Huumeet

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 805
Suurin vaara tuossa on, että syö jotain oikeasti myrkyllistä sientä. Siinä tapauksessa menee munuaiset, mutta onneksi lakia siinä ei sitten riko :D
Tässä ovat sellaiset suomessa kasvavat sienet, jotka ovat aidosti hengenvaaralliset ja voivat hengissä selviämällä viedä maksan tai/ja munuaiset.

-Korvasieni
-Valkokärpässieni (amatoksiinimyrkytys)
-Kavalakärpässieni (amatoksiinimyrkytys)
-Myrkkynääpikkä (amatoksiinimyrkytys)
-Suippumyrkkyseitikki
-Pulkkosieni (Vereen vaikuttava, aiheuttaa jatkuvassa käytössä ajan kanssa, jopa vuosikymmeniä kestävän ruokasienenä käytön jälkeen lopulta allergisen reaktion)

Edellä mainituissa sienissä ei ole ainakaan vaaraa joutua erehtymään jotain suippumadonlakkia sellaisiksi. Nämä ovat sen verta kookkaampia ja muutenkin eri näköisiä.

Karkeasti voisi sanoa, että kun tunnistaa yllämainitut sienet, muissa myrkytys jää "vatsatautimaiseksi", huumaavaksi tai jopa ihan ruokasienissä antabukselliseksi reaktioksi. En kumminkaan tiedä, onko kaikki sieniä, jopa nittä harvinaisempia joita yksittäisiä voi helposti sienestäessa listassa joskus tavata, tutkittu tarkkaan. Edellä mainittu lista on kumminkin nykypäivän virallisen tiedon valossa hengenvaaralliseksi luokiteltujen lista.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 016
Sienet ovat kyllä kiinnostavia. Aina jäänyt kokeilematta kun on ollut tilaisuus. Ei nyt välttämättä ihan huono homma koska mulla on taipumusta saada psykedeeleista joskus aika huonoja viboja. Toisaalta viimekerrasta on jo varmaan 10 vuotta. Jos nyt joku täältä meinaa kokeilla itsepoimittuja niin kannattaa varmaan varata hiilitabletteja ja muuta varuiksi.

Ystäväni joka on maatalousoppilaitoksessa opettajana kertoili juuri syksyllä että oppilaitoksen laidunpellolla liikuskelee mielenkiintoisen näköisiä sieniharrastaja joukoittain.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Oliko nuo @Samurei :n listaamat jotain ayahuascaa?

Itseä vähän kiinnostelis jotkut hallusinogeenit, lähinnä psilosybiinit. Onko kukaan täällä kokeillut esim. sieniä?

Mulla oli tuossa yli vuosi sitten aika pitkä masennusjakso, jolloin sai hyvin vähän aikaan. Nykyään meneee jo paremmin, mutta oon ajatellut että noita asioita vois ehkä joskus koittaa käsitellä jollain muullakin tavalla. Pitäis toisaalta olla aika turvallinen ympäristö, että uskaltaisin kokeilla.
 

ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
@ttm - olisi joku aika sitten ollut tarjolla myös "sammakoiden nuoleskelua" mutta jostain syystä taidan vielä pysyä kasvi- ja sienikunnan parissa :D
(täytyy laittaa kirja kuitenkin korvan taakse)
En ole varma mitä tarkoitat noilla lainausmerkeillä, mutta tosiaan sammakoita ei auta nuoleskella - ja vaikka auttaisikin, niin samaa 5-metoksi-dimetyylitryptamiinia se on niin sammakoissa, kasvikunnassa kuin syntetisoitunakin.

Ja vaikka kirja tavallaan "keskittyy" 5-meo-dmt:hen, samat asiat sinänsä pätevät muihinkin psykedeeleihin (+siellä on oma lukunsa, jossa käsitellään 5-meo-dmt:n ja yleisimpien muiden psykedeelien eroja), 5-meo-dmt:n on tuo kirjailija vain huomannut omissa tutkimuksissaan tehokkaimmaksi ja vaikutuksiltaan johdonmukaisimmaksi kyseiseen terapiaan. En ole itsekään päässyt 5-metoksi-version kanssa matkustelemaan, kiinnostaisi kyllä vietävästi..
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
540
Pitipä pistää pukille pientä pyyntöä ja pukkipa päätti panna paketin postiin - pyhien päätteeksi pitäisi päästä panemaan padat porisemaan...

Perinteistä keitosta varten:
Jurema (Mimosa hostilis), Shredded, 10 g
Banisteriopsis caapi, Ourinhos, shredded 50 g

Kokeiluun:
Hawaiian baby woodrose (Argyreia nervosa) seeds, 10 seeds

Ihan vaan henkiseen puhdistautumiseen ja helpottamaan alkoholismin kanssa kamppailua...

...niin monta vuotta tullut supistettua aivotoimintaa kaljalla että pakko koittaa laajentaa välillä :D
Jos olet tuon puhdistautumisen jälkeen vielä kondiksessa, niin saat toimia minullekin oppaana ja henkieläimenä.

Alkoholi itsellekin ollut pienoinen ongelma, mutta viimeiset ½ kuukautta, viikon/parin välein tapahtuneita repsahduksia lukuunottamatta (kuten nyt), olleet suht. intensiivistä theravada-perinteen mukaista hajoitusta. Sunnuntaisin seurannut kahdeksaa harjoitusohjetta ja muina päivinä viittä, sen mitä kyennyt.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
540
Ihan äkkiä en shamaanin viittaa kehtaa harteilleni heittää - mutta polun alkupäähän voin kyllä opastaa - siitä sitten omalla vastuulla eteenpäin...

Mulla ei meinaa keskittymiskyky/viitseliäisyys riittää kunnon meditointiin - pitää olla jotain yksinkertaista, mieluiten fyysistä, tekemistä johon voi uppoutua.

Nyt mennyt koko joulukuu tipattomana ja muutenkin streittinä - lääkkeenä sekalainen puuhailu & fyysinen työ. Käynyt kavereilla täysihoidossa ja ruokaa vastaan autellut puutöissä - ison koivun kaataminen ja pienellä vesurilla karsiminen on oikein terapeuttista - hulluksi varmaan epäilisivät elleivät tuntisi ja tietävät olla epäilemättä :D


Kaivelinpas alkukesäiset tunnelmoinnit arkistoista:

"Vastaamatta kysymyksiin tässä hieman alustavia tuntumia äskettäisestä neitsyyden menetyksestä Ayalle.

Pohjustusta persoonaan: alkoholille liiankin perso, masentuvaisuuteen taipuvainen, mahdollisesti lievästi kaksisuuntainen, lääkevastainen, huono hoitovaste, sulkeutunut, erakko joka tehnyt hidasta itsemurhaa vuosikaudet. Aiempaa kokemusta psykedeeleistä psilosybiinin muodossa muutama vuosikymmen takaperin.

Tovi takaperin sain mahdollisuuden osallistua kokeneen shamaanin pitämään seremoniaan, jossa Aya (Jurema) vahvasti osallisena - myös Santa Maria mukana :) Seremonian puitteet olivat oikein miellyttävät ja vaikka mukana olikin paljon ihmisiä niin pahoin erakoitunut mielenlaatukin tunsi olonsa melkein kotoisaksi - olin tosin jo muutaman viikon valmistautunut henkisesti ja fyysisesti: 3-4pv ilman alkoholia ennen tilaisuutta, kevyttä kasvisruokaa ja n. 1½vrk paasto pelkällä vihreällä teellä. (La dieta luultavasti auttoi välttämään la purgan :))

Aya nautittiin meditoiden ja ensimmäisen annoksen jälkeen en tuntenut juurikaan mitään - kokematon meditoija kun olen niin ajatukset harhailivat sinne tänne - välillä kun sulki silmänsä lähti musiikki "laajenemaan" ja se tuntui täyttävän ensin koko tilan ja ylikin. Vasta kun Santa Maria oli kutsuttu mukaan seremoniaan onnistuivat aivoni siirtymään riittävän rentoutuneeseen tilaan ja Mama Jurema pääsi esittelemään itsensä - seremonian alussa pyysin häntä olemaan hellä ja sitä hän olikin - aluksi :)

Uppouduin musiikkiin ja vain nautin olostani - kaikki oli hyvin ja juuri niinkuin pitääkin - olla vain siinä hetkessä. Rauha. Rentoutuminen. Rakkaus. Toista kupillista nauttiessa hyvä olo jatkui - kunnes tuli voimallisemman musiikin vuoro - musiikki lähti viemään minua ja kulautin juomaa nopeammin - samalla Ayakin päätti näyttää enemmän voimastaan... määrittelemättömän ajan vuoroin sulauduin musiikkiin ja ympäröivien ihmisten tunteisiin & ajatuksiin aivan täysin - ei ollut minua - oli vain ykseys kaikkeen ja vuoroin ajelehdin osittain takaisin itsekseni.

Aaltoilua kesti pitkään(ehkä) ja aika menetti merkityksensä - kiersi kehää ja olin "vankina" ikuisuudessa, joka toisti itseään - minä vain kanavoin musiikkia lävitseni ja eri lihakset toistivat eri sävelkorkeudet ja rytmit - vatsalihakset vastasivat bassoon ja jotkin korkeat äänet saivat aikaa "sähköiskuja" pippelin päässä :D Lopulta olin niin poikki ja turta ekstaasista etten voinut kuin maata sikiöasennossa ja yrittää syvähengittää huonoja ajatuksia ja pelkoja pois - myös tämän ajan aika kietoutui itseensä ja yhä uudelleen havahduin siihen, että pidätän hengitystä ja puhallan kaiken pois. Hieman alkoi jo paniikkikin nostaa päätään - eikö tämä lopu koskaan... (jonkinmoista kramppausta taisi olla koko kropassa) Hiljalleen Aya hellitti otettaan ja väsynyt raukeus valtasi mielen ja ruumiin - vettä juomaan ja pientä torkahtelua kunnes shamaani katsoi ajan olevan kohdallaan päättää seremonia.

Muutama tunti unta ja sitten kotia kohti - sisäinen prosessi jatkuu edelleen... ja asioita loksahtelee kohdilleen... Viimeisten muutaman vuoden aikana olen ollut ehkä max viikon juomatta(hampaita kiristellen) mutta nyt ei ole vieläkään mielitekoja siihen suuntaan, talven synkistely vaihtui keväiseen tarmokkuuteen ja itsestään huolehtiminen kiinnostaa huomattavasti - melkein (mutta ei ihan) hypomaniaksi asti :) Yhtenä isona motiivina seremoniaan osallistumiseen olikin löytää itsestään voimavaroja pärjätä alkoholismin ja masennuksen kanssa... ja enemmän kuin tyytyväinen olen jo ekan kerran tuloksiin :)

Ayan kanssa tulen varmasti jatkamaan niin itsenäisesti kuin isommissakin seremonioissa - henk. koht. tuo ryhmässä oleminen oli osin haasteellista - jonkinasteinen empaatti olen normaalistikin mutta laajentunut tajunta vahvisti sitä moninkertaisesti - ja kaikkien tunteita ei ole mukava tuntea :| (toki ryhmän ilo, onni, nauru ja rakkaus painoivat lopulta vaakakupissa enemmän kuin osan huonon olon purkautuminen)

Oppini, jotka voin jo nyt jakaa:
- paastoa hyvin (silti ämpäri viereen)
- ota rennosti
- nauti Aya pienin siemauksin (taukoa jos tuntuu vatsassa)
- se menee kyllä ohi (myös valitettavasti)
- älä pieraise (paitsi pöntöllä)

Ja kyllä, kyseessä on hyvin vahva kokemus - vaikka luulen, että Mama Jurema oli minua kohtaan vielä hellä ja käsitteli varoen... kannattaa siis suhtautua kunnioituksella ja nöyryydellä. Aya on vanhempi ja viisaampi :)"
Mielenkiintoinen kokemus tuo mistä kerroit. Itsellä ei ole Ayasta kokemusta, vaikka erilaisiin juttuihin joskus tutustunutkin.
Toisaalta tällä hetkellä ei ole todellista mielenkiintoakaan mihinkään muuhun kuin theravada/vipassana-harjoituksen syventämiseen, jonka uskon olevan ainoa lopullinen avain kaikkeen millä on jotain merkitystä.
Siitäkin huolimatta, jos joku sattuisi Ayaa tarjoamaan, tuskin ainakaan tällä hetkellä kieltäityisin.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
540

?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Täytyypä alkaa henkisesti valmistautumaan... Ayaa ei ehdi enää tänä vuonna keittelemään mutta puuruusuun tutustuminen on tänään ohjelmana :)

Melkein sorruin kaljoitteluun pyhinä mutta sain psyykattua itseni olemaan ilman kun tiesin näiden tänään saapuvan...

Psyykkaustahan tuo vaatii niin ainakin plasebolla pärisee, muuten ei.
 
Liittynyt
29.10.2018
Viestejä
8
Laita raporttia
Täytyypä alkaa henkisesti valmistautumaan... Ayaa ei ehdi enää tänä vuonna keittelemään mutta puuruusuun tutustuminen on tänään ohjelmana :)

Melkein sorruin kaljoitteluun pyhinä mutta sain psyykattua itseni olemaan ilman kun tiesin näiden tänään saapuvan...

 

?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Semmoiset reilut 10h tuli vedeltyä sikeitä ja tässä nyt koitan kirjoitella eilistä auki hieman unipöhnäisenä...


Matkapäiväkirja 27.12.2018

16:35 - nakkaan nassuun 4 (neljä) kpl Argyreia Nervosa:n siementä, jotka ole puhdistanut siemenkodan välilihan jäänteistä. Pureskelen niitä varovasti murskaksi - maku on hivenen kitkerän hapan, multainen - ei mitenkään häävi. Sylkeä kertyy suuhun ja nieleskelen sitä hiljalleen yrittäen olla nielemättä palasia. Lueskelen kirjaa samalla. Jatkan pureskelua kunnes murusia on vaikea löytää ja suu on täynnä sylkeä.

17:33 - syljen kaiken ja huuhtelen suuni kunnolla. Istahdan takaisin sohvalle ja keskityn kirjaan. Ei erikoisempia tuntemuksia.

~17:45 - vatsaa hieman vääntää, kirja ei kiinnosta. Keskityn kuuntelemaan musiikkia. Kiinnostavia ajatuskulkuja nousee mieleen hetkeksi, torkahdan, säpsähdän hereille ja olen unohtanut mitä ajattelin. Säpsähtelen monta kertaa.

~18:30 - kylmä. Laitettava enemmän vaatetta päälle. Nälkäkin kurnii. Nousen sohvalta ja olo tuntuu hieman huteralta ja jotenkin raskaalta. Syön - viimeisen pinaattiletun kohdalla raskas olo voimistuu. Sänkyyn ja peitto päälle.

~19:00 - sängyssä, väsynyt, raskas. Olen keskittynyt vatsaani ja sydämeeni - vatsa sulattaa ruoasta energiaa ja sydän pumppailee sitä - hetkeen ei millään muulla ole merkitystä. Ajattelen, torkahtelen, säpsähtelen ja unohdan. Iho tuntuu siltä kuin se valmistautuisi lähtemään johonkin ilman minua. Ajatukset kulkee, olo on omituinen - ei huono muttei mitenkään euforinenkaan.

21:10 - raskas olo hellittää ja nousen sängystä. Hutera ja piesty. Vasemman jalan pohkeen verisuonet tuntuvat kipeiltä. Kuselle, sohvalle, pari tuntia netflixiä ja takaisin sänkyyn. Unta pollaan.

Loppulausunto: enemmän fyysisiä kuin psykedeelisiä tuntemuksia. Väsyttävä. Eniten kai muistuttaa yli 40 asteen kuumetta ja hourailuja. Täytyy joskus koittaa uudelleen mutta tämän kokemuksen perusteella ei kyllä tavaksi jää.


Mitä muuta jäi käteen...

-*- Telepaattiset iilimadot ulkoavaruudesta -*-

Oliot ulkoavaruuden suunnattomista syvyyksistä ovat valloittaneet maapallon jo vuosia sitten. Ihmisten huomaamatta ne ovat levittäytyneet kaikkialle ja hallitsevat meitä täydellisesti - lukuunottamatta muutamia syrjäisiä alkuasukasheimoja. Osan ajasta saamme pitää harhakuvan vapaasta tahdosta ja kuvitella elävämme & tekevämme päätöksiä itsenäisesti. Lopulta kuitenkin antaudumme heidän tahtoonsa ja luovutamme henkisen elinvoimamme heidän syötäväkseen. Täysi parasiitti olio ei kuitenkaan ole vaan saamme samalla hetkellisen lisäyksen ja piristyksen voimiimme, jotta jaksaisimme lisääntyä ja kerätä uutta energiaa heille.

Kun avaatte silmänne totuudelle huomaatte, että niitä on kaikkialla ja aivan kaikki ovat niiden vallassa - oliot saavat itsensä näyttämään silmissämme tyynyiltä.
Vaikuttaa siltä, että psykedelian sijasta nuo aiheuttivat sinulle myrkytyksen ja allergisen reaktion.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
21:10 - raskas olo hellittää ja nousen sängystä. Hutera ja piesty. Vasemman jalan pohkeen verisuonet tuntuvat kipeiltä.
Vähän menee ohi aiheen, mutta tuon jatkuessa kannattaa katsoa ainakin verenpaine. Laskimoiden tukokset jaloissa on yllättävän yleisiä.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 185
Supistiko LSA tai päivänsinen ja ruusunorsukierron siemenet verisuonia, tai pintaverisuonia? Kylmyys selittyisi sillä. Muistelen näin ja joissakin ohjeissa mainittiin, että oluen voi juoda avuksi, koska alkoholi laajentaa pintaverisuonia. Voikohan pintaverisuonien supistuminen sitten edesauttaa laskimoiden tukoksia.
 

ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
Masentava ja negatiivinen ympäristö. Erinäisiä asioita on tapahtunut joista on jäänyt huono fiilis. Hankala vaan löytää muuta paikkaa. Unelma olisi kerrostalo asunto jossa parveke. Siellä voisi istua ikään kuin luonnossa tai ulkona .
Luonto on toki hyvä paikka oleskella, mutta lähtökohtaisesti olisi hyvä voida olla omassa kotonaan turvallisessa ympäristössä niin trippaillessa kuin selvinkin päin. Käsitteletkö tuota huonoa fiilistä (ja tapahtumia, joihin kokemasi huono tunne liittyy) mitenkään vai onko se kokemuksessasi "vain niin"? Psykedeelit ovat kaksipiippuinen juttu, toisaalta ne voivat pakottaa juurikin kyseisenlaisten solmujen aukaisuun, mutta toisaalta voivat antaa vapauden tehdä solmuista vielä monitahoisempia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
540
Oma muusta tilasta sermeillä erotettu pieni shrine.
Joku tuollainen mieltä kohentava turvallinen spotti ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä voisi toimia matkailukäytössäkin.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 016
@Samurei vielä kartalla? Hyvää rapoa. Huomasitko että sulla meni melkein 2h suihkureissulla? Tuliko mitään täysin epätodellisia fiiliksiä? Oon nuoruudessani käyttänyt jonkin verran LSD:tä , mutta kaikki herbsit on jäänyt kokeilematta. Oon sitä ikävää sukupolvea joka veteli legal high juttuja vuosituhannen alussa. Sain jo LSD:stä (jep, oli sitä itteään) joka kerta lopulta hurjia pelkotiloja.

MXE (methoixetamine) oli mun viiminen kokeilu deeleillä. Tyhmä kun olin niin olihan se kokeiltava. Matka sohvalta suihkuun oli seikkailu ja itse suhkupisarat putoilivat niin kauniisti että niitä piti katsella samalla kun tuli mieleen että mitähän kuolleet vanhemmat tekee nyt... kokemus oli pelottava, aivan kamala. Vitutuksissani vedin jossain lähiödiskossa loput tuosta myrkystä naamaan ja katselin ihmisiä omasta mielestäni koko illan. Jossain vaiheessa tuntui että siirtelen puolituttujen ympärillä olevia ääniä, mutta en jaksanut nostaa olut-tuoppia.

Olin kuulemma viipynyt vain 20 minuuttia ja ollut vähän poissaolevan oloinen. Tuntui ikuisuudelta.

edit: Täällähän on ihan kiva huumekeskustelu kun kukaan ei jankkaa kannabiksesta tai pistele piripäitä tikulla :shy:
 

EDI

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
78
Yey!



Tänään keitellään ja huomenna maistellaan :D

Kaljoitteluputki katkaistu toissapäivänä, eilen ja tänään taas kevyttä ruokaa & huominen päivä vihreän teen voimin.

Fiilikset aika korkealla - ehkä pikkasen jänskättää mutta ensi viikolla työhaastattelua ja jos huonosti käy niin joutuu töihin ja sitten ei enää niin vapaasti harrastellakaan...
Mitäs kaikkea tuo nyt sisältää ja miten vaikuttaa:confused::)
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 609
Pidetään keskustelu itse aiheessa, hankintakyselyt ja hankintaohjeet eivät kuulu tänne.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 009
Entinen huumepoliisi: "Ainoa tapa, jolla voidaan lopettaa korruptio, säästää henkiä ja suojella lapsia on huumekaupan laillinen sääntely"

Entinen huumepoliisi: "Ainoa tapa, jolla voidaan lopettaa korruptio, säästää henkiä ja suojella lapsia on huumekaupan laillinen sääntely"
Neil Woodsista tuli huumeiden käytön dekriminalisoinnin puolestapuhuja 14 vuoden poliisiuran jälkeen. Suomessa asian nosti vuosi sitten pöydälle THL:n johtava asiantuntija.

Huumeet
9.3.2019 klo 12:19

Neil Woodsin mukaan maailman huumausainemarkkinat ovat niin valtavat, että perinteisellä poliisitoiminnalla ei ole niihin käytännössä minkäänlaista vaikutusta.Yle / Vesa Marttinen

Vesa Marttinen

@marttve
Jaa artikkeli Facebookissa8
Jaa artikkeli Twitterissä
Kun poliisi saa rikollisia kiinni ja huumeita takavarikkoon, poliisin työ näyttää tilastojen valossa hyvältä ja tulokselliselta. Englantilainen Neil Woods teki 14 vuotta töitä peitepoliisina kovan huumerikollisuuden parissa, kunnes hän omien sanojensa mukaan oivalsi, että siinä ei ole mitään järkeä.

Viime viikonloppuna Helsingissä vierailleen Woodsin mukaan nykyisen järjestelmän keskeisin ongelma on huumemarkkinoiden järkälemäinen mittakaava. Hän ei usko, että poliisitoiminnalla voi mitenkään katkaista markkinoiden valtavaa kysyntää.

Korkeintaan sillä voidaan muuttaa niiden muotoa rikollisia suosivaan suuntaan.

blogikirjoituksen(siirryt toiseen palveluun).

Kirjoituksen ydinajatus on huumausainepolitiikan muuttaminen niin, että sen ytimessä on sosiaali- ja terveyspolitiikka, ei kriminaalipolitiikka. Jos huumeita käyttävän henkilön ei tarvitsisi pelätä rangaistusta tai rikolliseksi leimautumista, olisi heille helpompaa tarjota monipuolista sosiaali- ja terveydenhuollon tukea ja hoitoa.

– Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä tästä keskustelusta. Se on ollut rakentavaa ja asiallista, vaikka kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä kanssamme. Ihmiset ovat alkaneet nähdä, että ei tämä ehkä niin radikaali ehdotus olekaan, Tammi sanoo.

Jos käyttö poistetaan rikoslaista, ei pidä kuitenkaan luopua siitä, että käytöstä seuraisi jotain. Seurausten ei tarvitse olla rikosoikeudellisia.

Tuukka Tammi
Mallia voisi Tammen mukaan katsoa vaikkapa Portugalista tai Norjasta.

– Norjassa suunnitellaan uudistusta, jossa juuri sote-politiikka otettaisiin vahvemmin keskiöön. Siihen liittyy käytön rankaisemisesta luopuminen ja panostaminen muihin toimenpiteisiin, jotka auttavat ihmisiä. Siihen suuntaan tätä voisi meilläkin viedä.

Portugalista puhuttaessa nousee usein esille dekriminalisaatio, eli käytön rangaistavuudesta luopuminen. Tammi kuitenkin muistuttaa, että tämä oli vain osa suurempaa uudistusta, johon liittyi kymmeniä erilaisia toimenpiteitä.

– Jos käyttö poistetaan rikoslaista, ei pidä kuitenkaan luopua siitä, että käytöstä seuraisi jotain. Seurausten ei tarvitse kuitenkaan olla rikosoikeudellisia. Portugalissakin käyttäjiä jää edelleen kiinni ja siitä seuraa velvoittava kontakti sosiaali- ja terveyspalvelujen suuntaan. Sieltä saa apua ja tukea eri tavalla kuin rikosoikeudellisessa mallissa.

Samuraimiekka kurkkua vasten
Neil Woods kertoo joutuneensa useita kertoja hengenvaaraan peitepoliisin työssä.

– Kurkkuani vasten on pidetty samuraimiekkaa, puukkoa painettu vasten nivusiani, minua on osoitettu aseella ja riisuttu alasti ja etsitty piilotettuja radiolähettimiä. Olen myös todistanut omin silmin valtavan määrän väkivaltaa.

Taustalla on hänen mukaansa darwinistinen kierre: kovien rikollisten luonnollinen puolustuskeino poliisin lisäämää taktista toimintaa vastaan on entistä kovempi voiman ja väkivallan käyttö.

– Kun ymmärsin tämän, päätin lopettaa ja ryhtyä selittämään tätä asiaa ihmisille.

Woods on poliisiuransa jälkeen kirjoittanut kokemuksistaan kaksi kirjaa. Hän kiertää paljon eri puolilla maailmaa puhumassa näkemyksistään. Ydinajatus on huumekaupan ottaminen valtion säännöstelyn alle. Tämä on Woodsin mukaan ainoa keino voittaa sota huumeita ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

– Vielä vuosikymmeniä sitten Englannissa oli tapana määrätä heroiinia niille, jotka ovat heroiinin ongelmakäyttäjiä. Siihen aikaan kun tämä lopetettiin, käyttäjiä oli 1049. Sitten käytäntö kiellettiin lailla ja markkinat vapautettiin järjestäytyneen rikollisuuden käsiin. 20 vuotta myöhemmin käyttäjiä oli 350 000. Tässä on hyvin yksinkertainen syy ja seuraus -suhde.

Voit keskustella aiheesta jutun alla asiallisesti lauantaina kello 22 saakka.
Kuinkahan pitkään menee, että suomessa hyväksytään tämä? :lol::sori:
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 805
Nyt kun on paljastunut tämän Sillanpään "hovihankkijan" toinen diiliverkosto, tuo lapsipornorinki ja sille materiaalin välittäminen, voisi melkeinpä sanoa, että huumeiden diskriminalisoinnin vastustajat pyörittivät itse kys. lapsipornorinkiä.
Ei ole väliä, tapahtuiko se heidän tiedostamattaan. Tiedostamattoman tilan voi hankkia itselleen vaikka torjunnalla.
Mustassa pörssissä huumekaupat ovat hyvä rahoituspohja muullekin toiminnalle. Diskriminalisointi tekisi tuollaisille hovihankkijoille taloudellisesti entistä vaikeampaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 009
Denver dekriminalisoi huumesienet ensimmäisenä kaupunkina Yhdysvalloissa

Denver dekriminalisoi huumesienet ensimmäisenä kaupunkina Yhdysvalloissa
Päätös syntyi kansanäänestyksellä, jossa psykedeelisiä aineita sisältävien niin sanottujen taikasienten käyttöä puolustavien kanta voitti täpärästi.
(KUVA: PATRICK ULLRICH / WIKIMEDIA COMMONS)
HS-AFP
Julkaistu: 9.5. 8:27

DENVER aikoo dekriminalisoida psykedeelisiä aineita sisältävät huumesienet ensimmäisenä kaupunkina Yhdysvalloissa.

Päätös syntyi keskiviikkona kansanäänestyksellä, jossa taikasieninä tunnettujen sienten käyttöä puolustavien kanta voitti täpärästi 50,6 prosentin ääniosuudella.

Huumesienten ostamisesta, myymisestä tai hallussapidosta ei jatkossakaan tule Denverissä laillista, mutta poliiseja ohjeistetaan suhtautumaan niiden käyttäjiin ”matalimpana prioriteettinaan”.

Äänestyksen tulokset vahvistetaan 16. toukokuuta.

ALOITTEEN kansanäänestyksestä teki pieni kansalaisjärjestö Decriminalize Denver, jonka mukaan sienten sisältämää psilosybiiniä voitaisiin käyttää esimerkiksi päänsärkyjen ja pakko-oireiden hoitoon.

Psykedeelit kiinnostavat nyt lääketieteen tutkijoita, ja Euroopassa ja Yhdysvalloissa on alkamassa historiallinen hanke, jonka tarkoitus on selvittää, onko psykedeelisistä aineista apua vaikean masennuksen hoidossa.

Psykedeeleillä tarkoitetaan tajunnantilaa voimakkaasti muuttavia aineita, joita alkuperäiskansat ympäri maailmaa ovat käyttäneet rituaaleissaan tuhansien vuosien ajan.

Psykedeelit on 1960-luvun villien hippivuosien jälkeen luokiteltu laittomiksi huumeiksi lähes kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Ne eivät kuitenkaan vaurioita elimistöä eivätkä aiheuta fyysistä riippuvuutta kuten monet muut huumausaineet.

Aineet ovat silti voimakkaita. Ne vaikuttavat aivoissa pääasiallisesti serotoniinireseptoreihin ja aiheuttavat tajunnantilan muutoksia, esimerkiksi visuaalisia harhoja.

LUKUISAT Denverin johtohahmot, kuten pormestari Michael Hancockja syyttäjä Beth McCann, ovat vastustaneet huumesienten sääntelyn löysäämistä.

”Mielestäni se ei ole hyvä idea tässä vaiheessa. Me vasta selvitämme marihuanan vaikutuksia, ja vaikka asiat näyttävät sujuneen tähän mennessä hyvin, kuitenkin vasta tutkimme sen vaikutuksia Denverin asukkaisiin”, McCann kommentoi The Washington Postille.

Denver kuuluu Coloradon osavaltioon, joka laillisti marihuanan vuonna 2012.

SUOMESSA psilosybiiniä sisältävät sienet, kuten suippumadonlakit, on luokiteltu huumausaineiksi. Niiden käyttö, osto, myynti ja hallussapito on kiellettyä.

Korkein oikeus on linjannut, että sienet eivät täytä erityisen vaarallisen huumausaineen määritelmää.
Mennyt ohi kokonaan, että tuolla suunniteltiin tuollaista. Oikea suunta.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Kenellekään en menis suosittelemaan..tuhonnu monen elämän..

Ite sain pahan psyykoosin kun vedin lehtee jonku vk putkeen..
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Jotku nistit näyttää hirviöiltä..ne jotka on vetäny ränniin

Sit niil on joku klamydia tai hiv mikä lie..
 

voffer

huru-hara
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 049
En tiedä voiko esimerkiksi luonnosta kerättyjä madonlakkeja virallisesti kutsua luomuksi, mutta melko luonnonmukaisia ne ainakin ovat. Varmaan erotuksena synteettisistä aineista, kuten vaikkapa LSD.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
593
Heh, sitä päivää odotellessa, että sienille ja sademetsän juurille saisi virallisen luomu- tai reilun kaupan ruoho -merkkinän...
Täh, etkö voi kuvitella kuinka Neloselta tulee jonkun "tuunaa mun puutarha"-ohjelman väliin Citymarketin mainos missä mainostetaan joutsenlipulla varustettua, suomalaista silokkia mammuttimarkkinoilla?
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Kerran tiesin/tunsin silloin 37-vuotiaan naisen..

Siit huomas et ollu takuulla hyvännäkönen ja räväkkä muija nuorena..

Vetäny kai ränniin,ulkonäkö todella pahannäkönen..laihakiku mikä! :(
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Tosimies

ei koske huumeisiin ne on tarkoitettu b maleille luureseille ja puunhaalajille

 
Viimeksi muokattu:

Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
En käytä huumeita, mutta olen dekriminalisoinnin kannalla. Ei vaan tämä huumeiden vastainen sota ja porukan vankilaan pistäminen ole toiminut ollenkaan. Pakko se on vaan myöntää ja kokeilla toisia metodeja.

Känniääliöt tekee suurimman osan rikoksista Suomessa. Niitä kyllä paapotaan niin perkeleesti.

Voitais kyllä pikku hiljaa mennä siihen että jokainen vetää mitä haluaa, mutta myös itse kantaa seuraamukset siitä. Eihän siinäkään ole mitään järkeä että porukka kuitenkin käyttää aineita ja muut sitten maksaa seuraamukset. Päästäis mukavasti eroon idiooteista, kun delaisivat yliannostuksiin ja muuhun kivaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
97
Psykedeeleistä etsitään apua mielenterveysongelmiin, mutta Suomessa erikoistumassa vasta yksi lääkäri – "Vanha huumepropaganda elää vahvana"

Psykedeeleistä etsitään apua mielenterveysongelmiin, mutta Suomessa erikoistumassa vasta yksi lääkäri – "Vanha huumepropaganda elää vahvana"

Pelätyt aineet mullistavat mielenterveystyötä. Psykedeeleistä voidaan saada apua masennukseen ja traumoihin jo pian.

Psykedeelit
8.9.2019 klo 06.32päivitetty 8.9.2019 klo 10.59

Jos popsit näitä sieniä Suomessa, syyllistyt huumausainerikokseen. Nyt maailmanlaajuisesti kuitenkin tutkitaan, josko psilosybiinisienistä ja niiden sisältämästä psykedeelistä olisi lääketieteellistä hyötyä. Kuvan Psilocybe Cubensis -sieni on poimittu Kolumbiasta.AOP

Eelis Bjurström

@bjur_e
Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli Facebookissa2297
Jaa artikkeli Twitterissä
Johns Hopkinsin yliopisto Yhdysvalloissa tekee maailman ensimmäisen kliinisen ihmiskokeen(siirryt toiseen palveluun), jossa selvitetään, voisiko psilosybiininä tunnetulla psykedeelillä hoitaa anoreksian oireita.

Psykedeelit ovat lyhyesti sanottuna aistien vääristymiä ja hallusinaatioita aiheuttavia aineita(siirryt toiseen palveluun). Psilosybiiniä esiintyy muun muassa golfkentillä ja laitumilla kasvavissa madonlakkisienissä.

Psilosybiinin ja sitä sisältävien sienten omaehtoinen käyttö on kielletty Suomen laissa(siirryt toiseen palveluun), sillä ne luokitellaan huumausaineiksi. Sienten ja psilosybiinin käyttö tutkimuksen ulkopuolella on lailla kiellettyä myös tutkimusmaa Yhdysvalloissa, lukuunottamatta Denverin ja Oaklandin kaupunkeja, jotka dekriminalisoivat sienet tänä vuonna.

Psilosybiinin hyödyntämistä lääketieteessä on tutkittu viime vuosina myös masennuksen(siirryt toiseen palveluun) ja alkoholismin yhteydessä. Muista psykedeeleistä on selvitetty muun muassa MDMA:n hyötyjä posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) hoidossa. MDMA on katukaupassa ekstaasina tunnetun huumeen puhdas muoto, ja se on sekä piriste että psykedeeli.

Tutkimusten tuloksia on pidetty läpimurtoina. Aineista on löydetty lääkinnällistä hyötyä. Vuonna 2018 esimerkiksi selvitettiin(siirryt toiseen palveluun), että 66,2 prosenttia PTSD-potilaista, joita on hoidettu MDMA-avusteisella psykoterapialla, on saavuttanut remission. Se tarkoittaa sairauden elpymisvaihetta.

THL:n tutkimuksen mukaan(siirryt toiseen palveluun) huumaavien sienten kokeilumäärät ovat Suomessa yli kymmenkertaistuneet 0,3 prosentista 3,3 prosenttiin vuosien 1992 ja 2018 välisenä aikana.

Käyttö lisääntyy laittomuudesta huolimatta. Samalla jotkut lääkärit ja kansalaistoimijat peräänkuuluttavat aihepiirin ennakkoluulotonta käsittelyä.

Ainoa laatuaan, oikea pioneeri
Lääkäri Antti Hupli on ainoa suomalainen lääkäri, joka käy tällä hetkellä kansainvälistä koulutusta sekä psilosybiini- että MDMA-avusteiselle terapialle.

– Maailman huippuyliopistojen tekemät tutkimukset aiheesta ovat hyviä ja perusteellisia, ja niiden perusteella asiaan kohdistuvaa mielenkiintoa on helppo ymmärtää, Hupli kertoo.

Hupli toimii vuonna 2016 perustetun monialaisen Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n (Psyty) hallituksessa. Psytyn tarkoitus on edistää psykedeeleihin liittyvää tieteellistä tutkimusta ja siihen perustuvan tiedon kansantajuista saatavuutta. Yhdistyksen hallitukseen ja aktiivijäestöön kuuluu erityisesti lääketieteen, psykologian ja sosiologian asiantuntijoita, ammattilaisia ja opiskelijoita.

Psyty järjestää esimerkiksi lokakuussa Helsingissä seminaarin, jossa käsitellään MDMA-avusteista psykoterapiaa.

– 40 vuotta vanha huumepropaganda elää edelleen vahvana. Se, että yhtäkkiä näistä huumeista olisikin potentiaalista hyötyä, ei mene ihan helposti perille, Hupli sanoo.

Hupli on Suomessa MDMA:n lääkekäytön tutkimuksen pioneeri, ja hän on mukana syksyllä, mikäli tutkimukselle heltiää lupa. Suomessa tutkimusten etiikkaa arvioivat eettiset lautakunnat, jollaiselta MDMA-tutkimus vaatii hyväksynnän.

Tutkimusta tehtäisiin Turun yliopistossa.

Psilosybiinitutkimus on kohdannut Suomessa haasteita. Lupien kanssa on ollut tiukkaa. Suomi on pyrkinyt vuoden ajan liittymään mukaan monikansalliseen tutkimukseen, jossa selvitettäisiin psilosybiinin hyötyjä masennuksen hoidossa. Lupa on hylätty kahdesti.

– Tämä, vaikka ei ole todettu vaarallisia haittoja, ja tulokset ovat olleet hyviä. Vaikuttaa jotenkin siltä, että aihe on niin tabu, ettei sitä anneta edes tutkia, Hupli sanoo.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin eettisen toimikunnan hallituksen puheenjohtaja Sirkku Jyrkkiö ei ota kantaa toimikuntien tekemiin yksittäisiin päätöksiin, mutta muistuttaa eettisen toimikunnan yleisistä tehtävistä. Toimikunnan tarkoituksena on pitää huolta tutkimuksiin osallistuvien potilaiden turvallisuudesta ja tutkimuksen korkeasta tasosta.

Huplin mukaan MDMA:ta saatetaan hyödyntää lääkkeenä jo 2022, psilosybiiniä parhaassa tapauksessa muutamia vuosia myöhemmin.

Maailman terveysjärjestö WHO ja Yhdistyneet kansakunnat (YK)(siirryt toiseen palveluun). Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) otti vuonna 2018 kantaa(siirryt toiseen palveluun) huumeiden käytön dekriminalisoinnin puolesta. Lait muuttuvat kuitenkin hitaasti, jos ollenkaan.

Pål-Ørjan Johansenin ja Teri Suzanne Krebsin tutkimus vuodelta 2015(siirryt toiseen palveluun)) valossa paikkansa.


Kuvassa MDMA:ta, jonka hyötyjä posttraumaattisen stressihäiriön hoitoon tutkitaan aktiivisesti.MAPS
– Mutta ei käsitys tietenkään ole aivan täysin tuulesta temmattu. Käytöstä voi seurata ongelmia, ja kokemukset voivat joskus olla traumaattisia, sillä psykedeelit herkistävät ihmistä. Jotkut olemassaolevat mielenterveysongelmat voivat pahentua, jos psykedeelejä käytetään huonossa ympäristössä.

Vistbacka mainitsee myös, että monet alkavat myönteisten kokemustensa myötä pitää psykedeelejä kaiken parantavina ihmelääkkeinä. Jos jollekin on ollut psykedeeleistä hyötyä, se on hyvä asia, mutta tästä ei voi johtaa, että ne auttaisivat jokaista.

Koulutuksessa voi halutessaan kokeilla psykedeeliä
Kuten jutussa aiemmin todettiin, lääkäri Antti Hupli on ainoa lääkäri Suomessa, joka on tällä hetkellä kouluttautumassa sekä MDMA- että psilosybiiniavusteisen terapian antajaksi. Hänen lisäkseen on muutamia suomalaisia psykologeja, jotka käyvät kansainvälisiä koulutuksia.

Koulutukset ovat yksityisten organisaatioiden ja lääkefirmojen järjestämiä. Hupli on mukana sekä mielenterveyteen erikoistuneen Compass Pathwayn että psykedeelitutkimukseen keskittyvän MAPS:n koulutuksissa. Opintoihin sisältyy muun muassa laajat taustamateriaalit, tentit, videoitujen terapiasessioiden katsominen sekä viikon intensiivikoulutus harjoituksineen.

Pätevöitymisen yksi vaihe on läpikäydä itse sekä MDMA- että psilosybiinisessio. Niissä kokeillaan ainetta. Tähän ei pakoteta, mutta sitä suositellaan samaan tapaan kuin psykoterapeuteille perinteisesti suositellaan oman psykoterapiaprosessin läpikäymistä. Hupli on jo kokeillut psilosybiiniä Imperial Collegessa Lontoossa.

MDMA olisi edessä vuodenvaihteen jälkeen Yhdysvalloissa. MDMA-koulutuksessa vapaaehtoisten koehenkilöiden sessiot kuvataan ja hoito arvioidaan, jonka jälkeen päätetään, onko Hupli pätevä antamaan MDMA-avusteista terapiaa yhteistyössä psykoterapeutin kanssa.

Pätevöitymisen yksi vaihe on läpikäydä itse sekä MDMA- että psilosybiinisessio. Niissä kokeillaan ainetta. Hupli on jo kokeillut psilosybiiniä Imperial Collegessa Lontoossa.

Kun Huplilta kysyy, miltä psilosybiinikokemus tuntui, hän hiljenee hetkeksi.

– Kokemus oli sen verran henkilökohtainen, että en nyt lähde sitä koko Suomen kansalle avaamaan. Ehkä joku päivä sitten, Hupli sanoo.

Voit keskustella aiheesta kello 22 saakka.

Jutun pääkuva on vaihdettu 8.9.2019 kello 10.57.


 

ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
Jälkimmäisen hyödyllisyyttä tosin hieman ihmettelen (eikä jaksa lukea) koska sehän syö kropan serotoniinit ja masiksen oireet ovat käsittääkseni yleisiä käytön jälkeen...
Toisaalta taas jos jaksaisi lukea, ei tarvitsisi ihmetellä. Elämä on valintoja täynnä.
 

ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
Nooh, mä nyt vaan tykkään välillä ihmetellä vähän kaikkien hyödyllisyyttä :)
Joo, ja varsinkaan kun ei jaksa ottaa asioista selvää niin ihmettelyn aihetta omissa oletuksissa riittää varmasti loputtomasti. Mutta mikäs siinä jos viihtyy. :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
403
Alkaisi olemaan jo vihdoin sen aika, että kaikki huumeet laillistetaan ympäri maapallon. Huumeiden laittomuus aiheuttaa sen verran paljon tuhoa ympäristölle, kärsimystä ja rikollisuutta, että YK:n on aika lopettaa tämä hulluus. Ongelmana ympäristölle on se, että laittomien aineiden tekijät/kasvattajat eivät välitä ympäristöstä, koska ympäristörikos on pieni verrattuna itse tuotannon rinnalla. Rikollisille on siis aivan sama mitä myrkkyjä he käyttävät suojelemaan satojaan tai mihin jorpakkoon he dumppaavat käsittelemättömät jätteensä, koska näin he maksimoivat voittonsa. Riistokapitalismia parhaimmillaan.

Missä on huumeiden Greta Thunberg, joku ruotsalaisteini, joka purjehtii rapakon toiselle puolelle vetoamaan maailman johtajiin ympäristön ja ihmiskunnan puolesta?
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 732
Luulisi kapitalistien olevan kehittämässä huumelakeja ja ennenkaikkea huumeita sellaiseen suuntaan, että duunari voi töiden jälkeen kokea iloa ja piristystä, jotta jaksaa taas seuraavan työviikon puurtaa heidän hyväkseen. Sehän olisi selkeä etu heille, eikä haitta.
Paremmin töitä tekee sellainen duunari, joka pysyy virkeenä ja fressinä, kuin joku jolla on rasvamaksa ja aivovaurio.
Kyllä kommunisti tietää ettei eläkkeen maksu ole valtion etu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
97
Onko tuo mikrodoussaava bisnesmies suomesta siis vai onko tuo kierrätettyä materiaalia vanhemmasta dokumentista?
Tarkoitat varmaan tuota n. 21 minuutin alkavaa haastattelua. Toivottavasti on suomesta kun suomen asioista puhutaan. Haastattelukin on tehty suomeksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 009

Mielenkiintoinen juttu. En viitti artikkelia pastee tänne, kun on niin pitkä juttu, mutta laitan pienen pätkän.

Aamulla isä tuli hakemaan tytärtään kotiin. Isä muisteli tutkijoille, kuinka tytär sanoi hänelle, että se on nyt ohi.

Isä otaksui tämän tarkoittavan, että siis yliannostus on nyt ohi. Ei, vaan kaksisuuntainen mielialahäiriö on ohi, tytär selvensi.

Tyttöä hoitanut psykiatri ja terapeutti alkoivat kumpikin pian huomata suuria muutoksia tytön käytöksessä.

Masentunut tyttö muuttui huomattavasti ulospäin suuntautuneemmaksi ja iloiseksi. Hän alkoi käydä koulua normaalisti ja vuoden päästä yliannostuksesta hänen masennuslääkityksensä lopetettiin. Isänkin mukaan tyttö vaikutti täysin muuttuneelta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 661
Viestejä
4 220 908
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom