Grillit & grillaus

Tuon Napoleonin sijaan yrittäisin kyllä metsästää Weber Performer kaasusytytyksellisen mallin mahd. edullisesti. Se on pikagrillaukseen kuningasvehje sytytysratkaisunsa ansiosta.

Silti valkkaisin kamadon, kerran sen ~700€ saisi.
En halua Weberiä.

Napoleonin kannen mekaniikka miellyttää enemmän, kattoaukosta ei pääse vettä grillin sisälle vaikka jäisi peittelemättäkin ja ritilä on eri planeetalta vaikka valurautaa vakiona onkin. 3 eri syvyyttä ritilälle jne.

Kaasusytytys on Weberissä yhtä tyhjän kanssa kun ei sytytä esim. 2 keskelle asetetusta hiilikorista kuin toisen kunnolla.

Torista Performereita löytyy parikin suht sopivasti, mutta ei.

Kaipa se tuo Kamado tosiaan kerralla on, kun ajatus peltigrillistä ei vaan miellytä.
 
Gigantissa saa 50€ alennusta grilleistä jos liittyy johonkin jäseneksi (kantis?).

Hain weberin outletistä ja tuo päälle, niin oli melki samoissa hinnoissa kuin ei-weberin vastaavat normi hintaisena. Siis se 600€ malli.
 
Minulla toimii vallan mainiosti, kun korit on aseteltu oikein.

Suosittelen kamadoa, kun peltipallot tuntuvat vastenmielisille.
Strömen Kamado huonohkoista takuista (2 vuotta) huolimatta tuli käteltyä. Kaikki muut materiaalit ns. ikuista eli keramiikkaa, rosteria ja alumiinia, bambuosat varmaankin menevät vaihtoon jollain aikavälillä ja itse kärry on tavallista terästä. Jonkinlainen kalusteintegraatio tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin tehtyä.

120€ kotiinkuljetus vähän suolaisen puolella, mutta euron kilo ajattelu lohduttaa. Vantaalta nouto olisi ollut ainoa vaihtoehto niin eipä siinä tuntipalkoille olisi päässyt.
 
Varmaan ihan soiva peli, mutta tonnilla kopio kamado kehnolla takuulla.
Mustangissakin sentään 10v takuuta, laatupeleissä ikuinen keramiikan suhteen.
 
Varmaan ihan soiva peli, mutta tonnilla kopio kamado kehnolla takuulla.
Mustangissakin sentään 10v takuuta, laatupeleissä ikuinen keramiikan suhteen.
Ota tuosta 400€ pois niin ollaan oikeassa haarukassa.

Siksi minä tuohon malliin päädyinkin. Pieniä yksityiskohtia myös, kuten se että piipusta ei pääse vesi sisään toisin kuin monista muista jne.
 
Ota tuosta 400€ pois niin ollaan oikeassa haarukassa.

Siksi minä tuohon malliin päädyinkin. Pieniä yksityiskohtia myös, kuten se että piipusta ei pääse vesi sisään toisin kuin monista muista jne.

Mikä 400€? Eikö tuo ollut 1020€ toimituksen kans? Piipunhatun vaihtaa helposti, eikä paljoa maksa.
 
Mikä 400€? Eikö tuo ollut 1020€ toimituksen kans? Piipunhatun vaihtaa helposti, eikä paljoa maksa.
Kyllä se piippuhattu maksaa 70e+ sekä oikean kokoisen löytäminen voi olla aika tuskaa.

Itse viime kerralla kun verkkiksessä kävin niin vähän tutkailin tota niiden kamadoa ja pakko sanoa että todella pätevän oloinen oli.
Sen lisäksi sen koko taitaa olla 23 tuumaa eikä se 21 mitä L kamadot normaalisti ovat koska oli aivan järkyttävän kokoinen.
Piippuratkaisu oli tossa tyyliin paras mitä olen ikinä nähnyt ja kaikki vaikutti muutenkin niin laadukkaalta et jos tollasta isoa olisin ostamassa ni olisin itsekin tohon päätynyt.

Itselläni ollut mustangin L kamado ja toi oli mielestäni reilusti isompi kuin se.

Nykyäänhän iteltä löytyy Bono Media ja Cello 15, koska jopa se 21 oli aivan liian iso, kestää aina kauemmin lämmetä ja kuluu hiiliä sitä enemmän mitä isompi on.
 
Kyllä se piippuhattu maksaa 70e+ sekä oikean kokoisen löytäminen voi olla aika tuskaa.

KJ kamadoon löytyi helposti smokeware hattu, muista en tiedä, bastard vastaavia halvempia myös tarjolla.
Minä maksoin grillistä käyttämättömänä toimituksineen noin 700€. Vastaavaa alennusta en olisi saanut muusta mallista, siksi olikin helppo päätyä tähän.

Sitten jo eriasia kyllä :)
 
Master Touchiin oli hakusessa parila, weberin oma on ihan siisti mutta pirun tyyris:

Sen sijaan torista 5€ hintaan 50cm muurikan pannu matkaan, jalat irti. Istuu todella hyvin tuossa grillissä kun taivutti vähän noita käsiosia ylöspäin ja otti tuon keskustan pois ritilästä. Kunnon rasvapoltot vielä tehtävä. Nyt saa smashburgerit, letut ja wokit tehtyä kätevästi.

20250517_1717422.jpg

Pihviwokkia, toimii todella hyvin. Jos haluaa vähän savun makua joukkoon niin laittaa hetkeksi kannen kiinni.

20250524_142945.jpg
 
Onko täällä kokemuksia, niin hyviä tai huonoja grillin pariloista siinä 50€ hintaluokassa? Multa löytyy Weberin spirit 310 ja tekisi mieli ostaa kesäksi parila, jonka voi heittää vain ritilän päälle. En halua kuitenkaan panostaa parii sataa Weberin omaan joten mietin markettiparilan ostamista.
 
Ei kait noissa suuria eroja ole, itse vahingosta viisastuneena en enää ikinä osta parilaa johonka on joku pinnoite laitettu valmiiksi.
Jäi syömättä hampurilaispihvit teflonipinnoitteella..
 
Kahden aikuisen ja yhden lapsen talouteen olisi hakusessa hinta-laatusuhteeltaan hyvä kaasugrilli. Onkohan tämä Ströme paras mitä kohtuu rahalla saa?

Kahden aikuisen ja yhden lapsen talouteen olisi hakusessa hinta-laatusuhteeltaan hyvä kaasugrilli. Onkohan tämä Ströme paras mitä kohtuu rahalla saa?

Valitettavasti nuo halvemman pään grillit on juuri niitä halvemman pään tuotteita. Ruostuu puhki parissa vuodessa tai sitten et saa varaosia tai muuten prakaa.

En halua kuulostaa rikkinäiseltä levyltä mutta Weber E-310 on todella hyvä 3-polttiminen grilli. Sen saa sellaiseen vajaaseen 600e
Ymmärrän kyl että linkkasit 159e grillin ja tarjoan 600e grilliä mutta kun se laatu näkyy siinä hinnassa
 
Itsellä oli 6 vuotta grilli joka maksoi aikoinaan 300 euroa. Ihan hyvin grillasi, mutta pikkuhiljaa paikat hajosi. Levyt oli kuitenkin kuin uudet kun olin niitä huoltanut.

Kannattaa vähän miettiä myös mikä on tarve. Jos grillaa makkaran viikossa niin ei varmaan kannata jotain Weberiä ostaa vaan pärjää halvemmallakin.
 
Valitettavasti nuo halvemman pään grillit on juuri niitä halvemman pään tuotteita. Ruostuu puhki parissa vuodessa tai sitten et saa varaosia tai muuten prakaa.

En halua kuulostaa rikkinäiseltä levyltä mutta Weber E-310 on todella hyvä 3-polttiminen grilli. Sen saa sellaiseen vajaaseen 600e
Ymmärrän kyl että linkkasit 159e grillin ja tarjoan 600e grilliä mutta kun se laatu näkyy siinä hinnassa
Napoleonin ja Weberin 3 -polttimen grillejä saa nelosella alkavista tarjouksista suht usein. Lisäksi torista löytyy noita käytettynä. Toki jos budjetti on tiukka ja/tai grillaus on luokkaa satunnaiset makkarat niin kokeilemalla selviää kestääkö omassa käytössä miten pitkään Ströme.

Esim verkkokaupassa nyt Napoleon: Napoleon Legend 365 -kaasugrilli 479,00

Edit. Appiukolla edelleen käytössä minun entinen, vuonna 2010 ostama Weber Q3000 -sarjan kaasugrilli eli pitkäikäisiä laitteita nuo kyllä on.
 
Valitettavasti nuo halvemman pään grillit on juuri niitä halvemman pään tuotteita. Ruostuu puhki parissa vuodessa tai sitten et saa varaosia tai muuten prakaa.

En halua kuulostaa rikkinäiseltä levyltä mutta Weber E-310 on todella hyvä 3-polttiminen grilli. Sen saa sellaiseen vajaaseen 600e
Ymmärrän kyl että linkkasit 159e grillin ja tarjoan 600e grilliä mutta kun se laatu näkyy siinä hinnassa
Mieluummin torista käytetty weber spirit tai genesis, jos jaksaa hetken etsiä niin löytää tuolla hinnalla
 
Kahden aikuisen ja yhden lapsen talouteen olisi hakusessa hinta-laatusuhteeltaan hyvä kaasugrilli. Onkohan tämä Ströme paras mitä kohtuu rahalla saa?

Meillä oli käytössä n. 8v verkkokauppa.comin vastaava kaasugrilli, Anton Oliver GS-300. Ostettu 2016 ja toimi vielä kesän 2023, kunnes hankittiin Weber. Polttimot ruostui aika huonoon happeen, mutta niitä sai elvytettyä poraamalla kaasujen reiät auki. Lämmönjakolevyt oli jo tosi happamat. Sekä pohjan rasvapelti aivan rikkipuhki. Paremmalla hoidolla olisi toiminut pommin varmasti 10v. Oli todellakin hintansa väärtti. Maksoin tuosta 179e.
 
Eiks Anton Oliver ole joku verkkiksen oma merkki? Mä ostin sieltä joskus halpis hiilihissigrillin ja se oli kyllä niin paskaa tekoa että yksikään ruuvinreikä ei ollut kohdallaan ja vuosi kuin seula eikä minkäälainen lämmönsäätö tullut kysymykseenkään.
Pistin vähän palautetta ja sain puolet hinnasta takas, mutta ei se kyllä ollut edes sen arvoinen.
 
On tai oli. En osaa sanoa onko sitä merkkiä vielä tarjolla. Onko toi Ströme tullu tilalle.
 
Prismoissa asiakasomistajapäivät sunnuntaihin asti, vähän kaikesta -15%. Himoinnut jo pari kesää vaihtaa vähän isompaan grilliin, niin lähti Napoleon Rogue 525 tilaukseen hintaan 934€. Napoleon Rogue 525-1 kaasugrilli | Prisma verkkokauppa

Isommissa grilleissä hiukan suolaiset toimituskulut 84€. Tulipa nouto myymälästä valittua, 70 km suuntaansa, mutta kyllähän tuo paljon halvemmaksi tulee käydä itse hakemassa. Seuraavaksi tutkimaan mitä lisäkilkkeitä voisi tuohon hankkia.:cool:
 
Tuosta myös hyvällä marginaalilla halvimpaan hintaan yksi parhaita jos ei paras hiiligrillejä.
 
Kaikki muut materiaalit ns. ikuista eli keramiikkaa, rosteria ja alumiinia, bambuosat varmaankin menevät vaihtoon jollain aikavälillä ja itse kärry on tavallista terästä.
Jos materiaalien "ikuisuus" on kynnyskysymys, niin miten tämän laita käytännössä oikein on? On kai hyvin tunnettua, että (maalattu) pelti on grillissä varsin lyhytikäistä ja muovi ja puu kestävät aikansa mutta miten on emaloidun pellin ja keramiikan laita?

Omienkin havaintojen mukaan laadukkaasti emaloitu pelti on hyvinkin pitkäikäistä (ei mene miksikään 10 vuodessa). Keramiikasta ei ole omia kokemuksia mutta sen uhkana on eri rapautumismekanismit: huokoinen keramiikka imee kosteutta, joka voi talvella jäätyä ja kuumennettaessa höyrystyä kovalla paineella. Keramiikka on huono lämmönjohde, joten (nopeasti) lämmitettäessä lämpötilaerot voivat aiheuttaa suuriakin jännityksiä.

Täälläkin on kerrottu halkeilleista keramiikkaosista mutta onko hiili-Weberiä saatu ruostumaan puhki?
 
Täälläkin on kerrottu halkeilleista keramiikkaosista mutta onko hiili-Weberiä saatu ruostumaan puhki?
Itellä Weberin 57 ollu tossa kuistilla 12 vuotta, eikä oo puhki. Ostin muutama vuosi sitten kaveriksi peltikamadon (joku kamander), mutta käytännössä Weber käytössä aina, paitsi pitkät vedot.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
278 449
Viestejä
4 789 038
Jäsenet
77 755
Uusin jäsen
sjkl

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom