Alkaa vanha 13-vuotias Electrolux vetelemään viimeisiään ja uudelle pyykinpesukoneelle olisi tarvista. Haussa olisi sivusta täytettävä, yli
7kg kone johon mahtuisi jollain lailla vähän suuremmatkin tekstiilit. Mielellään noin 10 vuoden konetta olisin ostamassa, ja sen myötä budjetti ei ole ihan satasen päälle. 500-1500€ haarukassa liikutaan.
Muutama kysymys uudemmista koneista:
-Kuivaava kone. Kuluttaako kuivaus minkä verran vaatteita pitkässä juoksussa? Minulle ei sinänsä ole ongelma kuivata vaatteita telineessä, mutta joihinkin pestäviin tekstiileihin tuo olisi hyvä ominaisuus. Käytän vaatteita aika pitkään ja haluaisin että kone ei kuluttaisi niitä turhaan.
-Annosteleva pesukone, millaisia kokemuksia foorumilaisilla on? Voiko käyttää mitä tahansa pesuainetta ja toimiiko annostelu yleensä järkevästi? Ja kuinka noissa toimitaan kun haluaa pestä eri pesuaineilla, meillä on käytössä normaali, valko ja villapesuaine. Vanhassa koneessa ollaan käytetty vähän ristiin annostelulokeroa ja pesupalloa, ei tuo nyt kummoinen vaiva ole lisätä itse.
Itselläni kuivaava, annosteleva Miele.
Kuivausta käytän lähinnä lakana ja pyyhepyykkiin.
Ei tarvitse kiikuttaa lakanoita kerrostalon yleiseen kuivaushuoneeseen.
Samoin pyyhkeet tulevat kuohkeammaksi kun kuivaa koneessa.
Joku 4-6h menee lakanoissa, pesu + kuivaus siis yhteensä. Aika tietysti riippuu minkä pesuohjelman valitsee. Itse pesen puuvillaohjelmalla,+ lisävesi+ lisähuuhtelu, lämpötila 75-90
°C,
Kätevää, lyö aamulla pyykit koneeseen ja päivemmällä ottaa kuivat ja puhtaat taas käyttöön.
Suurimman osan ajasta käytän automaattista annostelua. Pesuohjelman yhteydessä valitaan kirjo tai valkopyykki, kone sitten automaattisesti annostelee pesuaineet.
Voi myös käyttää peruainelokeroam ihan normaaliin tapaan. Siinä tapauksessa kytketään tuo automaattinen annostelu pois päältä.
Samoin voi käyttää mitä tahansa pesuaineita automaattisessa annostelussa, ostin koneen mukana tyhjät täyttösäiliöt jos tarvetta tulee. Vielä on menty kaupanpäällisillä.
Koneen mukana tuli lahjakortti, sai laatikollisen pesuaineita kaupan päälle.
Annostelua voi myös muuttaa, valikoista suoraan monta ml annostelee per koneellinen, kuinka likaista pyykki on jne.
Näissä on kyllä valinnanmahdollisuuksia..
Kone siis Miele WTR870WPM