• Hyvät tarjoukset -alueen ohjeet ja säännöt

    • Uuden tarjouksen kohdalla valmispohjan ja etuliitteen käyttö on pakollista!
    • Otsikkomuotoilu: Tuote, kauppa, tarjoushinta
    • Ainoastaan tarjouksia, jotka toimitetaan Suomeen
    • Ei ref-linkkejä
    • Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan huolimatta jotkut yritykset jatkavat Venäjällä liiketoimintaa. Tälläisissä tapauksissa tarjousketjuissa voi kertaalleen linkittää tähän viestiketjuun ja jatkaa keskustelua aiheesta siellä.

Kaupankäynnin kiistatilanteet (hintavirheet, takuut, palautukset jne.)

Eihän nuo näytöt normaalisti irtoa liimauksistaan, mutta asiakkaan aiheuttaman vian näyttäminen toteem sitten taas on aina myyjän vastuulla.

Eihän toi DNA liikkeen myyjä edes tutkaillut tuota tablettia mitenkään vaan heti sanoi että ei kuulu takuuseen kun kerroin että näyttö puoliksi irti liimauksista. Toisaalta ymmärrän ettei tukinut, eihän hän siitä edes mitään päätöstä voi tehdä.
Sitä ihmettelin että suoriltaan tyrmättiin ettei tuollainen irtoaminen ole takuunalainen ja "Voidaan me se huoltoon lähettää mutta turha tarkastus maksaa 45€". Annettiin siis ymmärtää että olen hyvin heikoilla jäillä. Vähän tuli sellainen fiilis että koitettiin pelotella pois.
 
Monilla myyjillä ei tuo tekninen osaaminen ole niin ihmeellistä ja saattavat läpistä mitä vaan, siitä ei kannata sen enempää välittää. Mutta tuosta tarkastusmaksun mahdollisuudesta se sanoi sulle ihan tarkoituksella.

Mä olen joskus vuosia sitten ollut itse ottamassa huoltoja vastaan, ja se määrä ihmisiä joka ei yllättäen haluakaan lähettää laitetta huoltoon kun mainitsee, että itse aiheutetusta vauriosta johtuvan hajoamisen toteamisesta veloitetaan muutaman kympin tarkastusmaksu on (tai ainakin tuohon aikaan oli) yllättävänkin suuri. Lisäksi tuota tarkastusmaksua ei saa veloittaa asiakkaalta, ellei sitä ole asiakkaalle tuotu etukäteen esille, minkä takia tuo säännönmukaisesti mainittiin jokaiselle asiakkaalle joka laitetta toi huoltoon, etenkin niille joilla oli vähän epätavallisempi viankuvaus tai jos vika haisi esim. kastumisvauriolta.

Yhdestäkään asiallisesta takuuhommasta ei tullut asiakkaalle laskua, mutta monesta kastuneesta ja muuten pahoinpidellystä laitteesta sai kyllä asiakkaille laskuja esitellä.
 
Mitä voidan tehdä, jos toisella puolella Suomea oleva pyöräliike ei vastaa mihinkään yhteydenottoihin? En tiedä, miten kuluttajaneuvojakaan saa otettua yhteyttä, kun itse soittanut varmaan 20 kertaa ja kukaan ei ole ikinä vastannut.

Useamman tonnin maastopyörä kyseessä ja jo muutaman kuukauden ajon jälkeen linkuston kaksi laakeria levisi totaalisesti. En saanut ketään sähköpostilla tai puhelimella kiinni. Lopulta jouduin tilaamaan ja asentamaan varaosat omaan piikkiin.

Sitten tuli uusi vika ohjainlaakeriin. Sain hetkellisesti jopa jonkun kiinni ja lupasivat lähettää varaosan sekä selvittää aiempaa ongelmaa. Neljä viikkoa mennyt ja mitään ei ole kuulunut. Kukaan ei vastaa mihinkään yhteydenottoihin.
 
Jos kyseessä on joku tunnettu pyörämerkki niin niillä on usein omat valtuutetut huollot/maahantuoja minkä kautta asian voi hoitaa eikä tarvitse ostoliikkeen kautta hoitaa välttämättä.
 
Viimeksi muokattu:
@Lare Onko kyseessä tuo toisessa ketjussa mainitsemasi Orbea? Huntteri tuo maahan Orbeaa, joten löytyisikö sieltä suunnasta apua?
 
Viimeksi muokattu:
Näyttikseni (Gigabyte RX 7900 GRE) oli viallinen. Pelit kaatuivat 30min-2h sisällä. Pelin äänet kuuluivat edelleen, kuva jäätyi. Kokeiltu toisessa koneessa jossa antoi samaa virhettä: LiveKernelEvent 141. Samaten omaan koppaani iskettiin toinen näyttis, jonka avulla rasitustestiä pyöritettiin 1,5 päivää ongelmitta. Firma on Proshop ja suunnitelma on reklamaatio, joka on jo tehty. Onneksi löytyy kannettava, jota voi ajaa asian ratkeamiseen saakka.

Mainittakoon se, että pakkauksen sinetti oli rikottu jo sen saapuessa. Mikäänhän ei käsittääkseni estä yritystä myymästä asiakaspalautusta uutena, mutta ajattelin pistää käyttöön tästä huolimatta. Oli näemmä virhe.
 
Kuinka nopeasti tuo oireili?
 
Kysymys, miten virhevastuu tapahtuu pakettikoneiden (Acer) kanssa?
Tyttöystävän 3060ti i5 Acerin pakettikone (Acer Predator Orion 3000 i5/16/1024/3060TI pelitietokone - Gigantti verkkokauppa) nakkasi artifakteja ruuduille (näkyvissä screenshoteissa jne) yhtäkkiä. Vähän haiskahtaa että VRAM:it menossa paskaksi hissukseen.
Koneen uudelleen käynnistämisen jälkeen asensi uusimmat NVIDIA:n ajurit ja ainakin toistaiseksi (uudelleen käynnistyksen jälkeen) artifakteja ei ole tullut.

Itse tietokone on ostettu 2021 ja Gigantin sivuilla he tarjoavat vain 2 vuoden takuuta noille koneille joka on omasta mielestä aika "high-end" tietokoneelle varsin lyhyt aika, onko kohtalontovereita joilla on ollut samallainen case ja miten Gigantissa toimittu asian suhteen?
 
En usko että Gigantti tekee mitään ilman kuluttajariitalautakuntaa mutta ensin pitää kokeilla ottaa sinne yhteyttä. Lautakunta todennäköisesti sitten määrää korjaamisen tai hinnan alennuksen. Toki sinun pitää ensin varmistaa että vika todella on olemassa eikä se nyt korjaantunut. Tässä lautakunna päätös saman tyylisestä tapauksesta:

>Lautakunta toteaa, että kannettava tietokone joutuu paikallaan säilytettäviä sähkölaitteita useammin alttiiksi rasitukselle, koska sitä liikutellaan paikasta toiseen. Lautakunta katsoo, että kannettavan tietokoneen tulee sen laadusta ja käytöstä riippuen kestää tavanomaisessa käytössä noin neljä vuotta.

>Kun näin ei tässä tapauksessa ollut, kaupan kohteessa on sen vuoksi ollut kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n mukainen virhe. Virheen johdosta T:llä on oikeus hinnanalennukseen. T:n ostama tietokone on maksanut 576 euroa. Virhettä vastaavan hinnanalennuksen määräksi lautakunta arvioi 230 euroa.

Mjoo, tuon perusteella pitäisi saada takuuseen, kuitenkin kyseessä on pöytätietokone jota ei liikutella paikasta toiseen. Mutta noh, toivotaan että ajurit korjasivat ongelman.
 
Taas ollut etäkauppa väännöt kuluttajariitalautakunnassa:

Koska uutinen on muurin takana niin olisi hyvä vähän avata mistä on kysymys?
 
Kyllä mulle aukes kokonaan

Tuossa tärkeimmät

Oli etäkauppa
Autoliikkeellä oli tämän jälkeen 30 vuorokautta aikaa maksusuoritusten palauttamiseen. Liikkeen olisi myös maksettava auton palauttamisesta koituneet kulut.

Kuluttajansuojalain mukaan Petri ei nimittäin vastaa edes auton arvonalennuksesta, jos myyjäliike ei ole antanut asiakkaalle lain mukaisia peruuttamisoikeutta koskevia tietoja.

Lopulta lautakunta kiteytti ratkaisunsa niin, että Petrillä on ollut oikeus kaupan peruuttamiseen. Lautakunta päätyi suosittamaan, että myyjäliike peruuttaa etäkaupan ja palauttaa kauppahinnan.
 
Miten? En ole kirjautunut ja näen artikkelin kokonaisuudessaan.
Minulle tuli seuraava ikkuna
MP.PNG
 
Jatkoa: Kysyin Asukselta asiasta, ja sieltä kerrottiin myös, että sarjanumeron takaa löytyy Hollanti:

Mutta: Asuksen sivuilla seikkaillessani huomasin, että olin rekisteröinyt saman hiiren samalla sarjanumerolla sähköpostini nimiin Asuksen sivuilla viikko oston jälkeen, ja Asuksen sivuilla on merkittynä sama päivä myyntipäiväksi kuin Jimm'sin kuitissa on myyntipäivä. Lähetin myös tuon todisteen kuvakaappauksena Jimm'sille.

Myyjäksi Asuksen sivuilla on merkitty joku "Reseller Name: 9114", mutta en löytänyt Asuksen sivuilta mitään tuosta "9114":stä.

Kysyin Jimm'siltä vielä lisäkysymyksenä tämän "hollantilaisen jälleenmyyjän" nimeä. Saa nähdä, mitä vastaavat; ehkä jos kyseisen yrityksen nimi on esimerkiksi joku Jimm's PC Store *tähän Hollannin Oy* tai Jimm'sin omistajan, Casekingin, joku muu hollantilaisyritys, niin ehkei nimeä helposti kerrota.

Kiitos pulatunnus valaisevasta viestistä. Ja juu, kyllä tämän loppuun asti vien, ihan periaatteenkin vuoksi.

Mullahan muutamia vuosia sitten kävi niin, että tilasin Gigantista näytönohjaimen (~tonnin luokkaa), no yllätys olikin hieno kun paketissa olikin paljon köyhempi versio kortista minkä tilasin, kuitenkin sama GPU. Soittelin sitten Giganttiin niin siellä oltiin vielä enemmän hämillään kun kyseistä korttia heillä ei ole myytävänä, eikä ole ollutkaan eikä sarjanumero ym mätsännyt mihinkään. Hieman alko kuumottelemaan että sysääkö vielä itelleni että koitan koijata halvemman kortin kanssa, mutta onneks pienen vääntämisen jälkeen myymälässä lopulta sai uuden tilaukseen ja sen kortin mistä olin jo maksanutkin. Että kyllä noilla isoillakin tapahtuu ihmeellisiä kämmejä noiden varastojensa kanssa.
 
No tuskin jaksan Suunto Sonic -kuulokkeista tämän enempää kinastella.

1726146585971.png
Vaadi asian eskaloimista ylemmälle taholle. Tolla asikaspalvelijalla ei ole valtuuksia.

Jos ei auta, tee kateosto ja vaadi hyvitystä kuluttajariitalautakunnan kautta. Eiköhän elisa niitä päätöksiä kunnioita, kunhan vain vaatii asian kierrättämistä sitä kautta, koska olettaa että et jaksa tapella.
 
Normaalia Elisalta. Sama kävi sen jonkun läppäritarjouksen kanssa joitain vuosia sitten, 5kk oston (ja perumisen) jälkeen joku isompi taho soitti että "sori tehtiin tymästi, haluutko vielä ostaa".
 
Muistan hyvin. Näin meni itelläkin. Vasta vähän aikaa sitten annoin kyseisen hyvin palvelleen koneen nuorisolle etiäpäin.
Kannattaahan se oikeuksistaan pitää kiinni :thumbsup:
 
Pahoittelut jos menee ohi aiheen, mutta varmistaisin jos joku tietää varmaksi. Lentolipuissa ei taida olla mitään etämyynnin palautussääntöjä ja jos jo ostetut lentoliput ovat hetken päästä huomattavassa alennuksessa, on asia lähinnä voi voi?

Perhana kun tuli jostain syystä käytyä katsomassa hintoja viikon päästä uudelleen ja nyt harmittaa. Tietämättömänä alennushinnasta olisin ollut täysin tyytyväinen maksettuun hintaa eli ehkä tästä pääsee yli, vaikka aina se vajaa satku per hlö kelpaisi takaisin omaan taskuun.
 
Toi oma tabletin keissi on nyt sellaisessa tilanteessa että vajaa kolmeviikkoa mennyt joten kävin eilen liikkeessä kyselemässä tilannetta. Sain kuulla että laitteen tilana on "Odotetaan varaosia" ja koska minua ei ole asian suhteen mitenkään infottu niin syytä olettaa että takuuseen meni.
Se miksi kestää on kuulemma siinä että Xiaomin edustus kun on lakkautettu suomesta vaiko peräti euroopasta niin osat tarttee tilata suoraan kiinasta jossa sitten kestää.
 
Pahoittelut jos menee ohi aiheen, mutta varmistaisin jos joku tietää varmaksi. Lentolipuissa ei taida olla mitään etämyynnin palautussääntöjä ja jos jo ostetut lentoliput ovat hetken päästä huomattavassa alennuksessa, on asia lähinnä voi voi?

Perhana kun tuli jostain syystä käytyä katsomassa hintoja viikon päästä uudelleen ja nyt harmittaa. Tietämättömänä alennushinnasta olisin ollut täysin tyytyväinen maksettuun hintaa eli ehkä tästä pääsee yli, vaikka aina se vajaa satku per hlö kelpaisi takaisin omaan taskuun.

Ei ole ei. Perumismahdollisuuskin riippuu lipputyypistä minkä ostit. Jos voit perua niin tilaat uudet liput ja perut vanhat kalliimmat.

Lentojen varaus on kyllä yks sellanen homma jossa kannattaa jättää oston jälkeen uudelleenkurkkimiset tekemättä ettei tule paha mieli. Tai voi siellä tulla joskus hyväkin mieli :D

Tarkkana varausta tehdessä
Kiinnitä varausvaiheessa huomiota hinnan muodostumiseen, lipputyyppiin ja lipun ehtoihin. Lipputyypistä yleensä riippuu se, minkä verran palveluita lentoosi sisältyy ja saatko halutessasi siirtää lentoasi tai perua sen omatoimisesti.

Tarkista, paljonko joudut maksamaan erikseen esimerkiksi valitsemastasi istuinpaikasta tai matkatavaroista. Loppuhinta voi poiketa edullisesta lähtöhinnasta, jos esimerkiksi matkatavaroita on paljon tai haluatte seurueena varmistaa viereiset paikat.

Kuljetusehtoihin tai lippuehtoihin saattaa sisältyä vaatimus käyttää lennot tietyssä järjestyksessä, esimerkiksi että useammasta jatkolennosta koostuvaa lentoa ei voi käyttää vain yhden lennon osalta, tai että paluulipun käytössä on rajoituksia, jos ei ole ensin käyttänyt menolippua.

**

Varausvirheet ja muutoskulut
Muutosten tekeminen jälkikäteen on mahdollista vain ostamasi lipun ehtojen sallimissa rajoissa. Tällöinkin joudut yleensä maksamaan muutoskuluja, jotka voivat olla huomattavan suuret lipun hintaan nähden. Matkapaketteihin sisältyvät muutosmahdollisuudet ovat paljon laajemmat kuin lennoissa. Matkapaketin voi yleensä halutessaan siirtää toiselle henkilölle, toisin kuin pelkät lennot.

Ole huolellinen ja tarkista nimien, päivämäärien ja muiden tietojen oikeellisuus varausta tehdessäsi ja varausvahvistuksen saatuasi. Jos huomaat varauksessasi virheitä, ole heti yhteydessä lentoyhtiöön tai lennon välittäjään. Monet lentoyhtiöt sallivat ilmiselvien virheiden, kuten nimenkirjoitusvirheiden, oikaisemisen kuluitta ensimmäisen vuorokauden tai parin kuluttua varauksesta. Matkatoimistot perivät muutoksista yleensä palkkion.
 
Oma tabletti keissi meni sitten näin:
1726676406935.png

Se mitä en ymmärrä niin tuossa kerrotaan jotta 24kk takuu on mennyt ja korjaaminen maksaa. Mutta sitten päätetään vaihtaa kuitenkin koko paska. Onko tuosta nyt sitten jääny puuttumaan jotakin mainintaa että laitteessa on joku DNA pidennetty takuu taikka jotain koska 36kk takuulla se mulle myytiin ja enne huoltoon lähetystä jamppa vielä tarkisti että takuu on tän vuoden marraskuun loppuun voimassa.

Noh ihan sama, nyt on ihan pränikkä tabletti taas alla vaikka kyllä mulle olis uudelleen liimattu näyttökin kelvannut. Olisin sen tehny itte jos takuuta ei enää olis ollut. Tuskin se nyt mitään rakettitiedettä on vaihtaa sinne liimoja/liimatarraa. Miten se nyt sitten on toteutettu.
 
Niin valmistajan takuu on loppunut. Ehkä se vaikutti siihen miten he pystyivät sen korjaamaan. Eihän tuollaiset nyassit varsinaisesti asiakkaalle kuulu.
 
Oma tabletti keissi meni sitten näin:
1726676406935.png

Se mitä en ymmärrä niin tuossa kerrotaan jotta 24kk takuu on mennyt ja korjaaminen maksaa. Mutta sitten päätetään vaihtaa kuitenkin koko paska. Onko tuosta nyt sitten jääny puuttumaan jotakin mainintaa että laitteessa on joku DNA pidennetty takuu taikka jotain koska 36kk takuulla se mulle myytiin ja enne huoltoon lähetystä jamppa vielä tarkisti että takuu on tän vuoden marraskuun loppuun voimassa.

Noh ihan sama, nyt on ihan pränikkä tabletti taas alla vaikka kyllä mulle olis uudelleen liimattu näyttökin kelvannut. Olisin sen tehny itte jos takuuta ei enää olis ollut. Tuskin se nyt mitään rakettitiedettä on vaihtaa sinne liimoja/liimatarraa. Miten se nyt sitten on toteutettu.
Juu eiköhän se juuri noin ole että meni DNA piikkiin pidennetyllä :thumbsup:
 
Oliskohan niin että jossain varastossa on noita laitteita ollut vielä jälellä kun myyntihän on ilmeisesti lopetettu ihan isommalti, ei pelkästään suomessa. Xiaomin laitteiden siis. Joten pistivät sen takia sitten bränikän koneen tilalle.
Päivityksiä siihen sai ainakin pari tuntia asennella. Varmaan kaikki samat mitä kolmen vuoden aikana on tullut. Tietty voihan se olla että valmistaja jyskyttää samalla käyttis imagella loppuun asti.
 
Toivon mukaan tulee oikeaan ketjuun. Siirrellään jos menee metsään.

Ostettiin Mielen pyykinpesukone 2021. Takuu loppui tietenkin viimevuonna. Nyt sitten toissapäivänä kuului kummia, kun pyykinpesukone oli ottaa jalat alleen ja siirtyi omalta paikaltaan pois pesun ollessa päällä. Päällä ollut kuivausrumpu pysyi päällä juuri ja juuri.

Avaamisen jälkeen kone vaikuttaisi muuten olevan ok, mutta rummun ja oven välissä oleva tiiviste on mennyt rullalle. Voihan sieltä olla sisältä hajonnut jotain muutakin, kun se tuollatavalla on loikkinut.

Ei muuta kuin yhteydenottoa Poweriin virhevastuu asioissa. Powerista sanottiin, että ota yhteys Mieleen. Sen jälkeen sitten Mielestä sanottiin, että ota yhteyttä paikalliseen vastuulliseen huoltajaan. Huoltajan tulisi todeta virhe, ennen kuin asiassa voi edetä. Paikallisen huoltaja sanoi, että jono on viikkoja että voi tulla konetta katsomaan.

Mieleltä annettiin numero kahteen muuhunkin huoltoon. Toinen on noin 80km päässä ja toinen 90km päässä. Molempiin soitin ja aika nihkeältä kuulostaa. Ensimmäinen ei oikein mielellään lähde näin kauaksi ja toinen vielä selvittelee asiaa.

Kyllä tässä miettii sitä, että voiko tässä jäädä koko vian todentaminen omaan piikkiin maksettavaksi. Jos huoltomies tulee noin kaukaa, niin hinta on varmaan aika kova? Ja kun kyse on virhevastuusta, niin ilmeisesti ei hyvitetä niin helposti kuin takuu tapauksissa. Powerihan voi vielä venkoilla senkin suhteen, että eivät korvaa mitään koska huolto ei ole otettu lähimmästä huoltoliikkeestä.

Ei viitsisi kuitenkaan kolmen lapsen vaatteita ihan nyrkkipyykillä viikkoja pestä. Mitähän tässä kannattaisi tehdä? KKV sanoivat, että vika pitäisi ensin kuitenkin todeta että asiassa pääsee eteenpäin. Varoitteli jo etukäteen, että Poweri on vaikea näissä asioissa.
 
Itse tuossa tilanteessa hommaisin joko uuden halvan koneen kaupasta tai sitten torista käytetyn siksi aikaa että paikallinen huolto ehtii käymään. Pesulakin on vaihtoehto, mutta kalliiksi sekin tulee. Tilalle hommatun koneen saa sitten kanitettua torissa eteenpäin kun Miele on korjattu. Meillä kävi vähän vastaavaa tiskikoneen kanssa, ei siinä jaksanut kuin päivän kuunnella vaimon kommentteja käsin tiskaamisesta. Hain uuden ja paremman koneen kaupasta, ja vanha myytiin sitten kun oli korjattu.
 
Tuo on ihan hyvä idea. Aloinkin jo katsella tässä Torin tarjontaa. Vähän on tympeä tilanne :confused2:
 
Toivon mukaan tulee oikeaan ketjuun. Siirrellään jos menee metsään.

Ostettiin Mielen pyykinpesukone 2021. Takuu loppui tietenkin viimevuonna. Nyt sitten toissapäivänä kuului kummia, kun pyykinpesukone oli ottaa jalat alleen ja siirtyi omalta paikaltaan pois pesun ollessa päällä. Päällä ollut kuivausrumpu pysyi päällä juuri ja juuri.

Avaamisen jälkeen kone vaikuttaisi muuten olevan ok, mutta rummun ja oven välissä oleva tiiviste on mennyt rullalle. Voihan sieltä olla sisältä hajonnut jotain muutakin, kun se tuollatavalla on loikkinut.

Ei muuta kuin yhteydenottoa Poweriin virhevastuu asioissa. Powerista sanottiin, että ota yhteys Mieleen. Sen jälkeen sitten Mielestä sanottiin, että ota yhteyttä paikalliseen vastuulliseen huoltajaan. Huoltajan tulisi todeta virhe, ennen kuin asiassa voi edetä. Paikallisen huoltaja sanoi, että jono on viikkoja että voi tulla konetta katsomaan.

Mieleltä annettiin numero kahteen muuhunkin huoltoon. Toinen on noin 80km päässä ja toinen 90km päässä. Molempiin soitin ja aika nihkeältä kuulostaa. Ensimmäinen ei oikein mielellään lähde näin kauaksi ja toinen vielä selvittelee asiaa.

Kyllä tässä miettii sitä, että voiko tässä jäädä koko vian todentaminen omaan piikkiin maksettavaksi. Jos huoltomies tulee noin kaukaa, niin hinta on varmaan aika kova? Ja kun kyse on virhevastuusta, niin ilmeisesti ei hyvitetä niin helposti kuin takuu tapauksissa. Powerihan voi vielä venkoilla senkin suhteen, että eivät korvaa mitään koska huolto ei ole otettu lähimmästä huoltoliikkeestä.

Ei viitsisi kuitenkaan kolmen lapsen vaatteita ihan nyrkkipyykillä viikkoja pestä. Mitähän tässä kannattaisi tehdä? KKV sanoivat, että vika pitäisi ensin kuitenkin todeta että asiassa pääsee eteenpäin. Varoitteli jo etukäteen, että Poweri on vaikea näissä asioissa.
Tuskinpa menee virhevastuuseen, jos on laitettu lattialle siten, että pääsee itsekseen liikkumaan.
 
Lienee mennyt hieman epätasapainoon, kun on kaulus irronnut.
Kuva siitä voisi hieman auttaa hahmottamisessa. Varaosana sitä saa, jos haluaa itse sen jossain välissä vaihtaa.
 
Tuskinpa menee virhevastuuseen, jos on laitettu lattialle siten, että pääsee itsekseen liikkumaan.

Eihän noi Mielet liiku mihinkään jos lähellekään vaaterissa, eikä helposti muutenkaan. Tollanen 95-100 kg masiina pysyy aika hyvin paikoillaan varsinki kuivurin kans. Voisin veikata et on hirttäny joku rummun laakeri tai katkennu vv-jousi tms. materiaalivika.
 
Tuskinpa menee virhevastuuseen, jos on laitettu lattialle siten, että pääsee itsekseen liikkumaan.
Kaikkea on kolme vuotta pesty ja linkoiltu. Aina on tähän mennessä kone pysynyt millilleen samassa kohtaa kuin tatti. Miten se nyt sitten lähtee liikenteeseen?
 
Kuten mainittu joku hirttänyt kiinni, ehkä laakeri.
Tuo "kävely" on syy miksi pesukonetta ei suositella jätettäväksi yksin ikinä kun se on päällä. Harvinaista kyllä. Mutta voi aiheuttaa laskua jos esim. vedet päätyvät tulvimaan lattialle miten voi pahimmillaan käydä.
 
Onkohan tässä mitään toivoa saada näytönohjainta minkä Hobby Hall möi minulle?

Lähestyivät minua tällaisella viestillä päivä tilauksen maksamisen jälkeen:

hobbyhall3060.jpg
 
Sen verta edullinen hinta, että voipi olla liian selvä hintavirhe, ettei kuluttajariitalautakunta välttämättä asetu puolellesi ja tähän päälle riski ettei sitä päätöstä noudateta.

Toisaalta eivät vetoa hintavirheeseen, joten voisi olla jotain toivoa.

Yritä neuvotella vastaavasta tuotteesta ja että laitat pikkasen lisää.

Voit myös kokeilla tarjota rtx 4060 100 € lisää nähden mitä tosta maksoit ja on edelleen loisto diili.
 
Toivon mukaan tulee oikeaan ketjuun. Siirrellään jos menee metsään.

Ostettiin Mielen pyykinpesukone 2021. Takuu loppui tietenkin viimevuonna. Nyt sitten toissapäivänä kuului kummia, kun pyykinpesukone oli ottaa jalat alleen ja siirtyi omalta paikaltaan pois pesun ollessa päällä. Päällä ollut kuivausrumpu pysyi päällä juuri ja juuri.

Avaamisen jälkeen kone vaikuttaisi muuten olevan ok, mutta rummun ja oven välissä oleva tiiviste on mennyt rullalle. Voihan sieltä olla sisältä hajonnut jotain muutakin, kun se tuollatavalla on loikkinut.

Ei muuta kuin yhteydenottoa Poweriin virhevastuu asioissa. Powerista sanottiin, että ota yhteys Mieleen. Sen jälkeen sitten Mielestä sanottiin, että ota yhteyttä paikalliseen vastuulliseen huoltajaan. Huoltajan tulisi todeta virhe, ennen kuin asiassa voi edetä. Paikallisen huoltaja sanoi, että jono on viikkoja että voi tulla konetta katsomaan.

Mieleltä annettiin numero kahteen muuhunkin huoltoon. Toinen on noin 80km päässä ja toinen 90km päässä. Molempiin soitin ja aika nihkeältä kuulostaa. Ensimmäinen ei oikein mielellään lähde näin kauaksi ja toinen vielä selvittelee asiaa.

Kyllä tässä miettii sitä, että voiko tässä jäädä koko vian todentaminen omaan piikkiin maksettavaksi. Jos huoltomies tulee noin kaukaa, niin hinta on varmaan aika kova? Ja kun kyse on virhevastuusta, niin ilmeisesti ei hyvitetä niin helposti kuin takuu tapauksissa. Powerihan voi vielä venkoilla senkin suhteen, että eivät korvaa mitään koska huolto ei ole otettu lähimmästä huoltoliikkeestä.

Ei viitsisi kuitenkaan kolmen lapsen vaatteita ihan nyrkkipyykillä viikkoja pestä. Mitähän tässä kannattaisi tehdä? KKV sanoivat, että vika pitäisi ensin kuitenkin todeta että asiassa pääsee eteenpäin. Varoitteli jo etukäteen, että Poweri on vaikea näissä asioissa.

Mutta onhan sinulla kotivakuutus?

Mitä tulee Mielen huoltoon niin vähän samat kokemukset. Tuntihinta on kuin tilaisi asianajanan kotiin ja toki voit viedä itsekin huoltoon mut kun kyselee huollolle hintaa taikka milloin saisi korjattua niin nostellaan olkapäitä.
 
Kuitti hukassa, mutta alkuperäinen pakkaus löytyy. Pystyykö liikkeet jäljittämään ostoksen viivakoodin perusteella mikä on alkuperäisessä pakkauksessa?. Asiakastililtä ei löydy läheskään kaikkia tuotteita mitä olen vuosien varrella ostanut=ihmetyttää.
 
Päivämäärä ja pankkikortin numero millä maksettu pystyyvät kaivelemaan ostotapahtuman.
 
Kuollaksenikaan muista maksoinko käteisellä, yks tapahtuma kyllä näkyy mikä summaltaan vastaisi kyseistä tuotetta, mutta lukee Helsinki eikä Pirkkala mistä sen ostin.
 
Jos maksoit käteisellä, eikä kuittia löydy nimesi takaa, niin silloin ei ole mitään tehtävissä. Kortilla maksaessa tosiaan voivat etsiä maksupäivällä kuitin tuotteesta, ja verrata maksukortin viimeistä neljää numeroa sinun korttiisi.
 
Kuollaksenikaan muista maksoinko käteisellä, yks tapahtuma kyllä näkyy mikä summaltaan vastaisi kyseistä tuotetta, mutta lukee Helsinki eikä Pirkkala mistä sen ostin.
Monesti maksutapahtumassa kuntana näkyy yrityksen kotipaikka, eli mahdollisesti kun verkkokauppa.comista (?) kyse, niin heidän tapahtumissaan tosiaan lukee Helsinki vaikka ostettu Pirkkalan myymälästä.
 
Näinhän siinä oli käynyt, pirun hämäävä vaan. Kuitti löytyi maksutapahtumien perusteella. Toivottavasti saisi heti uuden takuuseen, palaa hermot puhelimella näpyttelyyn, varsinkin näin 38,4kuumeessa.
 
Menneekös nyt ihan oikein tuo?

Tiilasin verkkokaupasta pari paistinpannua.
1727844327654.png

Verkkokauppa ilmoitti, että voi jakaa tuon tilauksen kun tuolla isommalla pannulla toimitusaika voi olla vasta kuukauden päästä. Eli pitäisi postimaksut maksaa vuan.
Jaoin tilauksen, ja nyt tulikin maksettavaa tuo parikymppiä??

1727844422436.png
 
Jos postimaksut piti maksaa niin näin kävi?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 643
Viestejä
4 442 782
Jäsenet
73 588
Uusin jäsen
JPEEE

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom