Linkissä oleva juttu liittyy ketjun aiheeseen. Vaikka onkin lähinnä lööppi-/höpö juttu. Kun todellisuudessa autot ostetaan suurelta osin rahoituksella, lähteenä tuttava automyyjä.
Itseä on aina huvittanut nämä koko elämänsä säästävät ja oikeastaan ihmetellyt heidän toimintaansa. Jutussakin oli joitain tämän tyyppisiä henkilöitä. Esim tuo 70 kymppinen, joka "pitää rahan säästämisestä".
Säästetään hautaan asti, pahimmat elää kituttaen ja monesta asiasta luopuen rahan säästön vuoksi.
Usein kuulee sanottavan, että säästetään eläkepäiville, mutta sama säästäväinen elämä jatkuu. Samoin kuin jotkut kertoo säästävänsä, että voi jäädä aiemmin pois työelämästä, mutta ollaan lopulta eläikään saakka töissä ja jatkuu kuin edellisessä kohdassa.
Usein kuulee myös, että säästävät lapsilleen perinnöksi, tätä en ymmärrä, kun voisi elinaikanaan lahjoittaa sitä raha/omaisuutta laillisesti tietyt määrät ja muilla vippaskonsteilla enemmänkin.
Ite olen huomannut, että nyt 40 jälkeen tullut tuommoisia säästöajatuksia ja ihan konkreettisia tekoja.
Tai oikeastaan ei ole tarkempaa ajatusta mihin/miksi edes säästäisi, mutta ostoja harkitsee ja jättänyt jopa väliinkin ja laittanut rahat säästöön. Jotenkin tulee minimaalista mielihyvää kun rahaa on säästössä, tai siirtää määräaikaiselle tai osaketilille.
Toivottavasti ei tauti pahene ja etten olisi samanlainen kuin alussa mainitsemat tyypit, käärinliinoissa ei ole taskuja...
Autoja ollut kymmeniä, osa harraste ja käyttöpelejä. Sekä moottoripyöriä jossain vaiheessa.
Kaksi autoa ostettu lainarahalla, toisessa oli syynä että sain ilmaisen vakuutuksen sen vuoksi ja maksoin rahoituksen pois melko heti oston jälkeen. Toisella kerralla otin jonkun pankin kulutuslainan, kun tuli heräteostoksena hankivaksi yksi auto lisää, lainan maksoin pois reilussa vuodessa, vaikka siinä oli 4v maksuaika.
Jos olisin aina ajanut noilla 5-10t€ "corolloilla" ja sijoittanut nämä pari vuosikymmentä, niin omaisuutta olisi varmasti 5 numeroinen summa, hyvällä tuurilla miljoona.
En kadu, koska onpahan tehnyt sitä mistä on tykännyt. Joku olisi voinut vetää kurkusta rahat, eikä sekään väärin ole, vaikka ulkopuolisen silmään erikoista/"väärää" onkin.
Kun säästämissairaus ei kovin paha vielä ole, niin olen vielä sitä mieltä että kannattaa ostaa/hankkia/tehdä niitä asioita mistä pitää ja ei elä yli varojensa, vaan käyttää lainoja tarpeen mukaan ja huolehtii että selviää maksuista, yms.
Ja ketjuun liittyen, niin käytettyä Mazda 3 harkitsevana ostaisin uuden semmoisen. Muutama kymppi lisää per kk ja saa ajella uudella/paremmalla. Kohtuu hyvät tarjoukset nyt Mazdoilla. Vitut jämäristä tai arvon alennuksesta, uusi on aina uusi.
Sadat IS:n lukijat kertoivat, miten he rahoittavat autohankintansa.
www.is.fi