Hullu 80 -luku

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Toki PC-maailma oli aika pitkälti 8/16-bittinen ja 16-bittiset 'lelukoneet' monella tapaa selvästi parempia kuin aikansa vastaavat PC:t.
"Aikansa" on hyvin suurpiirteinen käsite. Vielä 1980-luvun loppupuolella PC:t varmasti olivatkin vielä vähän rajoittuneita tyydyttämään kaikki kotikäyttäjän tarpeet, mutta tulevaisuus iski kovaa vauhtia päälle 1990-luvun muodossa ja samalla nämä 16-bittiset lelukoneet vanheni käsiin silmissä.

Alkuperäinen 8088-prosessori oli tosiaan io-väylältään 8-bittinen, mutta jo 8086 kokonaan 16-bittinen, ja se lienee huomattavasti relevantimpi noihin aikoihin. Jopa 486-koneitakin julkaistiin jo 1989 kuten on tässä ketjussa aiemmin läpi käyty. Niiden perään kuolaaminen olikin yksi syy siihen että hyppäsin suoraan PC-maailmaan kulkematta lelukoneiden kautta.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900

"Aikansa" tarkoittaakin tietenkin 80-lukua (mistä ketjukin kertoo). Ja 8088 on toki uudempi prosessori kuin 8086 (vaikkakin siis huonompi) ja silti sillä pärjäsi PC-maailmassa, joka 80-luvulla oli pitkälti käyttöjärjestelmien rajoituksien vuoksi osittain 8-bittinen (ehkä juuri osin 8088 tähän syypää ja Amigan/Atari ST:n Motorola 68000 oli siis huomatttavasti edellä).
 
Sekä 8088 että 8086 alkoivat olla jo antiikkia 1980-luvun loppupuolella, ja yhtään vakavammassa käytössä käytettiin 286:tta, 386:tta ja jopa 486:tta.

PC-maailmassa ongelma ei suinkaan ollut rauta vaan enemmänkin softa tai siis käyttöjärjestelmä, koska siis MS-DOS oli aika jälkeenjäänyt jo 1980-luvun lopulla. Se ei silti ollut mikään järin suuri murheenkryyni vielä tuolloin, koska sen ajan softille DOS:kin "riitti" vielä aika hyvin. Sitä paitsi PC-koneiden tekstimoodi oli laadukas ja soveltui tekstipohjaisiin softiin paremmin kuin grafiikkamoodit olisivat soveltuneetkaan, edes perus-VGA.

OS/2 ja Windows olivat toki jo olemassa, mutta graafisten käyttöliittymien läpimurto tapahtui vasta Windows 3.0:n myötä vuonna 1990. Senkin jälkeen tekstipohjaiset ohjelmat oli laajassa käytössä vielä joitakin vuosia ja myös pelit lauottiin käyntiin DOS:n kautta vuosikymmenen jälkipuoliskolle asti.

68000 oli varmaan ihan edistyksellinen alusta jossain vaiheessa ajan historiaa, mutta se kehitys käytännössä tyssäsi nopeasti siihen eikä uudempia versioita ollut enää laajassa käytössä muissa kuin Machintosheissa. Esimerkiksi Amiga on käytännössä sama kuin Amiga 500. Se nautti kohtalaista suosiota joissain maailman maissa, mutta uudemmat Amigat eivät myyneet hyvin oikein missään. Sillä ei ollut tarjota mitään sellaista ratkaisevaa etua verrattuna vaikka PC-koneisiin, että ihmisiä olisi kiinnostanut. Macintosh eli omaa elämäänsä rinnakkaistodellisuudessa, mutta niilläkin oli konkurssi lähellä 90-luvun puolivälissä. Olisivat saaneet vaikka mennäkin konkkaan, saattaisipa vaikka Nokiakin olla juttu yhä edelleen siinä tapauksessa... :smoke:
 
Viimeksi muokattu:

No, omat muistikuvani ovat kyllä 80-luvulta erilaiset ja ottaen huomioon, että 486 julkaistiin virallisesti vasta vuonna -89 (ja OS/2 vuonna -95?) et voi tarkoittaa jälleen 80-lukua. Windows oli 80-luvulla pitkälti kuriositeetti (GEM-käyttöliittymä DOSin päällä varmasti ennen 3.1:tä yhtä suosittu - ja tuon julkaisu kuitenkin selvästi 90-luvun puolella).
 
8086-pohjaiset koneet soveltui peruskäyttöön ihan hyvin vielä 1980-luvun lopussa, vaikka olivatkin jo monta sukupolvea kehitystä jäljessä. Raakaa CPU-tehoa oli käytännössä yhtä paljon tai enemmän kuin 68000 -pohjaisissa laitteissa. Vaativampia käyttötarkoituksia varten oli sitten ne uudemmat x86 -koneet, mutta olihan ne useimmille kotikäyttäjille varmaan liian kalliita vielä tuolloin.

En tiedä mistä ihmeestä sä tuon OS/2 vuosiluvun olet vetänyt, mutta versio 1.0 julkaistiin vuonna 1987, 1.1 1988, 1.2 1989, 2.0 1992, 3.0 Warp 1994 ja Warp 4 1996.

GEM oli tosiaan juttu myös. Sehän oli sama tuote kuin Atari ST:n käyttöliittymä.

1980-luvulla nämä PC:n graafiset käyttöliittymät eivät olleet välttämättä niinkään mitään "yleisalustoja", vaan ehkä niitä käytettiin enemmänkin joidenkin tiettyjen softien ajamiseen, esimerkiksi desktop publishing. OS/2 oli ehkä myös jossain vakavammassakin käytössä yritysmaailmassa ja teollisuudessa. Suomessa muistaakseni Pohjola tai joku käytti OS/2:ta... Olisko jopa pankkiautomaattien käyttöliittymänäkin ollut joskus.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
521
Moniko muistaa katkenneiden suksenkärkien korjaukseen tarkoitetut muoviset korjauskärjet?
Noita en muista, mutta jääkiekkomailoihin oli muovilapoja ainakin jo 70-luvulla.
Niitä sitten tuli käyristeltyä hellan levyn päällä lämmittämällä ja kraanan alla jäähdyttämällä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuli tuosta autorataketjusta mieleen, että paras ratahan oli Tyco:

Nää autot nimittäin liikkui ja sai ihan villejä hyppyjä sun muuta tehtyä. Eipä sillä, että olisi koskaan osunut alastulo :D

Scalextric oli ihan nössöjen hommaa ;)
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 039

Olen eri mieltä. ;)

Tycossa oli aivan pikkuruiset ja tehokkailla magneeteilla varustetut autot. Ne menivät aivan levotonta vauhtia kuin kiskoilla. Itse en siinä nopeudessa pystynyt säätämään kaasuvipua auton asennon/pidon perusteella, vaan ihan vain mutulla radan kohdan mukaisesti. Vaikka joku mangusti pystyisikin näkemään auton alkavan yliohjautumisen, niin magneetin joutuessa pois kiskojen yltä pito lähti samantien ja auto lensi pitkin seiniä. Olihan se vauhti niissä kivaa ja silmukat sekä seinää pitkin pystysuoraan nouseva rata, mutta rattimiehelle se oli aivan lasten lelu, koska ei ajettu auton käyttäytymisen perusteella.

Scalextric oli toista maata. Autot olivat isoja ja minun ensimmäisissä formuloissa ei ollut magneettia (kolo oli, mutta en laittanut magneettia). Myöhemmin oli magneettiformuloita ja rallipösö 205 Turbo 16. Pösö hävisi aina kurveissa formuloille korkeuden ja siitä seuranneen takapyörän nostotaipumuksen takia. Mutta olihan se näyttävän näköinen auto. Siinä tunsi itsensä melkein Timo Saloseksi. :)

Jos meni sisäkurvissa liian laajaksi, niin keulan ohjurista loppui kääntövara. Tällöin sisempi takapyörä nousi ilmaan ja samalla laahaimet irtosivat kiskosta -> moottori ei saanut virtaa. Tuli sekunnin murto-osan jökkäys, minkä aikana kaveri pääsi edelle. Siksi luistot piti pitää maltillisina. Tässä auttoi, kun laittoi etusormen lihaa vähän kaasuvivun alle. Peukalo jaksoi painaa suorilla lihat lyttyyn/etusormi suoran ajaksi pois välistä, mutta lihan ansiosta kurveissa tiesi tarkemmin heti oikean kaasun määrän ja sitten hienosäätöä kesken kurvin silmän ja peukalon yhteispelillä takarenkaiden pitoa tuijottaen.

Ulkokurveissa tuli nojattua kaiteisiin sopivasti, muttei liikaa. Liika nojaus olisi repinyt pikkuhiljaa kaidetta irti radasta, minkä jälkeen ei olisi ollut enää varaa nojata juuri ollenkaan, koska rikkinäisestä kohdasta alkanut sivuluisu olisi päättynyt kylki edellä seuraavaan ehjään kaiteeseen.

Viimeksi viime vuonna tuli yhdistettyä pari Scalextric-rataa mökillä. Autot kulkivat moottorin puolesta hyvin, mutta renkaat olivat aivan kovettuneet ja liukkaat. Yli 35 vuotta on liikaa kumiosille. Isän yli 60 vuotta vanhassa Märklin-veturissa ei ole samaa vikaa, koska siinä on teräspyörät. Se toimi edelleen 2019 ja painava veturi jaksoi kiskoa pitkää junaa.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
678
Ensimmäinen koneeni oli 286, jossain 80-luvun lopun tienoilla. Tarkkaa vuotta en muista, mutta oli Rautaruukin ensimmäisestä konetilauksesta, mitä ikinä tekivät. Siinä olikin muuten merkittävä suomalainen tietokoneistuminen, niitä koneita nimittäin tilattiin hervoton määrä. Muistan kun haimme omani Rautaruukin varastosta, oli täynnä konelaatikoita. Ja tuo systeemi jatkui monta vuotta. Tuo oli varmasti joko -88 tai -89, sitä ennen ehdin kuitenkin muutaman vuoden kuusnelosella puuhailla ja sen taisin saada -85. -91 kun menin yliopistoon hommasin sitten 386DX:n, joka oli silloin vielä melkoisen tehokas mylly. Se maksoikin kuitenkin toistakymmentä tuhatta markkaa. Eli vaikka 486:ia olikin, niin sanoisin että ei vielä noihin aikoihin ollut ihan joka pojan kone. 286:kin julkaistiin kuitenkin jo -82, mutta yleistyi ja oli yleisimmillään 80-luvun jälkipuoliskolla.
 
Eli säkin jätit 16-bittiset kotilelukoneet väliiin, hyvä! ;)

Tuo oli tosiaan sitä aikaa että Intelin kehitystyö toimi niin tehokkaasti, että markkinoilla saattoi olla neljänkin eri prosessorisukupolven koneita myynnissä yhtä aikaa... Mä ostin 8086-koneen vasta 1990, ja silläkin oli reilun vuoden verran ihan hauska kikkailla. 1980-luvulla käytin PC-koneita koulussa ja sukulaismiehen luona lähinnä. Oli se jännää kun pääsi "oikeiden" tietokoneiden kanssa puuhailemaan (as opposed to kotitietokoneet).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Vastapuhelut, lähinnä ulkomailta kai, enpä tiedä toimiko kotimaassa. "do you accept the the call from..." eli vastaantottaja maksaa. Mitä sitten maksoikaan markoissa vaikka jenkeistä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
613
Oliko Hugo junapeli telkkarissa ja puhelimella pelattava peli -80 vai -90?
Mistähän sen löytäisi?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Hugo ei tosiaan liity kasariin, paitsi hardwarensa osalta jos siellä joku perus-Amiga on ollut sitä pyörittämässä.

Anyhow, toi on ollut sitä vaihetta historiassa kun analogi- ja digitaalitekniikka ovat yhdistyneet tavalla, joka ei pelkällä digitekniikalla olisi edes mahdollista. Analogisissa TV-lähetyksissä (ja lankapuhelinverkossa) oli pieni latenssi, joten jopa videopelin pelaaminen onnistui interaktiivisesti... Digi-TV:ssähän se voi olla useita sekunteja tai enemmänkin, joten ei onnistu. Ja siihen matkapuhelimien latenssi päälle lisäksi.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742

Viive taitaa olla harava-antenniverkossa nykyään noin 8 sekuntia siitä kun Pasilan tv-asemalta lähetys lähtee jakeluun ennen kuin se kotona näkyy.

Satelliitin kautta välitettäessä tulee varmaan vielä vähintään sekunti lisää viivettä.

IPTV-palveluissa viive voi olla sitten vielä monta kertaa suurempi kuin tuo 8 sekuntia.

Nykyisellä tv-tekniikalla Hugo-peli ei vain telkkarissa toimisi kotikatsomoissa käsin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
1980-luvulla oli muistaakseni paljonkin TV-ohjelmia, joihin ihmiset soittivat, kuten Ruutuysi. Kaikki tuollaiset on nykyaikana vähän hankalia viiveen takia.
 
Toivottavasti se aika ei koskaan palaa.

Ruutysissä palkintona oli puhelimitse osallistuville kisailijoille jotain tyyliin sähkövatkainta tai sähköhammasharjaa. Niitä palkintoja ehdittiin jakaa sen puolen tunnin tms. ohjelma-ajan kuluessa 3-4 kappaletta.

Kaikenlaista sontaa sitä on joskus tullut katsottuakin telkkarista. Tuollainen halvalla tuotettu ohjelma kitupiikki palkintoineen keräsi MTV mainoskanavalle miljoonayleisön. Toisella tv-kanavista Suomessa näkyi samaan aikaan sitten varmaan viekä paskempaa ohjelmaa.

Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958

Joo, paitsi ei ollut sitä mainoskanavaa, vaan MTV:n (nyk. MTV3) ohjelmia oli ykkösellä ja kakkosella YLE:n ohjelmien kanssa limittäin. Yleisesti ottaen parhaat leffat tulivat YLE:ltä, parhaat ulkomaiset viihteellisemmät sarjat MTV:ltä, kotimaisissa YLE oli selvästi parempi (objektiivinen mielipide tietysti) ja dokumenttejahan MTV:ltä ei tullut käytännössä lainkaan. MTV:llä oli sitten ne pahnanpohjimmaiset: Ruutuysi, Kymppitonni, Napakymppi, Karpolla on asiaa, Lauantaitanssit, Syksyn sävel, missikisat...

Mutta tosiaan, kaikkea paskaa sitä on tullut katsottua, kun oli kaksi kanavaa. Mutta myös sellaisia laatuleffoja, jotka olisivat muuten menneet ohi.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ai helvetti tuota tv "viihdettä" tosiaan. Jorma Pulkkinen arpomassa halvoissa vanerilavasteissa kahvinkeittimiä ja pölynimureita pihtiputaan mummoille koko kansan seuratessa jännittyneinä... :D
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 209

Se että tollekin kertyi yli 600000 katsojaa kertoo kyllä siitä että valinnanvaraa ei juuri ollut.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Mitä ihmettä Karpolla on asiaa tuossa listassa tekee? Ei ehkä jokaisen teekuppi, mutta Karpo kuitenkin teki yleensä hyvää journalistiikkaa, mihin kuului mm. eri osapuolten kuuleminen.
No olihan noi Karpon ohjelmat aikamoista... En nyt ihan mitenkään varauksetta sanoisi hyväksi journalismiksi...
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Joo, paitsi ei ollut sitä mainoskanavaa, vaan MTV:n (nyk. MTV3) ohjelmia oli ykkösellä ja kakkosella YLE:n ohjelmien kanssa limittäin. Yleisesti ottaen parhaat leffat tulivat YLE:ltä, parhaat ulkomaiset viihteellisemmät sarjat MTV:ltä, kotimaisissa YLE oli selvästi parempi (objektiivinen mielipide tietysti) ja dokumenttejahan MTV:ltä ei tullut käytännössä lainkaan. MTV:llä oli sitten ne pahnanpohjimmaiset: Ruutuysi, Kymppitonni, Napakymppi, Karpolla on asiaa, Lauantaitanssit, Syksyn sävel, missikisat...

Mutta tosiaan, kaikkea paskaa sitä on tullut katsottua, kun oli kaksi kanavaa. Mutta myös sellaisia laatuleffoja, jotka olisivat muuten menneet ohi.
Karpon ohjelma oli mielestäni laadukkaimmasta päästä 1980-luvun Neuvosto-Suomen kotimaisessa tv-ohjelmatuotannossa.

Elokuvia Suomen kahdelta valtakunnalliselta tv-kanavalta tuli kaksi viikossa 1980-luvun alkupuoliskolla. Maanantai iltaisin klo 21 nurkilla tulleiden "kymmenen uutisten" jälkeen tuli viikon iso leffa "MTV kanavalta". Siis MTV kanava toimi muutaman tunnin illassa Ylen TV-kanavilla. Se pääelokuva oli tyyliin joku 10 vuotta vanha Stars Wars leffa tai Kauriinmetsästäjä leffa. Ihan jees leffoja toki, mutta vähintään viisi vuotta niiden ilmestymisen jälkeen.

Lauantai iltana tuli sitten Yleltä vähän toisenlainen leffa. Esimerkiksi jossain vaiheessa siinä paikalla näyttivät westerneitä ja sitten taas joskus jotain ihan laadukasta muuta leffaa kuin Hollywood kassamagneettia.

Tuossa oli tosiaan se Suomen tv-kanavien viikon elokuvatarjonta. Huikeat kaksi elokuvaa viikossa yhteensä kaikilta tv-kanavilta. Esimerkiksi nuo maanantai illan leffat keräsivät katsoa varmaan luokkaa 1,5 miljoonaa katsojaa tms.

Ei ole kummakaan että samoihin aikoihin VHS videoiden myynti ja vuokraus alkoi raketoimaan ja satelliittin kautta suoraan kotitalouksiin aloitetetut leffa- yms. kanavien kysyntä raketoi. Kolmostelevisio kun aloitti lähetyksensä siinä vuoden 1986 tai 1987 tietämissä, niin ihmiset hankkivat todella innokkaasti sen vastaanottoon mahdollisesti tarvittavia uusia tv-antenneja, kun sieltä näkyi joka ilta amerikkainen elokuva.

1980-luvun lopulla Kolmosella näkyi joskus esimerkiksi Mike Tysonin ammattinyrkkeilyn raskaansarjan titteliottelu suorana Las Vegasista. Se on harmi ettei sen tason urheilua näy enää Suomessa suorana maksuttomilla tv-kanavilla. Samoin Englannin potkupalloliigan pelejä näkyi joka lauantai maksutta Ylen kanavalla. En edes muista milloin viimeksi Suomessa maksuttomilla tv-kanavilla on näkynyt suoria Premier Leaguen potkupallo-otteluita.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
131
Eli säkin jätit 16-bittiset kotilelukoneet väliiin, hyvä! ;)
Tuossa ylempänä ymmärsin että tarkoitat lelukoneella esmes Amigaa, mutta 68000:han oli 32 bittinen. Muistiväylä vaan taisi olla 16 bittiä, muistelen 68000 assystä että moveq-käsky vei tuplaten kelloa jos haki rammista 32 bittiä rekisteriin. </nipo>
 
Liittynyt
28.10.2021
Viestejä
207
80-luvulla tosin tuli kohtuu laadukasta kotimaista viihdettä. Mm. Tankki Täyteen (alkoi tosin jo 70-luvun lopulla), Reinikainen, Sisko Ja Sen Veli, Spede Show jne... Mitkään nykyajan Putoukset tai lukuisat reality-sarjat eivät vedä vertoja noille yllä mainituille esimerkeille.
 
'Musta tuntuu' oli noista Hardwickeista oma suosikkini. Velipuolikuu, Hukkaputki ja Tabu toisia.
 
Liittynyt
14.01.2017
Viestejä
360
Toivottavasti se aika ei koskaan palaa.

Ruutysissä palkintona oli puhelimitse osallistuville kisailijoille jotain tyyliin sähkövatkainta tai sähköhammasharjaa. Niitä palkintoja ehdittiin jakaa sen puolen tunnin tms. ohjelma-ajan kuluessa 3-4 kappaletta.

Kaikenlaista sontaa sitä on joskus tullut katsottuakin telkkarista. Tuollainen halvalla tuotettu ohjelma kitupiikki palkintoineen keräsi MTV mainoskanavalle miljoonayleisön. Toisella tv-kanavista Suomessa näkyi samaan aikaan sitten varmaan viekä paskempaa ohjelmaa.
Jännä muuten huomata miten sujuvasti juontaja ja soittaja pystyvät puhumaan kun analogipuhelimella soitettiin. Nykyään kännyköillä on tuohon verrattuna ihan älytön viive :D
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Mitä ihmettä Karpolla on asiaa tuossa listassa tekee? Ei ehkä jokaisen teekuppi, mutta Karpo kuitenkin teki yleensä hyvää journalistiikkaa, mihin kuului mm. eri osapuolten kuuleminen.
Karpon ohjelmat olivat välistä todella epärehellistä journalismia. Käytetään esim. hyödyksi epäsymmetrisyyttä yksityisyydensuojaan liittyen, "kaltoin kohdeltu asiakas" saa valittaa vaikka mitä, mutta haastateltu viranomainen joutuu olemaan kieli keskellä suuta. Tai sitten esitettiin parta väpättäen nyyhkytarina, josta jätettiin tylysti kertomatta yksityiskohtia, jotka vaikuttavat oleellisesti tapauksen tulkintaan. Myös yksittäistapausten nostaminen tikun nokkaan antoi pahasti virheellisen kuvan viranomaisten toiminnasta ylipäänsä.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
80-luvulla tosin tuli kohtuu laadukasta kotimaista viihdettä. Mm. Tankki Täyteen (alkoi tosin jo 70-luvun lopulla), Reinikainen, Sisko Ja Sen Veli, Spede Show jne... Mitkään nykyajan Putoukset tai lukuisat reality-sarjat eivät vedä vertoja noille yllä mainituille esimerkeille.
Lisätään Velipuolikuu ja Lapinlahden Lintujen ensimmäiset sarjat, mutta otetaan se Spede Show pois :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661

Tuohon aikaan panostettiin vielä kunnon lavasteisiin. Oli joo melko pahvista kaikki, mutta oli lavasteet ja uima-altaat ja ravintolat.
Esimerkiks tässä on melkoiset lavasteet. Sittehän ysärin lama söi tehokkaasti budjetit viiheohjelmilta ja tulo Pulttiboisit ja Salli mun nauraa tyyppisen kengännauhapudjetin sketsiohjelmat.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784
Karpon ohjelmat olivat välistä todella epärehellistä journalismia. Käytetään esim. hyödyksi epäsymmetrisyyttä yksityisyydensuojaan liittyen, "kaltoin kohdeltu asiakas" saa valittaa vaikka mitä, mutta haastateltu viranomainen joutuu olemaan kieli keskellä suuta. Tai sitten esitettiin parta väpättäen nyyhkytarina, josta jätettiin tylysti kertomatta yksityiskohtia, jotka vaikuttavat oleellisesti tapauksen tulkintaan. Myös yksittäistapausten nostaminen tikun nokkaan antoi pahasti virheellisen kuvan viranomaisten toiminnasta ylipäänsä.
Vaikka pidänkin Karpon tuotannosta, niin kyllähän tuo on omanlaistaan sosiaalipornoa. Sensaatiohakuiseen henkeen esitettiin erilaisia surkeita ihmiskohtaloita, jossa pieni ihminen jäi kasvottoman koneiston jauhettavaksi. Tapauksissa osattiin kyllä lietsoa komeasti perisuomalaista herravihaa. Varmasti osassa tapauksista ainakin runollinen oikeus toteutuikin Karpon väliintulon vuoksi, ei siinä mitään.

Karposta tehty elokuva on katseltavissa Areenan kautta: Karpo

Elokuvasta käy kyllä ilmi selkeästi Karpon hyvin epätavalliset ja usein myös kyseenalaiset tavat tehdä journalismia. Henkilönäkään Karpo ei välttämättä ollut miellyttävin tai helpoin.
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Toivottavasti se aika ei koskaan palaa.

Ruutysissä palkintona oli puhelimitse osallistuville kisailijoille jotain tyyliin sähkövatkainta tai sähköhammasharjaa. Niitä palkintoja ehdittiin jakaa sen puolen tunnin tms. ohjelma-ajan kuluessa 3-4 kappaletta.

Kaikenlaista sontaa sitä on joskus tullut katsottuakin telkkarista. Tuollainen halvalla tuotettu ohjelma kitupiikki palkintoineen keräsi MTV mainoskanavalle miljoonayleisön. Toisella tv-kanavista Suomessa näkyi samaan aikaan sitten varmaan viekä paskempaa ohjelmaa.

No ei se palkintojen taso nyt hirveästi korreloi ohjelman tason kanssa. Onko haluatko miljonääriksi tai ne 2000-luvun alun tietovisat ja peliohjelmat sitten parempia jos sähkövatkainten sijaan siellä oli palkintoina autoja ja isompia rahoja? Nuohan ovat enemmän sellaisia peliohjelmia, missä katsojakin voi passiivisesti osallistua. Vähän kuin twitch 90 luvulla. Katsotaan kun muut pelaa ja kehutaan että itse pelattaisiin paremmin, samalla sohvalla muiden kanssa jaaritellen. Lopulta sieltä loot boksista paljastuu joku satasen vatkain, vähän ninkuin joku 20 sentin skini jostain nykypelin lootboksista jossain streamissa.

Kyllä noissa ohjelmissa ihan oma jujunsa oli. Mielestäni aikansa tuote, eikä nyt ainakaan omasta mielestä hirveää paskaa ollut silloin. Toki yksin jostain tabletilla katsoessa ohjelman juju menee täysin hukkaan. Aikanaanhan näitä katsottiin koko perheen voimin olohuoneessa istuen, tiettyyn kellonaikaan ja koko ohjelma olikin enemmän pieni sosiaalinen spektaakkeli ihan kotikatsomoissakin.

Karpon ohjelmat olivat välistä todella epärehellistä journalismia. Käytetään esim. hyödyksi epäsymmetrisyyttä yksityisyydensuojaan liittyen, "kaltoin kohdeltu asiakas" saa valittaa vaikka mitä, mutta haastateltu viranomainen joutuu olemaan kieli keskellä suuta. Tai sitten esitettiin parta väpättäen nyyhkytarina, josta jätettiin tylysti kertomatta yksityiskohtia, jotka vaikuttavat oleellisesti tapauksen tulkintaan. Myös yksittäistapausten nostaminen tikun nokkaan antoi pahasti virheellisen kuvan viranomaisten toiminnasta ylipäänsä.
Toisaalta kun katsoo vähän millaisella tahdilla noita tarinoita tuli ulos, niin ei oikein voi olettaakaan että taustatyöt olisi aina voitu tehdä viimeisen päälle. Tuohon aikaan ei ollut nettejä että olisi kovin nopeasti voinut edes dokumentteja saada etukäteen luettaviksi. Hyvä jos puhelimella sai kiinni. Samaan aikaan ohjelma laukkasi ja näitä tarinoita piti joka viikolle saada se kaksi tai kolme että pysyi aikataulussa mukana. Piti valita jutut hirveästä postimäärästä, sopia ja aikatauluttaa jne.

Autolla samalla ajoivat ympäri Suomea ja purkittamiseen oli varmaan se yksi iltapäivä. Paikan päällä lukivat lisää dokumentteja läpi, mitä asianomistaja halusi esittää ja hankkivat viranomaisten haastattelut, jos niitä saivat. Lopulta asiaan myös sitten vaikuttivat esiintyvän henkilön karisma. Katsoja, kuten varmaan karpokin, menee helposti mukavamman ihmisen puolelle ja ihminen voi helposti leimautua änkyräksi tai vaikeaksi ihan pelkästään kameran edessä jännittämisen takia.

Ja paljon jäi varmasti sanomattakin jo senkin takia että ohjelma-aika oli niin lyhyt. Ja varmasti meni paljon juttuja ulos, joissa faktat olisivat osoittaneet ihan toiseen suuntaan. Lopulta ohjelmassa piti oikeastaan vain toivoa että karpo teki oman osansa rehellisesti ja esitti asiat niinkuin ne asiakirjojen perusteella olivat. Tai jätti esittämättä, jos väitteet eivät kohdanneet tosielämää. Ei tämän enempää voi edes odottaa. Eri asia sitten esimerkiksi jotkut nykyiset mot-tyyppiset ohjelmat, missä selvitystyötä tehdään pitkiäkin aikoja ja vaikka aikaa ei rajattomasti ole, niin voidaan niitä lippulappusia hakea eri virastoista melkein kaiken mitä keksii pyytää. Ja sielläkin välillä pääsee läi tavaraa, joka on hupaisin surkeaa faktapohjaltaan.

Ei ole tarkoitus puolustaa tai haukkua karpoa, mutta taustalla on paljon syitä miksi ohjelma oli sellainen kuin se oli.
 
Varsin pitkälle noinkin, joskin minulla on vahva epäilys siitä, että tarve tehdä yleisöä vetävä ohjelma saattoi mennä joskus asioiden tasapuolisen esittämisen edelle. Joka tapauksessa en kaipaa tuon tyylistä journalismia sen enempää kuin takavuosien Hymyäkään. Omalla tavallaanhan ne vetivät ihmisten huomiota pois isommista kysymyksistä, kuten suomettumisesta. Tai ehkä se vähän Kekkosen ja Hrustsevin lakit mieleen tuova karvareuhka oli juuri sitä ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
111
Ihmetelkääpäs tätä tv-tarjontaa :)

Hyllyssä oli marraskuun alun Seura-lehti vuodelta 1983

IMG_1282.JPG

No, paremmasta ei ollut tietoa niin kyllähän se kai kelpasi...tosin tuolloin itse olin vasta 5v
 
Hyvin on ollut betre folk edustettuna. Kakkosen ohjelmista suurin osa on ruotsinkielistä tuotantoa ja tenniskin tulee vielä Tukholmasta kaupan päälle, ja ykköselläkin on ruotsinkielisiä ohjelmia.
 
Liittynyt
07.01.2021
Viestejä
678
Lauantai iltana tuli sitten Yleltä vähän toisenlainen leffa. Esimerkiksi jossain vaiheessa siinä paikalla näyttivät westerneitä ja sitten taas joskus jotain ihan laadukasta muuta leffaa kuin Hollywood kassamagneettia.
Eikö se lauantain western ollut melkoinen vakio? Itsellä ainakin jäänyt vahvasti mieleen tuo western-paikka.

1980-luvun lopulla Kolmosella näkyi joskus esimerkiksi Mike Tysonin ammattinyrkkeilyn raskaansarjan titteliottelu suorana Las Vegasista. Se on harmi ettei sen tason urheilua näy enää Suomessa suorana maksuttomilla tv-kanavilla. Samoin Englannin potkupalloliigan pelejä näkyi joka lauantai maksutta Ylen kanavalla. En edes muista milloin viimeksi Suomessa maksuttomilla tv-kanavilla on näkynyt suoria Premier Leaguen potkupallo-otteluita.
No, niitä Englannin liigan matseja ei montaa tullut vuodessa, alkusyksystä ei näytetty yhtään ja mikä tahansa muu tapahtuma ajoi edelle. Omaa suosikkijoukkuetta saattoi joutua odottamaan monta vuotta.

Mutta kyllähän tosiaan on jo itsekin vaikea uskoa, miten vähän telkkarista tuli ohjelmaa. Lähetykset alkoivat vasta niihin aikoihin kun ihmiset tulivat töistä kotiin ja loppuivat säälliseen aikaan. Vaikka näki testikuvan, niin silti ehti nukkua kunnon yöunet (vai tuliko se myös lähetyksen jälkeen?).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
111
Ykkösellä herkuteltiin jugoslavialaisilla elokuvilla ja Patakakkosessa pässin kiveksillä...om nom nom

IMG_1283.JPG
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
...ja ruosinkielisessä ohjelmistossa 80-luvun brittikomedioiden huippua (Kyllä, herra ministeri, vaikka jatko-osa 'Kyllä herra pääministeri' jopa joidenkin mielestä parempi) ja ykköseltä sen sijaan varhainen ehkä vähän tuntemattomampi Clintin ohjaus (nämä siis tuolla maanantain ohjelmistossa).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Ihmetelkääpäs tätä tv-tarjontaa :)

Hyllyssä oli marraskuun alun Seura-lehti vuodelta 1983

No, paremmasta ei ollut tietoa niin kyllähän se kai kelpasi...tosin tuolloin itse olin vasta 5v
KTV eli koulu TV, oli se jännää katsella telkkaa eri luokkahuoneessa putkitelkkarista, sellaisessa luokassa missä TV edes oli :)
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 490
KTV eli koulu TV, oli se jännää katsella telkkaa eri luokkahuoneessa putkitelkkarista, sellaisessa luokassa missä TV edes oli :)
Se telkkari oli varsinkin kasarin alkupuolella aika harvinainen kouluissa.. Meilläkin koko ala-aste osallistui yhdenpäivän paperinkeräystalkoisiin jotta saatiin kouluun uusi monta tuhatta markkaa maksava telkkari.

Jotkut paikalliset kuorma-autoilijat auttoivat koska sitä keräyspaperia piti kerätä autotolkulla siihen tv:n hankintaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
KTV eli koulu TV, oli se jännää katsella telkkaa eri luokkahuoneessa putkitelkkarista, sellaisessa luokassa missä TV edes oli :)
Meillä taisi olla koko koulussa vain 2 tai 3 telkkaria, ne olivat sellaisissa siirrettävissä "AV-vaunuissa" joissa oli telkun lisäksi muistaakseni VHS-nauhuri ja joku laatikko jossa oli muutama VHS-kasetti ja jotain jatkoroikkaa jne. Noita vaunuja opettajat sitten kärräilivät luokasta toiseen.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 490
Ihmetelkääpäs tätä tv-tarjontaa :)

Hyllyssä oli marraskuun alun Seura-lehti vuodelta 1983

No, paremmasta ei ollut tietoa niin kyllähän se kai kelpasi...tosin tuolloin itse olin vasta 5v
Noilla sitä mentiin kun ei muuta ollut tarjolla. Pikku kakkonen oli ainoa päivittäinen lastenohjelma, lisäksi kerran viikossa (muistaakseni torstaina) tuli joku MTV:n lastenohjelma, pätkis tai vastaava missä näkyi kunnon Disney piirrettyjä.. Puoli tuntia/viikko siis. Pikku kakkosen animaatiot olivat kaikki noita itäblokin tekeleitä..

Muistan hyvin kun oltiin kasarin alkupuolella Oulun lähellä sukuloimassa.. Oli paha pettymys kun niillä korkeuksilla ei näkynyt tv2 muuta kuin lumisteisena kuvana. Jäi Perjantai illalla Dallas näkemättä. Näin myöhemmin ymmärtää hyvin että samoilla seuduilla lestadiolaiset yms ovat vallassa.. Kun normi-ihmisilläkin tv tarjonta rajoittui yhteen kanavaan.. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Meillä taisi olla koko koulussa vain 2 tai 3 telkkaria, ne olivat sellaisissa siirrettävissä "AV-vaunuissa" joissa oli telkun lisäksi muistaakseni VHS-nauhuri ja joku laatikko jossa oli muutama VHS-kasetti ja jotain jatkoroikkaa jne. Noita vaunuja opettajat sitten kärräilivät luokasta toiseen.
Täällä oli vaan yksi telkkari, en muista että VHS nauhuria olisi ollut. Tosin se AV-vaunu oli yhdessä luokassa syystä että luokat oli kahdessa kerroksessa ja hissiä ei tietenkään ollut - eikä ole tänä päivänäkään vanhassa rakennuksessa. Tietääkseni, pitäis kysyä kaverin muksulta joka siellä käy koulua nykyään. En kyllä usko että on.

Ylempänä mainittu

Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 490
JR:n ampuminen oli aikansa suurin tv tapahtuma.

Jos muistan oikein edes näyttelijät eivät tienneet kuka JR:n ampui.. Ampumisesta kuvattiin monta versiota ja vain tuottajat tiesivät mikä laitetaan jakeluun.

Tai sitten tuo oli pelkkä aikansa urbaani legenda, silloin kun faktoja oli vaikea tarkistaa niin hurjinkin huhu meni tositarinana läpi :D
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 415
Viestejä
4 160 385
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom