Käyttövoimakeskustelu: Diesel vs. bensa vs. kaasu vs. sähkö vs. vety yms.

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
2 099
Siirsin parempaan ketjuun.

Tarkoitus ei ollut sanoa, että luettelemani huoltotyöt olisivat jokin iso haaste. Minulla toinen auto on Auris hybrid, joka vaatii vähintään pikkuhuollon 15 tkm välein (minulla kerran vuodessa). Olen täällä aikaisemminkin kirjoittanut, että Auriksen kerran vuodessa huollossa käyttäminen kahdeksan vuoden ajan on ollut vaivattomampaa kuin Mii Electricin 2 v/30 tkm "valohoito" + raitisilma reilun neljän vuoden ajan.

Auris on käynyt sovitusti kerran vuodessa huollossa, ja lisäksi kerran ohikulkiessa öljyttiin maksutta takaluukun helteellä nariseva sarana.

Miillä on huoltojen lisäksi ollut pari takaisinkutsua (joista jälkimmäistä on siirretty viime hetkellä ennen sovittua aikaa kuukaudella eteenpäin). Sitten oli etäkäytön viallinen päivitys, jonka jälkeen pääkäyttäjätili jäi jonkinlaiseen välitilaan, jota selvitettiin kuukauden aikana 30 sähköpostilla teknisen tuen kanssa ilman tulosta, kunnes soitin isoherralle, jolloin homma tuli kuntoon alle vuorokaudessa. Huoltomuistutin on sekoillut pari kertaa. Väitti esim, että seuraavaan huoltoon olisi noin 150 pv, kun oikeasti oli 4 pv. Olivat kämmänneet mittariston päivityksen yhteydessä. Sitten sanoivat, että laitettiin kuntoon huollossa. Parkkipaikalla huomasin, että ei näytä oikein, ja palasin tiskille. Tiskillä väittivät, että kunnossa on, ja päivittyy kohta. Odotin yön yli. Odotin noin viikon, eikä vaan näyttänyt seuraavan huollon ajankohtaa ja matkaa oikein. En haluaisi muistella, mutta luultavasti tein taas ylimääräisen huoltoreissun. Seuraavaksi normaalilla radionkuuntelulla rikkoutuneen kaiuttimen korjaus vaati kaksi käyntiä. Sanoin aikaa varatessa, ettei kaiutin toimi. Ensimmäisellä käynnillä todettiin, että kaiutin ei tosiaan toimi, mutta varaosaa ei ollut, vaikka välissä oli reilusti aikaa. Kuulemma olivat laskeneet sen varaan, että olisi ollut johtosarjassa vika. Autolla oli silloin ajettu vasta 3,x vuotta ja 40 tkm. Toisella käynnillä kaiutin vaihdettiin takuuseen uuteen. Nyt kuulostaa olevan alkavaa laakerivikaa, muttei pyörissä. On vielä niin pieni ääni, ettei huvita alkaa taas varailla ties monettako käyntiä tänä vuonna K-autoon. Asentaja tuskin kuulisi mitään vikaa. No, antaapa äänen kasvaa selvemmäksi, niin ei joudu ylimääräistä ramppaamaan ja vääntämään.

Että sellaista patteriautoilua. Helpompaa on ollut Auriksella. En siis listannut @Oravamedian käpy :lle polttiksen huoltokohteita sen vuoksi, että niissä olisi haastetta, vaan siksi, että hän väitti täyssähkön ja polttiksen eroksi huollon osalta käytännössä vain sytytystulppia. Minusta 90 tkm välein vaihdettavat tulpat ovat rahallisesti ja ajallisesti pikkujuttu vs. kaikki muu tiheämmin tapahtuva huolto, joten siksi luettelin ne.
Softassa vikaa ja kauitin rikki? ei nyt aukea miten sähkömoottori noihin vaikuttaa?
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 274
Softassa vikaa ja kauitin rikki? ei nyt aukea miten sähkömoottori noihin vaikuttaa?
Ei vaikuta mitenkään.

Ensin väitettiin, että täyssähkön ja polttiksen ainoa suurempi huoltoon liittyvä ero olisi sytytystulpat. Ihan kuin öljynvaihdossakaan ei olisi eroa, vaan Model S:ään kuulemma Mobil 1:stä säännöllisesti. Tähän minä huomautin, että harvoin tapahtuvaa tulppienvaihtoa suurempi ajan- ja rahanmeno ovat polttomoottoriauton säännölliset öljyn-, suodattimien- (öljyns, moottori-ilm, polttoaines.) ja hihnanvaihdot (ihan kaikissa ei ole).

Tuon huoltotarve-eron korjaamisen jälkeen joku ihmetteli, että kuinka patteriautoilijat (tarkoitti minua) näkevät niin haasteellisena tavalliset polttiksen huoltotyöt. Tähän vastasin, että ei ollut tarkoitus sanoa, että olisivat haasteellisia. Esimerkkinä annoin, että polttiksen vuosihuoltoa haasteellisemmaksi voi mennä jo sillä, että se harvemmin säännöllistä huoltoa vaativa sähköauto sattuu olemaan hieman vähemmän laadukas, jolloin pikkuvikojen hoitaminen voi nopeasti olla enemmän aikaa, puhelinsoittoja ja s.postiviestejä vievää puuhaa, kuin kerran vuodessa tapahtuva määräaikaishuolto. Näin on käynyt 8-vuotiaan Auriksen ja 4-vuotiaan sähkö-Miin kanssa.

Toki Auriksen huolto on maksanut keskimäärin 2xx €/a vs. takuunalainen Mii vain 80 €/a (=160 € joka toinen vuosi), mutta:

Auris viim. 12 kk:

-yksi puhelinsoitto (huoltoajan varaaminen)
-kalenteriin merkintä yhdelle päivälle
-yksi määräaikaishuolto


Mii viim. 12 kk:

-useita puhelinsoittoja
-yli 30 viestiä pitkä s.postimaraton
-kalenteriin merkintä 5-6 päivälle (joista yhden peruivat viime tingassa, koska takaisinkutsuun liittyviä varaosia ei ollutkaan)
-4-5 kertaa telakalla liittyen vikojen selvittelyyn, korjauksiin, takaisinkutsuun ja määräaikaishuoltoon (takaisinkutsuun saatiin yhdistettyä yksi vianselvitys, mutta silti tuli 4-5 erillistä käyntiä eri päivinä)


Koin tuon sellaisena rumbana, että olisin maksanut mieluusti tuon alle 200 €/a -hintaeron ainakin viimeisen 12 kk ajalta, jos sillä olisi saanut Miillekin yhtä vaivattoman vuoden kuin Aurikselle.


Toki jos polttis- ja sähköauto olisivat molemmat laadukkaita, niin sähköauton huoltamisessa pääsisi vähemmällä vaivalla (ja rahalla). Polttiksenkaan huolto ei kuitenkaan ole niin haasteellista, etteikö siitä pahemmaksi voisi mennä softa- ja kaiutinvioilla (lisättynä takaisinkutsulla), jotka kaikki kolme hoidetaan kuntoon asiakkaan kannalta surkeasti.


Pointti oli alunperin, että Model S ei kaipaa säännöllisesti Mobil 1:stä siinä missä polttiskin. Joku Niro EV saattaa raskaiden olosuhteiden huolto-ohjelman mukaan kaivata peräöljyjen vaihtoa 120 tkm välein, mutta siitä on harvoin tapahtuvana silti vähemmän vaivaa kuin polttiksen 15-30 tkm välein tapahtuvasta öljynvaihdosta plus suodattimet, tulpat ja mahdolliset hihnat.

Jotkin sähköautomallit kaipaavat tietyissä olosuhteissa peräöljynvaihtoa harvakseltaan, mutta joka ikinen polttomoottoriauto vaatii öljynvaihtoa säännöllisesti ja tiuhaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
252 168
Viestejä
4 386 718
Jäsenet
72 949
Uusin jäsen
Saare91

Hinta.fi

Ylös Bottom