IT-alan työpaikat

Samaa miettinyt itsekin että aika kokonaistuottamatonta puuhaa Suomelle ainakin nämä viimeisimmät uutisoinnit.

Jostain Googlen, MS:n tai vastaavien palveluita pyörittävistä datakeskuksista sentään on jotain iloa pienentyvien latenssien ansiosta, saadaan palvelua nopeammin, mutta joku kryptolouhintafarmin kasaaminen tänne käyttämään verosubventoitua sähköä on aivan idioottihommaa.
Luin jutun tuosta Veitsiluodon entiseen kiinteistöön tulevasta konttilouhintafarmidatakeskuksesta. Eli mitään kiinteää ne eivät sinne rakenna, vaan koko keskus tulee valmiina konteissa. Työntekijät vuokrafirmasta. Nuo syntyvät työpaikat ovat todennäköisesti hyvin epävakaalla pohjalla ja sähkön- ja kryptovaluutan hinnan heilahtelut vaikuttavat tarmasti kulloinkin lyhyelläkin tähtäimellä tarvitaanko siellä konttorilla porukkaa huomenna vaiko ei.

Googlella ja MS:illa finanssi sen verran vakaalla pohjalla, että tuskin hötkyilevät jos joku kuukausi onkin tappiolla. Muistaakseni nuo Microsoftin kolme datakeskusta vievät sähköä täydessä tuotannossa jotain rapiat 600MW ja työpaikkoja taisi olla kolmisen sataa. Ei siis hirveästi per MW. Enemmän työpaikkoja nuo varmaan luovat sähköntuotantoon, joskin jos sähkön hinta nousee, poistuu muusta teollisuudesta vastaavasti työpaikkoja.
 
Lähtisittekö itse kesäksi töihin 1430€/kk minimipalkalla kötöstämään jotain C++ sularihommia? Vieläpä niin, että yliopisto maksaa syksyllä suoraan firmalle osan tästä palkasta jälkikäteen.

Työmahdollisuudet näin opiskelijana ovat varsin ohuet, ja kaikkiin avoimiin hakuihin on ollut aivan älytön tungos.
Itselleni tämä kuulostaisi tässä elämäntilanteessa ja kokemuksella oikein ihanteelliselta ratkaisulta. Saanko udella, että miten päädyit tällaiseen tarjoukseen? Oliko tämä kenties joku yliopiston järjestämä juttu?
 
Yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelupaikan minimivaatimuksena on 1430€/kk palkka. Tästäkin kuviosta tuli lopulta hylsy, eli kohti uusia pettymyksiä :tdown:
 
Ei Omnissa mitään uutta ole, ikivanhan Pegasos potilastietojärjestelmän uudelleen nimetty painos. Ihan yleisesti täytyy ihmetellä miksi suomessa täytyy olla (vieläkin) niin monta eri potilastietojärjestelmää. Yksi ja sama käyttöön Hangosta Utsijoille...
Ennemmin niin, että melkein kaikki data vietäisiin Kantaan, ja se olisi sieltä kaikkien potilastietojärjestelmien käytössä. Olisi helpompaa vaihtaa järjestelmästä toiseen, eikä oltaisi loukussa järjestelmien kanssa, kuten nykyisin. Syntyisi vihdoin sitä oikeaa kilpailua, joka olisi tuolla markkinalla hyvästä. Nykyisin ei ole painetta kehittää järjestelmää, kun ei asiakas siitä kuitenkaan pääse irti. Mikään nykyisistä ei ole niin hyvä, että sitä kannattaisi kaikille pakottaa.

Saisihan tuossa kylkiäisenä myös tiedon liikkumisen eri tahojen välillä, jolle olisi myös jatkuvasti tarve.
 
Eikös tässä kuussa ole paras aika vaihtaa työpaikkaa loman kertymän kannalta? Vieläkö se menee niin?

Muistan joskus kun kaksi kaveria aloitti parin päivän välein siten että toinen maaliskuun puolella ja toinen huhtikuun alussa. Kauhea harmitus sitten kun toinen jäi talvilomalle ja toisella ei sitä ollut.
 
Tästä oli juuri keskustelua toisessa ketjussa:
 
Täytyy kyllä kiittää onnea että valmistui monta vuotta sitten ja kandin jälkeen kun haki kesätöitä tyyliin kolmeen paikkaan niin sai 2 tarjousta ja palkka oli joku 2.5k eur/kk, muutaman kesän tein samassa firmassa ja sitten siirryin toiseen juniori positioon noin 3k eur/kk palkalla, ja siinä fimassa olin noin 4v ja palkka oli 5k eur/kk kun lähdin Singaporeen töihin. Nyt markkinat näyttävät erittäin raaoilta Suomessa.

Mitä tulee "tekoälyyn", niin omassa työpaikassa se näkyy lähinnä siinä että erilaisia skriptejä, dashboardien sql kyselyjä on kiva generoida gpt:llä jos ei halua käyttää liikaa aikaa ja laadulla ei ole niin väliä kun ei mene tuotantoon vaan on vain tiimin sisäinen. Tosin sql kanssa kun menee tarpeeksi monimutkaiseksi ja esim. tekee grafanassa niin gpt alkaa myös mennä sekaisin tietyssä vaiheessa. Erilaisten testipohjien generointi ja myös testien muunto tyyliin webdrive IO:sta playwrightiin käy suhteellisen kätevästi mutta myös tarvitsee usein hieman manuaalista säätöä. Joitain isoja migraatioita on myös osittain tehty gpt:llä kun on ollut aika paljon sellaista kaavamaista hommaa.

Itse en näe että tulee vielä pitkään aikaan korvaamaan mitään, ja meillä ainakin harjoittelijoita palkataan normaaliin malliin tietysti riippuen taloustilanteesta. Graafikkoja ja suunnittelijoita palkataan myös normaaliin tahtiin. Juniorina kannattaa muuten varoa että ei liikaa käytä noita työkaluja tai muuten voi oppiminen jäädä.. Olen onnellinen että noita ei ollut vielä omana kouluaikana koska kiusaus saattaisi olla liian suuri.

Googlen käyttö on myös merkittävästi vähentynyt gpt:n myötä.
 
Onkos IT-alalla edelleen yhtä synkät lukemat ja näkymät kuin muuallakin? Työttömyyden huippua ei ole vieläkään nähty.

Ainakin kesätyöpaikkojen hakumäärissä tuli meillä ennätyksiä. Parhaimmillaan yhtä paikkaa kohti saattoi olla lähemmäs 600 hakijaa. Mukana oli myös paljon vanhempaa porukkaa. Nyt voi olla aika karmea tilanne, jos valmistuu ilman työpaikkaa, eikä ole ehtinyt saamaan kunnolla alan kokemusta.
 
Linkedinissä tuli vastaan yhden tutun kirjoitus, jossa harmitteli että tilanne ei ole nyt järkevä edes rekrytoijan kannalta. Iso ei-it firma, jossa on kuitenkin isohko it-puoli in-house hommia tekemässä eli firman omaa toimintaa tukemassa. 600 hakemusta oli tullut ja 5% pääsee haastatteluun, vaikea karsia ja aikaa menee paljon. Paikkojen määrää en tiedä mutta käsittääkseni ”muutama”.

Jotain analyysiä taisi olla että hakijat on pääasiassa junnuja tai sitten +55v tekijöitä. En tiedä voiko tuosta päätellä mitään, junnut tietysti hakee sitä ekaa paikkaa ja yt:t osuneet pahimmin vanhimpiin tekijöihin?
 
Itsellä LinkedIn rekryspämmi on alkanut aktivoitumaan taas yli vuoden hiljaiselon jälkeen. Ei välttämättä indikoi paljoakaan, mutta tosiaan viime vuonna oli hyvä jos tuli edes yksi yhteydenotto kuukaudessa, nyt niitä tulee taas ainakin pari viikossa.
 
Junnutason paikkoja tuntuu tosiaan olevan erityisen vähän ja tekijöitä on markkinoilla varmaan enemmän kuin koskaan, kiitos median rummuttaman koodaripulan.

Meilläkin firmassa otetaan tavallista vähemmän kesähessuja ja mun pääasiakas ei edes sitä yhtä, mutta kokeneempaa kehittäjää on ilmeisesti hakusessa.
 
Onkos IT-alalla edelleen yhtä synkät lukemat ja näkymät kuin muuallakin? Työttömyyden huippua ei ole vieläkään nähty.

Ainakin kesätyöpaikkojen hakumäärissä tuli meillä ennätyksiä. Parhaimmillaan yhtä paikkaa kohti saattoi olla lähemmäs 600 hakijaa. Mukana oli myös paljon vanhempaa porukkaa. Nyt voi olla aika karmea tilanne, jos valmistuu ilman työpaikkaa, eikä ole ehtinyt saamaan kunnolla alan kokemusta.
Valmistuin kesäkuussa 2024, ilman työpaikkaa tai harjoitteluita tässä kaupungissa. Tervetuloa elämääni, 180 hakemusta ties mihin kirjoiteltu tähän mennessä.
 
Onkos IT-alalla edelleen yhtä synkät lukemat ja näkymät kuin muuallakin?

Tästä uutisoitiinkin juuri, työttömien määrä kasvanut. Mutta ei kannata hämääntyä liikaa, sillä tässä uutisoidaan muutoksesta viime vuoteen verratuna.

Täysin uusi tilanne on nyt myös tietojenkäsittely- ja tietoliikennealan opinnoista valmistuneilla. Aiemmin heistä kilpailtiin, nyt työttömäksi jäi 47 prosenttia enemmän uutta osaajaa kuin vuosi sitten. Kaikkiaan alan vastavalmistuneita oli tammikuussa työttömänä 478.

Ja yleisesti korkeakulututkinnon merkityksestä:
Korkeakoulututkinto ei ole tällä kertaa suojannut työttömyydeltä yhtä hyvin kuin aiemmin. Korkeakoulutettuja on nyt työttömänä enemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla ja heidän työttömyytensä on kasvanut muita nopeammin.

Vuodessa kaikkien työttömien korkeakoulutettujen määrä on on kasvanut 23 prosenttia. Tammikuun lopussa heitä oli Akavan tilastojen mukaan työttömänä noin 59 300 eli noin 11 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Ei kannata murehtia: Trump ei ole enää vallassa kuin 3,5 vuotta ja risat.

Vastavalmistuneille toki nyt ikävä tilanne mutta ei kannata vaipua epätoivoon, käänne tulee kyllä jossain vaiheessa. Nousukaudella sitten valitetaan taas osaajapulaa. Been there done that.
 
Tietojenkäsittelystä valmistuin muutama kuukausi sitten ja todella nihkeään kohtaan eli suoraan työttömäksi.
Ei kyllä hyvältä näytä tilanne. Monessa firmassa ei avoimia paikkoja tai jos on niitä, niin satoja hakemuksia..tuntuu ihan toivottamalta.
Jossain vaiheessa firmoilla on ongelmia, kun eivät ajoissa palkkaa tarpeeksi uusia alalle haluavia junioreiksi ja nykyiset seniorit vaihtavat työpaikkaa tai siirtyvät eläkkeelle..
 
Linkedinissä tuli vastaan yhden tutun kirjoitus, jossa harmitteli että tilanne ei ole nyt järkevä edes rekrytoijan kannalta. Iso ei-it firma, jossa on kuitenkin isohko it-puoli in-house hommia tekemässä eli firman omaa toimintaa tukemassa. 600 hakemusta oli tullut ja 5% pääsee haastatteluun, vaikea karsia ja aikaa menee paljon. Paikkojen määrää en tiedä mutta käsittääkseni ”muutama”.

Jotain analyysiä taisi olla että hakijat on pääasiassa junnuja tai sitten +55v tekijöitä. En tiedä voiko tuosta päätellä mitään, junnut tietysti hakee sitä ekaa paikkaa ja yt:t osuneet pahimmin vanhimpiin tekijöihin?

Huomasin saman kirjoituksen. Pitäisi kuulemma hakemuksessa olla kuva tai esittelyvideo. Itse en ihan ymmärrä, että mitä tekemistä näillä on osaamisen kanssa, ellei kyseessä ole näyttelijän paikka.
 
Huomasin saman kirjoituksen. Pitäisi kuulemma hakemuksessa olla kuva tai esittelyvideo. Itse en ihan ymmärrä, että mitä tekemistä näillä on osaamisen kanssa, ellei kyseessä ole näyttelijän paikka.
Jep, itsekin näin tuon. En koe kyllä tarpeelliseksi mitään viden tekemistä. Kyl ihan CV:llä ja hakukirjeellä luulisi löytyvä tarvittava sekä riittävä tieto linkkeineen. Jollain tekoälyllähän ne seuloo ja suodattaa sadat hakemukset.
 
Sillä video vaatimuksella haetaan todennäköisesti ekstroverttia tyyppiä eikä mitään stereotyyppistä nörttiä. Näitä on myös ollut valtion hommissa vastaavia hakuja. Kiillotettu unelma-some kuulemma myös auttaa.

Kai siitä videosta/kuvasta näkee myös onko hakija romani ja kaikkea muuta kivaa mitä ei saa kysyä. Tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen. Hys hys.
 
On niillä ekstrovertin kyvyillä ihan paikkansa myös ohjelmistokehityksen maailmassa. Esim itse en ole varmasti se paras kehittäjä, mutta hyvä tilanne(+huumorin)taju ja kyky kommunikoida oikealla tasolla eri ihmisten kanssa on vienyt siihen, että olen aika usein kuitenkin ensimmäinen ihminen jolta asioita kysytään.

Paremminhan ne kommunikaatio-kyvyt tulee esiin haastattelussa, mutta videolla voi varmaan aika hyvällä seulalla ottaa osan pois.
 
nyt työttömäksi jäi 47 prosenttia enemmän uutta osaajaa kuin vuosi sitten. Kaikkiaan alan vastavalmistuneita oli tammikuussa työttömänä 478.
Oudosti uutisoitu, miksi ei voinut vain kertoa montako prosenttia valmistuneista jäi työttömäksi?
 
  • Tykkää
Reactions: drc
Oudosti uutisoitu, miksi ei voinut vain kertoa montako prosenttia valmistuneista jäi työttömäksi?
Todennäköisesti siksi, että uutinen perustuu työttömyystilastoihin, jolloin tiedetään moniko on jäänyt työttömäksi valmistuttuaan jostain koulusta, muttei valmistuneiden kokonaismäärää.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
272 538
Viestejä
4 701 925
Jäsenet
76 928
Uusin jäsen
Hariboll

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom