IT-alan työpaikat

Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
536
Lähtökohtaisesti siksi että sillä tehdään nykyään asioita joihin sitä ei ole suunniteltu ja tarkoitettu. JS on hyvä webbifrontendien dynaamiseen toiminnallisuuteen, ei juuri muuhun. Kuten yllä mainittiin niin JS:llä koodaus on myös ikävää jos vertaa johonkin kieleen joka on oikeasti syntaksiltaan ja featureiltaan rikas ja omaa kattavan standardikirjaston (npm-riippuvuuksien lisääminen ihan simppelien juttujen takia on sekä yleistä että perseestä). Nodella myös yritetään tehdä asioita joihin se ei taivu läheskään yhtä hyvin kuin muut vaihtoehdot, tyyliin isoja SOA-projekteja.

Teknologiavalinnat ja kehittäjän omat mieltymykset joutuvat nykyään harvoin olemaan ristiriidassa, alalla on pitkään ollut työntekijän markkinat eli ei ole lainkaan vaikeaa hankkiutua paikkaan jossa käytetään mieluisia teknologioita. Konsultilta saatetaan toki pyytää mitä tahansa, ja siksi en olekaan kiinnostunut niistä hommista.
Arvostan että perustelit vastauksesi tällä kertaa, näin näistä voidaan saada jotain keskusteluakin aikaan. JS voi nähdä myös vain ajoalustana, ja kieliä mitä voi käyttää löytynee makuun-kuin-makuun (PureScript, Elm, TypeScript, ReasonML, Flow...).

NPM on ongelmallinen (versiointi mm.), ja koko ekosysteemin tooling (joskin paranemaan päin) on puutteellinen moneen muuhun verrattuna - ajoalustana JS on kuitenkin de-facto webissä. Silti jos vertaa Javaan niin ei se nyt ehkä olisi oma ykkösvalinta esim. Clojuren tai Kotlinin sijasta. node.js koitetaan toki tunkea vähän kaikkialle, ei siinä mitään - mutta moneen projektiin se on ihan yhtä varteenotettava vaihtoehto. Tarpeita on monia.

En myöskään näe kovin järkevänä sitä, että valitsisin työpaikkoja tekki-edellä. Silloin usein joutuu, yhä, tekemään kompromisseja asioiden suhteen. Toki se voi olla ihan toimiva reitti jos tekki ja omat vaatimukset muuten mätsää.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845
No siis tuota node.js ja javascriptiä tungetaan siksi kaikkialle, ettei tarttis opetella mitään muuta kieltä. Koska jos tota fullstackiä tekee, niin tota javascriptiä ei voi välttää. Sitä sieltä selaimessa debugatessa lukee ja se DOM ja HTML.

Ja jotkut kyllä valitsevat työpaikkansa tekki edellä, ja ovat siinä oikein hakoja tai suorastaan huippuja. Mutta jos 2000-luvulla valitsi sen Symbian tekin, niin voi tuo työpaikan saanti kovasta osaamisesta huolimatta olla nykyisin vähän nihkeää. Samoin VB gurut ei taida olla nykyisin kysyttyjä. Eli on hieman riskipeliä tuo.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
No siis tuota node.js ja javascriptiä tungetaan siksi kaikkialle, ettei tarttis opetella mitään muuta kieltä. Koska jos tota fullstackiä tekee, niin tota javascriptiä ei voi välttää. Sitä sieltä selaimessa debugatessa lukee ja se DOM ja HTML.
Noh tavallaan voi jos käyttää JS compile targettina, mutta kyllähän lähes jokainen devaaja osaa JS ainakin jotenkin. Täytyy toivoa että WebAssembly tulee pitkällä tähtäimellä lopettamaan tämän JS shoehornaus fetissin.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
593
Heitän tähän väliin ehkä vähän hölmön ja umpimähkäisen kysymyksen, mutta mistä aloittaa koodaus? Oma ammattini on jotain ihan täysin muuta kuin koodaamiseen saatika tietotekniikkaan liittyvää, mutta ala on aina vähän kiinnostanut ja mietin että tässä voisi ihan omalla ajalla koettaa oppia itsekseen jotain uutta. Mistä ohjelmointikielestä kannattaa täyden keltanokan lähteä liikkeelle?
 
Liittynyt
17.09.2017
Viestejä
467
Python on hyvä kieli opetella perusteita ja on nykyjään tensorflown keras api:n ja numpyn jne. takia myös ykköskieli kieli koneoppimisessa ja kova myös signaalinkäsittelyssä.

Editoriksi alkuun lataa Spyder, siinä voit ajaa yksittäisiä koodirivejä/ haluamiasi pätkiä kerrallaan ja näet kokoajan kaikki määritellyt muuttujat ja niiden tilan.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
888

Python on ihan hyvä kieli aloitella, mutta koneoppimisen mahdollisuudet eivät ole keskeisiä asioita aivan aloittelijalle.

Vastalauseita tulee, mutta itse suosittelisin Javascriptiä, jolla voi tehdä nykyään kaikkiin ympäristöihin sovelluksia ja samalla osaamisella myös palvelinpuolen jos niin pitkälle pääsee. Käyttöliittymät on aloittelijalle mukava tehdä HTML:llä ja CSS:llä joiden hallitseminen jo yksistään ilman varsinaista ohjelmointiosaamista mahdollistaa web-sivujen tekemisen.

Aloittelija ei koodaa ihan hetkeen deep learningia.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
888
Normi deep-verkko on ainakin muistaakseni suhteellisen helppo kooditasolla. Ei tietysti täysin aloittelevalle suoriltaan, mutta ei nyt mikään mahdotonkaan motivoituneelle alkajalle.
Onhan se helppo konffata kun seuraa ohjeita, mutta sen ymmärtäminen mitä on tekemässä ja miksi on aivan toinen juttu.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Python on ihan hyvä kieli aloitella, mutta koneoppimisen mahdollisuudet eivät ole keskeisiä asioita aivan aloittelijalle.

Vastalauseita tulee, mutta itse suosittelisin Javascriptiä, jolla voi tehdä nykyään kaikkiin ympäristöihin sovelluksia ja samalla osaamisella myös palvelinpuolen jos niin pitkälle pääsee. Käyttöliittymät on aloittelijalle mukava tehdä HTML:llä ja CSS:llä joiden hallitseminen jo yksistään ilman varsinaista ohjelmointiosaamista mahdollistaa web-sivujen tekemisen.

Aloittelija ei koodaa ihan hetkeen deep learningia.
C/C++, jos haluaa oppia miten ohjelmointikielet ja tietokoneet oikeasti toimivat :smoke:. Toki siinä tulee itku puseroon nopeammin kuin vaikka Pythonilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
401
C/C++, jos haluaa oppia miten ohjelmointikielet ja tietokoneet oikeasti toimivat :smoke:. Toki siinä tulee itku puseroon nopeammin kuin vaikka Pythonilla.
C / C++ on vähän ikäviä siinä mielessä, että ne voivat tappaa kiinnostuksen nopeasti kun joutuu tappelemaan segfaulttien ja muiden kivojen bugien kanssa, olet kyllä oikeassa, mutta mielestäni Pythonilla on parempi aloittaa koska sillä saa helposti toimivaa aikaan, sitten kun sen on oppinut voi siirtyä tuolle C / C++ linjalle. Itse opettelin ohjelmoimaan C:llä aikoinaan ja voi pojat mitä tuskaa se oli aluksi :D
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

minapamina

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 136
Täältäkin ääni Pythonille, ei ole mitään järkeä aloittaa C:llä tms jos ei ole aiemmin kokemusta ohjelmoinnista. Lisäksi kieli on loistava skriptaamiseen, eli senkään oppiminen ei missään tapauksessa mene hukkaan, vaikka sen jälkeen alkaisi opetelemaan jotain muuta.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Python / JS tai vastaava jolla saa jotain nopeasti aikaan. Motivaation nousu alkuvaiheessa lienee tärkeämpi seikka kuin että pääsee heti opettelemaan miten muistinhallinta toimii.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Niin, riippuu ihan ihmisestä. Jos on kova motivaatio ja on aivan varma että haluaa heti alkuun ottaa itseltä luulot pois ja hypätä syvään päätyyn niin C on loistava kieli aloittaa ja muutenkin oikein pätevä kieli. Suosittelen: Learn C the Hard Way
Maitojunalla kotiin paluun todennäköisyys kuitenkin on aika suuri kuten muutama jo totesi. Toisaalta jos tuosta selviää kunniakkaasti niin sen jälkeen sitten muiden kielien opiskelu menee lähes toisella kädellä. Ainakin mitä perus JS, Pythoniin tms. tulee.

Muussa tapauksessa Python, Javascript ja ehkä Java. Jos tarkoitus on päästä työllistymään mahdollisimman nopeasti ja helposti niin Javascript.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
C / C++ on vähän ikäviä siinä mielessä, että ne voivat tappaa kiinnostuksen nopeasti kun joutuu tappelemaan segfaulttien ja muiden kivojen bugien kanssa, olet kyllä oikeassa, mutta mielestäni Pythonilla on parempi aloittaa koska sillä saa helposti toimivaa aikaan, sitten kun sen on oppinut voi siirtyä tuolle C / C++ linjalle. Itse opettelin ohjelmoimaan C:llä aikoinaan ja voi pojat mitä tuskaa se oli aluksi :D
Tämä oli se itku puseroon osuus :) Toki nykyään ehkä joku stack overflow vähän auttaa sen etäisesti human readable tasoa olevan virheilmoitusoksennuksen tulkkaamisessa.
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
654
Onko teillä kokemusta Valtorilla työsketelystä? Itsellä olisi mahdollisuus hypätä sinne asiantuntija rooliin kehittämään asiakkaiden pilviympäristöjä isossa roolissa ja vastuulla. Tällä hetkellä olen todella mukavassa työympäristössä, hyvillä eduilla, mutta en tee ihan sitä mitä haluan, mutta parin vuoden sisään olisi todennäköisesti edetä. Valtori myös tarjoaisi n. 1k enemmän palkkaa.

Ikää ja työkokemusta ei vielä itselläni hirveästi ole ja amk suoritettu ja pohdin kääntäisikö tuon valtorin kortin, jotta näkee valtion työskentely tavat vs yksityiset tulevaisuuden kannalta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
301

Itselläni on tuo valtori "asiakkuutena" eli tehdään sinne paljon toimittajana tilauksia, ei suoraan valtorille mutta keha ely yms. Tuntuu että siellä on sitten ihan jumalattomasti sitä kerrosta byrokratiassa, eli osaajia on mutta pitää olla vuosien suhde että tuntee tekijät ja tilaajalle kertoo kenelle osoittaa homman. Sanotaanko näin että varmasti saat kuraa niskaan koska tuolla hukkuu sinne byrokratiaan ihan helvetisti hommia ja se vituttaa kaikkia :/ Varmaan hyvä bongahduslauta muihin hommiin tai talon sisällä sinne palvelupäällikkö/asiantuntijatasolle.

Ulospäin näyttää sellaiselta paikalta että aina tarvitsee potkia tekijöiden esimiehiä että hommat hoituu ja mikään ei toimi ilman järkyttävää byrokratiaa, ensimmäiseksi työpaikaksi hyvä ponnahduslauta mutta en tuonne sieluani myisi :D

Edit: Olisin myös hyvin skeptinen tosta että pääsisit tekemään isoja asioita, siellä meinaan riittää sitä managementtia jolta juttuja hyväksyttää ja perus arkkitehti on tasoa... noh, et halua tietää.... Eli hyvä paikka pompulle uralla ja näyttää tittelin puolesta hienolta mutta todennäköisesti et tuolla pääse tekemään sitä samaa kuin startup/toimittaja puolella
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Itse opettelin ohjelmoimaan C:llä aikoinaan ja voi pojat mitä tuskaa se oli aluksi :D
Ysärin alussa oli aika tuskaa koodaamisen aloittaminen, kun piti kaikki tieto ammentaa kirjoista, tai pähkiä kavereiden kesken miten jonkun homman saisi tehtyä. Nykyään on sentään googlet, githubit, foorumit, verkkokurssit yms.

Olis hauska jos olis vielä tallessa vanhat projektit. Luulisin että sen mitä väänsi silloin parissa-kolmessa kuukaudessa, saisi nyt tehtyä alle päivässä, vaikka mikään puhdas devaaja en ole edes.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Abstraktion taso on noussut ihan älyttömästi.

Toista se oli joskus kun tuli optimoitua asm:llä jotain näyttömuistiin kirjoituksia, että sai pikseleitä ruudulle.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
125
C64:n Basicin jälkeen PC:llä tuli ensiksi koodattua Borlandin Turbo Pascalilla. Ei ollut tosiaan nettiä eikä edes mitään aiheeseen liittyvää kirjaa. Tuli väkerrettyä silti kaikenlaista.

Silloin oli myös matalampi kynnys kyhätä omaan käyttöön jotain kun vaihtoehtona oli olla ilman. Nyt on vaikea keksiä jotain mitä tarvitsee, ja mitä ei löydy valmiina jostain githubista.

Ehkä työmarkkinatkin ovat muuttuneet vähän samoin. Nyt työnantajat odottavat että jollain koodareiden pikakoulutuksilla tulee huippusuunnittelijoita, joiden tuotoksia voi githubeissa ihailla.

Tosielämässä huiput ovat harvassa eikä niitä saa halvalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.08.2017
Viestejä
149
Onko teillä kokemusta Valtorilla työsketelystä? Itsellä olisi mahdollisuus hypätä sinne asiantuntija rooliin kehittämään asiakkaiden pilviympäristöjä isossa roolissa ja vastuulla. Tällä hetkellä olen todella mukavassa työympäristössä, hyvillä eduilla, mutta en tee ihan sitä mitä haluan, mutta parin vuoden sisään olisi todennäköisesti edetä. Valtori myös tarjoaisi n. 1k enemmän palkkaa.

Ikää ja työkokemusta ei vielä itselläni hirveästi ole ja amk suoritettu ja pohdin kääntäisikö tuon valtorin kortin, jotta näkee valtion työskentely tavat vs yksityiset tulevaisuuden kannalta.
Ihan mielenkiinnosta. Paljonko tarjoavat palkkaa asiantuntijapestistä? Kyseessä kuitenkin valtionpulju, joten en kummoista palkkaa odottaisi.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
125
Mikä määrittää huipun? miten se ilmenee työnteossa?
Ei siihen ole yksiselitteistä vastausta. Minä ajattelen sen suhteellisena, eli on työssään parempi kuin suurin osa muista.

Osaa valita tarkoitukseen sopivat teknologiat, osaa suunnitella työnsä niin että softa on rakenteeltaan tarkoitukseensa hyvä (skaalautuvuus, ylläpidettävyys, suorituskyky ym), osaa tuottaa ymmärrettävää koodia, ymmärtää miten versiohallinnasta saa parhaan hyödyn irti, osaa myöntää jos on väärässä, tietää mitä ei tiedä, ymmärtää mitä tekee ja pyrkii tekemään työnsä hyvin. Nopeus on plussaa, mutta ei korvaa laatua. Tiimityö vaatii lisäksi tietyt sosiaaliset kyvyt, enkä tarkoita suunsoittoa.

Nuo on oikeastaan perusasioita, mutta valitettavasti ei usein siltä tunnu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935

Kiitos näistä, en tietenkään odottanutkaan mitään yksiselitteistä vastausta vaan juurikin mielipiteitä mitä ihmiset ajattelevat siihen kuuluvan.
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
654
Ihan mielenkiinnosta. Paljonko tarjoavat palkkaa asiantuntijapestistä? Kyseessä kuitenkin valtionpulju, joten en kummoista palkkaa odottaisi.
Ei vielä ole lukkoon lyöty, mutta noin 3,5k ja tossa pitäisi vielä olla sitten aika hyvin kasvun varaa, kun kokemus karttuu. Pitäisin sitä ihan hyvänä, koska tosiaan valmistunut 2018 keväällä.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 774
Dropboxin koodarin työpäivä.

1ERQ7RB9TZI
Mitäköhän ihmettä nuo kaikki ihmiset tekee. Moneen vuoteen Dropboxiin ei ole tullut uusia ominaisuuksia tai näkyviä muutoksia. Käyttäjälle kaikki on käytännössä kuten 10 vuotta sitten. Muutama lisäpalvelu tullut ja mennyt, mutta muuten ovat keskittyneet pikemminkin ominaisuuksien poistamiseen kuin lisäämiseen.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Tuntui kieltämättä oudolta että vietti noin paljon aikaa toimistolla, josta ehkä 30% töitä :D
En tiedä olenko ollut liian hip-firmoissa töissä aikaisemmin, mutta tuntui aika basic omalta työpäivältä tuo video. Prosenteista en osaa sanoa tarkemmin, mutta tiketit liikkuvat kanbanilla ja yleensä softa toimitetaan joko ajoissa tai etuajassa.
Pakko välillä jauhaa paskaa työkaverien kanssa tai pelata muutama erä bilistä yms. kun ei tuo 1900-luvun duunariteollisuuteen suunniteltu staattinen 8h työpäivä oikein sovellu IT-alalle.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Itse en vois tehdä tolla tavalla töitä. Mulla se on aina 8-16, vähin tauoin. Menisi rytmit aivan sekaisin kun tekisi tuolla tavalla kuten tossa videossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
936

Sitä miten tiketit liikkuvat kanbanilla en kyllä pidä kummoisena tehokkuuden merkkinä, omien kokemusten mukaan storyjä arvioidaan melko kategorisesti huomattavasti työläämmäksi kuin ne oikeasti ovat. Tyyliin story johon arvioidaan menevän koko sprintin edestä story pointteja saisi tehtyä ~kahdessa tehokkaassa työpäivässä, mutta kun tehokkaita työpäiviä on nolla niin sitten osutaan melko tasan siihen arvioon.
 
Viimeksi muokattu:

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Sitä miten tiketit liikkuvat kanbanilla en kyllä pidä kummoisena tehokkuuden merkkinä, omien kokemusten mukaan storyjä arvioidaan melko kategorisesti huomattavasti työläämmäksi kuin ne oikeasti ovat. Tyyliin story johon arvioidaan menevän koko sprintti saisi tehtyä ~kahdessa tehokkaassa työpäivässä, mutta kun tehokkaita työpäiviä on nolla niin sitten osutaan melko tasan siihen arvioon.
Enpä ole oikeastaan ikinä nähnyt tai kuullut projektista jota oltaisiin yliarvioitu puhumattakaan että olisi arvioitu jotain 2 päivän työtä 2 viikolle. Kuulostaa enemmän jonkun asiasta ymmärtämättömän "se on vain koodia just do it already"-managerin tarinalta. En ole tosin myöskään ollut projektissa jossa noudatettaisiin 1:1 SCRUM:ia tai edes tehtäisiin yksittäisiä user story/sprint arviointeja. Yleensä vain roadmapilta otetaan agiilisti featuresettejä ja katsotaan kevyellä ensiarviolla ja osittain lennossa paljon saadaan pakattua seuraavaan releaseen mukaan. Yleensä en ole edes itse tehnyt suoria numereellisia arviointeja vaan manageri/PO on tullut kysymään saadaanko feature x pakattua seuraavaan relluun mukaan --> greenlight --> jne.
Toisaalta olen itse ollut lähes koko urani konsulttina joten yleensä työstä 10-70% menee muuhun kuin koodaamiseen.
 
Monessa tuoteorganisaatiossa Scrumia toteutetaan käytännössä "by the book", eli tehdään story pointti arviot joka helvetin asialle. Jos yläkanttiin tehdyt arviot tulevat PO:lta niin se on usein ymmärtämättömyyttä asian teknisestä laajuudesta, jos taas kehittäjiltä niin siinä halutaan suojella omaa persettä / varmistaa sopivan löysä työtahti. Olen nähnyt vastaavaa menoa jo kolmessa tuotefirmassa, eli ei tuo ihan hirveän harvinaista voi olla.
 
Tuo voi riippua myös organisaatiosta ja sen toimintatavoista. Nyt kun itseasiassa muistelin tarkemmin niin jouduin itsekin tavallaan "yliarvioimaan" taskeja edellisessäni projektissa isolle jenkkifirmalle, koska ko. firmasta puuttui sisäisesti (= omat työntekijät) kokonaan tekninen kompetenssi ja softakehitys oli käytännössä ilman johtajaa. Johtaja oli paperilla, mutta hän oli mitään tietämätön viestinkuljettaja ja todellisen johtamisen hoiti markkinointi ja myyntiosastojen luoma paine. Ongelma oli se että kun ko. ihmiset eivät ymmärrä miten softakehitys toimii, mm. sprintin tai sitä vastaavan "devaussyklin" aikana speksit lentelivät laidasta laitaan ja homma muutti kokonaan muotoaan ilman mitään varoitusta.

Pahimmillaan vuorokausi ennen releasea markkinointiosaston eukko tuli ilmoittamaan että haluavat kokonaan uusia ko. featuren koska he saivat juuri uuden vision. Totesimme että eipä siinä mitään, mutta huominen relese täytyy peruuttaa ja homma siirtyy ensi viikon alkuun. Noh sitten alkoi huuto ja ulina kun olimme arvioineet että homma olisi paketissä ko. päivään mennessä ja tietenkään täydellisillä speksien muutoksilla ei saisi olla mitään vaikutusta asiaan. Olihan arvio kuitenkin jo annettu? :lol: Toki jo tässä vaiheessa päätettiin että tämä asiakkuus tullaa päättämään, mutta siitä lähtien sitten annettiin featureille 2-4 kertaiset arviot jotta saatiin safetybufferia tuon sekoilun kompensointiin.

Edit:

Ja sitten toki se voi olla myös syynä että hyvin harvoin arviointeja tulkitaan arviointeina.
Jos firmassa on (inhoan tätä sanaa, mutta sopii tähän tapaukseen: ) toksinen kulttuuri missä ihmiset ristiinnaulutaan siitä jos joskus lipsutaankin arvioidun aikamäärän yli niin varmasti ihmiset alkavat suojelemaan itseänsä nostamalla arviointia.

dev.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Näytti kyllä omaan silmään siltä, että voi helvetti miten epäsosiaalista ja jäykkää näennäisen muka coolia ja rentoa. Okei, kaveri oli harjoittelija mutta silti. Jos omat työpäivät olisi tuollaisia, niin vaihtaisin työpaikkaa. Muutenkaan ei jaksa itse kyllä enää tuijottaa ruutua sen jälkeen kun työpäivä loppuu, oli se sitten puhelin tai läppäri. Luen mielummin vaikka oman alan kirjaa kun tuijotan lisää sitä samaa näyttöä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
En tiedä olenko ollut liian hip-firmoissa töissä aikaisemmin, mutta tuntui aika basic omalta työpäivältä tuo video. Prosenteista en osaa sanoa tarkemmin, mutta tiketit liikkuvat kanbanilla ja yleensä softa toimitetaan joko ajoissa tai etuajassa.
Pakko välillä jauhaa paskaa työkaverien kanssa tai pelata muutama erä bilistä yms. kun ei tuo 1900-luvun duunariteollisuuteen suunniteltu staattinen 8h työpäivä oikein sovellu IT-alalle.
Itse en vois tehdä tolla tavalla töitä. Mulla se on aina 8-16, vähin tauoin. Menisi rytmit aivan sekaisin kun tekisi tuolla tavalla kuten tossa videossa.
Siihen paskan jauhamiseen ja aivojen lepuutukseen riittää hyvin 5-10 min tauot tunnin parin välein. Itselle ei kyllä 8-16 sovi, tulen ja lähden mielummin fiiliksen mukaan ja poistunkin välillä, jos siltä tuntuu, mutta ei kyllä kiinnostaisi turhanpäiten norkoilla työpaikalla. Paljon mielummin sen norkoilun suorittaa jossain ihan muualla.

Mutta se nyt eikai ole kenellekään yllätys, että jenkkilässä päivät ovat pitkiä ja tehottomia. Ei se ihminen jaksa siellä tehdä tehokasta työtä yhtään sen enempää kuin täälläkään, mutta tärkeintä on se miltä näyttää eikä se miten se on.
 
Itse en ainakaan pysty tekemään vaativaa työtä yli 4-5h/päivässä päivästä toiseen. Joku simppelien HTTP-API:ien koodaaminen try-catchin sisään ja pieni JSON:nin parsinta ei ole yleensä vaativaa tai kuluttavaa, mutta joku 2x 2h arkkitehturointi / mallinnusworkshop vie kyllä mehut yleensä melkolailla täysin ja samana päivänä on aivan turha lähteä ratkomaan muita vaativampia ongelmia.

Ilmeisestä kykenemättömyydestäni huolimatta olen pärjännyt IT-alalla mainiosti, linkedinissä tulee jatkuvasti kyselyitä paikallisilta headhuntereilta.

Se loppu 3-4h päivästä käytetään sitten siihen, että kommunikoidaan muun organisaation kanssa oleellisia asioita tai ollaan jossain vähemmän tähdellisissä kokouksissa antamassa mielipiteitä muiden hommiin liittyen jne.

Tuhansien henkien IT-yrityksissä työskennelleenä sanoisin, että tuo 3-4h "vähemmän vaativaa" kommunkaatiota on merkittävä osa osaavan ja kokeneen teknisen henkilön työpanoksen kokonaisarvosta, koska jossain kohtaa sen organisaation teknisen osaamisen on välityttävä business-puolelle.

Sellainen IT-arkkitehti tai insinööri joka osaa selittää business- ja markkinointiosastoille asiat ymmärrettävästi on todella arvokas.
 
Jep ja koodaamisessakin on iso ero siinä pitääkö tapella paskotun codebasen ja tightlycoupled spagettihirviön kanssa vai pääseekö rakentamaan uutta tavaraa puhtaalta pöydältä.

Tuntuu hiukan että näissä keskusteluissa törmää teknisten organisaatioiden rivikoodarien ja sitten sellaisten joilla on useampi rauta kuumana kuten konsulttien/arkkitehtien/techleadien yms. maailma keskenään.

Dropboxin kaltaisissa, ei ihan kärkipään firmoissa harjoittelijoiden liksat ovat silti helposti yli $100k vuodessa.
Ja muutenkin kärkipään firmoissa on yleensä rennompi meno ja muita etuja kuten videolla nähdyt aamiaiset, lounaat, päivälliset yms. Googlellahan perjantait eivät edes ole varsinaisia työpäiviä vaan saa itse tehdä omia projekteja, käydä vaikka opettamassa yliopistoilla, koodikouluissa yms. Sitten taas 24/7 hikipajoissa korvaukset ovat paskaa, saa melkein yöunille sanoa hyvästi ja tulee juuri näitä staattisia ”10min” kahvitaukoja yms :D

Mitä enemmän on tarjota sitä enemmän myös saa vastineeksi kuten voi terveellä järjellä oletaakin. Ei IT-alaan ole mitään yhtä kaavaa, se riippuu ihan itsestään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
864
Onhan tuo työrytmi ihan hanurista, aivan järjetöntä puuhaa mennä toimistolle kello 10, varsinkin kun tuollakin kaverilla ei nähtävästi ollut mitään ongelmia joukkoliikenteen tmv. kanssa. No, kai tuollakin nuo työaikojen "vuorokausirytmi" riippuu elämäntilanteesta. Amerikassa tietysti on yleisempää, että vaimo on kotiäitinä paljon pidempään ja hoitaa perheen, mutta ei oikein tuollainen rytmi siltikään kuulosta järkevältä perheelliselle. Nuori kimppakämpässä asuva sinkkunörtti tietysti ehkä ihan mielellään viettää mahdollisimman paljon aikaa työpaikalla.

Nyt kun itse on tottunut 8-16 rytmiin, tuntuu jopa tuo 9-17 täysin typerältä, mutta toki olemme kaikki erilaisia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Se pointti onkin joustavuus: IT-alalla aika usein voi mennä sinne toimistolle kun siltä tuntuu. Yksi on pirteänä paikalla 7.30, toinen kömpii dailyyn 11.00. Homma saadaan silti toimimaan hyvin ja niin aamu- kuin iltavirkut ovat tyytyväisiä. Ei siitä kannata mieltään pahoittaa, jos jollain jenkillä on itsestään poikkeava vuorokausirytmi. Ja hienoahan se vain on, jos joku viihtyy työpaikallaan.

Muutoin: aika tyypillistä asiantuntijahommissa, että välillä pitää ottaa luova tauko, katsoa jonnekin ihan muualle kuin näyttöpäätteelle ja tyhjentää polla, ja koettaa pohtia ongelmaa uudella tavalla. Työtä sekin. Joskus ongelma ratkeaa illalla himassa suihkussa. Työtä sekin.
 
Viimeksi muokattu:

hmb

Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
120
Tosin sitten siihen kämpän vuokraankin palaa se joku > $2000 kuussa.
Toki, mutta Kaliforniankin veroilla siitä $6000 nettopalkasta riittää hyvin maksella moiset (tai kalliimmatkin) vuokrat pois. Lopuilla maksaa kepeästi pois opintolainaa, sijoittaa (työnantajalla luultavasti vielä hyvä 401k matching -perkki) ja kulutukseen menevällä osalla ostovoimakin on todella korkea. Ja tämä kaikki uran alkuvaiheessa.
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 533
Toki, mutta Kaliforniankin veroilla siitä $6000 nettopalkasta riittää hyvin maksella moiset (tai kalliimmatkin) vuokrat pois. Lopuilla maksaa kepeästi pois opintolainaa, sijoittaa (työnantajalla luultavasti vielä hyvä 401k matching -perkki) ja kulutukseen menevällä osalla ostovoimakin on todella korkea. Ja tämä kaikki uran alkuvaiheessa.
Googlauksen perusteella San Franciscossa raja huonotuloisuudelle on 82k/v (lähde), joten en menisi ihan takuisiin että tuolla 100k vielä ihan herroiksi elää. Pitää huomioida että tuosta kuudesta tonnista pitää maksaa vielä sairasvakuutukset ja sen sellaiset - en ihmettelisi jos tuloista sulaisi 3k - 3.5k kiinteisiin menoihin kuukaudessa.

Siihen vielä ~100k korkeakorkoista opintolainaa maksettavaksi niin kyllähän siinä sietääkin palkankorotusta odotella.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
536
Monessa tuoteorganisaatiossa Scrumia toteutetaan käytännössä "by the book", eli tehdään story pointti arviot joka helvetin asialle. Jos yläkanttiin tehdyt arviot tulevat PO:lta niin se on usein ymmärtämättömyyttä asian teknisestä laajuudesta, jos taas kehittäjiltä niin siinä halutaan suojella omaa persettä / varmistaa sopivan löysä työtahti. Olen nähnyt vastaavaa menoa jo kolmessa tuotefirmassa, eli ei tuo ihan hirveän harvinaista voi olla.
Aika selvs että ei olla tehty "by-the-book" jos PO arvioi?

Kuvaamasi kaltaista toimintaa en ole itse nähnyt vaikka toimin konsulttina. Aika nopeasti sitä lentää pihalle jossei homma ns. suju.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 374
Toki, mutta Kaliforniankin veroilla siitä $6000 nettopalkasta riittää hyvin maksella moiset (tai kalliimmatkin) vuokrat pois. Lopuilla maksaa kepeästi pois opintolainaa, sijoittaa (työnantajalla luultavasti vielä hyvä 401k matching -perkki) ja kulutukseen menevällä osalla ostovoimakin on todella korkea. Ja tämä kaikki uran alkuvaiheessa.
Joo toki siinä rahaa tekee mutta ei se mikään massiivinen sampo ole kun katsotaan myös nuo asumiskustannukset.
100k vuosipalkka tarkoittaa 8300 kk palkkaa. Tuosta menee se about 36% veroja, eli käteen jää 5,3k. Kaksion vuokrat huitelee Piilaaksossa jossain $2500 paremmalla puolella, eli siihen menee jo about puolet tuosta nettotulosta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 620
Viestejä
4 186 388
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom