Jos jatketaan samalla pessimistisellä linjalla: Niinistö on esittänyt kysymyksen (muistaakseni 2016) muille EU-johtajille siitä, mitä tehdään jos yksi EU-maa joutuu jonkinlaisen sotilaallisen vaikuttamisen kohteeksi. Vastaukset olivat päänpyörittelyä. Oma arvaus on että EU perussopimus neuvotellaan pikapikaa uusiksi ja/tai vaikuttamisen kohteeksi joutunut maa potkaistaan ulos vielä nopeammin. Tai sitten asiaa katsellaan sormien läpi vuosikausia. EU ei ole eikä tule ikinä olemaan puolustus- tai sotilasliitto koska yksikään sekä EU:ssa että NATO:ssa oleva maa ei halua alkaa rakentaa mitään kaksinkertaista päällekäistä järjestelmää.Millaista konfliktia meinasit kahden EU maan ja Venäjän välillä, josta sama seuraus kun mahdollisen Ukrainan lisävalloituksen jälkeen ?
Joku "siivili" rakentaa "huvillaa" jonnekkin saareen ? Vai
Seurauksista: Saksassa on jo alkanut varmistelu että kaasuputki jätetään mahdollisten sanktioiden ulkopuolelle Ukrainan tapauksessa. Samaan aikaan kutsuivat Ukrainan tilannetta 'aluekiistaksi', vaikka todellisuudessa sotaa siellä käydään kohta kahdeksatta vuotta. Olikohan tälläviikolla kun IEA:n johtaja syytti Venäjää energiakriisin luomisesta toimittamalla kuukausien ajan kaasua jopa kolmanneksen vähemmän sovitusta samaan aikaan kun kaasuvarastot Euroopassa ovat ennätysalhaiset. Kun Saksassa kotien lämpötilat laskevat alle 10 asteeseen, Ahvenanmaa tai Gotlanti on täysin merkityksetön asia siellä.
Edit: Ruotsi asetti joulun aikoihin armeijan korotettuun valmiuteen. Tänään ilmoittivat aloittavansa Gotlannissa näkyvän valvonnan kaduilla ja strategisissa kohteissa kuten Visbyn satama.
Ökad militär aktivitet på Gotland: "Patruller ute på gator" - P4 Gotland
Med anledning av det uppskruvade tonläget mellan Ryssland och Nato och Rysslands mobilisering av trupper vid Ukrainas gräns så ökar nu Försvarsmakten sin ...
Viimeksi muokattu:
