänne iloisia uutisia kirjoiteltua, mutta nyt on sitä tiedossa.

Paikallinen VOK sulkee ovensa! Voi tätä ilon ja riemun päivää. Toivottavasti ei tarvitse enää ikinä avautua uudestaan.
Vaikka pari viime vuotta on ollut suhteellisen rauhallista, niin kyllähän tästäkin unelmasta saatiin verot maksaa. Sääliksi käy uhreja.
 
Entiset parturikaverukset ajautuivat riitoihin ja toinen puukotti toista.

"Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1980 syntyneen Arkan Adnan Ashraf Ashrafin viideksi vuodeksi vankeuteen. Lisäksi se määräsi hänet maksamaan uhrilleen yhteensä 11 000 euron korvaukset."

"Verta valuva uhri soitti hätäkeskukseen, mutta ei osannut sen enempää suomea kuin englantiakaan. Hän hoki vain: ”Please, please!”"

Miten tuo voi olla edes mahdollista? Kaveri on asunut ainakin viisi vuotta Suomessa ja on yrittäjänä palvelualalla, mutta ei tästä huolimatta osaa suomea.

Ehkä se on opetellut muutamia fraaseja, jotka eivät kuitenkaan auttaneet asioimisessa hätäkeskuksen kanssa.
 
Laura Kotkasta sai haluamattaan huomiota miehiltä kauppareissulla:

Itse tunnistin tuota uutista lukiessa ihan vaan esim. lauseesta "minne menet, tule takasin" että kyseessä diskoläpsyttelijä. Varmaan alkaa Suomessa olemaan samaa meininkiä kuin Ruotsissa, että nuorista naisista tulee miesvihaajia koska aivot ei kykene hahmottamaan sitä todellista asiaa.
 
Laura Kotkasta sai haluamattaan huomiota miehiltä kauppareissulla:

”Lauran IG” sanoi:
Lisään vielä sen, että huutelijoista lähes puolet ovat ihan alkuperäisiä suomalaisia.
Ilmaisikohan tahallaan tuollalailla paljastaakseen mistä on kyse ja välttäen rasisti-syytökset vai lieneekö oikesti niin tyhmä että luuli tekevänsä jonkin nokkelan ”kyllä suomalaisetkin miehet”-suvakkiheiton kun paljasti että suurin osa ahdistelijoista on itämaan tietäjiä.
 
Harvoin tulee tänne iloisia uutisia kirjoiteltua, mutta nyt on sitä tiedossa.

Paikallinen VOK sulkee ovensa! Voi tätä ilon ja riemun päivää. Toivottavasti ei tarvitse enää ikinä avautua uudestaan.
Vaikka pari viime vuotta on ollut suhteellisen rauhallista, niin kyllähän tästäkin unelmasta saatiin verot maksaa. Sääliksi käy uhreja.

Huoli pois, Afrikan mantereella sikiää sellainen väestömassa ettei sitä uskokaan, ei aikaakaan kun on uusi porukka VOKissa. Kohta on metsät poltettu, elukat tapettu ja ilmastonmuutoksen myötä loputkin viljelysmaat, mitkä ei lähimainkaan riitä kattamaan edes nykyistä tilannetta, kuivuneet. Ja lisää kansalaisia synnytetään.

Maailman hedelmällisimmällä naisella on 44 lasta - nyt lääkäri pisti "piuhat poikki"

Tämä on oikeasti hankala kysymys, joku roti pitäisi väestönkasvuun saada kehitettyä. Äkillinen väestömäärän laskeminen ylisuurissa populaatioissa kun koetaan varsin kyseenalaiseksi toimenpiteeksi. Evoluutio (luonto) tosin toimii juuri noin.
 
Koulutus ja elintason nosto on paras keino tuohon. Sellaisen luominen Afrikassa yms. kestävästi lienee kuitenkin vaikeusasteeltaan sama kuin voittaisi lotossa 5 kertaa putkeen.
 
Harvoin tulee tänne iloisia uutisia kirjoiteltua, mutta nyt on sitä tiedossa.

Paikallinen VOK sulkee ovensa! Voi tätä ilon ja riemun päivää. Toivottavasti ei tarvitse enää ikinä avautua uudestaan.
Vaikka pari viime vuotta on ollut suhteellisen rauhallista, niin kyllähän tästäkin unelmasta saatiin verot maksaa. Sääliksi käy uhreja.
Tuossa on kyllä kääntöpuolikin, seuraavaksi joku onneton saa tuon vokin asukkeja seinänaapurikseen.
 
Viimeksi muokattu:
Huoli pois, Afrikan mantereella sikiää sellainen väestömassa ettei sitä uskokaan, ei aikaakaan kun on uusi porukka VOKissa. Kohta on metsät poltettu, elukat tapettu ja ilmastonmuutoksen myötä loputkin viljelysmaat, mitkä ei lähimainkaan riitä kattamaan edes nykyistä tilannetta, kuivuneet. Ja lisää kansalaisia synnytetään.

Maailman hedelmällisimmällä naisella on 44 lasta - nyt lääkäri pisti "piuhat poikki"

"Nauratti" tämä miten mies pysyi hengessä mukana mutta raja tuli vastaan 44:en lapsen jälkeen ja lähti läpsyttelemään muualle :D
 
Koulutus ja elintason nosto on paras keino tuohon. Sellaisen luominen Afrikassa yms. kestävästi lienee kuitenkin vaikeusasteeltaan sama kuin voittaisi lotossa 5 kertaa putkeen.

Siellä on koulustason nostoa yritetty jo aika pitkään, ei näytä onnistuvan jos väestönkasvua ajatellaan. Tylysti voisi sanoa, että josko korona auttaa asiassa. Kulttuurissa on se, että lapset ovat vanhusten ainoa turva niin niitä pitää tehdä sitten niin perkuleesti.
 
On jo vihdoin aika antaa Afrikan löytää oma tiensä. Se loputon avustusidea ei ole toiminut enää pitkään aikaan.
 
Puolet suomalaisista pitävät rasismia merkittävänä ongelmana.

"Vastanneista 51 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä "Rasismi on mielestäni merkittävä ongelma Suomessa". Täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämästä oli 43 prosenttia. Kuusi prosenttia ei osannut sanoa asiasta kantaansa.

Naiset kokivat rasismin ongelmaksi selvästi miehiä useammin. Naisista vain seitsemän prosenttia oli esitetyn väittämän kanssa täysin eri mieltä, kun taas miehistä täysin eri mieltä oli noin joka viides.

18–29-vuotiaat pitivät rasismia merkittävänä ongelmana useammin kuin muut. Toisaalta yli 70-vuotiaat kokivat rasismin ongelmaksi useammin kuin keski-ikäiset.

Puoluetausta toi esiin suurimmat erot vastaajien välillä. Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista noin 80 prosenttia oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että rasismi on merkittävä ongelma Suomessa.
Perussuomalaisia äänestäneistä kolme neljäsosaa taas oli asiasta täysin tai jokseenkin päinvastaista mieltä. SDP:tä äänestävät näkivät rasismin ongelmana useammin kuin keskustan ja kokoomuksen kannattajat.

Kyselyyn vastasi viime viikolla tuhat täysi-ikäistä suomalaista."

Epäilen että sen takia ihmiset näkee tällä hetkellä joka puolella rasismia, kiitos median.

Ensin oli Greetan itkut joka mediassa toitotettavana ja nytten on BLM tapahtumat.
Kyllä media saa ihmiset sekaisin.
 
"Rasismi on mielestäni merkittävä ongelma Suomessa"

Oon reilusti yli 30v, pyöriny elämäni aikana vaikka missä ja vaikka missä porukoissa, enkä muista että oisin ikinä nähny suomessa tilannetta missä joku olis kokenu rasismia. Sellasta, että joku suomalainen RASISTI olis tehny jotain ei suomalaiselle. Tai edes huutanu jollekki mustalle miehelle tyyliin "painu vittuun täältä naapuri" tms.

En sitten tiiä oonko onnistunu valitsemaan ihmiset ympärilleni hyvin, vai oonko tietämättäni niin piilorasisti, etten nää sitä, mutta oon koittanu muistella enkä muista nähneeni mitään sellasta.

Ja siks aina ihmettelen tätä, kun jengi löytää rasismia kaikkialta. Varsinkin suomesta ja suomalaisista. Varmasti sitä täälläkin on, mutta en vaan oo itse henkilökohtaisesti nähny.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 748
Viestejä
4 887 457
Jäsenet
78 874
Uusin jäsen
zouel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom