Yrittänyt tässä downshiftata oikein urakalla, mutta yksin asuvalle isäukolle se tuntuu olevan jokin itsestäämselvyys, että heti kun on vähänkään vapaata, ryntään toki aivan ilomielin sinne tekemään hänen kanssaan hommia.
Ilmoitin että unet on olleet mallia surkea. Ja mitä muita lystikkäitä oireita nyt äkillinen stressireaktio tekeekään. Mutta tämä nyt ei tunnu painavan kerrassa missään, vaan jahtaaminen jatkuu päivästä toiseen, että milloin tulet tänne?
Eikä mene millään jakeluun kun olen yrittänyt sanoa, että kun huilaa tässä pari päivää, niin eiköhän se siitä.
Toisaalta kun toinen vääntää töitä kotitoimistossa, niin vähänhän sitä tylsännahkeaa tahtoo olla. Niin kaipa se on hyvä vähän liikkua. Kun vaan tulisi sitä unta vähän enemmän kuin pari tuntia yössä..