Keskustelua kevytautoista

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Juurikin näin. En ymmärrä miksi joidenkin pitäisi saada ajaa liikenteessä olemattomalla ajo-opetuksella. Se maantieajo yli 60km/h taitaa olla se vähiten opetusta vaativa osuus. Ja kun se opetus kompensoidaan B-korttia ajaessa, niin lopputulos olisi aika optimaalinen.
Nykyään monet menee sinne B ajokokeeseenkin ilman että on metriäkään ajanut maantiellä. Kiitos uusimman ajokorttilain.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 324
Tässä taas hyvä esimerkki siitä että ajokortin saaminen nykyisillä vaatimuksilla ei takaa kovinkaan turvallista liikennettä näille kuljettajille tai meille muille jotka olemme samaan aikaan liikenteessä.

17-vuotias ja 18-vuotias kuski ajoivat kilpaa kadulla – molempia epäillään törkeästä liikennerikoksesta

Kaksi vasta ajokortin saanutta kuljettajaa kaahaili törkeästi Iisalmen keskustassa keskiviikkoiltana.

Poliisin mukaan 17-vuotias mies ajoi henkilöautolla 83 kilometrin tuntinopeutta ja 18-vuotias nainen 93 kilometrin tuntinopeutta kadulla, jossa on 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

17-vuotiaalla pojalla oli ajo-oikeus henkilöauton kuljettamiseen poikkeusluvalla.

Poliisin mukaan nuoret kuljettajat ajoivat keskenään kilpaa hetken mielijohteesta. Molempia epäillään nyt törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Aika surullinen vuosi ollut tämä kuluva noiden nuorten kuljettajien ajoasenteen yms. suhteen ja valitettavasti pahaa jälkeä on tullut, onneksi ei tällä kertaa.
 
Tässäkin vaikuttaa lakimuutokset. Nykyään B-ajokokeeseen pääsee sinä päivänä kun täyttää 17, ilman aiempaa ajokorttia katsomalla tallenteena kännykästä EAS tunnit joissa on vaan perussäännöt ja ajamalla 5,5 ajotuntia autolla ympäri parkkipaikkaa + päälle 5 ajotuntia simulla ja 3,5 riskientunnistusajoa(sis pimeän ja liukasajon) simulaattorilla ja 0,5 ajotuntia autolla. Ei tuossa ajassa ehdi mitään asennepuolta opettaa.

EAS teoriatallenteet jää pois jos on joku kortti pohjalla.

muoks: tuo on se halvin tapa suorittaa koulutus. Arvatkaa moniko vanhempi tai teini itse valitsee tuon paketin verrattuna siihen että ajaisi vaikka edeltävän lain minimit, jolla 70% kuskeista pääsi tasolle että osasi ajaa 30min ajokokeen ilman vaaratilanteita?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 324
Tässäkin vaikuttaa lakimuutokset. Nykyään ajokokeeseen pääsee ilman aiempaa ajokorttia katsomalla tallenteena kännykästä EAS tunnit joissa on vaan perussäännöt ja ajamalla 5,5 ajotuntia autolla ympäri parkkipaikkaa + päälle 5 ajotuntia simulla ja 3,5 riskientunnistusajoa(sis pimeän ja liukasajon) simulaattorilla ja 0,5 ajotuntia autolla. Ei tuossa ajassa ehdi mitään asennepuolta opettaa.
Jotenkin pitäisi saada havainnollistettua ja päähän ja luihin ja ytimiin iskostettua esim. tässä ym. tapauksessa nuorille kuljettajille mikä on se konkreettinen ero, mitä voi sattua ja miten helposti ja pahasti sattuu kun nopeus tilanteessa on sallittu 40 km/h tai tässä tapauksessa mitattu 93 km/h. Viime aikaisissa uutisissa on huomiota herättänyt myös se että sukupuolijakauma on muuttunut, niin se tasa-arvo vaan etenee.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157

Simulaattori noin muuten ei korvaa mielestäni tositilannetta, mutta tällaisessa sitä voisi käyttää. "Aja keskustan läpi ensin normaalisti ja sitten 30km/h ylinopeutta" ja katsotaan millaista tuhoa/läheltäpititilanteita saadaan aikaan.

Kuuluukohan nykyään radalla tähtävät väistöt eri nopeuksista koulutukseen? Vuosituhannen vaihteessa kuuluivat ja nekin ovat havainnollisia.
 
Kuuluu, tavallaan. Eli suurin osa hoitaa liukkaan simulla ja niistä jotka hoitaa autolla monet menee vielä radalle, mutta osa hoitaa nämäkin jossain hiekkatiellä tai vastaavalla, koska laki muutettiin sallimaan liukasajo oman harkinnan mukaan sopivalla alueella.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Mä olisin itse tykännyt ajatuksesta, että olisi saanut kevytauton + alkaa opetusluvalla opettaa lasta liikenteeseen B-korttia varten. Olisi voinut samantien opettaa "kunnolla" liikenteeseen havainnointia jne ja tenava olisi päässyt myös tätä käytännössä opettelemaan kevytautolla omatoimisesti.

Tosin tämä että voi alkaa opettamaan B-korttia jo 16 vuotiaalle, on hemmetin hyvä muutos. Ehtii tehdä tarvittavaa asennekasvatusta jotta nuori ymmärtää liikenteen olevan siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kilvanajo jne vouhotus on sitten asia erikseen joka tehdään esimerkiksi jääradalla, Botnialla tms oikeasti yhteiskunnassa sovitussa olosuhteessa.

Kevytautot ovat mielstäni tervetulleita myös siksi, että niihin on järkevät varaosa saatavuudet ja hinnoittelut, verrattuna noihin ämpärimuovista liimattuihin koppeihin. Näiden kanssa voisi opettaa myös ajoneuvon huoltoja..
 
10R

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
122
Verrattuna mihin? Itse siis arvelin, että sille samalle 18-vuotiaalle kuskille kevytauton vakutuus olisi halvempi kuin normaalin henkilöauton. Muussa ei olisi mitään järkeä.
Kaipa noiden kevytautojen vakuutuksien hinnoittelua verrattaisiin olemassa olevien mopoauton vakuutuksien hintoihin, jos niitä ylipäätään koskaan tulee. Voisi veikata noiden vakuutuksien olevan kalliimpia kuin tavallisten henkilöautojen vakuutuksien.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
354
Tässä lähiaikoina enemmänkin huomiota nuorison liikennekulttuuriin kiinnittäneenä on pakko todeta, että toivottavasti nämä ajatukset kevytautoista tai mahdollisesti jopa ajokortin ikärajan laskusta haudattaisiin vähin äänin hyvin nopeasti.

Ainakin tällä paikkakunnalla mopoista ja skoottereista tuntuu lähes kaikki olevan viritettyjä ja mahdollisimman kovat äänet yritetään saada vehkeistä aikaiseksi. En esimerkiksi muista, koska olisin autolla ohittanut kaupunkiliikenteestä ensimmäistäkään - päinvastaisia tilanteita on kyllä joka kerta kun autolla on liikkeessä. Kymmenen vuotta sitten tilanne oli selvästi parempi - liekö valvonta/puuttuminen resurssisyistä vähentynyt?

Liikenteessä leikitään, otetaan käsittämättömiä riskejä, kisaillaan kuvitellen sen olevan tosielämän videopeli. Tilanteesta riippumatta pitää ajaa niin kovaa kuin vehje vain kulkee ollaan sitten tiellä, kadulla, pihalla, parkkipaikalla tai mopoillekin sallitulla kevyen liikenteen väylällä. Muita liikkujia ei yksinkertaisesti huomioida kuin sen kuuluisan karvan verran. Hurja ajatus olisi antaa vielä noin harkintakyvyttömälle ja mahdollisia seurauksia käsittämättömälle joukolle nykyistä raskaampaa kalustoa edes nopeusrajoitettuna. Vähän kuin antaisi simpanssille ladatun käsiaseen.

Eikä se järki ole vielä päässä edes täysi-ikäisenä kun pääsee oikean auton rattiin. Oman kuolevaisuuden ja seurausten ymmärtäminen kypsyy ihmisille vasta myöhemmin.

Edit: Pientä muokkausta ja kirjoitusvirheiden poistamista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 044
Ainakin tällä paikkakunnalla mopoista ja skoottereista tuntuu lähes kaikki olevan viritettyjä ja mahdollisimman kovat äänet yritetään saada vehkeistä aikaiseksi. En esimerkiksi muista, koska olisin autolla ohittanut kaupunkiliikenteestä ensimmäistäkään - päinvastaisia tilanteita on kyllä joka kerta kun autolla on liikkeessä. Kymmenen vuotta sitten tilanne oli selvästi parempi - liekö valvonta/puuttuminen resurssisyistä vähentynyt?
Kyllähän mopoja on aina viritetty, kun itse olin 15-vuotias, nini muistan kuinka tehtiin kavereiden kanssa kartoitusta kuntapahasen mopotilanteesta, tultiin siihen tulokseen että yli 90% eivät olleet vakioita, ja tuokin lähinnä siksi että oli muutama mopo, joiden statusta ei tiedetty. Tuosta jäi tietysti ulos joidenkin vanhojen pappojen, kulkuneuvot.

Kevytauton kieltäminen siksi että sitä voidaan virittää ei ole kovin hyvä argumentti, koska nykyisiä mopoja, ja mopoautoja viritetään myös, joskin mopon ja mopoauton virittäminen on huomattavan helppoa, kevytautoon voisi integroida myös valvontajärjestelmän jolla sen todellista ajonopeutta voitaisiin valvoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641

Jostain uutisesta luin että kevytautoissa on joku (tietenkin) purkki, mikä valvoo käyttöä, ja jos sitä lähtee sorkkimaan, niin hälytys lähtisi samantien johonkin... Joku IS uutinen viikkojen tai kuukausien takaa. Oli sen verran tynkä ja epämääräinen uutinen etten katsonut edes tarpeelliseksi postata sitä tänne.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Moottori testasi: kun kevytauto pysähtyy, kiitää mopoauto vielä 25 km/h

Moottori-lehti testasi "jostain syystä" uuden nopeusrajoitetun henkilöauton jarrutusmatkoja uusilla renkailla käytettyn mopoauton jarrutusmatkoihin käytetyillä renkailla. Hyvä että testaillaan, mutta kannattaisi nyt vähän järkeäkin käyttää. :eek:

Kevytauto Mopoauto
Jarrutusmatka 45 km/h 8,4 m 13,8 m
Jarrutusmatka 60 km/h 15,4m Ei mitattu.
Eli toisin sanoen jarrutusmatkat kasvaisi yli 1,6 metriä sen johdosta että kevytautolla ajettaisiin lujempaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 324
Eli toisin sanoen jarrutusmatkat kasvaisi yli 1,6 metriä sen johdosta että kevytautolla ajettaisiin lujempaa.
Niin kasvaisi vaikka alla siis uudet renkaat. Ja edellyttää tietenkin myös että rajoitin on edelleen toiminnassa.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Niin kasvaisi vaikka alla siis uudet renkaat. Ja edellyttää tietenkin myös että rajoitin on edelleen toiminnassa.
Sama rajoittimen edellytys on mopoautossa. Kyllä nekin kulkisi siellä 70 paikkeilla jos ohitetaan rajoitukset. Joskus tullutkin 60 alueella mopoauto ohi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 044
Se ero noissa rajoittimissa on että mopoauton rajoitin on paljon helpompi ohittaa kuin tuollaisen kevytauton. Viimeviikolla ajoin juuri mopoauton perässä n. 90km/h, tosin tuota oli kyllä viritetty jo muutenkin kun vain rajoitin ohittamalla, tuuppasi melko tuuheaa savua.

Jos tuon rajoittimen ohittamista pelätään niin kovasti, niin kevytautossa olisi kuitenkin hyvin yksinkertaista toteuttaa järjestelmä jolla sitä valvotaan. En tarkoita aktiivista GPS systeemiä, vaan esim vuosittain tarkastettavaa datankeruuta, jossa laite mittaa ajetun matkan, ja suurimmat nopeudet, tuota matkatietoa kun verrataan auton muihin moduuleihin tallennettuun kilometrilukemaan tehdään loggerin irroittaminen havaittavaksi, ja tuo kun viimeistellään riittävän raskaalla valvontamaksulla, niin "virittämisestä" ei ole enää kovin houkuttelevaa.

Nykyiselläänkin mopon virittämisestä tulee melko kalliit maksut, mutta koska kiinnijäämisen riski on aivan olematon, ei tuossa ole kovinkaan kummoista riksiä loppujenlopuksi. Käytännössä kun yli 95% viritetyistä mopoista ei ikinä saa mitään sanktiota. Tuollainen jatkuva valvontalaite, nostaa kiinnijäämisen riskin iha eri luokkaan. Käytännössä laitteen toimintahäiriöön pitää olla jokin ennalta määritelty ratkaisu, jonka mukaan toimitaan, jottei oikeasti vioittunut laite aiheuta välittömästi sanktioita, vaan vain tapauksessa jossa se vioittuminen jätetään huomioimatta.

Tuohon Moottorilehden jarrutusmittaukseen: mittausalustana kostea asfaltti on nyt huono, koska se on niin epämääräinen käsite. Jos kyseessä olisi kuiva asfaltti, tuon mopoauton kuluneempaa rengastusta ei tarvitsisi ottaa sen kummemmin huomioon, mutta kostealla asfaltilla sen vaikutus voi olla merkittävä.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
544
Mitä olette mieltä tälläisestä sähkömopoautosta korvaamaan perinteisen nuorison päristimen? Alkureaktio tämä nähtyäni oli "mitä nyt taas Ranskalaiset", mutta ajokorttiluokan ja hinnan ymmärtämisen jälkeen täytyy antaa pisteet innovoinnista. Toisin kuin mopoautolla, voisin tuollaisella jopa välillä kauppaankin kurvata.

Hinnan puolesta ainakin tuollainen 12-15ke Aixam vs 7ke sähköauto tuntuu aika selkeältä tapaukselta. Luulen, että joku voisi tällaisesta tuon 10-12ke:kin Suomessa maksaa ennen kuin alkaa saamaan virallisten kanavien kautta.

20210413_191133.jpg

20210413_191123.jpg

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Meilläpäin ei mopoautoja enää juuri ole. Kaikki ajaa traktorimönkijöillä (Polaris Ranger Nordic Pro). Noilla saa ajaa 60km/h ja kortti on halvempi kuin mopoautokortti + noiden vakuutukset on liki ilmaiset.
Polaris Ranger Nordic Pro -mönkijät

Tollaisen saa n. 18te uutena lämpöhytillä+lämmittimellä+normirenkailla (talveksi saa nastat). Eli kallis on, mutta ilmeisesti jälleenmyyntiarvo on hyvä myös.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Mitä olette mieltä tälläisestä sähkömopoautosta korvaamaan perinteisen nuorison päristimen? Alkureaktio tämä nähtyäni oli "mitä nyt taas Ranskalaiset", mutta ajokorttiluokan ja hinnan ymmärtämisen jälkeen täytyy antaa pisteet innovoinnista. Toisin kuin mopoautolla, voisin tuollaisella jopa välillä kauppaankin kurvata.

Hinnan puolesta ainakin tuollainen 12-15ke Aixam vs 7ke sähköauto tuntuu aika selkeältä tapaukselta. Luulen, että joku voisi tällaisesta tuon 10-12ke:kin Suomessa maksaa ennen kuin alkaa saamaan virallisten kanavien kautta.

Eriasia onko mopoautoissa ylipäätään mitään järkeä, mutta jos niiden sisällä katsotaan niin onhan tuo nyt 10 kertaa fiksumpi kuin ”perinteinen” mopoauto. Sähköautojen huonot puolet karisee kun noilla harvemmin mitään satojen kilometrien siivuja ajellaan ja jos hintakin on halvempi niin mikä se huobo puoli onToki lienee sitten samanlaisia surmanloukkuja kolarissa kuin polttisserkkunsakin?

Saakohan näitä laskea EU:n keskkpäästöihin vai mikä Citikan motivaatio on? Toisaalta jos saisi, niin luulisi näitä olevan joka merkillä?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
578

Tälläinen tuli nähtyä perjantaina liikenteessä Vihdintiellä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 044
Meilläpäin ei mopoautoja enää juuri ole. Kaikki ajaa traktorimönkijöillä (Polaris Ranger Nordic Pro). Noilla saa ajaa 60km/h ja kortti on halvempi kuin mopoautokortti + noiden vakuutukset on liki ilmaiset.
Polaris Ranger Nordic Pro -mönkijät

Tollaisen saa n. 18te uutena lämpöhytillä+lämmittimellä+normirenkailla (talveksi saa nastat). Eli kallis on, mutta ilmeisesti jälleenmyyntiarvo on hyvä myös.
Yksi äijä valitti kun oli omille mukuloilleen ostanut tuollaisen että ne ei kestä kilometrejä. Niitä ei ole tarkoitettu mopoauton korvaajaksi, vaan että niillä päristeltäisiin satunnaisesti jossain tiluksilla, ja ilmeisesti vehkeen elinkaareksi on ajateltu jotain 10-20tkm, joka innokkaalle mopoautoilijalle paukahtaa jo kuukaudessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Tälläinen tuli nähtyä perjantaina liikenteessä Vihdintiellä.
Vaasassa on myös yksi liikenteessä näkynyt, pakko sano että kyllä sitä hetken katteli että mikäs tuo on. Hinnan ollessa kohdallaan miks ei tuolla kaupassa kävisi, mahtaa olla myös kohtuu kätevä parkkeerata.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 922

Niin no justhan tuossa todettiin, että maksaa 18 tonnia uutena. Sillä rahalla saa aika monta uutta ihan oikeaakin autoa. Ei toki sellaista millä voi vetäistä keskelle kurapeltoa ja pääsee vielä poiskin, mutta tuskin tässä se käyttötarkoitus on mielessä kuitenkaan suurimmalla osalla ostajia nykyään.

Toki jos teillä käy 15-vuotiaat tekemässä perheen kauppareissut niin toki voi olla asia eri.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
544
Eriasia onko mopoautoissa ylipäätään mitään järkeä, mutta jos niiden sisällä katsotaan niin onhan tuo nyt 10 kertaa fiksumpi kuin ”perinteinen” mopoauto. Sähköautojen huonot puolet karisee kun noilla harvemmin mitään satojen kilometrien siivuja ajellaan ja jos hintakin on halvempi niin mikä se huobo puoli onToki lienee sitten samanlaisia surmanloukkuja kolarissa kuin polttisserkkunsakin?

Saakohan näitä laskea EU:n keskkpäästöihin vai mikä Citikan motivaatio on? Toisaalta jos saisi, niin luulisi näitä olevan joka merkillä?

Ei vaikuta päästökeskiarvoihin, mitä aiemmin Googletin. Ehkäpä laskevat tuollaisella 4v 40kkm leasingdiilillä olevan kannattavaa myydä. 3409e+20×48e = 4360e Yli puolet kulkineesta tuossa vaiheessa maksettu ja käyttöikää vielä varmastikkin jäljellä. Mikä lienee akkupaketin takuu ja laskettu elinikä?Tuohon kun lisää vielä mahdolliset suurkaupungin kolhut ja niiden korjaukset, voi trendikkäästä "20e" kuussa sopparille tulla lopulta käyttäjälleen hintaa.

@tom_gore nuo bongaukset liittyi siis Citroenin 8ke sähkömopoautoon, jota myydään tällä hetkellä virallisesti vasta Ranskassa.

Jännä jos tosiaan Suomeen löytänyt tiensä jo useampi yksilö. Rahdillahan nuo on ollut pakko toimittaa, 70km rangella ja 3 tunnin latausajalla sitä saisi hetken Ranskasta asti ajaa. Kiinnostaisi kyllä tietää paljon tulee rahdille hintaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
578
Jännä jos tosiaan Suomeen löytänyt tiensä jo useampi yksilö. Rahdillahan nuo on ollut pakko toimittaa, 70km rangella ja 3 tunnin latausajalla sitä saisi hetken Ranskasta asti ajaa. Kiinnostaisi kyllä tietää paljon tulee rahdille hintaa.
Veikkaisin, että tämä Vihdintiellä näkemäni yksilö oli maahantuojan autoja, kun sen pääkallopaikka on suhteellisen lähellä bongauspaikkaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 044
Jännä jos tosiaan Suomeen löytänyt tiensä jo useampi yksilö. Rahdillahan nuo on ollut pakko toimittaa, 70km rangella ja 3 tunnin latausajalla sitä saisi hetken Ranskasta asti ajaa. Kiinnostaisi kyllä tietää paljon tulee rahdille hintaa.
Eräs tuttu haki muutama vuosi sitten Hollannista työkoneen, jonka rahti oli 1500e pk-seudulle. Eiköhän se samoille holleille asetu tuollainen autokin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 750
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom