- Liittynyt
- 02.11.2016
- Viestejä
- 6 908
"Kuolleen" irakilaisen juttu edistyy:
"Iltalehti uutisoi marraskuussa 2019 tapauksesta, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) tuomitsi Suomen valtion ihmisoikeusloukkauksesta.
Tapauksessa Saddam Husseinin armeijassa palvellut irakilainen turvapaikanhakija joutui palautetuksi takaisin kotimaahansa vuonna 2017 ja tuli EIT:n tietojen mukaan surmatuksi.
Toukokuussa poliisi epäili, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa.
Poliisin arvion mukaan kuusi asiasta epäiltyä ovat kytköksissä sekä hallinto-oikeuden että EIT:n huijaamiseen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
HS:n mukaan sekä hallinto-oikeuden että EIT:n epäiltyjä huijaamisia tutkitaan nyt törkeänä petoksena ja törkeänä väärennyksenä.
Aikaisemmin tuomioistuimen huijaamista tutkittiin vain törkeänä väärennyksenä.
Keskusrikospoliisin tuoreen tiedon mukaan kuolleeksi julistettu mies on yhä elossa.
HS:n jutussa tutkinnanjohtaja Jan Aarnisalo toteaa, että KRP on tehnyt oikeusapupyyntöjä kahteen maahan, joista toinen on Irak. Toista maata tutkinnanjohtaja ei halunnut HS:lle kertoa."
HS: Suomesta turvapaikkaa hakeneen irakilaismiehen epäillään huijanneen valekuolemalla – tutkinta laajenee