WSJ: Iran auttoi Hamasia yllätysiskuissa Israeliin
Wall Street Journalin mukaan Iran oli mukana useiden viikkojen aikana suunnitelemassa Hamasin toteuttamia yllätysiskuja Israeliin.
WSJ haastatteli useita Hamasin ja Hizbollahin johtajia. Näiden johtajien mukaan heillä oli tapaamisia Beirutissa Iranin islamilaisen vallankumouskaartin upseereiden kanssa ja iskuja suunnitetiin elokuusta alkaen. Kokouksiin osallistui lähteiden mukaan iranilaisupseerien lisäksi neljä edustajaa Iranin tukemista militanttiryhmistä, näiden joukossa Hamas sekä libanonilainen Hizbollah-järjestö.
Hamasin korkea-arvoinen edustaja Mahmoud Mirdawi kuitenkin sanoi WSJ:lle, että järjestö suunnitteli iskut yksin.
Hamasin puhemiehen Ghazi Hamadin mukaan Hamas on saanut apua myös muilta tahoilta, mutta ei nimennyt näitä muita tahoja.
Iran on julkisesti ylistänyt iskuja.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi, ettei Yhdysvalloilla ole tällä hetkellä mitään todisteita sen tueksi, että Iran olisi osallistunut iskujen suunnitteluun tai toteuttamiseen, mutta että asiaa tarkastellaan huolellisesti.
Uutista päivitetty uusilla tiedoilla.