Niin, mä olen tässä yrittänyt vähän sivistää itseäni ja koittanut tutustua, että mikä ihme tämä youtuben maailma on. Se on kyllä ihan oma maailmansa ja aika käsittämätön. Jo se on minusta ihan käsittämätöntä, että pirun moni tyyppi elättää itsensä puhumalla kameran edessä tylsyyksiä. Edelleen suuri mysteeri itselleni on, että miten joku uusi tubaaja saa mitenkään mainostettua itseään ja pääsee piireihin. Tosin yksi tapa on päästö johonkin kohuun mukaan, kuten Suomesta on just hyvä esimerkki. Krista Muhonen plagioi Katri Mannisen blogiteksin, josta Manninen tekee videon, mikä nousee trendaaviin. Siihen päälle joku yhteisvideo Muhosen kanssa ja yhtäkkiä joku tyyppi, jonka videoita ennen katsottu yhteensä alle 10 000 kertaa, saakin sitten kymmeniätuhansia katsomiskertoja. Sillä pääsee tietoisuuteen, mutta eihän se toki auta, jos kukaan ei muusta sisällöstä ole kiinnostunut.
Sitten on näitä Pewdipieta ja Paul Loganeita, jotka yrittävät ties millä tempulla saada kohua. Mutta uskon tässä asiassa clickbaittaamisen ja fanien haalimisen mestaria eli Pewdipieta. Omien sanojensa mukaan hänellä se raja menee siinä, että kuvataan kuollutta, naureskellaan ja heitetään vitsejä.
Pewdipie muuten huomasi sellaisenkin, että olihan siinä koko sen remmi mukana ja joku typerä kanakin siinä kikatteli mukana, mutta Logan sen kaiken paskan niskaansa sai. Ei siinä metsäkävelyporukassa ollut ainuttakaan, joka olisi sanonut että nyt lähtee mopo käsistä, mitäs jos lopetettaisiin.
Toikin on muuten kumma juttu, toi Loganin jengi. Maksaako Logan palkkaa niille, että ne ovat sen videoilla. Pakko niiden nyt jotain on saada, koska olishan se nyt tyhmää ilmaiseksi siellä hillua ja yksi tyyppi vetää sitten miljoonia taskuun.