- Liittynyt
- 07.05.2018
- Viestejä
- 466
Kone tyhjennettiin, tarkastettiin mahdolliset vuotokohdat ja vaa'alla punniten kylmäaineet sisään. Eivätkä nämä huoltokaverit minua kyllä huijanneet, liian tuttuja siihen. Homma hoitui ilman takuukeskusteluja silloin ja myöhemminkin kavereiden omalla ajalla.Tarkastettiinko kunnolla. Eli huoltosarjalla kone tyhjäksi ja vaakalla oikea grammaa määrä soppaa ?
Ja Mitsubishi fd tapauksessa koeponnistamalla typellä se johtosarjan alkava vuoto olisi voitu havaita takuun aikana. Olisi vaan karkeasti puolet mennyt uusiksi. Joten myyjä/huoltajat kävivät antamassa näille valohoitoa ja suhauttivat silmät ummessa r kaasua koneeseen. Toimi sen aikaa että päästiin pitkistä takuista eroon.
Huoltomittari sarjaa tuijottamalla ei voi invertterin kylmäaine määriä päätellä.
Vuotoja tuskin oli jos kylmäaineet pysyi sisällä ainakin sen 13 vuotta.
Aasiasta sain myöhemmin ohjeen että piirilevylle pitää lisätä jumpperi joka pidentää sulatus- ajan muistaakseni 5:stä 8:n minuuttiin. Eipä vaan piirilevyllä ollut moista paikkaa. Aasian pojat olivat sen jälkeen hyvin vähäsanaisia.
Maahantuoja oli koko ajan suorastaan mykistyneen vaiti.