Siis 3500 euron normaalin työsuhteen bruttopalkkaa? Laskelmien paikkaansapitävyyteen en ota kantaa, mutta kyllähän tuossa yrittäjyydessä on aika paljon riskejä versus työntekijänä olemiseen mitkä pitäisi kattaa sitten isomman korvauksen muodossa. Työterveys, työsuhde-edut, eläkemaksut, ansiosidonnaisen mahdollisuus ja (alasta toki riippuen) viikkokaupalla lomaa; kaikki nämä puuttuvat lähtökohtaisesti. Kaikki nämä tulisi maksaa omasta pussista. Joka tapauksessa asiantuntijatyöstä tuo 40e alv 0% on yleiseen hintatasoon verrattuna täysin alihinnoiteltua alasta riippumatta.Onko kukaan ollut Freelancerina?
Itsellä on neuvottelut kesken Analystin hommista. Pyysin 40e/h + ALV. Ei kelvannut.
Kaverien kokemusten ja erinäisten oppaiden mukaan tuo on jo selkeää alihinnoittelua. Oppaat sanovat että 70-80+e/h + ALV minimissään. Kaverit jotka ovat olleet freelancereita 10v sanoivat että 50e/h vähintään vaikka onkin vasta aloittamassa.
Tein omia laskelmia ja jos vertaa normaalin palkkaan tuo pyytämäni summa minun kannalta vastaa noin 3500e normaalin työsuhteen palkkaa 3 viikon lomilla loppuvuodeksi(epärealistisella 100% laskutuksella) mikä minusta vaikuttaa kohtuulliselta. Jos firma jonka kanssa neuvottelen pystyisi tällä hetkellä palkkaamaan he tarjoaisivat 4000e/kk.
Liittyy varmaan YT-neuvotteluihin. Ja siis työntekijän näkökulmasta se voi estää työllistymisen työsuhteeseen. Mutta silti mahdollistaa työn laskuttamalla.Rekrykielto? Mikäs se semmoinen on työntekijän näkökulmasta?
Vähäiseltä vaikuttaa kun automekaanikko ottaaa 80€/tunti, siivooja ja hieroja 50-60€ tunti. En möisi omaa osaamistani alle 80€/tunti mistään hinnasta koska yrittäjäriski, pätkätyöt, jne.Onko kukaan ollut Freelancerina?
Itsellä on neuvottelut kesken Analystin hommista. Pyysin 40e/h + ALV. Ei kelvannut.
Kaverien kokemusten ja erinäisten oppaiden mukaan tuo on jo selkeää alihinnoittelua. Oppaat sanovat että 70-80+e/h + ALV minimissään. Kaverit jotka ovat olleet freelancereita 10v sanoivat että 50e/h vähintään vaikka onkin vasta aloittamassa.
Tein omia laskelmia ja jos vertaa normaalin palkkaan tuo pyytämäni summa minun kannalta vastaa noin 3500e normaalin työsuhteen palkkaa 3 viikon lomilla loppuvuodeksi(epärealistisella 100% laskutuksella) mikä minusta vaikuttaa kohtuulliselta. Jos firma jonka kanssa neuvottelen pystyisi tällä hetkellä palkkaamaan he tarjoaisivat 4000e/kk.
Tässä nyt täytyy pitää mielessä, että noista kummallakaan ei ole laskutusaste 100% ja kummankin toimintaan kuuluu sivukuluja kiinteistön ja kaluston osalta.Vähäiseltä vaikuttaa kun automekaanikko ottaaa 80€/tunti, siivooja ja hieroja 50-60€ tunti. En möisi omaa osaamistani alle 80€/tunti mistään hinnasta koska yrittäjäriski, pätkätyöt, jne.
Itse tiedän ja tunnen monta toiminimellä yrittäjää. Eivät ole uskomattomia tapauksia vaan ihan normaaleja kelpo tyyppejä, ja suurempi liksa tulee siitä kun firma ei vedä välistä + veroedut yrittäjällä.Jos ei ole paljoa kokemusta voi toiminimellä olla haastavaa. Kun alkuperäinen kysymys liittyi just kokemuksiin, niin voin sanoa ympäriltä että moni on kokeillut - mutta harva jatkanut. Ne jotka jatkoivat olivat just niitä ”uskomattomia” tapauksia jotka olivat omalla tasollaan. Koska heillä on osaamista ja mainetta voivat konsulttina laskuttaa paljon ja silti työtä on jonoksi asti.
Ehkä rekryprosessissa jotain parantamisen varaa, jos ei HR osaa ton enempää osaamista arvioidaJoskus hain paikkaa johon olin ihan pätevä, ja halusin hirveästi. Koska halu oli niin kova, laitoin palkkatoiveen alakanttiin.
No jälkeenpäin sain tietää, että siellä palkat olivat vielä kovemmat kuin olin luullut. Paikka jäi saamatta, ja suurin syy (kuulemma) että ”ei se voi oikeasti olla hyvä kun ei ymmärrä paljonko hyvät saa palkkaa”.
Jos toiminimellä pyydät puolet vähemmän kuin muut niin ihan varmasti arvioivat sut riskiksi.
Voihan se olla, mutta jos on yksikin tyydyttävä hakija niin miksi nähdä enempää vaivaa? Ei mulle jäänyt tuosta traumaa, ja sainkin lähes heti perään mielenkiintoisen paikan toisaalta.Ehkä rekryprosessissa jotain parantamisen varaa, jos ei HR osaa ton enempää osaamista arvioida
Minkälaisia hommia haet?Kylläpä tämä työnhaku onkin haastavaa. Olen nyt puoli-aktiivisesti lähetellyt työhakemuksia kun oma mutu-tuntuma on se, että itsellä olisi mahkuja päästä joskus myös näille kuuluisille muropalkoille. Yhdessä haastattelussa pääsin top 3 kandidaatin pariin neljännellä kierroksella mutta valitsivat kuitenkin siihen tehtävään firman sisältä kaverin (meistä kolmesta). Miten tuollaisen kanssa voi edes kilpailla?
Noh, uutta matoa koukkuun...
Tällä hetkellä olen OT-ympäristön projektoinnissa yhden miehen IT-osasto joten on tullut haettua vähän kaikenlaista IT-maailman hommia kyberturva-asioista verkkoinsinöörin hommiin ja siltä väliltä. Ei kuitenkaan oikein koodarin hommia. Viimeisin paikka mitä hain oli voima/tuotantolaitosten projekteihin haettavaa kyberturvallisuuskaveria. Oikeastaan nyt viimeisimmät positiot mitä oon hakenut on ollut kyberturvapainotteista. Yleensä olen näissä hakukierroksissa pitkälle päässyt mutta vielä ei ole tärpännyt. Kyllähän sysadmin hommatkin voisi olla mukavia tai päästä kikkailemaan pilvipalveluiden kanssa vähän enemmän.Minkälaisia hommia haet?
Mitä sulla on siellä CV:ssä jos 4500 aiheutta hiljaisuutta?Työpaikan vaihto on jo hetken pyörinyt mielessä, mutta jotenkin tuntuu, että firmat IT-alalla ei etsi parasta CV:tä vaan mahdollisemman halpaa työvoimaa. Headhunterit ovat kiinnostuneita omasta CV:stä ja haluavat heti saada rekrytoivan esimiehen kanssa puheluun. Homma kiinnostaa niin kauan kunnes kysyvät palkkatoivetta joka itsellä on pyörinyt siinä 4,5k nurkilla. Sen jälkeen täydellinen hiljaisuus ja homma ei enää kiinnosta. En ymmärrä. Pitäisi varmaan sitten tinkiä omasta palkasta, mutta en haluaisi myöskään pienentää nykyisestä palkasta jos vaihdan työpaikkaa.
Tai sitten haettu jotain perustason web-koodarin duunia ja luultavasti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vaikeaa kommentoida kun annetaan näin vähän tietoaMitä sulla on siellä CV:ssä jos 4500 aiheutta hiljaisuutta?
Vahvaa kokemusta omalta "alalta", mutta kokonaisuudessaan CV:ssä se 2v työkokemusta joka lienee vahvin syy tuolle. Tarjotaan jotain 3*** palkkaa Helsingissä kun nykyisestä paikasta saa nelosella alkavaa, niin en myöskään pidä tuota 4500 mitenkään ylimitoitettuna. Konsulttina kun näkee mitä nuo muut talot tekee, jotka ei halua edes puhua enempää palkkapyynnön jälkeen niin en kyllä ihmettelisi jos odottaa, että tarpeeksi halpa janari tulee eteen. En itse kehtaisi edes laskuttaa niiden tekemistä töistä kun joutunut korjaa muiden talojen jälkiä.Mitä sulla on siellä CV:ssä jos 4500 aiheutta hiljaisuutta?
Onko sulla siis 2v työkokemusta yhteensä? Ja onko tuo 2v juuri sitä kokemusta, jota uudessa paikassa tarvittaisiin? Kyllä musta 4,5k 2v kokemuksella on aika kova pyynti, eikä tuollaista välttämättä hyväksytä ellei ole tosi rautaista osaamista osoittaa. Jos saat nyt sen 4,5k niin nauti liksastasi ja kerää vähän lisää kokemusta niin alkaa onnistua vaihto tuolla pyynnillä.Vahvaa kokemusta omalta "alalta", mutta kokonaisuudessaan CV:ssä se 2v työkokemusta joka lienee vahvin syy tuolle. Tarjotaan jotain 3*** palkkaa Helsingissä kun nykyisestä paikasta saa nelosella alkavaa, niin en myöskään pidä tuota 4500 mitenkään ylimitoitettuna. Konsulttina kun näkee mitä nuo muut talot tekee, jotka ei halua edes puhua enempää palkkapyynnön jälkeen niin en kyllä ihmettelisi jos odottaa, että tarpeeksi halpa janari tulee eteen. En itse kehtaisi edes laskuttaa niiden tekemistä töistä kun joutunut korjaa muiden talojen jälkiä.
E: Pidän siis omaa taitotasoa suht. vahvana, koska olen kuitenkin tehnyt itsenäisesti töitä lähes koko uran ja saanut sen kautta myös paljon vastuuta. Jos konsultti laskuttaa 100% (15000€+ kuussa), niin kuka suostuu tekemään alle 4000€ mitään Helsingissä..
Juu suoraan koulun penkiltä nykyseen hommaan joten 2v kokonais ja 2v relevanttia. Ei ole hirveesti samaan teknologiaan yhtä kovalla CV:llä vaikka olisi kokonaiskokemusta enemmän (relevanttikokemus puuttuu). Ja joo, pitää vähän hammasta purra mut ei oikee kiinnostais vaihtaa palkanalennuksella kun pitäis kämppääkin maksaa.Onko sulla siis 2v työkokemusta yhteensä? Ja onko tuo 2v juuri sitä kokemusta, jota uudessa paikassa tarvittaisiin? Kyllä musta 4,5k 2v kokemuksella on aika kova pyynti, eikä tuollaista välttämättä hyväksytä ellei ole tosi rautaista osaamista osoittaa. Jos saat nyt sen 4,5k niin nauti liksastasi ja kerää vähän lisää kokemusta niin alkaa onnistua vaihto tuolla pyynnillä.
2v on silti aika lyhyt aika. Tässä yksi syy lisää, miksi joissakin firmoissa voi olla vaikea saada isoa palkkaa lyhyellä työkokemuksella. Useasti haetaan myös muuta kuin pelkkää teknistä osaamista palkan kasvaessa. Monesti pitää ottaa enemmän vastuuta tiimikavereiden ja muiden sidosryhmien auttamisesta. Ylipäänsä haetaan tyyppejä joiden panos organisaatiolle on enemmän kuin git commit, git push. Vaikka olisi kaikki taidot kasassa niin hyväksyvätkö tulevat tiimikaverit vuosissa juniorin tyypin senioriksi ja esikuvaksi?Juu suoraan koulun penkiltä nykyseen hommaan joten 2v kokonais ja 2v relevanttia. Ei ole hirveesti samaan teknologiaan yhtä kovalla CV:llä vaikka olisi kokonaiskokemusta enemmän (relevanttikokemus puuttuu). Ja joo, pitää vähän hammasta purra mut ei oikee kiinnostais vaihtaa palkanalennuksella kun pitäis kämppääkin maksaa.
Ymmärrän myös siis sen, mutta osa sanoo sitten syyksi "ettei kokemus riitä". Miksi otetaan alunperin yhteyttä jos kokemus ei riitä? Se on ihan validi syy sanoa, että palkka ei mätsää, mutta ihmettelen jos sitä ei voi sanoa suoraan. Yhdestä paikasta sanottiin suoraan mitä he ajattelivat ja tuumattiin yhdessä, että katotaan myöhemmin kun on kertynyt enemmän kokemusta. Paljon parempi fiilis jää siitä firmasta kun ensiksi mainitusta. Eikä toi palkka nyt mikään epätavallisen iso ole kun vertailee anonyymisti. Ihan perusjuttua myös konsulteilla ottaa prosenttisopimusta, mutta ei ole semmoistakaan tarjottu (tai ainoossa tarjotussa maksimi olisi ollut 4,5k ilman muita etuja)No jos headhunter kerran hakee tekijää vuoden tai parin kokemuksella, eiköhän se ole selvää että asiakas silloin hakee junioria. Tällöin ei liene mikään ihme että 4,5 tonnin palkkapyyntö on showstopper.
Ei ne varmaan yhteyttä ottaessa tiedä sun palkkatoivetta? Kuvittelevat, että vaihtaisit firmaa halvemmalla?Ymmärrän myös siis sen, mutta osa sanoo sitten syyksi "ettei kokemus riitä". Miksi otetaan alunperin yhteyttä jos kokemus ei riitä?
Ei nuo rekryt välttämättä ole kohdistettu ainoastaan siihen tiettyyn segmenttiin. Samaan aikaan voidaan retrytä seniorimpaa ja juniorimpaa jengiä, eikä tuo 4,5k välttämättä kyseisen headhunterin tehtävänannossa mahdu tuohon juniori-rakoon mihin taas 2 vuoden työkokemus voi mennä.Ymmärrän myös siis sen, mutta osa sanoo sitten syyksi "ettei kokemus riitä". Miksi otetaan alunperin yhteyttä jos kokemus ei riitä? Se on ihan validi syy sanoa, että palkka ei mätsää, mutta ihmettelen jos sitä ei voi sanoa suoraan.
Miten olisi yrittäminen Ukko palvelun kautta? Se saattaisi olla helpoin tie 4500 euron kuukausi palkkaan. 60 euroa/h + alv on Stadissa todella halpa IT-konsultin pyyntö.E: Pidän siis omaa taitotasoa suht. vahvana, koska olen kuitenkin tehnyt itsenäisesti töitä lähes koko uran ja saanut sen kautta myös paljon vastuuta. Jos konsultti laskuttaa 100% (15000€+ kuussa), niin kuka suostuu tekemään alle 4000€ mitään Helsingissä..
En oikein nää mitä ongelmaa tuolla ratkottaisiin?Carmack:lta vähän rajumpi idea. En ehkä tykkäisi, jos pitäisi napit kauluksessa kävellä työpaikalla. Kaikenlaista sitä ihmiset keksivätkin.
Ei kai siinä nyt mitään nappeja kaulukseen tarvita vaan se Outlookin/mikäikinä titteli sellaiseen muotoon että siitä näkee suoraan. Olen nähnyt sellaisia firmoja missä se job level/grade/whatever näkyy suoraan siinä tittelissä ja sitten sellaisia joissa titteli indikoi tyyliin 2 tason tarkkuudella. Ja sellaisiakin joissa noista titteleistä ei oikeasti näe mitään.Carmack:lta vähän rajumpi idea. En ehkä tykkäisi, jos pitäisi napit kauluksessa kävellä työpaikalla. Kaikenlaista sitä ihmiset keksivätkin.
John varmaan haluaisi kuljeskella toimistolla kenraalin laatat kauluksessa, mutta ei oikein voi. Tai mitä nyt CTO rankilla sitten saisikaan esitellä.En oikein nää mitä ongelmaa tuolla ratkottaisiin?
Oman kokemuksen mukaan firmoissa saattaa olla hyvin tiedossa että kuka vastaa mistäkin asiakkuudesta tai palvelusta mutta huonosti se että kuka tietää mistäkin asiasta. Saattaa olla että paras MSSQL asiantuntija onkin myyntipäällikkö mutta kukaan ei osaa siltä kysyä.Varmaan riippuu firmasta mutta ittelle olis ollut enemmän hyötyä siitä että löytää helposti ja nopeasti kuka vastaa talossa tuotteesta A tai asiakkuudesta D kuin siitä että kuka on MSSQL yliluutnantti.
Kun katsoo keskivertokaverin CV:tä tällä alalla, on aika selvää että niitä ansiomerkkejä pitäisi olla avatarkuvassa enemmän kuin avatarissa on pikseleitä...Ehkä sen nyt ei tarvitse tarkoittaa mitään kaulusnappeja, vaan ehkä siellä teams / slack avatar-kuvan kulmassa voisi olla hopeinen tai kultainen SQL-logo kertomassa, että tämä kaveri saattaa tietää tietokannoista jotain?
Riippuu aivan työpaikasta ja roolista. Konsulttifirmoissa aika usein joutuu tekemään useampaa projektia kerralla, koska aika harvoissa asiakkuuksissa riittää tekemistä kokoaikaiseen tekemiseen ainakaan pysyvästi, mutta sitten esimerkiksi yrityksen omaa tuotetta voi saada kehittää pitkäänkin ainoana projektina. Toki nämäkin projektit sitten vaihtelevat, kun saadaan tuote valmiiksi ja siirrytään seuraavaan. Sykli voi olla viikkoja, kuukausia tai vuosia riippuen siitä mitä kehitetään.Pystyttekö te ammattikoodarit yleensä keskittymään yksittäisiin projekteihin pitempiä aikoja (viikkoja tai jopa kuukausia) siten että kaiken muun voi ignoroida, vai onko teillä aina useita eri projekteja/ohjelmistoja samanaikaisesti kehitettävänä tai ylläpidettävänä?