Hell Let Loose

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Lauri_
  • Aloitettu Aloitettu
Minkäslainen vaikeustaso tässä on aloittelijalle? Olen itse aika kasuaali pelaaja ja BF on ollut ihan jees sen puolesta.

Pohdiskellut ostaa, mutta vähän epäröin, jos jääkin pelaamatta liiallisen vaikeutensa puolesta.

Oikeastaan sitten kun oppii miten peli toimii ja pelaa squadina kunnolla, niin aika vähille jää nuo "mistä mut ammuttiin" hetket. Squadina pelatessa sekin etu että saa paljon dataa tilanteesta muilta squadeilta + commanderilta sekä enempi silmiä/piippuja kokoajan mukana. Onpa sitten vieläpä touhussa joku tarkoitus muukin kuin randomit tapot. Lopulta pelissä kuitenkin on suht selkeä (vaikka se voi aluksi sekavalta tuntuakin) päämäärä aina kulloinkin, ja tilanteen muuttuessa tai kohteen valtaamisen/menettämisen jälkeen tilanne elää aina, mutta kuitenkin suht ennustettavasti (Paikassa A,B ja C on todennäköisesti vielä vihuja haahuilemassa, ne hyökkäävät/puolustavat seuraavaksi tuossa kohtaa, Tässä kartatassa tässä tilanteessa niitä pyörii usein myös tuolla jne.). Jos vaan kasuaalina lähtee haahuilemaan ajatuksella että ammunpa muutamat vihulaiset ajankuluksi, niin saattaa käydä tylsäksi hyvin nopeasti. Eli vaatii kyllä jonkun verrankin aikaa ja panostusta, että tästä oikeasti saa irti kunnolla jotain ja pelin potentiaali tulee käytettyä. Mulla on pari kaveria jotka menee hyvinkin kasuaaliosastoon, ja onhan se aika surullista kuunneltavaa kun joskus ja jouluna ovat mukana. Aivan kujalla vaikka miten koittaisi opettaa, ja huomaa että kuolemat on kovasti ylläreitä eikä ole oikeastaan missään kohtaa omatoimisesti ajatusta mistäpäin sitä luotia saattaisi tulla. Jos löytyy malttia pyöriä menossa niin kauan että oppii homman kunnolla, niin onhan tämä monin verroin palkitsevampaa kuin BF.
 
Itse pelasin Battlefieldia ennenkö tämä tuli. Nyt ei voi enää palata sinne. Alkuun voi olla vähän vaikeaa kun yksi panos tappaa ja usein ei ole hajua mistä se tuli. Mutta kun ottaa rauhallisesti ja opettelee mapit, niin aika helppo se on tietää mistä vihut aina tulee. Ryhmän mukana kun pelaa ja kommunikoi niin hommat hoituu. Jos ei jotain tiedä, niin pelissä löytyy aina joku joka neuvoo. :tup:
 
Tuli ostettua ja piti vain pikaisesti koittaa minkälainen peli lopulta on. Noh, kolme tuntiahan siihen upposi ilman että edes huomasi ajan kulumista:D

Onneksi muutamat Youtube tutorialit tuli katsottua ennen matsiin hyppäämistä, mutta pitää kyllä vielä jostain lueskella noiden Engineerin rakennelmien merkitys. Squad leaderin käskystä tuli niitä kasailtua, mutta en ymmärtänyt miksi... Eiköhän tästä toinen suosikkipeli tule Insurgencyn rinnalle.

Edit: Pyöri myös mukavasti. Kolmen tunnin aikana kerran kaatui työpöydälle. GTX 1080 & 6700K kombinaatiolla fps pyöri siinä 70-80 paikkeilla, enkä huomannut merkittäviä droppeja (1440p, pääosin High asetuksilla, pari mediumilla, pari epicillä).
 
Rakennelmien merkitys on vaan hidastaa ja estää vihollisen pääsy. Tämä ei vaan oikein toimi tällä hetkellä, koska esim piikkilangan yli voi vaan kiivetä. Devit on kuitenkin tekemässä ne uudestaan, jolloin saadaan toimivia esteitä ja enemmän kaikkea hauskaa kuten mm. konekivääriasemia, piikkilankaa minkä yli ei voi kiivetä ja se satuttaa, sekä kaikkea muuta mahdollista.
 
Olen cod / bf / quakepoika ja siksi harmittelen ukkelin ”tahmeaa” liikkumista vaikka SHIFT on painettuna, muutenhan tämä on varsin hyvä tekele, vaikka en osaakaan olla tiimissä vaan rushin ja sooloilen.
 
Oli oikein kelpo squad ja hyvä squadleader tänään päivällä, aksentista huomasin että oli suomalainen (nimi vähemmän yllättäen jo unohtui).. ihan hyvää enkkua mutta kyllä sen vaan aina kuulee. Kyllä tämä peli nyt vaan jaksaa viihdyttää ja ongelmat ovat itselläni loistaneet poissaolollaan. Oikeastaan ainoa jäljellä oleva bugi mikä tulee aina silloin tällöin (ping?) että satavarma osuma (20metriä, Kar, liikkumaton kohde, varma vatsaosuma) mutta ei osumasta tietoakaan, ikäänkuin en olisi edes ampunut. Onneksi ei tapahdu ihan liikaa mutta pistää aina tapahtuessaan silmään aika pahasti. Melkein harmittaa että muu sakki haluaa pelailla Armaa tänään, vaikka siitäkin nautin. :D
 
Onneks tätä on hyvä pelata yksinkin, kun kommunikoi pelissä squadin kesken. Jos suomalaista peliseuraa on vailla, niin hyppää -> Join the fll.fi - Finns Let Loose Discord Server! Viime viikollakin taisi olla 25 pelaajaa voipissa samaan aikaan. Entisenä cod / bf pelaajana täytyy tuosta juoksemisesta sanoa, että se on omaan makuun juuri sopiva. Rupesi jo bäfässä kyllästyttään, kun kaikki vaan aina juoksee lipulta lipulle nappi pohjassa tappojen perässä :D Tokihan sitä voi tässäkin harrastaa, mutta ei ihan niin helposti.
 
Mä olen iät ja ajat vältelly suomiyhteisöjä (No jossain Red orchestra:Ostfront klaanissa joskus pyörin), oikeastaan vain sen takia että suomen kieli tuntuu todella oudolta käyttää pelatessa.. Muutamat rundit kun Battlegroundsia kävin pelailemassa suomalaisten kanssa niin tuntui kieli tökkivän ihan perkeleesti kun kokoaika piti miettiä "miten tämä asia nyt sanottiiknaan suomeksi". Kuulostaa ehkä hullulta mutta kun on 30 vuotta ollut peleissä kommunikaatiokielenä englanti niin ei näköjään vanha osaa ihan hetkessä sopeutua. :D
 
Hyvin tuntuisi nyt tosiaa toimivan. Eilen käytiin reilun tunnin verran kuolemassa eikä tullu fps droppeja tai crasheja.
Fps:kin tuntui olevan vähän parempi kun aiemmin, nyt pyöri omalla kokoonpanolla 4K:na sen 50-70fps.
 
Carentanissa on kyllä surkea FPS edelleen. Tuota samaa 50-70 luokkaa 1440p ja rtx 2070. Sentään pelattava nyt, mutta lisäoptimointeja kaipailisi.
 
Carentanissa on kyllä surkea FPS edelleen. Tuota samaa 50-70 luokkaa 1440p ja rtx 2070. Sentään pelattava nyt, mutta lisäoptimointeja kaipailisi.
Jos tuon ketjun juttuihin on uskomista, niin vaatii aikamoista uudelleenkirjoitusta enginelle, jos yhtään isompaa mappia meinaa järkevällä suorituskyvyllä pyörittää UE4:lla:
 
Jos tuon ketjun juttuihin on uskomista, niin vaatii aikamoista uudelleenkirjoitusta enginelle, jos yhtään isompaa mappia meinaa järkevällä suorituskyvyllä pyörittää UE4:lla:
Toki, budjetistahan se on kiinni varsinkin kun pienempi pelifirma kyseessä. Mutta silloin ei ehkä kannattaisi lähteä liian utopistiselle linjalle ideoiden kanssa jos toteutus jää puolitiehen. Paistaa hieman kokemattomuus firman johdossa jos ei ole carentania plänätessä kellään tullut mieleen kysyä onko tuo realistista toteuttaa firman resursseilla.
 
Onhan tuo hämmästyttävää mitä pienellä (suht kokemattomalla?) sakilla ovat saaneet aikaan. Hutilaukauksia, yllätyksiä ja epähuomiossa ylenkatsottuja juttuja toki on piisannut, mutta onhan tämä minun makuun parasta fps-mäiskettä sitten RO:Ostfrontin. Toivotaan että löytävät keinot sinne Carentaniin, jos ei muuten niin isoja muutoksia karttaan. Näinhän on käymässä mm.Hurtgenille, eli eivät pelkää hyödyntää pelinteon aikana kartuttamaa kokemustaan tuoden isojakin muutoksia tarpeen vaatiessa.
 
  • Tykkää
Reactions: dea
Jos haluaa kunnolla kohottaa fps lukemia, kannattaa kokeilla tuota dx12 kikkaa. Ohjeet. Jos käyttää tätä peli kaatuu AINA Foy:ssa tai jos käytät alt-tab . Kommenteissa lisäohjeita jos peli kaatuu esim valikkoon. Ei toimi välttämättä kaikilla, vaikka koittaisi mitä.
Toivotaan että devit sais tuon virallisesti peliin.

Uusimmassa Dev briefissä oli puhetta ruohosta ja optimoinnista. Developer Briefing #89
 
Viimeksi muokattu:
Jos haluaa kunnolla kohottaa fps lukemia, kannattaa kokeilla tuota dx12 kikkaa. Ohjeet. Jos käyttää tätä peli kaatuu AINA Foy:ssa. Kommenteissa lisäohjeita jos peli kaatuu esim valikkoon. Ei toimi välttämättä kaikilla, vaikka koittaisi mitä.
Toivotaan että devit sais tuon virallisesti peliin.

Uusimmassa Dev briefissä oli puhetta ruohosta ja optimoinnista. Developer Briefing #89

Ilmeisesti kaatunee myös jos alt-tab. Veikkaisin että aiheuttaa myös muita random bugailuja.
 
Pitihän tätä nyt perjantaipullon rohkaisemana kokeilla ja täytyy sanoa että on kyllä huikea potentiaali pelillä.
Harvoin enää jaksan tässä iässä opetella pelien miljoonia eri asioita pelimekaanikoista, mutta tässä ei alussa niin väliä, kun ottaa sen perus kiväärin ja tekee mitä komentajat käskee.
Olin jollain Suomi servulla, missä kielenä Fin/Eng - Ralli enkulla pärjää. ISO plus myös kanssa pelaajille jotka kärsivällisesti, mutta isällisesti opettivat pelin saloihin. Esimerkkinä sellainen että olin munat turpessa ja ryömin minkä kerkesin, niin aseveli tuli viereen ja sanoi että "hei, älä nyt vielä maihin mene, rintamalle on 1 KM matkaa" :lol: Sitten hölkkäsin konkarin vierellä tuliasemiin.

Se tunne kun olet jossain foxholessa, ja kuulet tiger panssarin jylinän lähellä ja sulla vain se kivääri..Oh, boy...

Pelissä toki puutteensa ja minulla kaatui muutaman kerran, mutta ei haitannut tulevan joukkue johtajan menoa:cigar:
 
No nyt tuli ikävä bugi vastaan.
Olin suojassa kun vihollinen hyppäsi vierestäni ohitse ja jäi ikkunaluukulle ampumaan, ammuin grandilla suoraan selkään ja peli väitti että tapoin omia. Ajattelin että ok, saako tässä vaihtaa varustusta, mutta hetki seuraavasta niin tuli toinen sakemanni kk kanssa - ammuin hänet ja taas peli väittää että team kill....
 
Mulla kävi kertaalleen noin tovi sitten, mutta ainoa seuraamus oli tuo "you killed a friendly" viesti ruudulle eikä muuta. Oli rundin eka tappo niin oli helppo tarkistaa että tilastoihin tuli pisteet ja tappo normaalisti.
 
Juu, siis "you killed a friendly" oli, mutta se pyörii se texti että pyydetään anteeksi. Tilastoista en tiedä vielä mitään.
 
Muilla ongelmia strafe leftin kanssa? Välillä ei rekisteröi ennenkuin jonkun 1s delayn jälkeen.
 
Uutta roadmapia:

58604e08780176ec046974f739f0e2428355e9a3.jpg

Tuli eilen ostettua tämä ja pakko sanoa että on kyllä koukuttava peli:tup:

Onko tässä pelissä yhä jengiä siten, ettei normaalissa päivätyössä elävän ihmisen tarvitse odotella mitään "prime time" -peliaikaa iltamyöhälle tai muuten serverit ovat puolityhjiä? Eli onko pelaajia servereillä myös esimerkiksi arkisin iltapäivästä tai vkloppuisin keskipäivällä / iltapäivästä?
 
Servuja ja pelaajia löytyy kyllä ihan mihin aikaan vain :tup:
 
Tuntuu, että useammin on vaikeuksia löytää serveri mihin mahtuisi mukaan pelaamaan:D Moni servu kun on varattu tiettyä kieltä puhuville.
 
Testasin taas pitkän tauon jälkeen vähäsen ja järkyttävää suttua edelleen tää grafiikka ja antialiasing on HUONO. Pitäis vissii olla 1440p näyttö että olis siedettävän näköinen.
 
Näillä sai paremman näköseksi

Clarity TAA hevon kuuseen ja äkkiä. Ei eroa AA off käytännössä ollenkaan mutta järkyttävä FPS hit. Saisi hirttää palleista ihmisen kenen mielestä on järkevää toteuttaa tuollainen että ensin käytetään AA ja siihen järkyttävä sharpening filter jolloin lopputulos on sama kuin ei anti aliasingia.
 
Mulla on toiminu nämä ihan hyvin, ei näytä sutulta:

Koodi:
[SystemSettings]
r.DefaultFeature.AntiAliasing=2
r.DOF.TemporalAAQuality=1
r.TemporalAACatmullRom=1
r.TemporalAACurrentFrameWeight=0.2
r.TemporalAADynamicMode=1
r.TemporalAADynamicSharpen=0.2
r.TemporalAAPauseCorrect=1
r.TemporalAASamples=2
r.TemporalAASharpen=0.2
r.TonemapperQuality=1
r.Tonemapper.Sharpen=0.8
 
Patch putosi tänään! Pieni mutta tärkeä :D

Patch notes:
  • PhysX Crash Fix
  • Fix for DX12 crashes on Foy
 
Alt tab edelleen kaataa dx12. Tuli itsekin kokeiltua tuota, ei kyllä varsinaisesti fps vaikuttanut. Samoin ilmaantui jotain epämääräistä stutterointia gsync päällä tuo dx12 käytössä.
 
Alt tab edelleen kaataa dx12. Tuli itsekin kokeiltua tuota, ei kyllä varsinaisesti fps vaikuttanut. Samoin ilmaantui jotain epämääräistä stutterointia gsync päällä tuo dx12 käytössä.

Laita pelin asetuksista Windowed Fullscreen-moodi päälle niin ei kaadu enää. Itellä DX12 G-Sync (aito rautapohjainen näyttö) eikä nyi.
 
Oli taas eilen mukavat rähinät pelissä. Nyt kun vähän päässyt peliin sisään ja perus jalkaväkijantterina alkaa jo tajuamaan rooliaan niin vain paranee. Vaikka upseerin natsat kiinnostaa niin ei vieläkään riitä uskallus niihin saappaisiin, koska kaikki mekaaniikat ei ole hallussa.
On se vain huikeeta kun on tasaiset joukkueet ja ollaan häviöllä ja sitten saadaan yhteispelillä muutettua pelin kulku omille.
 
Oli taas eilen mukavat rähinät pelissä. Nyt kun vähän päässyt peliin sisään ja perus jalkaväkijantterina alkaa jo tajuamaan rooliaan niin vain paranee. Vaikka upseerin natsat kiinnostaa niin ei vieläkään riitä uskallus niihin saappaisiin, koska kaikki mekaaniikat ei ole hallussa.
Sitten kun upseeriksi ryhtyy, niin ainut/tärkein asia minkä muistaa on hyvä kommunikointi. Se on aivan se ja sama kuinka hyvä pelaaja on, kunhan kokoajan pitää squadin tietoisena että mitä tehdään ja mihin mennään. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin squad leader, joka hiljaa päivittelee spawnipaikkaa sijaintinsa mukaan, mutta ei kerro että pitäisikö puolustaa/hyökätä/seurata... Siitä vain seuraa että koko ryhmä hajaantuu eri puolille karttaa ja tiimityö katoaa.
 
Aivan, ja itse pidän sellaisista upseereista( onko sillä mitään väliä mistä minä pidän) jotka tajuaa että jossain vaiheessa kannattaa vetäytyä vaikka seuraavaan puolustus paikaan kuin tapattaa jatkuvalla syötöllä miehiä.

Muutama sessio jäänyt mieleen erityisesti. Eräs squad leader ja hyvä olikin sanoi että menkää te muut taistelemaan niin me tehdään supportin kanssa ne varustukset kuntoon. Varmaan joku 10 min ne teki taistelun ulkopuolella niitä op ja muita valmisteluja valmiiksi enne kun ottivat osaa itse taisteluun. Leaderi kommunikoi koko sen kokoajan ja kun olivat valmiita niin squadina tehtiin monta hyvää alue valtausta, mutta välillä jouduttiin myös perääntymään.
Toinen mieleenpainuva sessio oli että komentaja oli käskenyt meidät, tai siis sen meidän sqaud leaderin "reserviin" kartan toiseen päätyyn taisteluista. Siellä sitten rakennettiin varustuksia ja ammuttiin muutamia soololijoita. Aluksi mietin että onpa tylsää, kunnes vihollinen yritti isolla voimalla koukata juuri sieltä. Saatiin tykistö apua ja unittina torjuttiin se hyökkäys ylivoimaista vihollista vastaan :cool:
 
Juuri tästä tykkään tässä pelissä. Itse ottanu vähä ensimakua tuohon ryhmänjohtamiseen recon squadin spotterina, pari rundia kaverin kanssa ja sitten yksi rundi jonku lv100 sniper äijän kanssa.
Ryhmänjohtajien radion kuuntelu on kyllä mielenkiintoista kun EI OLE komentajaa, kun kaikki ryhmänjohtajat yrittävät tai ei yritä keskenään pitää pakkaa kasassa.
Sitten kun se komentaja yrittää ymmärtää tilannetta ja kysyä mihin halutaan tukea ja kertoo mihin mennään niin huomaa että alkaa pikkuhiljaa peli edetä, toki tässäkin auttaa olla paljon aggressiivisempien jenkkien puolella.
 
  • Tykkää
Reactions: dea
Mikähän on vikana kun ruohossa, puiden lehdissä, pellossa yms. on semmoinen ihmeellinen "kohina" pinnassa. Ei auta AA asetukset, engine.ini muokkaus yms.
Vaikkapa puun runko näyttää oikein hyvältä, mutta oksat kun heiluu tuulessa niin reunat väreilee. Lienee "shimmering" se oikea termi.

Vinkkejä millä saisi pois? Muut pelit toimii moitteetta. Radeon RX580 jos sillä on merkitystä, 144hz näyttö Freesyncillä.
 
Miten muuten tää pyöris 10600k+1080ti kombolla?? Kiinnostas vaan kovasti...
 
Mikähän on vikana kun ruohossa, puiden lehdissä, pellossa yms. on semmoinen ihmeellinen "kohina" pinnassa. Ei auta AA asetukset, engine.ini muokkaus yms.
Vaikkapa puun runko näyttää oikein hyvältä, mutta oksat kun heiluu tuulessa niin reunat väreilee. Lienee "shimmering" se oikea termi.

Vinkkejä millä saisi pois? Muut pelit toimii moitteetta. Radeon RX580 jos sillä on merkitystä, 144hz näyttö Freesyncillä.
AA kokonaan pois? Muissa peleissä? Mikä näyttö?
 
Mikähän on vikana kun ruohossa, puiden lehdissä, pellossa yms. on semmoinen ihmeellinen "kohina" pinnassa. Ei auta AA asetukset, engine.ini muokkaus yms.
Vaikkapa puun runko näyttää oikein hyvältä, mutta oksat kun heiluu tuulessa niin reunat väreilee. Lienee "shimmering" se oikea termi.

Vinkkejä millä saisi pois? Muut pelit toimii moitteetta. Radeon RX580 jos sillä on merkitystä, 144hz näyttö Freesyncillä.

Tää on shimmeriä tms , hell let loose on vähä pyllystä teknisesti tän suhteen. Kuvaa ei saa täysin rauhalliseksi vaikka kui samplaa ja latoo antialisointia.
 
Tää on shimmeriä tms , hell let loose on vähä pyllystä teknisesti tän suhteen. Kuvaa ei saa täysin rauhalliseksi vaikka kui samplaa ja latoo antialisointia.
Onkohan joku LOD bias -4 defaulttina päällä, kun peli on hirveä silmänkidutin.

Devit varmaan vetäneet kaikki mahdolliset terävöitysasetukset aivan tappiin, kun se näyttää niin kivalta screenshoteissa.
 
AA kokonaan pois on se kauhein vaihtoehto. Furmark, 3dmark, Heaven benchmark, Tropico 6, Cities, Post Scriptum, RS2 Vietnam jne. toimii oikein mukavasti.

Tuossa hyvä esimerkki mistä kyse. Se mikälie vehnäpelto HLL:ssä on kyllä semmoinen paikka että silmät särkyy...

Harmittaa kun vähän vanhemmallakin raudalla peli pyörii nyt ihan asiallisesti 60-100FPS mutta tuo shimmering saa pään hajoamaan. Ja nyt kun peli alkaa vihdoin olla pelattavassa kunnossa (muutaman kuukauden tauko auttoi) niin tuo grafiikka bugaa. Ei maksimi AA asetuksetkaan poista tuota shimmeringiä, tilanne kyllä paranee jonkin verran mutta sitten FPS menee liian alas.
 
Tjoo eipä tuohon taida olla ratkaisua ennenkuin/jos saadaan kunnon anti-aliasing. Nykyisellään aivan järkyttävää kuraa jokainen vaihtoehto pelin sisällä.
 
Jaa se on sitten isompikin ongelma. Youtube videoissa näyttää ihan tarpeeksi hyvältä aina, vaan siellä on vissiin somevaikuttajilla semmoset massimiehen koneet että ei tunnu mikään missään...

Suosittelen lämpimästi testaamaan peliä jos joku ketjua lukee eikä ole kuukausiin pelannut. Pari aikaisempaa pelikertaa (talvella ja kesällä) päättyi pettymyksiin, ei vaan oikein mikään tuntunut toimivan ja peli tökki pirusti. Nyt alkaa FPS olla ihan ok, pelattavuuus sujuu, uudet kartat näyttää hyvälle, ihme kaatuilut yms. poissa eli voi keskittyä pelaamiseen. Juoksentelua riittää edelleen, mutta sekin on lähinnä squadista kiinni kuinka usein ja pitkästi.

Kovat odotukset tuohon tulevaan päivitykseen, varsinkin se ruoho päivitys vaikuttaa pätevältä. Nykyisellään se ei oikein suojaa tarjoa vaikka siltä tuntuisi.

Yhdessä asiassa vanha jäärä joutuu nyt tekemään poikkeuksen. Battlefieldejä sekä Red Orchestraa lukemattomia tunteja takana vuosien saatossa yksinäisenä sutena ja aina ilman mikkiä. Tässä jää näemmä paljosta paitsi tuppisuuna. Voisiko joku kertoa nyypälle, mitä siellä Discordissa touhutaan, eikö pelin sisäinen voippi riitä?
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 110
Viestejä
4 546 141
Jäsenet
74 917
Uusin jäsen
kynd3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom