Käteiskapina - maksukortit

Otsikkoon liittyen, niin tärkeää että mahdollisimman moni ainakin välillä maksaa käteisellä, jotten saadaan pidettyä tuki käteiselle. Jos siihen ei muusta suunansta tule painetta.

Niin siis jotkut haluavat tätä ja pitävät tärkeänä, minä en. Itse en käteistä kaipaa, eikä käteismaksaminen ole itselleni valintakriteeri kun mietin mistä ostan. Päinvastoin, korttimaksaminen on kriteeri, mutta käytännössä kortti/luuri hyväksytään Suomessa kaikkialla.

En siis osallistu käteiskapinaan. Osallistun vain keskusteluun :kahvi:
 
Niin siis jotkut haluavat tätä ja pitävät tärkeänä, minä en.

Itselleni se on tärkeää että voi MYÖS maksaa käteisellä. Koska tasaisen epätasaisesti tulee tilanteita missä se maksupääte ei vain toimi. Siksi itselläni yleensä on noin satanen tms. ainakin käteistä mukana ja jos lähtee jonnekin (vaikka se kuuluisa viron reissu tms) on yleensä sen verran käteistä ettei korttia tarvitse käyttää mukana.

Enkä edes pidä sitä minään "kapinana", kapinaa olisi jos vaatisin että saisin edelleen käytellä jotain vekseliä tai shekkiä.

Mukana kulkee myös se pankkikortti missä on myös plussatili ja erikseen löytyy jotain S-etukorttia. Puhelimen kautta en ole mitään koskaan maksellut ja olen kieltäytynyt kortista missä on lähimaksuominaisuus. Mielestäni se menee jo liiallisen laiskuuden piikkiin ettei edes näppäile tunnuslukuaan vaan pahimmillaan riittää että joku lähellä oleva vaikka ruuhkabussissa menee kortinlukulaitteen kanssa ohitse ja "maksu on suoritettu".

Jo pitkään kauhistellut mielessäni ihmisiä joilla ei ihan rehellisesti ollut mitään tietoa siitä paljonko tilillä on rahaa, paljonko se palkka on tai mitä ne ruuat esim. maksoivat mitä juuri käytiin hakemassa kun kulkivat vaan pitkin käytävää, heittelivät kamaa kärryyn sitten kassalla heilauttivat korttia ja tavarat auton perään, sitten tankkaamaan eikä sielläkään viitsitä katsoa paljon sitä rahaa uppoaa.. kuulema siinä vaiheessa jos esim. uutta asuntoa ostetaan tarvii sitten katsoa paljonko sitä rahaa tilillä on ja paljonko täytyy ottaa lainaa... ...sitten tulee aina täytenä yllätyksenä kun kortti on tapissa ja pahimmillaan joudutaan lainaamaan kaverilta että selvitään kuun vaihteen ylitse. Tai oikeasti menee niin hyvin että ei tarvitse välittää. Mutta silti mielestäni huolestuttavaa.
 
Mielestäni se menee jo liiallisen laiskuuden piikkiin ettei edes näppäile tunnuslukuaan vaan pahimmillaan riittää että joku lähellä oleva vaikka ruuhkabussissa menee kortinlukulaitteen kanssa ohitse ja "maksu on suoritettu".
Eli mieluummin nappaat mukaan ne bakteerit jotka sadat ihmiset on lähmineet siihen numeronäppäimistölle.

Jo pitkään kauhistellut mielessäni ihmisiä joilla ei ihan rehellisesti ollut mitään tietoa siitä paljonko tilillä on rahaa, paljonko se palkka on tai mitä ne ruuat esim. maksoivat mitä juuri käytiin hakemassa kun kulkivat vaan pitkin käytävää, heittelivät kamaa kärryyn sitten kassalla heilauttivat korttia ja tavarat auton perään, sitten tankkaamaan eikä sielläkään viitsitä katsoa paljon sitä rahaa uppoaa.. kuulema siinä vaiheessa jos esim. uutta asuntoa ostetaan tarvii sitten katsoa paljonko sitä rahaa tilillä on ja paljonko täytyy ottaa lainaa... ...sitten tulee aina täytenä yllätyksenä kun kortti on tapissa ja pahimmillaan joudutaan lainaamaan kaverilta että selvitään kuun vaihteen ylitse. Tai oikeasti menee niin hyvin että ei tarvitse välittää. Mutta silti mielestäni huolestuttavaa.
Tuossa ei ole mitään huolestuttavaa. Jos tietää mitä ostaa ja raha ei jatkuvasti polttele taskussa, niin paljon helpompaa vaan maksella menemään kortilla kuin että laskee jotain käteisen riittävyyttä hyllyjen välissä.
 
Itse pidän laskemisesta, eli monesti oikeasti lasken päässäni paljonko suunnilleen ostokseni maksavat ja lasken paljonko ne maksaisivat markoissa. Pitää aivot virkeinä myös vanhempana toivottavasti eli ennalta ehkäisevää alzhaimerin tautia jne. vastaan.

Mutta oikeastihan kyllä se kassa kertoo hinnan ja jos se yksi 50€ seteli ei riitä sitten laitetaan toinen... ei se ole niin vaikeaa.

Taas tuo "bakteeri" juttu. Eivätkö ihmiset enää pese käsiään kun tulevat ulkoa ja varsinkin kaupasta? Itse ainakin pesen. Niitä bakteereita tarttuu myös elintarvikkeista, niistä kärryistä tai korista jne.. Ei ole varmaan helppoa elämä jos on niin bakteerikammoinen että ei voi esim. hissin nappia, ovisummeria, vessan oven kahvaa tai numeronäppämistöä painaa.
 
Koska tasaisen epätasaisesti tulee tilanteita missä se maksupääte ei vain toimi

Tämä on mielenkiintoista. En muista yhtään kertaa viimeisen 20v aikana, jolloin en olisi voinut maksaa sähköisesti missään liikkeessä. Hyvin harvinaista näyttää olevan. Melkoista jos törmäät tuohon "tasaisesti" Suomessa. Ulkomailla sitten oma lukunsa.

Jo pitkään kauhistellut mielessäni ihmisiä joilla ei ihan rehellisesti ollut mitään tietoa siitä paljonko tilillä on rahaa, paljonko se palkka on tai mitä ne ruuat esim. maksoivat mitä juuri käytiin hakemassa kun kulkivat vaan pitkin käytävää, heittelivät kamaa kärryyn sitten kassalla heilauttivat korttia ja tavarat auton perään, sitten tankkaamaan eikä sielläkään viitsitä katsoa paljon sitä rahaa uppoaa.. kuulema siinä vaiheessa jos esim. uutta asuntoa ostetaan tarvii sitten katsoa paljonko sitä rahaa tilillä on ja paljonko täytyy ottaa lainaa... ...sitten tulee aina täytenä yllätyksenä kun kortti on tapissa ja pahimmillaan joudutaan lainaamaan kaverilta että selvitään kuun vaihteen ylitse. Tai oikeasti menee niin hyvin että ei tarvitse välittää. Mutta silti mielestäni huolestuttavaa.

Ehkä kuitenkin kannattaa pitää huoli ennen kaikkea siitä omasta taloudesta, eikä huolestua siitä kun muut eivät toimi kuten sinä. Varmaan niin käteisen ja kortin käyttäjistä löytyy niitä, jotka ovat todella tarkkoja rahankäytöstä ja niitä joilla ei ole oikein kontrollia ja tilannekäsitystä. Ja maksutavasta tuota ei oikein voi päätellä.
 
Itse pidän laskemisesta, eli monesti oikeasti lasken päässäni paljonko suunnilleen ostokseni maksavat ja lasken paljonko ne maksaisivat markoissa. Pitää aivot virkeinä myös vanhempana toivottavasti eli ennalta ehkäisevää alzhaimerin tautia jne. vastaan.
Hieno juttu mutta ei-autisteilla ei ole tarvetta miettiä jotain täysin triviaalia markka-arvoa. Kannattaa siirtyä nykyaikaan, jossa eurot on ollu käytössä jo yli 20 vuotta.
 
Itse pidän laskemisesta, eli monesti oikeasti lasken päässäni paljonko suunnilleen ostokseni maksavat ja lasken paljonko ne maksaisivat markoissa

Itse toki muutan hinnat ensin Zimbabwen dollareiksi, sitten Bitcoineiksi, sieltä dollareiksi ja lopulta Big Maceiksi ja sitten teen ostoksen. Mutta oikeasti, ehkä kannattaa hissukseen unohtaa ne mummonmarkat ja siirtyä ajattelemaan eurohinnoitellut asiat ihan euroina. Eihän tuossa ole mitään tolkkua...
 
Tämä on mielenkiintoista. En muista yhtään kertaa viimeisen 20v aikana, jolloin en olisi voinut maksaa sähköisesti missään liikkeessä. Hyvin harvinaista näyttää olevan. Melkoista jos törmäät tuohon "tasaisesti" Suomessa. Ulkomailla sitten oma lukunsa.

Omat ostokset olisivat pariin kertaan jääneet kassalle ilman mukana ollutta käteistä, jonka lisäksi puhelimessa pari tekstaria OP:lta "maksukorttien kanssa ongelmia" ja Nordean kanssa ongelmia oli muutama vuosi takaperin ihan solkenaan. Lisäksi välillä menee tyyliin minuutti maksujen läpimenoon ja kassa sanoo että käteistä jos on niin maksakaa sillä mieluusti.

Käyn toki melkein joka päivä ruokakaupassa ja muissakin jonkin verran, joten jos olet "viikon ruuat kerralla"-ostaja ja tilaat kaiken muun netistä niin ei vaadi edes hirveästi tsägää ettei koskaan osu kohdalle
 
Seteliraha on kätevää, kolikot on perseestä kun vievät tilaa sekä painavat huomattavasti enemmän ja sitten niitä kertyy jonka takia saa sitten kikkailla kassalla että saa niitä kulutettua pois. Toisaalta niiden pienimuotoinen keräily on ollut kivaa, eri maiden kolikoita siis ei vain jotain keräily euroja pelkästään.

Muutaman kerran tässä sanotaan 5 vuoden aikana on käynyt ettei korttimaksu ole toiminut kun on ollut vikaa jossain suunnassa ja kerran meinasi jäädä 2 ihmisen ostokset kassalle, mutta oli onneksi tullut säilöttyä vähän reilummin käteistä, niin saatiin sitten ostokset maksettua. Mutta nyt on menty jo pidemmän aikaa ilman käteistä ja ei vaan jaksa sitä kannella mukana enää kuin jotain 10 euron verran. Hommasin tosin toisen pankin kortin nyt lisäksi, niin oletettavasti toinen näistä sitten toimii kassalla jos tulee jotain ongelmaa taas vastaan. Ja lähimaksu on ihan paras keksintö, vähän niin kuin valmiiksi leikatut leivät. :D
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 858
Viestejä
4 924 943
Jäsenet
79 258
Uusin jäsen
jorgoss

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom