Nehän radio-ohjattavat Nikkoautot olivat kalliita aikoinaan. Sellainen mielikuva jäänyt että maksoi sellainen karvalakkimallinen AA-paristoilla toimiva radio-ohjattava Nikko-auto noin 500 markkaa 1980-luvulla. Suhteessa inflaatioon ja palkkojen ostovoiman kasvuun vastaisi kenties lähemmäs samaa määrää euroja nykyään?
Itsellä taas Nikko oli se hidas lelu, jolla ajoin 80-luvun alkupuolella. Auto oli valmiiksi koottu, ja "iskareissa" ei ollut sisällä mitään öljyä ja mäntiä, vaan vain kierrejousi ympärillä. Voi sitä pompotuksen määrää asvaltin rypyissä. Taka-akseli oli jäykkä ja maavara tasauspyörästön kohdalla todella pieni, joten naarmuja tuli.
Vuonna 1985-1986 sain ensimmäisen koottavan RC:n, Tamiya The Fox. Akkuna oli 7,2 V Ni-Cd, eli kuusi kennoa (kaverilla oli 8,4 V Kyoshossaan, jossa oli 2 moottoria, 8 iskaria ja nelipyöräohjaus). Foxin kokoamisessa meni useita päiviä. Iskaritkin piti koota monesta osasta ja C-prikasta sekä täyttää iskariöljyllä. Kori oli läpinäkyvää polykarbonaattia, joten se piti maalata sisältä ja lopuksi teipata ulkoa. Voimansiirto tasauspyörästöineen piti rakentaa. Laakerit, vetoakselit, raidetangot, laakerit, rattaat, ohjausservo, tukivarret jne. Kaikki piti rakentaa itse.
Nikko kulki turbolla noin 14 km/h. Fox kulki vakiomoottorilla 27 km/h kilpapyörän kalibroidun digimittarin mukaan. Myöhemmin kisamoottorilla ja isommalla pinjonilla Fox kulki tasaisella 42 km/h. Kässärikäännös onnistui laittamalla täydessä vauhdissa hetkeksi pakin päälle ja ohjaamalla, jolloin auto kääntyi samantien 180 astetta. Talveksi renkaisiin laitettiin itse ilmoitustaulunastoja. Ei sutinut yhtään jäälläkään.
En muista enää Foxin hintaa, mutta olettaisin sen olleen 1500-2000 mk. Vuonna 1990 sain Schumacher Cougarin, joka maksoi peräti 2900 mk. Siinä oli alumiini-iskarit ja pyöränkulmia pystyi säätämään vapaasti. Tasauspyörästön lukitusastetta pystyi säätämään. Runko oli tyhjä alumiiniamme, joten painonjakauman sai mieleisekseen. Pystyi valitsemaan laittaako 7,2 V vai 8,4 V akun ja laittaako sen pitkittäin vai poikittain ja kuinka eteen/taakse. Ohjausservon paikan sai itse päättää ja käyttää vaikka vahvaa kaksipuoleista teippiä. Vakiona tuli nappularenkaat, mutta mattokisoihin leikattiin telttapatjasta renkaat, joihin laitettiin ennen ajoa todella myrkyllisen hajuista "pitonestettä". Silloin autot vikisivät mattoradan mutkissa niin nopeasti, ettei silmä meinannut pysyä perässä. Elektroninen nopeudensäädin maksoi 400-500 mk ja Schumacher Pink Power kisamoottori 600 mk. Huippunopeutta ei voinut mitata enää kilpapyörän avulla. Ei se kuitenkaan paljon yli 40-50 km/h kulkenut, koska pidin sellaisia välityksiä, että kiihdytys paikaltaan huippunopeuteen kesti 1-2 s.
Kuvissa näkyy miten paljon osia edistyneissä RC-autoissa oli jo 80-luvulla (Tamiya Egress 1989). Tuossa oli kolme tasauspyörästöä, hiilikuitua, titaania jne. Egress taisi maksaa myös noin 3000 mk.
Olihan se Nikko alkuun hienoa vapauden tunnetta letkuohjattavien jälkeen, mutta nälkä kasvoi nopeasti. En muista oliko syynä Model Expo, vai liikkeiden tarjonta (Tapiola, Leppävaaran Maxin ylähyllyn tarjonta, Stocka, Tietonikkari...). Joku ajoi polttiksella koulun hiekkakentällä. Ehkä isääkin vähän kiinnosti tekniikka ja siksi hommasi tuon Foxin minulle ensimmäiseksi kunnon autoksi.
Edit. Cougarista muutama kuva ja video:
