- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 6 947
Eipäsjuupas. Perintöverotuksen lopettaminen poistaisi kaiken maailman kikkailut sinne, tänne ja tonne.
Joo yllättäen jos ei ole jotain veroa niin siihen ei sitten liity mitään kikkailuakaan. Tuo pätee aikalailla kaikkiin veroihin siinä missä perintöveroonkin.Eipäsjuupas. Perintöverotuksen lopettaminen poistaisi kaiken maailman kikkailut sinne, tänne ja tonne.
Nämä asiat on käyty tässä ketjussa jo kymmenen kertaa läpi.Perintöveroa vastustava kansalaisaloite on keräämässä 50 000 allekirjoitusta
"
– Perintövero sinällään on turhan kova, kohdistuu jo ennestään verotettuun tuloon. Nämä verot edistävät eriarvoisuutta, eivät vähennä. Yhteenvetona todettakoon, että perintä- ja lahjavero ovat yksi Suomen talouden kehittymisen estokiviä, aloitteessa perustellaan.
– Kyseisen veron poistaminen luo uusia mahdollisuuksia luomalla ja säilyttämällä työpaikkoja ja edistämällä kasvua, näin voimme myös parantaa koulutuksen ja hoitoalan edellytyksiä – näin verotus on järkevämpää ja veroihin käytetyt varat voidaan ohjata talouden kasvuun."
Täällä on myös sivuja ja vinkkejä kikkailuista perintöverön välttelystä. Fiksua ja kivaa ajanvietettä sekin on.Nämä asiat on käyty tässä ketjussa jo kymmenen kertaa läpi.
- Kaikki tulo ja rahan liikkuminen on useita kertoja verotettua
- Olisi mukava kuulla millä tavalla perintövero edistää eriarvoisuutta, käsittääkseni perintöjä jaettaessa yhteiskunnan yksittäisen jäsenen omaisuus kasvaa, ei pienene
- Millä tavalla perintö ja lahjavero on kehittymisen estokiviä? Mulle tulee mieleen aika monta muuta estokiveä jotka oikeasti on sen verran isoja ettei niiden negatiiviset vaikutukset ole pilkkuvirheitä valtion budjetissa, esimerkkeinä vaikkapa kannustinloukut ja viennin alijäämä, asioita joihin perintövero ei suoraan vaikuta yhtään mitään
- Miten kyseisen veron poistaminen luo työpaikkoja? Jos tässä viitataan yritystoiminnan perimiseen, niin minkä takia ei voida luoda pitkiä siirtymäkausia jotka voivat olla vaikka sidottuja yritystoiminnan sen hetkiseen kannattavuuteen? Jos yritystoiminta on kannattamatonta, niin eipä se hirveästi työpaikkoja luo, ja jos se on kannattavaa niin siirtymäkaudella saa helposti maksettua perintöverot.
Tuota viimeistä sivulausetta en edes ymmärrä: "näin voimme myös parantaa koulutuksen ja hoitoalan edellytyksiä – näin verotus on järkevämpää ja veroihin käytetyt varat voidaan ohjata talouden kasvuun." Miten koulutus ja hoitoala tähän liittyy?
Kuka niitä veroihin käytettyjä varoja ohjaa ja mihin? Käsittääkseni jos verotusta vähennetään niin sillä TOIVOTAAN (ei ohjailla mitään) isompaa kulutusta joka kiihdyttää talouden kasvua. Tämä taas kokonaisuutena on niin monimutkainen prosessi jota on käytännössä mahdoton näyttää toteen, että se ei kyllä kestä argumenttina minkäänlaista tarkastelua.
Tänne tuli jo joku mussuttamaan että perintöveron poistoa vastustavat on persaukisia kateellisia, voin nyt tähän asiaan liittyen ilmoittaa että jonkun verran on tulossa perintöä ja maksan ihan mielelläni verot siitä. En ole perinnön eteen tehnyt elämäni aikana päivääkään töitä, joten en ymmärrä miten se minun kohdallani olisi jotenkin useaan kertaan verotettua tuloa.
Jos et peri rahaa, vaan firman.- Millä tavalla perintö ja lahjavero on kehittymisen estokiviä? ä viitataan yritystoiminnan perimiseen, niin minkä takia ei voida luoda pitkiä siirtymäkausia jotka voivat olla vaikka sidottuja yritystoiminnan sen hetkiseen kannattavuuteen? Jos yritystoiminta on kannattamatonta, niin eipä se hirveästi työpaikkoja luo, ja jos se on kannattavaa niin siirtymäkaudella saa helposti maksettua perintöverot.
Ei tässäkään tilanteessa perintövero ole epäreilu, vaan verottajan käyttämä arvonmuodostus.Jos et peri rahaa, vaan firman.
Tiedän ihan tapauksen, jossa mietittiin vakavasti, että ajetaanko isän firma konkurssiin ja ostetaan konkurssipesästä työtarvikkeet ja aloitetaan uudestaan uudella nimellä. Firma teki putkiremontteja ja liikevaihto oli korkea, mutta ei niillä ollut mitään pysyviä asiakkaita, eikä ne niin paljon voittoa tehnyt. Tärkein firman voimavara oli työntekijät.
Kuinkahan moni päätyy vaan tuhoamaan tällaisia korkean liikevaihdon firmoja, jossa perintöverotus vaan on epäreilu?
Ei, vaan että se raha on mulle täysin vastikkeetonta tuloa. Se että kuollutta ihmistä on joskus verotettu siitä rahasta, ei poista faktaa että mulle se on tyhjästä ilmestyvää omaisuutta josta en ole maksanut senttiäkään veroja ja jonka eteen en ole eläissäni tehnyt mitään.Kyse ei ole siitäkään, että sen perinnön eteen pitäisi "tehdä töitä". Mitä vittua sekään tarkoittaa. Ai se joka tekee eniten töitä perinnön eteen, saa/ ansaitsee sen..?
Niin. Entä sitten..? Miksi sinun olisi "pitänyt tehdä jotain" jos satut perimään vaikka kaukaisen tätisi? Siitä vastikkeettomasta perinnöstäsi on jo aikanaan se kuollut henkilö maksanut veroa. Toki voit skipata perintösi ja lahjoittaa sen vaikka tallinnan kodittomille kissoille. Katellisuus paistaa läpi kommenteissasi.Ei, vaan että se raha on mulle täysin vastikkeetonta tuloa. Se että kuollutta ihmistä on joskus verotettu siitä rahasta, ei poista faktaa että mulle se on tyhjästä ilmestyvää omaisuutta josta en ole maksanut senttiäkään veroja ja jonka eteen en ole eläissäni tehnyt mitään.
Mikä hiton kateellisuus? Rahaa on kyllä ihan tarpeeksi tilillä ja tulossa perintönä. Mielummin maksan perintöverot kuin otan vastaan tulo ja pääomaverotuksen korotukset jos perintövero poistettaisiin.Niin. Entä sitten..? Miksi sinun olisi "pitänyt tehdä jotain" jos satut perimään vaikka kaukaisen tätisi? Siitä vastikkeettomasta perinnöstäsi on jo aikanaan se kuollut henkilö maksanut veroa. Toki voit skipata perintösi ja lahjoittaa sen vaikka tallinnan kodittomille kissoille. Katellisuus paistaa läpi kommenteissasi.
Miksi näitä asioita ei voida hoitaa kohtuullistamalla perintöveroa leskien ja yritystoiminnan perimisen kohdalla?Jos et peri rahaa, vaan firman.
Tiedän ihan tapauksen, jossa mietittiin vakavasti, että ajetaanko isän firma konkurssiin ja ostetaan konkurssipesästä työtarvikkeet ja aloitetaan uudestaan uudella nimellä. Firma teki putkiremontteja ja liikevaihto oli korkea, mutta ei niillä ollut mitään pysyviä asiakkaita, eikä ne niin paljon voittoa tehnyt. Tärkein firman voimavara oli työntekijät.
Kuinkahan moni päätyy vaan tuhoamaan tällaisia korkean liikevaihdon firmoja, jossa perintöverotus vaan on epäreilu?
--
edit: ja jos @Tatuks isä kuolee, mutta äiti elää vielä - niin onko se ihan oikein, että yhteisestä talosta ja omaisuudesta pitää maksaa verot pienestä eläkkeestä, jotta voi vielä viimeiset elinvuotensa siellä asua?
Pääoman/tuloveron verokikkailut ovat tämän yhteiskunnan syöpä.Mikä hiton kateellisuus? Rahaa on kyllä ihan tarpeeksi tilillä ja tulossa perintönä. Mielummin maksan perintöverot kuin otan vastaan tulo ja pääomaverotuksen korotukset jos perintövero poistettaisiin.
Perintövero on niitä harvoja veroja joissa ei veroteta rahoja jotka olet ansainnut itse työnteollasi tai sitä kun kulutat niitä rahoja hankintoihin. Silti mielummin ollaan perintöveron jättämä aukko valmiita maksamaan muina veroina jotka vaikuttavat suoraan ihmisten ostovoimaan ja täten talouteen. Ei voi ymmärtää.
Siitä rahasta on maksanut ennen sitä mun tätiä jo monia eri tahoja. Mistä tulee logiikka että kun raha siirtyy yksityisomistukseen niin sen jälkeen sen verottaminen on jotain "tuplaverotusta"?
Eli poistetaan ne ja kikkailu häviää. Perintöveroa pitää sitten vähän nostaa valtion tulojen korvaamiseksiPääoman/tuloveron verokikkailut ovat tämän yhteiskunnan syöpä.
Miksi pääomaverotus pitäisi poistaa. Se on suoraa tuloa, kiertämällä tulovero. Ei liity mitenkään perintöön.Eli poistetaan ne ja kikkailu häviää. Perintöveroa pitää sitten vähän nostaa valtion tulojen korvaamiseksi
Miten kikkailu tähän keskusteluun oikein liittyy? Se on ihan varma että perintöveron jättämä aukko täytetään jollain verolla ja todennäköisimmin se on tuloveron tai/ja pääomaveron nosto. Kyseessä on kuitenkin 500 miljoonan mentävä aukko ja veronkorotuksia on tehty paljon pienempienkin summien saavuttamiseen.Pääoman/tuloveron verokikkailut ovat tämän yhteiskunnan syöpä.
Pääomaveron ja tupakkaveron päivitys. Problem solved.Miten kikkailu tähän keskusteluun oikein liittyy? Se on ihan varma että perintöveron jättämä aukko täytetään jollain verolla ja todennäköisimmin se on tuloveron tai/ja pääomaveron nosto. Kyseessä on kuitenkin 500 miljoonan mentävä aukko ja veronkorotuksia on tehty paljon pienempienkin summien saavuttamiseen.
Sinä sanoit, että verokikkailut ovat pahasta ja niistä päästään lopettamalla vero. Nyt listasit pääoma- ja tuloveroilla kikkailutMiksi pääomaverotus pitäisi poistaa. Se on suoraa tuloa, kiertämällä tulovero. Ei liity mitenkään perintöön.
Kaikki verokikkailu on pahasta. Pääomatulo/vero on eri asia kuin perintövero. Siinä anasitulla tuloilla kikkaillaan veroja alemmaksi. En ole sanonut että pääomavero pitäisi lopettaa vaan päivittää.Sinä sanoit, että verokikkailut ovat pahasta ja niistä päästään lopettamalla vero. Nyt listasit pääoma- ja tuloveroilla kikkailut
Menojen karsiminen on ilmeisesti jo ajatuksen tasolla täysin mahdoton keino paikata tulopuolen menetyksiä?Se on ihan varma että perintöveron jättämä aukko täytetään jollain verolla ja todennäköisimmin se on tuloveron tai/ja pääomaveron nosto. Kyseessä on kuitenkin 500 miljoonan mentävä aukko ja veronkorotuksia on tehty paljon pienempienkin summien saavuttamiseen.
Tämän täytyy olla vitsi? Sinusta siis suomen omavaraisuus liha, maito, vilja jne. tuotannossa on niin suurta ettei se tukea tarvi? Eiköhän niitä menoja ole muitakin mistä voisi karsia eikä ensimmäisenä lopeteta / karsita esim. armeijaa tai omia ruoka jne. tuotantoja.Kunhan kepu saadaan oppositioon seuraavien vaalien jälkeen, voidaan kansallisista maataloustuista leikata 0,5-1 miljardia, tai enemmänkin. Ongelma ratkaistu. (Itse asiassa niin on syytä tehdä siinäkin tapauksessa, että perintövero säilyy.)
En nyt ihan tarkkaan tätä skenaariota tutkinut mutta maksaako leski perintöveroa, periikö leski ensinkään mitään? Eikö leskelle jää joka tapauksessa oikeus hallita yhteistä asuntoa?edit: ja jos @Tatuks isä kuolee, mutta äiti elää vielä - niin onko se ihan oikein, että yhteisestä talosta ja omaisuudesta pitää maksaa verot pienestä eläkkeestä, jotta voi vielä viimeiset elinvuotensa siellä asua?
Lienee jo mahdottomuus ajatuksen tasolla että kansantalouteen negatiivisesti ja yksittäisen ihmisen verotaakkaan vähiten vaikuttava vero annettaisiin olla sellaisena kuin se nyt on?Menojen karsiminen on ilmeisesti jo ajatuksen tasolla täysin mahdoton keino paikata tulopuolen menetyksiä?
Kunhan kepu saadaan oppositioon seuraavien vaalien jälkeen, voidaan kansallisista maataloustuista leikata 0,5-1 miljardia, tai enemmänkin. Ongelma ratkaistu. (Itse asiassa niin on syytä tehdä siinäkin tapauksessa, että perintövero säilyy.)
Mitä haittaa siitä olisi kansantaloudelle olisi jos firma menisi konkkaan ja starttaisi seuraavana päivänä samoilla työntekijöillä uudelleen? Tai jos jättäisi starttaamatta, niin meinaatko että kilpailijat eivät kasvaisi täyttämään sitä tuotantoaukkoa samalla palkaten tästä konkkaan menneestä firmasta työttömäksi jääneet duunarit?Jos et peri rahaa, vaan firman.
Tiedän ihan tapauksen, jossa mietittiin vakavasti, että ajetaanko isän firma konkurssiin ja ostetaan konkurssipesästä työtarvikkeet ja aloitetaan uudestaan uudella nimellä. Firma teki putkiremontteja ja liikevaihto oli korkea, mutta ei niillä ollut mitään pysyviä asiakkaita, eikä ne niin paljon voittoa tehnyt. Tärkein firman voimavara oli työntekijät.
Kuinkahan moni päätyy vaan tuhoamaan tällaisia korkean liikevaihdon firmoja, jossa perintöverotus vaan on epäreilu?
--
edit: ja jos @Tatuks isä kuolee, mutta äiti elää vielä - niin onko se ihan oikein, että yhteisestä talosta ja omaisuudesta pitää maksaa verot pienestä eläkkeestä, jotta voi vielä viimeiset elinvuotensa siellä asua?
Sitä arvoa ei katsota suoraan taseesta, vaan jollain laskukaavoilla joihin vaikuttavat myös menneiden tilikausien tulokset. Periaatteessa siis sellaiset yritykset, joiden arvo on perustunut suurelta osin kuolleen yrittäjän omaan osaamiseen, tulevat kaiketi yliarvostetuiksi.Edelleen, jos firmassa ei ole juurikaan tasetta, niin perintövero on nolla.
Jos firmaa ei saataisi enää käynnisteltyä uudestaan, siitä tulisi kyllä haittaa kansantaloudelle. Pientä haittaa, mutta sellaista, jota ei syntyisi, jos ei heitä kiusattaisi.Mitä haittaa siitä olisi kansantaloudelle olisi jos firma menisi konkkaan ja starttaisi seuraavana päivänä samoilla työntekijöillä uudelleen? Tai jos jättäisi starttaamatta, niin meinaatko että kilpailijat eivät kasvaisi täyttämään sitä tuotantoaukkoa samalla palkaten tästä konkkaan menneestä firmasta työttömäksi jääneet duunarit?
Edelleen, jos firmassa ei ole juurikaan tasetta, niin perintövero on nolla. Jos tasearvoa ja liikevaihtoa on paljon, mutta voittoa tulee vähän, niin firma ei ole kauhean hyvin johdettu ja silloin taas herää kysymys, että miksi sitä firman pysymistä saman perheen käsissä pitää erityisesti tukea veroedulla vs. että sen busineksen annettaisiin valua muihin käsiin?
Jälleen kerran, verot maksaa perinnönsaajat. Ei se joka kuolee.rohkaisee myymään omia omistuksia ennen kuolemaa ja piilottamaan rahat ulkomaille. Tai siirtämään kirjat johonkin parempaan maahan, esim. Ruotsiin.
Mutta eikö tuolloin säästetty raha kannattaisi ennemmin käyttää kannustavammin eli työn verotuksen keventämiseen (kyllä, alat varmaan huomaamaan jo kaavan)?Menojen karsiminen on ilmeisesti jo ajatuksen tasolla täysin mahdoton keino paikata tulopuolen menetyksiä?
Kunhan kepu saadaan oppositioon seuraavien vaalien jälkeen, voidaan kansallisista maataloustuista leikata 0,5-1 miljardia, tai enemmänkin. Ongelma ratkaistu. (Itse asiassa niin on syytä tehdä siinäkin tapauksessa, että perintövero säilyy.)
100 000e metsää ja heitetään nyt sille pienelle mökillekin 100 000e arvo, niin kuvaamassasi tilanteessa maksetaan perintöveroa nykyisellään täsmälleen 0 euroa.Tässä artikkelissa esim. hieman ajatusta asiaan:
Keskimääräisen metsätilan kuolinpesässä puiden arvo 100 000 € – koskee 180 000:ta suomalaista
Eli käytännössä jos perit vaikka yhtenä henkilönä 10 muun kanssa (eli sanotaan että pappa kuolee ja jättää metsää sekä pienen mökin jälkeläisille joita on 4 lasta ja 6 lastenlasta) mistä rahaa ei ole yhtään ja arvoa on jonkun verran. Yksi haluaa asua siellä, toinen tahtoisi myydä, kolmas hoitaa metsää ja neljäs ettei tehtäisi mitään. Lapset sitten mitä kukin haluaa, miten tilanne ratkaistaisiin?
Eli maksaako omasta pussista perinnöstä mitä ei perilliset halua pistää rahoiksi tai hoitaa? Vai kieltäytyä perinnöstä tai pyrkiä siirtämään se seuraavalle (antaa esim. lapsen saada se, jolloin toki lapsi joutuu huolehtimaan noista seikoista)...
Monesti tietysti se mitä ehkä haluaa voi olla jokin rakas esine tms. mitä et tietysti saa jos kieltäydyt perinnöstä.
Eli onhan se tietysti asia erikseen jos sinulle tarjotaan miljoonaa rahaa käteen mistä osa menisi verotukseen mutta jos jakajia on useita jotka "riitelevät" keskenään mitä voit tehdä? Ottaa pankista lainaa tuota maata, puita ja osaa kesämökkiä vastaan että voisit maksaa perintöveron?
Jos nyt täältä katsoo se vero on "hieman" suurempi kun kyse ei ole aviopuolisosta tai omasta lapsesta vaan "II veroluokka: Kaikki muut - esimerkiksi sisarukset ja heidän jälkeläisensä, perittävän vanhempien sisarukset, avopuoliso yleensä."100 000e metsää ja heitetään nyt sille pienelle mökillekin 100 000e arvo, niin kuvaamassasi tilanteessa maksetaan perintöveroa nykyisellään täsmälleen 0 euroa.
Lapset ja lapsenlapset kuuluvat ensimmäiseen veroluokkaan, ja heistähän tässä esimerkissäsi oli kyse. (Perintö)Jos nyt täältä katsoo se vero on "hieman" suurempi kun kyse ei ole aviopuolisosta tai omasta lapsesta vaan "II veroluokka: Kaikki muut - esimerkiksi sisarukset ja heidän jälkeläisensä, perittävän vanhempien sisarukset, avopuoliso yleensä."
Totta, minä tosin käsitin Tanelin esimerkin niin, että ne 6 lastenlasta olisivat kuolinpesässä vanhempansa tilalla, jolloin nämä vastaavat osuudeltaan yhtä vainajan lasta. Eli siis henkilö X, jolla ollut 5 lasta, joista yksi kuollut ja tällä 6 lasta, kun henkilö X kuolee -> lopputuloksena 10 osakasta = 4*1/5 + 6*1/30, päätä siinä sitten hakataanko metsää vai myydäänkö vai mitä tehdään, yksimielinen päätös kun pitäisi ollaLapset ja lapsenlapset kuuluvat ensimmäiseen veroluokkaan, ja heistähän tässä esimerkissäsi oli kyse. (Perintö)
Ja juu, harmillisesti menin arvottamaan tuon mökin 10 senttiä liian kalliiksi niin tuli tuo kokonainen satanen perintöveron maksuun. My bad. (Ylipäätään tällaiset epäjatkuvuuskohdat on verotuksessa suuri ongelma ja ne pitäisi poistaa, mutta perintöveron oikeudenmukaisuuteen sillä ei ole mitään merkitystä.)
Pointti on silti sama, eli tuollaisessa tilanteessa perintövero on olematon.
Taas: miten se on yhteiskunnan asia jollei perikunta osaa sopia? Tarpeeksi kauan kun vääntää niin perintö menee lakimiesten palkkoihinTotta, minä tosin käsitin Tanelin esimerkin niin, että ne 6 lastenlasta olisivat kuolinpesässä vanhempansa tilalla, jolloin nämä vastaavat osuudeltaan yhtä vainajan lasta. Eli siis henkilö X, jolla ollut 5 lasta, joista yksi kuollut ja tällä 6 lasta, kun henkilö X kuolee -> lopputuloksena 10 osakasta = 4*1/5 + 6*1/30, päätä siinä sitten hakataanko metsää vai myydäänkö vai mitä tehdään, yksimielinen päätös kun pitäisi olla![]()
Lähinnä varmaan joustamattomuuden takia. Eli perintöä saava esim. opiskeleva henkilö ei voi oikein todeta "odottakaa kunnes sukulaiset saavat riideltyä ja tuosta saa rahaa tai että saan koulut käytyä ja pääsen töihin että voisin maksaa verot. Tahtoisin mielelläni isovanhemman perinnön ottaa vastaan mutta rahaa ei olisi vielä maksaa veroja". Myöskään "ottakaa minun luvallani tuolta minun osuudestani puita sen verran kuin teistä veroihin menisi, myös kuolleen vaatteista ja asunnosta löytyneistä irtonaisista huonekaluista jne. saa toki siitä minulle kuuluvasta osasta ottaa teidän mielestänne teille kuuluvan osuuden" ei onnistune...Taas: miten se on yhteiskunnan asia jollei perikunta osaa sopia? Tarpeeksi kauan kun vääntää niin perintö menee lakimiesten palkkoihin
Olisiko perintöveron poistoa parempi ratkaisu vain mahdollisuus viivästyttää sen maksua jossain tapauksissa parilla vuodella?Lähinnä varmaan joustamattomuuden takia. Eli perintöä saava esim. opiskeleva henkilö ei voi oikein todeta "odottakaa kunnes sukulaiset saavat riideltyä ja tuosta saa rahaa tai että saan koulut käytyä ja pääsen töihin että voisin maksaa verot. Tahtoisin mielelläni isovanhemman perinnön ottaa vastaan mutta rahaa ei olisi vielä maksaa veroja". Myöskään "ottakaa minun luvallani tuolta minun osuudestani puita sen verran kuin teistä veroihin menisi, myös kuolleen vaatteista ja asunnosta löytyneistä irtonaisista huonekaluista jne. saa toki siitä minulle kuuluvasta osasta ottaa teidän mielestänne teille kuuluvan osuuden" ei onnistune...
Totta tuokin, luulisi että jos ihmisillä olisi mahdollisuus järkeistää tuota verotusta ja tehdä erillinen maksusuunnitelma tuo ei olisi niin ongelma. Nyt pahimmillaan luottotiedot voivat mennä siksi että saat perintöä etkä tajua kieltäytyä siitä ajoissa => et voi maksaa mätkyjä koska "yllättäen" muut pesänjakajat eivät pääse yhteisymmärrykseen ja maksut kasaantuvat.Olisiko perintöveron poistoa parempi ratkaisu vain mahdollisuus viivästyttää sen maksua jossain tapauksissa parilla vuodella?
No ei toki kun noin näppärästi asettelet mutta maksulle voi hakea maksuaikaa, korotonta maksuaikaa ja jopa poikkeustilanteessa vapautuksen kokonaan.Lähinnä varmaan joustamattomuuden takia. Eli perintöä saava esim. opiskeleva henkilö ei voi oikein todeta "odottakaa kunnes sukulaiset saavat riideltyä ja tuosta saa rahaa tai että saan koulut käytyä ja pääsen töihin että voisin maksaa verot. Tahtoisin mielelläni isovanhemman perinnön ottaa vastaan mutta rahaa ei olisi vielä maksaa veroja". Myöskään "ottakaa minun luvallani tuolta minun osuudestani puita sen verran kuin teistä veroihin menisi, myös kuolleen vaatteista ja asunnosta löytyneistä irtonaisista huonekaluista jne. saa toki siitä minulle kuuluvasta osasta ottaa teidän mielestänne teille kuuluvan osuuden" ei onnistune...
Noh, eihän veroa sitten toki tarvine poistaa jos on vaihtoehto pyytää ensin 10v korotonta maksuaikaa ja sitten ehkä kysäistä vapautusta osittain tai kokonaan.. mutta JOS jostain syystä tuollaisia mahdollisuuksia ei ilmene asia on hieman eri...Niin, jo nykyiselläänhän tuota maksuaikaa on mahdollista saada 10 vuotta, ja tosiaan myös vapautukset verosta kokonaan tai osittain ovat mahdollisia. Kuinka pitkä tuon ajan sitten pitäisi olla jos nykyinen 10 vuotta ei riitä?
Tällä logiikalla myös palkan pitäisi olla saajalleen verotonta koska onha yritys maksanut niistä rahoista jo veroa. Mielestäni ei eroa mitenkään se, että saa perinnöksi 100 000 € tai saa saman osinkona, molemmista on jo se rahan lähde maksanut veroa. Joten miksi perinnön pitäisi olla verotonta kun osingotkaan eivät ole? Ja jos perintövero poistetaan niin pitäisikö lahjaverokin poistaa, samanlaillahan siinä verotetaan jo verotettua rahaa?Täällä on myös sivuja ja vinkkejä kikkailuista perintöverön välttelystä. Fiksua ja kivaa ajanvietettä sekin on.
Juu, et itse ole maksanut siitä omaisuudesta, eikä pidäkkään, kiinteästä tai rahasta senttiäkään veroa mutta se jolta sen perit on aikanaan maksanut omaisuudestaan veroja. Miksi sitä omaisuutta pitää siis jälleen verottaa? Kyse ei ole siitäkään, että sen perinnön eteen pitäisi "tehdä töitä". Mitä vittua sekään tarkoittaa. Ai se joka tekee eniten töitä perinnön eteen, saa/ ansaitsee sen..?
Kuinka niin taas, oliko meillä tästä puhe aiemminkin? Käsittääkseni jos tarpeeksi riitelyksi menee niin pesänselvittäjä otetaan kuvioihin, ja tässä vaiheessa varmaan poltetaan ne (lähi)sukulaisten viimeisetkin välit.Taas: miten se on yhteiskunnan asia jollei perikunta osaa sopia? Tarpeeksi kauan kun vääntää niin perintö menee lakimiesten palkkoihin
Ei ole harvinaista ainakaan omassa tuttavapiirissä. Juu, varmasti muutkin "äkkivelkaiset" tarjoavat auttavaa rahaa kun ovat itsekin jo maksupuolella verottajalle?Eli siis opiskelija perii niin reilusti yli 20k, ettei ole varaa maksaa veroja? Ja samaan aikaan peritty omaisuus on kiinni kiinteässä omaisuudessa, jota ei voi muuttaa käteiseksi parin vuoden sisään, eivätkä perikunnan muut jäsenet vippaa tätä verolaskua? Veikkaan aika harvinaiseksi tapaukseksi
No ei ehkä juuri tästä, vaan yleisemmin siitä mikä on yhteiskunnan osuus ja mitkä tapaukset ovat todella harvinaisia.Kuinka niin taas, oliko meillä tästä puhe aiemminkin? Käsittääkseni jos tarpeeksi riitelyksi menee niin pesänselvittäjä otetaan kuvioihin, ja tässä vaiheessa varmaan poltetaan ne (lähi)sukulaisten viimeisetkin välit.
Tietenkin yksittäisiä tapauksia on miljoonia, mutta yleisellä tasolla. Tässä esimerkissä jokainen perikunnasta saa niin paljon perintöä, että se menee yli 20k ja vielä niin reilusti, että ei ole varaa veroihin, huomioiden maksuajat, helpotukset jne. Ja tämäkin on vain siinä tapauksessa, että perikunta on niin riidoissa, että ei voi tuota muutamaa tonnia vipata. Jos taas puhutaan miljoonien perinnöistä niin harvemmin ne missään kiinteässä kai ovat?Ei ole harvinaista ainakaan omassa tuttavapiirissä. Juu, varmasti muutkin "äkkivelkaiset" tarjoavat auttavaa rahaa kun ovat itsekin jo maksupuolella verottajalle?
Leski ei peri mitään vaan leskelle jää osituksessa oma puoliskonsa omaisuudesta samoin kuin avioerotilanteessa. Jos puoliso oli rikkaampi, niin kuolinpesä maksaa leskelle tasinkoa. Puolisoaan rikkaamman lesken ei tarvitse maksaa kuolinpesälle tasinkoa.En nyt ihan tarkkaan tätä skenaariota tutkinut mutta maksaako leski perintöveroa, periikö leski ensinkään mitään? Eikö leskelle jää joka tapauksessa oikeus hallita yhteistä asuntoa?
Musta vähän tuntuu että ne jotka haluaa perintöveron lakkautusta, kannattaisi vaan sanoa että se on heidän mielestään epäreilu vero ja he eivät sitä halua maksaa koska se heidän mielestään ei ole kivaa. Tuplasti verotetun rahan ajatus pätee tietenkin vain perintöveroon, ei mihinkään muuhun tilanteeseen jossa raha siirtyy taholta toiselle.No ei ehkä juuri tästä, vaan yleisemmin siitä mikä on yhteiskunnan osuus ja mitkä tapaukset ovat todella harvinaisia.
Tietenkin yksittäisiä tapauksia on miljoonia, mutta yleisellä tasolla. Tässä esimerkissä jokainen perikunnasta saa niin paljon perintöä, että se menee yli 20k ja vielä niin reilusti, että ei ole varaa veroihin, huomioiden maksuajat, helpotukset jne. Ja tämäkin on vain siinä tapauksessa, että perikunta on niin riidoissa, että ei voi tuota muutamaa tonnia vipata. Jos taas puhutaan miljoonien perinnöistä niin harvemmin ne missään kiinteässä kai ovat?
Sanotaan nyt vaikka että jos tälläinen tilanne tulee eteen niin tuskin se mukavalta tuntuu.Musta vähän tuntuu että ne jotka haluaa perintöveron lakkautusta, kannattaisi vaan sanoa että se on heidän mielestään epäreilu vero ja he eivät sitä halua maksaa koska se heidän mielestään ei ole kivaa. Tuplasti verotetun rahan ajatus pätee tietenkin vain perintöveroon, ei mihinkään muuhun tilanteeseen jossa raha siirtyy taholta toiselle.

Kaiken tämän korjaamiseen riittää se, että luovutaan tuosta 10 vuoden maksuaikarajasta ja annetaan maksuaikaa asunnoista maksettavan perintöveron osuudelle niin pitkäksi aikaa kun leski hyödyntää oikeuttaan asua asunnossa, ja heitetään vaikka vielä vuosi tai pari päälle.Sanotaan nyt vaikka että jos tälläinen tilanne tulee eteen niin tuskin se mukavalta tuntuu.
"
Kun toinen vanhemmista kuolee, perilliset saattavat joutua maksamaan perintöveroa, vaikka eivät saisi tuolloin mitään. Näin voi käydä, jos leski jää asumaan parin yhteiseen asuntoon, eikä muuta jaettavaa tai realisoitavaa ole.
Lakiasiainjohtaja Vesa Korpela Veronmaksajain keskusliitosta sanoo, että laki suojelee lesken asumista.
– Vaikka ensiksi kuollut puoliso olisi omistanut asunnon, leskellä on oikeus pitää se jakamattomana hallinnassaan vaikka koko ikänsä, ellei hän omista sopivaa asuntoa.
Yleensä perilliset maksavat veroja asunnon puolikkaasta. Korpela huomauttaa, että esimerkiksi Helsingin keskustassa ei tarvitse olla kummoinenkaan asunto, kun sen arvo on jo puoli miljoonaa euroa.
"
Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja
Tuntuisi se varmasti lapselta ikävältä pyytää lykkäystä ja todeta kutakuinkin "toivottavasti äiti kuolee tässä 10v sisällä että saan asunnon ja voin sen myydä, muuten menee luottotiedot. Voin myös yrittää ottaa välivuosia opiskelusta ja mennä mäkkiin töihin yrittäen säästää rahaa ja samalla etsiä asuntoa missä halpa vuokra kun opiskelija asunnossa ei voisi enää asua jos opinnot keskeyttää"
Nyt tietysti @Tatuks kertoo että kyllähän jokainen saa helposti jonkun 30 000€ tai enempi säästettyä, mutta entä jos tämä lapsi sattuukin opiskelemaan tai on työtön?
Tähän tietysti voisi auttaa se että kämppä myydään ja hankitaan leskelle pienempi missä asua mutta kas, tästäkin verotetaan:
"
Leski ja perilliset voivat sopia, että asunto vaihdetaan. Jos sen arvo on noussut perintöverotuksen jälkeen, perilliset voivat joutua maksamaan luovutusvoittoveroa.
Jos uuteen asuntoon ei tarvita koko vanhan asunnon hintaa ja perilliset jakavat erotuksen, lesken katsotaan luopuneen osasta hallintaoikeuttaan korvauksetta. Verottaja katsoo perillisten saaneen lahjan, josta he joutuvat maksamaan lahjaveroa.
"
Lisäksi olen esim. asunnon ostamisketjussa lukenut valituksia siitä miten vuokrat ja muut menot ovat niin korkeat etteivät ihmiset oikein pysty säästämään.. tiedä sitten ovatko vaan laiskoja kun eivät saa jotain 30 000€ säästöön?
"Esimerkiksi opiskelevat lapset saattavat saada isot perintöverot asunnosta, jossa leski voi asua vielä kymmeniä vuosia."
