Keskustelua hybridiautoista

Tuosta voi hieman vertailla noita kulutuksia EPA normin mukaan. Kyllähän tuo Toyotan hybridi tulee selvästi esille kaupunkietevämmyydessä. Omalla kohdalla, kun laittaa tuohon kulutusarakkeeseen 1,7 L/100 km lukeman, niin alkaa olla melkoisen pieni ”spare” etu tuolla 5 vuoden jaksolla. Verrokkina tuolla taitaa olla joku 8,3 K/100 km lukemalla oleva perusauto. Nuo EPA kulutukset on siitä hyviä, että ne vastaa kohtuudella lukemia mihin jokainen karvalakki kuski tulee pääsemään ja normisti menee omalla kohdalla vähintään 0,5 L alle. Eli katsottuna vuoden keskikulutus lukemia nuo.

 
Eihän siitä hybriditekniikasta maantieajossa juurikaan hyötyä ole, joten tyhjällä akulla ajaessa olisi ihan sama vaikka olisi pelkkä bensakone, mutta kaupungissa se lataamatonkin plugari säästää huomattavasti verrattuna pelkkään bensakiuluun.
Ainoastaan siinä tapauksessa, ett polttis käyttää Atkinson kiertoa. Muussa tapauksessa tavallinen polttis raahaa mukanaan paljon ylimääräistä kuollutta massaa.

Kuga grandland phev kulutus.jpeg
 
Eihän siitä hybriditekniikasta maantieajossa juurikaan hyötyä ole, joten tyhjällä akulla ajaessa olisi ihan sama vaikka olisi pelkkä bensakone, mutta kaupungissa se lataamatonkin plugari säästää huomattavasti verrattuna pelkkään bensakiuluun.
Kyllä hyvin tehty hybridi laskee bensan kulutusta, koska se polttis käy optimipisteessään suurimman osan ajasta (hyötysuhde 25 % -> jopa 40%) samalla kun sähkömoottorilla kompensoidaan polttomoottorin alhaista litratehoa. Lisäksi polttis on mitoitettu niin, että optimialueella voidaan olla ohjaamaatta ylimäärin energiaa akkuun päin, jolloin lataus-purku -häviöt minimoidaan. Kunhan keskimäärin ladataan polttiksesta vähän enemmän kuin avustetaan, niin täyssähköajon määrällä pidetään tuo yhtälö balanssissa. Aerodynaamisessa b-c segmentin autossa se on alle 2 litrainen Atkinson ja Rav4 kokoisessa tilavuutta voi olla enemmän, koska vastuksia on enemmän. Näitä malleja löytyy merkeiltä, millä on samasta voimalinjasta myös itselataavat versio eli korealaiset, Toyota, Renault ja Ford nyt ainakin.

Kun pienenkin moottorin kylkeen lyödään turbo, niin maksimi hyötysuhde laskee ja lisäksi optimialueen alarajan teho lähes kaksinkertaistuu. Tuolla reseptillä ei päästä parantamaan juurikaan vastaavaan bensamalliin verrattuna muuten kuin seinästä lataamalla.

Kaupunkiajossa painavahkon plugarin kiihdytyksiin tarvitaan tehoa ja loput ohjataan akkuun jolloin turbo polttomoottorillakin päästään lähemmäs optimialuetta. Kulutus paranee kun ajetaan sitten tasaiset ja jarruttelut täyssähköllä kiihdytyksissä ladatulla energialla.
 
Viimeksi muokattu:
Hybridiautoja kun monesti parjataan siitä ettei niitä ladata ja niillä ajellaan vaan bensalla jne jne. Mutta entäs jos ladataan. Alla oma kulutusraportti vm. 2020 MB GLC 300e, jossa akkua kesällä reilut 45km ja talvella noin 30km. Lähipyörittelyä tulee paljon, ja ne menee lähes aina sähköllä varsinkin kesällä. Sähköajon vs. bensa-ajon osuus on noin 2:1. Systeemi laskee sähköajoksi sekä töpselistä ladatut kilometrit että bensasta regeneroidut kilometrit. Mökkireissut ja pidemmät menee bensalla, matkan varrella en ole lataillut kuin kokeilumielessä, kun auto osaa ottaa vastaan vain 2x16A (7,2 kW) joten pitäisi yli tunti latailla jotta saa akun täyteen. Toki tuolloin oli plugareita joissa oli vain yksi vaihe kytkettynä, että onhan tuo sentään tuplanopeus niihin verrattuna. Bensankulutus on aika lailla sitä mitä WLTP lukemakin väittää. Tällaiseen ajeluun ladattava hybridi sopii oikein hyvin.

1752317632313.png
 

Statistiikka

Viestiketjuista
281 956
Viestejä
4 846 048
Jäsenet
78 328
Uusin jäsen
Ottoo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom