Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.
Taitaa joku olla saanut ensimmäisen palkkansa ja luottokortin sekä kuullut jostain, että luottokortilla on turvallista maksaa ja päättänyt syystä tai toisesta tulla tänne isottelemaan

Sama ku toinen herra heittää 250e:lla sinne sun tänne ilman ongelmaa
 
Ei voi. Ei pankit poistele mitään katevarauksia. Miksi ne edes tekisi sitä? Sehän kumoaisi koko katevarauksen tarkoituksen. En ymmärrä mistä ihmeestä sinä näitä teorioita kehittelet.
Vastataan nyt tähän, nimittäin pankit/kortin myöntänyt pankki, kyllä pystyvät poistamaan kortilla olevan katevarauksen. Yleensä siihen vaaditaan syy (esim tilaus on peruttu mutta katevaraus on jäänyt roikkumana jne). Tuo ei kuitenkaan poista sitä että jos se katevaraus poistetaan aiheelliselta "maksulta" niin maksu kyllä lähtee sitten kun on sen aika vaikka katevaraus olisi poistettu.

Joissain tapauksissa tuo katevaraus jää vaan yksinkertaisesti kortille roikkumaan vaikka tilaus olisi myyjän puolelta ihan oikein peruttu. Ja se roikkuu siellä 3-21 päivää (suomalaisilla pankeilla).

EDIT: ja vielä se ettei ole mitään merkitystä käytätkö Debit vai Credit puolta. Jos satuinnaistarkistus sattuu osumaan kohdalle niin se katevaraus tehdään myös credit puolella.
 
Viimeksi muokattu:
Taas tää sama fucking itku ja narina täällä kun pikku pertti nyt ei saanut Väärin hinnoiteltua tuotetta. Menkää sinne Kompletin puolelle itkee.
Vaikka aiheesta sanotkin, niin asian voisi esittää paljon asiallisemmin jatkossa.:beye:
 
  • Tykkää
Reactions: Ano
Danskesta oli jo Kompletin katevaraus kadonnut, nyt sitten vain odotellaan minkälaista alekoodia tulee anteeksipyynnöksi.
 
Onko kellään tietoa, kauanko tuo soundbar oli Komplettilla tarjoushinnalla myynnissä?
 
Itselläni ainakin katevaraus tiukasti voimassa vielä joten varmaan ainakin 1-2 pankkipäivää menee ennenkuin vapautetaan. Joskus on tosiaan pitänyt ihan pankkiin olla yhteydessä, että poistavat aiheettoman/peruutetun katevarauksen.
 
Tuote: STEELSERIES Siberia 200 Headset kuulokkeet
Hinta: 5,16e(purple)/10,32e(red/green)/12,39e(yellow) + postit 4,99e
Kauppa: rde.fi
Voimassa: ?
Linkki:

Siberia 200 Sakura Purple kuulokkeet - 5.16 €
Siberia 200 Forged Red Headset kuulokkeet - 10.32 €
Siberia 200 Gaia Green Headset kuulokkeet - 10.32 €
Siberia 200 Proton Yellow Headset kuulokkeet - 12.39 €

En tiedä yhtään onko hyvät kuulokkeet mutta halvimmillaan muualta saa ~50e ja nämä värilliset versiot vielä kalliimpia kuin valkoinen. Vaikuttaa hintavirheeltä.

edit. voi maksaa myös laskulla joten mitään riskiä ei pitäisi olla

Ilmoittaa jo, ettei tuotteita löydy, eli virhe oli.
 
Vajaaälysten kortilla olen maksellut tähän asti. En ole edes huomannut, että se soveltuu äärimmäisen huonosti nettikauppaan. Saako sillä sivistyneitten kortilla puoleen hintaan?

Sillä "sivistyneiden kortilla" saa rahansa takaisin jos tuotetta ei tule. Ennakkomaksaminen netissä on riski, jos ei maksa kortilla josta voi rahansa saada takaisin.

Joko case Anttila on unohtunut.

Anttilakin oli suuri ketju, jolla oli kymmenien vuosien historia ja niin vaan hakeutui konkurssiin ja sitä ennen vielä koitti vedättää ylimääräistä massia viattomilta asiakkailta.
 
Onneksi suurin osa puljuista tarjoaa laskun tai PayPalin vaihtoehtona korttimaksulle. Niitä yleensä käytänkin jos mahdollista. Case Anttilassakin tilanne oli sellainen, että homma takkusi jo pitkään ja nettitilaukset pystyi hoitamaan laskulla. Lähtökohtaisesti tuossa tilanteessa oli jo hölmöä maksaa jollain Electronilla vs. ottaa ilmainen lasku. Toki esim. Komplettilla ei ole muuta kuin suoramaksu, jolloin luottokortti on kätevin.
 
Sillä "sivistyneiden kortilla" saa rahansa takaisin jos tuotetta ei tule. Ennakkomaksaminen netissä on riski, jos ei maksa kortilla josta voi rahansa saada takaisin.

Joko case Anttila on unohtunut.

Anttilakin oli suuri ketju, jolla oli kymmenien vuosien historia ja niin vaan hakeutui konkurssiin ja sitä ennen vielä koitti vedättää ylimääräistä massia viattomilta asiakkailta.
Ei ole mitään tilastoja antaa, mutta aika varma olen, että luottokortilla maksaminen on saanut enemmän ihmisiä vaikeuksiin, kuin debit.
 
Jos pystyy luotolla ostamaan niin kyllä niitä löytyy jotka ostaa vaikka siihen ei varaa olisikaan, ja sitten maksellaan ulosoton kautta sievällä korolla.
 
Mua ei kiinnosta pätkän vertaa saanko tarjoustuotteen, mutta tuo Komplettinkin harjoittama teennäinen hintojen nostatus ja sen jälkeen megatarjousten markkinoiminen on vittumaista. Siitä hyvästä saa aspa nähdäkin vähän vaivaa.
 
Jos tilaatte selvän hintavirhe-tuotteen, eikä se tulekaan, nielkää tappionne ja lopettakaa toi naurettava vikinä ja itkeminen.
Ihme "Minulla on oikeus!" -pellejä täälläkin.

Tämä ei ole mikään selvä hintavirhetuote. En olis kuuna päivänä maksanut tuosta edes 500e. 250e on hyvästäkin soundbarista ihan käypä hinta. Nyt kun annetaan näin hyvä tarjous niin yhtäkkiä perutaankin tilaus, koska oli tarkoitus nostaa hintaa ensin 750e, että voi sitten antaa tarjouskoodilla alennusta 750e. Eiköhän tässä tapauksessa ole vain hyvä jos kuluttaja-asiamiehellä lähtee mahdollisimman monta valitusta tutkittavaksi. Mikähän ihme siinä on ettei tällasesta sais antaa kunnolla palautetta. En ihan heti tulkitsisi sitä itkemiseksi. Komplett:in olis sama laittaa jokaiselle tuotteelle 500e lisää hintaa ja mainostaa tuotesivuilla koodia, joka oikeuttaa 500e alennukseen. Olishan se kiva saada tuotteita tarjoushintaan. Hienoa toimintaa.

Olisko 50% alennus ollut myös selvä hintavirhe? Missä se raja kulkee jos ei voi olettaa, että 250e:llä voi saada tarjouksesta tonnin soundbarin. Onneksi sitä hintavirhettä ei määritä kukaan yksittäinen itkijöistä itkijä.
 
1000€ tuote jossa on 750€ alennus kuponki ei millään tavoin vaikuta hinta virheeltä. En ikinä maksaisi 1000€ jostain soundbarista.

Lisäksi vielä se, että tuote maksaa sen 1000€ muualla ilman alennusta.
 
Hieno toi keskustelu asiakaspalvelijan kanssa. Saatiin asiakaspalvelija toistamaan 3 kertaa sama asia muutamilla eri lauseilla. Hienoa toimintaa.. Itselle kävi selväksi jo ensimmäisellä kerralla.

PS. Yhteyttä vaan kuluttajaneuvontaan kun on niin selvä tapaus monen mielestä. Saatte varmasti tuotteen käsiin muutamassa hassussa päivässä.
 
Onkos kellään ideoita millä keinoin tätä kannattaa lähteä lähestymään? Laittaa kuvat hyväksytyistä tilauksista, screenshotit hintaseurannan hintakikkailuista. Mistä tossa nyt olisi oikeasti voinut tietää että kyseessä on hinta-alennus?

Komplett nyt yrittää tarjota lämmintä kättä joka ei tässä kohtaa hirveästi mieltä lämmitä :D

"Hyvä asiakas,

Johtuen hinnoittelujärjestelmämme virheestä olemme peruneet tekemäsi tilauksen koskien Sony HT-ST5000 Soundbar -kaiutinta. Pahoittelemme tästä sinulle aiheutunutta haittaa. Kyseisen kaiuttimen normaalihinta myymälässämme on 1749,00€ arvonlisäveroineen. Hinnoitteluvirheen vuoksi kampanja-alennus 750 euroa oli tilatessasi laskettu kahteen kertaan, jolloin tuotteen tilaaminen onnistui hintaan 249€ tarkoitetun 999€ sijaan. Ostoehtojemme kohdan 6.3 perusteella pidätämme oikeuden olla myymättä tuotetta tilanteissa, joissa hinta on selkeästi normaalia ja tarkoitettua alhaisempi, kuten tässä tapauksessa on valitettavasti käynyt.

Koska tuote ei ole lähtenyt varastoltamme, käyttämääsi maksukorttia ei ole veloitettu, ja katevaraus palautuu pankistasi riippuen muutaman arkipäivän sisällä. Pahoittelemme tästä sinulle aiheutuvaa vaivaa, ja toivomme, että tästä huolimatta pysyt asiakkaanamme.

Hyvityksenä tarjoamme sinulle mahdollisuuden ostaa Sony HT-ST5000 Soundbar -kaiuttimen kustannushintaan 912,00€ sis. alv. Tämä hinta kattaa tuotteesta tavarantoimittajalle maksamamme osuuden, eikä tuotteesta jää meille katetta. Mikäli haluat ostaa tuotteen kustannushintaan, pyydämme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme, niin lisäämme tuotteen kustannushinnalla ostoskoriisi. Lisäksi tarjoamme sinulle arvokoodin (XYZ voimassa 30/6 asti), jolla saat 10 euron alennuksen seuraavasta yli 20 euron ostoksestasi meillä.
 
Oli tullut viesti kompletilta.

Itse en muuten valita, mutta olisi tuo arvokoodi voinut olla isompi. Laittoivat kuitenkin viestiä :)

edit.1 On muuten aika hauska kun laittoivat nettohinnan esille. Harvoin noita ilmoitellaan kuluttaja-asiakkaille, kun yritykset pitävät yleensä tiedot itsellään.
 
E: Hidas. Komplett koodi alla jos joku haluaa.

V4QHN5D (koodi voimassa 30.6.2018 saakka), jolla saat 10 euron alennuksen seuraavasta yli 20 euron ostoksestasi meillä.
 
Onkos kellään ideoita millä keinoin tätä kannattaa lähteä lähestymään? Laittaa kuvat hyväksytyistä tilauksista, screenshotit hintaseurannan hintakikkailuista. Mistä tossa nyt olisi oikeasti voinut tietää että kyseessä on hinta-alennus?

Komplett nyt yrittää tarjota lämmintä kättä joka ei tässä kohtaa hirveästi mieltä lämmitä :D

"Hyvä asiakas,

Johtuen hinnoittelujärjestelmämme virheestä olemme peruneet tekemäsi tilauksen koskien Sony HT-ST5000 Soundbar -kaiutinta. Pahoittelemme tästä sinulle aiheutunutta haittaa. Kyseisen kaiuttimen normaalihinta myymälässämme on 1749,00€ arvonlisäveroineen. Hinnoitteluvirheen vuoksi kampanja-alennus 750 euroa oli tilatessasi laskettu kahteen kertaan, jolloin tuotteen tilaaminen onnistui hintaan 249€ tarkoitetun 999€ sijaan. Ostoehtojemme kohdan 6.3 perusteella pidätämme oikeuden olla myymättä tuotetta tilanteissa, joissa hinta on selkeästi normaalia ja tarkoitettua alhaisempi, kuten tässä tapauksessa on valitettavasti käynyt.

Koska tuote ei ole lähtenyt varastoltamme, käyttämääsi maksukorttia ei ole veloitettu, ja katevaraus palautuu pankistasi riippuen muutaman arkipäivän sisällä. Pahoittelemme tästä sinulle aiheutuvaa vaivaa, ja toivomme, että tästä huolimatta pysyt asiakkaanamme.

Hyvityksenä tarjoamme sinulle mahdollisuuden ostaa Sony HT-ST5000 Soundbar -kaiuttimen kustannushintaan 912,00€ sis. alv. Tämä hinta kattaa tuotteesta tavarantoimittajalle maksamamme osuuden, eikä tuotteesta jää meille katetta. Mikäli haluat ostaa tuotteen kustannushintaan, pyydämme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme, niin lisäämme tuotteen kustannushinnalla ostoskoriisi. Lisäksi tarjoamme sinulle arvokoodin (XYZ voimassa 30/6 asti), jolla saat 10 euron alennuksen seuraavasta yli 20 euron ostoksestasi meillä.

Jos ois sä, niin nielisin tappion ja odottelisin uutta soundbar kampanjaa jos tarvit oikeesti. Mielestäni tuhlaat vain aikaa, koska todennäköisesti tulet häviämään tuon.
 
Jo on hulppeat katteet 912e sisään ja 1749e ulos. Nämä 999e kampanjan erät ovat sitten varmasti saatu vieläkin selvästi halvemmalla. Ei kaikkea kannata uskoa. Varsinkin kun Komplettin uskottavuus on tällä hetkellä mitä on. Itse laitoin asiasta kuluttajavirastoon viestiä. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin tekee niin ja saadaan soundbarit sillä 249e hinnalla, jolla niitä meille mainostettiin ja myytiin.
 
Miten yksittäisen hinnotteluvirheen peruminen käyttöehtojen mukaisesti laskee kaupan uskottavuutta? Olihan tuo nyt ihan selkeä hinnotteluvirhe, kun 75% ale vrt jokainen muukin kauppa. Ei mikään kauppa myy tuollaisella persnetolla ok tason kamaa, ainakaan isompia eriä. Verkkiksen 10kpl 10e halppis tabletit on sitte asia erikseen...
 
Niin jos jokainen muukin kauppa myy 999e ja Komplett mainostaa "SÄÄSTÄ 750e" niin kyllähän sitä asiakas olettaa että säästää siitä hinnasta, eikä jostain pilviin pumpatusta hinnasta. Eihän se ole mitään säästöä, jos muualta saa normaalisti samaan hintaan.
 
Olisi Komplett voinut tämän vähän paremminkin hoitaa. Pikkuisen nopeampaa kommunikointia ja peruutetusta tilauksesta olisi voinut antaa vaikka -20% alennuskoodin, tuo 10€ on todella sanoen vähän siinä ja siinä.
 
Toivottavasti mahdollisimman moni muukin tekee niin ja saadaan soundbarit sillä 249e hinnalla
Et tule saamaan.
Niin jos jokainen muukin kauppa myy 999e
Ai myy vai?
hinta.png
 
Olisi Komplett voinut tämän vähän paremminkin hoitaa. Pikkuisen nopeampaa kommunikointia ja peruutetusta tilauksesta olisi voinut antaa vaikka -20% alennuskoodin, tuo 10€ on todella sanoen vähän siinä ja siinä.
Säästä 750e muuttui säästä 10e. Mut hei tää Komplett olikin REILUN PELIN JÄSEN.

Et tule saamaan.

Ai myy vai?
Sehän nähdään ja vastasin vaan @Finlandery :lle joka puhui jokaisesta muusta kaupasta.
 
On muuten aika hauska kun laittoivat nettohinnan esille. Harvoin noita ilmoitellaan kuluttaja-asiakkaille, kun yritykset pitävät yleensä tiedot itsellään.

Ei tämä on nettohinta. Koko toi itku kustannushinnasta oo taas härkäpaska kuten ennenki.

Jos mun kate olis vain 8-10% tuotteesta, pistäisin kiinni koko laffkan.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan se 50% alennus, jos saa 10e pois 20e ostosta. Aika helvetin kova diili omasta mielestä.
Taidan vastata trolliin, mutta joo taitaa kuihtua postikuluihin iso siivu tuosta, jos jotain 20e ostamassa. Ja todennäköisesti muualta saa halvemmalla kuin Komplettista.
 
Komplettin toiminta on nyt vaan tuota tavanomaista rimpuilua millä saadaan se 90-95% tuotteen tilanneista pois kimpusta, niin tulee vähemmän persnettoa sit kun toimitetaan vaan niille jotka ymmärtää vaatia sopimusta täytettäväksi.

Näitä on kuitenkin turha puida täällä yhtään sen enempää. Nyt on kuultu Komplettin kootut selitykset ja niillä jotka tätä jatkaa, seuraava steppi kuluttajaneuvonnan kautta jotta asian saa kuluttajariitalautakuntaan. Tuolla lautakunnalla on valitettavan pitkät käsittelyajat (edelliset tapaukset itsellä mitattu vuosissa) mutta kyllä ne nuo asiat käsittelee ja lopulta sieltä tulee järjellinen päätös.
 
Viimeksi muokattu:
Suositushinnat nyt ovat mitä ovat ja tietysti ne laitteen julkaisun aikaan ovat kovat, mutta nyt ei ole ihan tuoreesta laitteesta kyse ja Power oli myynyt tätä jo viime syksynä 899e.
 
Voisko olla taas hintavirhe? kuluttajana sun on pakko epäillä 50% alennusta.... :D
Haha, voisi laittaa Komplettille viestiä ettei nyt vaan olisi tullut virhettä tuohon alennuskoodiin?

Mutta joo Komplett huomaa mokanneensa ja nyt yrittävät mahdollisimman pienellä summalla päästä kuin koira veräjästä. Mun mielestä tämä alennuskoodi 20e ostosta on naurettava, kun tässä on kuitenkin asiakkaat olleet ostamassa hieman eri hintaluokan tuotetta.

e. Joku voisi kaivaa sen "SÄÄSTÄ 750e" bannerin
 
komplett3.png
 
Jos pystyy luotolla ostamaan niin kyllä niitä löytyy jotka ostaa vaikka siihen ei varaa olisikaan, ja sitten maksellaan ulosoton kautta sievällä korolla.
Joo, luottokortti ei sovi niillä ääliöille, joilla ei ole minkään valtakunnan hallintaa rahankäytössään. Meille muille se on tosi näppärä väline.
 
mulla ei oo kompletista tullut vielä mitään viestiä, tilasin kun oli saldoa...
 
Tuote: ASUS ROG STRIX X470-F GAMING, Socket-AM4
Hinta: 159,01 €
Kauppa: Komplett
Voimassa: Tarjous voimassa 17 kesäkuuta asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää!
Linkki: ASUS ROG STRIX X470-F GAMING, Socket-AM4 - AMD Socket

About top tier x470 lankku oikein hyvässä alessa. Muualla ~220€.
Nyt melkein harmittaa kun menin muutama viikko sitten tilaamaan MSI X470 Pro Carbonin kympin kalliimmalla. Tuskin suorituskyvyssä tosin todennäköisesti melko vähäisillä kellotuksilla on merkittävää eroa, joten eipä hyövää alkaa urheilla palautusten kanssa varsinkaan, kun Komplettin palautusehdot ovat melkoisesti esim. Giganttia huonommat.
 
Ihan mielenkiintoinen, se alennuskoodi on voimassa 1.6. - 15.6.

1.6. hinta olikin vielä 1749€. Se tippui 999 euroon vasta 5.6.

Että ainakaan kerralla se "tupla-alennus" ei tullut.

komplett_tilasto.png
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
295 633
Viestejä
5 046 867
Jäsenet
80 967
Uusin jäsen
Samppa__

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom