Sanoisin että molemmat osapuolet on oikeassa. Se, että kykenee selviytymään töistään vaadittavalla tasolla ei pitäisi vaatia sitä että omaa osaamistaan systemaattisesti kehittää työajan ulkopuolella. Toisaalta se, että nousee oman alansa huipuksi, usein tarkoittaa sitä, että asiaan käyttää enemmän aikaa kuin mitä työaika mahdollistaa.
Se oman vapaa-ajan käyttö ei ole mielestäni työtä silloin, kun se kohdistuu omiin projekteihin. Silloin homma menee metsään, jos käyttää omaa vapaa-aikaansa pohtien ratkaisua työprojektin ongelmiin.
Mä esimerkiksi tunnen muutaman automekaanikon, jotka istuvat omassa tallissaan kaikki illat räpläämässä omia projektiautojaan. Eivätkä taatusti koe tällöin olevansa töissä. Todennäköisesti heistä kuitenkin tulee parempia työssään harrastustensa kautta. Mitään pakkoa niitä autoja ei olisi vapaa-ajalla rassata, kyllä työajalla on järjestetty kaikki tarvittavat merkkikohtaiset koulutukset, joiden avulla työt saa hoidettua.
Kysehän on ihan henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteista, eikä tässä ole yhtä oikeaa tapaa. Jotkut ovat hyvin kiinnostuneita yhdestä asiasta, toisilla kiinnostuksen kohteita on laajemmin. Samoin tavoitetaso töiden tekemiseen voi olla hyvin vaihteleva. Toinen haluaa olla alallaan paras, toinen vaan tehdä sen perustason, jota vastaan palkkaa maksetaan. Työnantajan näkökulmasta molemmat todennäköisesti kelpaa, sillä erotuksella että se kovemmalla ambitiotasolla varustettu todennäköisesti jossain vaiheessa haluaa vaativampia tehtäviä tai vaihtaa maisemaa.