• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Greta Thunberg

No ainakin Greta sai koulunsa päätökseen loistavilla arvosanoilla. Paskaakos siellä istumaan, jos oppimäärä on hallussa muutenkin ja on tärkeämpääkin tekemistä.
Sepä hienoa. Epäilen kuitenkin, että kaikilla muilla koululakkolaisilla ei välttämättä ole yhtä loistavia arvosanoja. Mukana saattaa olla jopa keskinkertaisia tai vielä heikompia oppilaita, joilla ei oikeasti olisi varaa lintsailla.

Ymmärrän kyllä, että teini-iässä (sekä fyysisessä että henkisessä) koulunkäynti on perseestä ja Pink Floydin laulama "we don't need no education" tuntuu syvälliseltä viestiltä. Onneksi useimmat kasvavat tuosta asenteesta ulos.
 
Asperger ei edelleenkään ole lähelläkään mielisairautta. Jokaisen aikuisen luulisi tämän tietävän.
No se on ollut mielisairaus mutta 2013 asperger poistettiin tästä kategoriasta ja kuuluu nykyään kehityshäiriökategoriaan autismin kanssa.
 
Gretan voima on populismissa. Ilmastodenialistit ovat harrastaneet sitä pidempään. Varsinaiset tieteilijät tekevät työnsä hiljaisesti. Politiikot sitten oikovat mutkat ja ajavat asioitaan. Greta on saanut ihmisiä mukaan älyttömästi, tuohon ei tiedemies pystyisi vaikka olisi miten hyvä työssään. Populismin avulla myös hyökätään Gretaa vastaan. Retoriikka on samaa kuin maahanmuuttokeskustelussa. Ilmastonmuutos tulee ja tuhoaa kaiken vs. valkoisen rodun kuolema. On vain helpompaa hyväksyä moinen käytös teiniltä kuin päättäjältä. Tosin politiikka on populismia äärimmilleen vietynä, ei se katso hyväksytäänkö se vai ei. Siksi politiikkaan voi myös vaikuttaa Gretan keinoin.

Lisäksi olen tehnyt huomion että Gretaa vastaan käydään hänen autisminsa takia (joku jo sekoitti sen FAS:iin). Normaalit ihmiset eivät katso hyvällä näitä neurologisesti erilaisia ihmisiä, olivat nämä normaalit oikealla tai vasemmalla. Toisaalta henkilökohtaisuudet ovat normaali tiedemaailman ulkopuolella, mikä tahansa syy riittää.
Sepä hienoa. Epäilen kuitenkin, että kaikilla muilla koululakkolaisilla ei välttämättä ole yhtä loistavia arvosanoja. Mukana saattaa olla jopa keskinkertaisia tai vielä heikompia oppilaita, joilla ei oikeasti olisi varaa lintsailla.

Ymmärrän kyllä, että teini-iässä (sekä fyysisessä että henkisessä) koulunkäynti on perseestä ja Pink Floydin laulama "we don't need no education" tuntuu syvälliseltä viestiltä. Onneksi useimmat kasvavat tuosta asenteesta ulos.
Satunnainen perjantai ei haittaa.

Gretan osalta katsoisin tuon kokemuksen arvokkaaksi lisäksi koulutukseen. Hän on ilmeisesti saanut suuren määrän opetusta viestinnästä ja vaikuttamisesta, siinä mikä on juuri vaikeaa autismin kirjolla olevalle.
 
Gretan mukaan tiedettä pitää kuunnella, koska tiedettä pitää kuunnella. En ole asiaan kovin perehtynyt, mutta eikö tieteessäkin ole erilaisia näkemyksiä mistä mikäkin johtuu ja mikä ihmisen osuus on ilmastonmuutokseen?
Greta ei näyttänyt oikein ymmärtävän edustajan esittämää toista kysymystä roskaavista veneilijöistä, mikä oli vertauskuva suurimmista saastuttajamaista. Hän kuitenkin käskisi toisia olemaan roskaamatta. Mikä ratkaisu se on mihinkään?

Väestönkasvu vaikka Afrikassa ja Intiassa yhdistettynä talouskasvuun on suuri ongelma, mutta en tiedä onko Greta puhunut siitä mitään. Mutta hän on kertonut hysteerisesti maailmanlopun aiheuttavasta kriisistä ja ettei hänellä ole tulevaisuuttakaan. Surullista mikäli tuollainen vetoaa yhteenkään ajattelevaan tahoon.
 
Asperger ei edelleenkään ole lähelläkään mielisairautta. Jokaisen aikuisen luulisi tämän tietävän.
En mainnnut sanaakaan aspergerista. Greta on vanhempiensa mukaan kärsinyt pitkään vaikea-asteisesta masennuksesta, joka johti 11-vuotiaana puhumattomuuteen ja syömättömyyteen. Hän myös laihtui 10 kiloa. Eikö vaikea-asteinen masennus ole mielisairaus?
 
Gretan mukaan tiedettä pitää kuunnella, koska tiedettä pitää kuunnella. En ole asiaan kovin perehtynyt, mutta eikö tieteessäkin ole erilaisia näkemyksiä mistä mikäkin johtuu ja mikä ihmisen osuus on ilmastonmuutokseen?
Greta ei näyttänyt oikein ymmärtävän edustajan esittämää toista kysymystä roskaavista veneilijöistä, mikä oli vertauskuva suurimmista saastuttajamaista. Hän kuitenkin käskisi toisia olemaan roskaamatta. Mikä ratkaisu se on mihinkään?

Väestönkasvu vaikka Afrikassa ja Intiassa yhdistettynä talouskasvuun on suuri ongelma, mutta en tiedä onko Greta puhunut siitä mitään. Mutta hän on kertonut hysteerisesti maailmanlopun aiheuttavasta kriisistä ja ettei hänellä ole tulevaisuuttakaan. Surullista mikäli tuollainen vetoaa yhteenkään ajattelevaan tahoon.

Greta käski kääntyä tiedemiehien puoleen ratkaisussa. Eikö tämä ole hyvä neuvo? Riippumatta siitä että tiedemiehillä on eripuraa, mennään valtavirran mukaan ja tehdään riskianalyysit. Mukava poikkeus vaikuttajiin jotka sanovat että älkää kuunnelko tiedemiehiä.
 
Gretan voima on populismissa. Ilmastodenialistit ovat harrastaneet sitä pidempään. Varsinaiset tieteilijät tekevät työnsä hiljaisesti. Politiikot sitten oikovat mutkat ja ajavat asioitaan. Greta on saanut ihmisiä mukaan älyttömästi, tuohon ei tiedemies pystyisi vaikka olisi miten hyvä työssään. Populismin avulla myös hyökätään Gretaa vastaan. Retoriikka on samaa kuin maahanmuuttokeskustelussa. Ilmastonmuutos tulee ja tuhoaa kaiken vs. valkoisen rodun kuolema.

Tämä on vähän olkiukkoilevaa tekstiä. Itselle ainakin riittää ilmastonmuutoksesta se että se on globaali-ilmiö ja siihen tarvitaan globaalit ratkaisut ja erityisesti suuret maat täytyy saada siihen mukaan tai sitten kaikki mitä me teemme täällä on täysin hyödytöntä ja itselle on niinkuin ihan peritaatteellisesti ja ihan muutenkin aivan perseestä itsensä kuristaminen ja ruoskiminen ja kärsiminen hengiltä turhan takia vaikka joillain se saattaakin helpottaa omaa ilmastoahdistusta. Lisäksi asiaan liittyy muutakin vastenmielistä kuten että lihan ideologiset vastustajat eettisistä syistä ovat saaneet asiasta loistavan keppihevosen vaikka lihan tuotanto on melkein kokonaan merkityksetön kun katsotaan energiantuotantoa jolla se ilmastonmuutos pitäisi ratkaista, mutta tämä kuuluu toiseen ketjuun.

Tuollainen tarkoituksellinen masinointi ja julkisuuden haku asperger lapsella WWII tason propagandalla ei herätä minussa juurikaan sympatioita.
 
Viimeksi muokattu:
Meinaat ihan oikeasti, että 16-vuotiaalla olisi tarjota näihin kaikkiin ongelmiin jokin ratkaisu? Miksi sellaista edes odotetaan? Eikö ratkaisun avaimet ole pikemminkin tiedemiesten ja poliitikkojen käsissä?
En, kannattaisi varmaan lukea viestiketjua vähän taaksepäin, jottei asioita tarvitsisi selittää uudestaan ja uudestaan. On jäänyt epäselväksi miksi mielisairas lapsi on valittu ilmastoaktivistien keulakuvaksi. Mielestäni on perustellusti kuvottavaa ja sairasta, jos lasta käytetään hyväksi politiikan välineenä. Kertoo paljon asiaan liittyvästä aktivismista ja politiikasta. Tuolla pitäisi olla oikeat objektiiviset asiantuntijat puhumassa asiasta, eikä lapsia lapsentasoisine juttuineen.
 
Tämä on vähän olkiukkoilevaa tekstiä. Itselle ainakin riittää ilmastonmuutoksesta se että se on globaali-ilmiö ja siihen tarvitaan globaalit ratkaisut ja erityisesti suuret maat täytyy saada siihen mukaan tai sitten kaikki mitä me teemme täällä on täysin hyödytöntä ja itselle on niinkuin ihan peritaatteellisesti ja ihan muutenkin aivan perseestä itsensä kuristaminen ja ruoskiminen ja kärsiminen hengiltä turhan takia vaikka joillain se saattaakin helpottaa omaa ilmastoahdistusta. Lisäksi asiaan liittyy muutakin vastenmielistä kuten että lihan ideologiset vastustajat eettisistä syistä ovat saaneet asiasta loistavan keppihevosen vaikka lihan tuotanto on melkein kokonaan merkityksetön kun katsotaan energiantuotantoa jolla se ilmastonmuutos pitäisi ratkaista, mutta tämä kuuluu toiseen ketjuun.

Tuollainen tarkoituksellinen masinointi ja julkisuuden haku asperger lapsella WWII tason propagandalla ei herätä minussa juurikaan sympatioita.
Mikä tuossa oli olkiukkoilevaa? Se että väitin Gretaa populistiksi ja tein muutenkin yleistyksiä? Asperger-lapsi on täysin kykenevä tekemään itse tuon ja masinoimaan jutun. Itse korotit populismin vielä WW2-tasolle.
En, kannattaisi varmaan lukea viestiketjua vähän taaksepäin, jottei asioita tarvitsisi selittää uudestaan ja uudestaan. On jäänyt epäselväksi miksi mielisairas lapsi on valittu ilmastoaktivistien keulakuvaksi. Mielestäni on perustellusti kuvottavaa ja sairasta, jos lasta käytetään hyväksi politiikan välineenä. Kertoo paljon asiaan liittyvästä aktivismista ja politiikasta. Tuolla pitäisi olla oikeat objektiiviset asiantuntijat puhumassa asiasta, eikä lapsia lapsentasoisine juttuineen.
Onko hän yhä mielisairas? Millä tavalla?

Hän on itse ryhtynyt tuohon ja kerännyt ilmiön taakseen. Vai tarkoitatko että politiikka pitäisi kieltää tietyiltä henkilöiltä? Ala-ikäisiltä, aspergereilta vai niiltä jotka ovat olleet masentuneita? Joku muu ryhmä?

Objektiiviset asiantuntijat ovat puhuneet vuosien ajan, samoin isot joukot omaa agendaansa ajavia vaikuttajia on ollut äänessä.
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitatko siis ettei hän ole edelleenkään parantunut tuosta masennuksesta? Ja olisi viisi vuotta sitten tapahtuneen tilanteen takia edelleen määriteltävissä mielisairaaksi?
Näillä tiedoin mitä minulla on, en pysty väittämään, että hän olisi täysin terve. Jos vanhemmat ovat kertoneet, että masennusta on, niin kai sitä sitten on. Sairauden kesto on ainakin ollut monta vuotta. Ei minulla ole Gretan potilaspapereita, tuskin sinullakaan? Pidän varsin ongelmallisena sitä, että lasta mitä ilmeisimmin käytetään politiikan välineenä. Ei tuollainen touhu ole varmastikaan parasta kuntoutusta. Ilmeisesti lastensuojeluilmoitus onkin tehty.

Muutoinkin ihmetyttää kun Greta itse ja monet muut vetoavat tieteeseen, mutta mitä tieteellistä on siinä, että aatten keulakuvana on lapsi, joka ei ole enää moneen vuoteen käynyt koulussakaan? Hänkö on paras tiedemies vai mistä on kyse?
 
Luin. Ja kaipaan perusteluja tälle, että kyseisessä tilanteessa käytetään lasta hyväksi, eikä hän oikeasti itse ymmärrä mitä tekee tai mihin suostuu.

Mikä tuossa oli olkiukkoilevaa? Se että väitin Gretaa populistiksi ja tein muutenkin yleistyksiä? Asperger-lapsi on täysin kykenevä tekemään itse tuon ja masinoimaan jutun. Itse korotit populismin vielä WW2-tasolle.

Minusta rinnastus "valkoisen rodun kuolemiseen" meni olkiukkoilun puolelle.

Eikö tässä nyt ole aika selvät todisteet että siellä on taustamasinoij(a/ia) ollut mukana Gretan toiminnassa alusta asti?

luisa-marie neubauer greta thunberg - Google-haku
 
Minusta rinnastus valkoisen rodun kuolemiseen meni olkiukkoilun puolelle.
Tarkoitat kohtaa "Retoriikka on samaa kuin maahanmuuttokeskustelussa. Ilmastonmuutos tulee ja tuhoaa kaiken vs. valkoisen rodun kuolema."
Mielestäni Greta käyttää samanlaista retoriikkaa, oletko eri mieltä? Kumpi mielestäsi on tapahtumassa, maailmanloppu ilmastonmuutoksen takia vai valkoisen rodun kuolema? Molemmissa pelotellaan äärimmäisellä kohtalolla. Vai tulinko väärin ymmärretyksi?
 
Pahoittelut, tämä taisi tulla minulta väärinymmärretyksi.
 
Mikä tuossa oli olkiukkoilevaa? Se että väitin Gretaa populistiksi ja tein muutenkin yleistyksiä? Asperger-lapsi on täysin kykenevä tekemään itse tuon ja masinoimaan jutun. Itse korotit populismin vielä WW2-tasolle.

Onko hän yhä mielisairas? Millä tavalla?

Hän on itse ryhtynyt tuohon ja kerännyt ilmiön taakseen. Vai tarkoitatko että politiikka pitäisi kieltää tietyiltä henkilöiltä? Ala-ikäisiltä, aspergereilta vai niiltä jotka ovat olleet masentuneita? Joku muu ryhmä?

Objektiiviset asiantuntijat ovat puhuneet vuosien ajan, samoin isot joukot omaa agendaansa ajavia vaikuttajia on ollut äänessä.
Sairauteen vastasin yllä. Ei minusta vauvojen ja lasten kuulu olla tekemässä politiikkaa. Etenkään vakavasti mielisairaana olevat tai sellaista sairastaneet. Kyllä eduskunnassakin täytyy olla työkykyisenä, eikä sinne alaikäiset pääse tekemään politiikkaa. Äänioikeudellakin on ikäraja. Mietitään vaikka koomapotilaita, ei kai kukaan voi vakavissaan ajatella, että heidänkin tulisi saada olla eduskunnan puhujapöntössä?
Asiantuntijat ovat tietenkin puhuneet, ei sitä kukaan kieltänyt. Siitä ei mielestäni seuraa, että lasten tulisi olla aatteiden keulakuvina. Onko aktivistien aatteen palo ja suvaitsevaisuus mennyt liian pitkälle?
 
Jos mielestäsi feikin ja ylinäytellyn paskan sanoma ei mennyt perille, voit aina katsoa Gretan vanhempia videoita, joissa väittämääsi näyttelyä on huomattavasti vähemmän. Ehkä se sitten uppoaa normaalisti?

Tai ehkä kuitenkin jonkun asiantuntijan videota tms. kun ei tässä Greta-sirkuksessa varsinaisesti mitään lisäarvoa ole muuten kuin jonkinlaisena ihmiskokeena että miten tällaisia yhteiskunnallisia teemoja ja agendoja tuotteistetaan, ja miten se ihmisiin uppoaa.
 
Sairauteen vastasin yllä. Ei minusta vauvojen ja lasten kuulu olla tekemässä politiikkaa. Etenkään vakavasti mielisairaana olevat tai sellaista sairastaneet. Kyllä eduskunnassakin täytyy olla työkykyisenä, eikä sinne alaikäiset pääse tekemään politiikkaa. Äänioikeudellakin on ikäraja. Mietitään vaikka koomapotilaita, ei kai kukaan voi vakavissaan ajatella, että heidänkin tulisi saada olla eduskunnan puhujapöntössä?
Asiantuntijat ovat tietenkin puhuneet, ei sitä kukaan kieltänyt. Siitä ei mielestäni seuraa, että lasten tulisi olla aatteiden keulakuvina. Onko aktivistien aatteen palo ja suvaitsevaisuus mennyt liian pitkälle?
Ennätysmäärä nuoria osallistuu Nuorisovaaleihin - nuorten vaalitulos julkistetaan Ylen A-studiossa
"Maaliskuussa julkistetun Nuorisobarometrin 2018 mukaan politiikka kiinnostaa ja jopa 61 % nuorista kertoo olevansa kiinnostunut politiikasta. Myös halu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on kasvanut."
Tuossa puhutaan alaikäisistä nuorista, ei puolueiden nuorisojärjestöjen alle 25-vuotiaista. On luonnollista että heillä on oma keulakuvansa. Masentuneesta 16-vuotiaasta on pitkä matka koomapotilaaseen tai vauvaan. Ettet itse nyt syyllistynyt argumentaatiovirheeseen?
 
Ilmastodenialistit ovat harrastaneet sitä pidempään.

Kysymys ihan vain selvyyden vuoksi:
Lasketko ilmastodenialisteiksi kaikki jotka eivät ole täysillä mukana ilmastovauhkoamisessa, kaikki ketkä eivät usko 100% IPCC propagandaa?
Koska itsellini denialisti kuulostaa siltä joka uskoo että ihmisellä ei ole yhtään vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Heitä kaiketi on häviävän vähän.
 
Mielenkiintoisen tästä "kokeesta" tekee se, että vastapuoli on onnistunut luomaan hyvän kahtiajaon, jossa toisella puolella nähdään (ääri)vasemmiston ja ilmastoaktivistien ryhmittymä. Kätevä niputus. Keskittämällä huomio tähän nippuun, ja hokemalla Gretan olevan sätkynukke, kulutuskoneisto saadaan pysymään käynnissä. Näin ollen asioille ei taaskaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Argumentit tosin alkavat hiipua ei-mitään-tekemisen puolesta, mutta siitä voi keskustella lisää Ilmastonmuutos-ketjun parissa.

Samaa mieltä kutakuinkin, ja siksi siellä Gretan masinointi-organisaatiossa kannattaisi myös vähän pohtia että onko tuollaista aggressiivista kahtiajakoa kannattavaa luoda ja tukea. He kun sitä hyvin pitkälti masinoivat, ja tällainen "vastapuolen reaktio" syntyy vastineena siihen. Aika harva ihminen kuitenkaan haluaa vastustaa kestävää kehitystä ja luonnon/ilmaston suojelua, mutta politisoidun teatterin vastustaminen on ihan normaalia älylliselle ihmiselle.
 
Kysymys ihan vain selvyyden vuoksi:
Lasketko ilmastodenialisteiksi kaikki jotka eivät ole täysillä mukana ilmastovauhkoamisessa, kaikki ketkä eivät usko 100% IPCC propagandaa?
Koska itsellini denialisti kuulostaa siltä joka uskoo että ihmisellä ei ole yhtään vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Heitä kaiketi on häviävän vähän.
Trump on hyvä esimerkki.
 
Ennätysmäärä nuoria osallistuu Nuorisovaaleihin - nuorten vaalitulos julkistetaan Ylen A-studiossa
"Maaliskuussa julkistetun Nuorisobarometrin 2018 mukaan politiikka kiinnostaa ja jopa 61 % nuorista kertoo olevansa kiinnostunut politiikasta. Myös halu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on kasvanut."
Tuossa puhutaan alaikäisistä nuorista, ei puolueiden nuorisojärjestöjen alle 25-vuotiaista. On luonnollista että heillä on oma keulakuvansa. Masentuneesta 16-vuotiaasta on pitkä matka koomapotilaaseen tai vauvaan. Ettet itse nyt syyllistynyt argumentaatiovirheeseen?
Varmasti nuoret ovat kiinnostuneita politiikasta ja se on erittäin hyvä asia. Nuorisovaaleista on pitkä matka siihen, kun taustalla on vaikea-asteista masennusta ja kiertää maailmalla isoissa kongresseissa puhumassa hysteerisesti. Olen sitä mieltä, että se ei ole lasten paikka. Siinä stressaantuu väkisin ja sairaus voi puhjeta uudelleen tai pahentua.
Kyselit eri ryhmittymistä ja koomapotilaat ja vauvat ovat eräitä ryhmiä. Mielestäni näissä asioissa tulee olla rajansa.
 
En aivan ymmärrä vertausta tiedemieheen. Mitä ei-tieteellistä siinä on, että kyseinen lapsi ei ole toistaiseksi jatkanut opintojaan, jos tämä tapahtuu hänen omasta tahdostaan?
Esimerkiksi se, ettei Greta ole tiedemies, eikä opintojen lopettaminen tuon ikäisenä ole kovin tieteellistä, ja ulostulot ovat lähinnä kehäpäätelmiä ja hysteeristä tunteiden lietsontaa. Mitä tieteellistä lisäarvoa Greta on tuottanut? Montako vertausarvioitua tutkimusta? Case Greta perustuu käytännössä suurimmalti osin muuhun kuin tieteeseen.
 
Eihän sitä lasta nyt kukaan ole miksikään tiedeihmiseksi väittänytkään. Se on aktivisti, joka on kehoittanut kuuntelemaan tiedeyhteisöä.
 
Lasse Lehtisen kolumni: Ilmasto on uusi uskonto

Tulee väistämättä mieleen että Greta nyt vähän alleviivaa sitä että ilmastonmuutosaate muistuttaa tällä hetkellä osittain uskontoa.

Uskonto tarvitsee luonnollisesti papin/profeetan. Greta sopii vähän turhan hyvin tähän kuvioon.
Khyllä: Greta Thunberg är en profet i vår tid

kyrkanstidning.se sanoi:
Vi vill hävda att Sverige har en profet som är verksam – just nu. Hon heter Greta Thunberg och är fullt jämförbar med bibelns profeter.
jessefacepalm.png
 
Eihän sitä lasta nyt kukaan ole miksikään tiedeihmiseksi väittänytkään. Se on aktivisti, joka on kehoittanut kuuntelemaan tiedeyhteisöä.
Aivan, mutta ihmettelen sitä, kun Gretaa kehutaan kun hän ylistää tiedettä ja muutoinkin ilmastoaktivistit esiintyvät tieteen ystävinä, niin onhan se perin kummallista, että keulakuvaksi on valittu lapsi, joka on lopettanut koulunkäynnin.
 
Trump uskoo jonkintasoiseen ihmisen aiheuttamaan lämmitysvaikutukseen.
Onko vastauksesi siis denialisti = uskoo ihmisen aiheuttamaan muutokseen mutta ei usko 100% IPCC shittiä?
Ei ole vastaukseni. Trump kielsi vielä vuosi sitten ilmastonmuutoksen, saa nähdä kuinka pitkälle hän kääntyy.

Ilmastodenialisti kieltää ihmisen aiheuttaman merkittävän ilmastomuutoksen tunnepitoisesti.
Tarkkaan harkittu veto nostaa vammainen lapsi keulakuvaksi koska vaikea kenenkään on kritisoida... niin, vammaista lasta.
Ei todellakaan ole vaikeaa, sitähän käytetään lyömäaseena.
Aivan, mutta ihmettelen sitä, kun Gretaa kehutaan kun hän ylistää tiedettä ja muutoinkin ilmastoaktivistit esiintyvät tieteen ystävinä, niin onhan se perin kummallista, että keulakuvaksi on valittu lapsi, joka on lopettanut koulunkäynnin.
Koulunkäynnin, ei oppimista. Hän yhä opiskelee ja tekee koulutehtäviä (vai joko hän valmistui?). Lisäksi hän on tiedemyönteinen.
 
Onko Assburger Greta & co. menossa levittämään gospeliaan myös Intiaan ja Kiinaan, vai onko tämä vain tällainen white countries only exclusive tour? Lisäksi, kovasti ollaan uuden oppimisen, tieteen ja tiedeyhteisön kuuntelun kannalla, mutta tätä ajetaan koululakkoilun kautta? Oi messias Greta, miksi näin ristiriitainen message?
 
Aivan, mutta ihmettelen sitä, kun Gretaa kehutaan kun hän ylistää tiedettä ja muutoinkin ilmastoaktivistit esiintyvät tieteen ystävinä, niin onhan se perin kummallista, että keulakuvaksi on valittu lapsi, joka on lopettanut koulunkäynnin.
Nyt en oikein pysy perässä. Miten se tieteen puolesta puhuminen on ristiriidassa minkään kanssa? Kai se nyt koulunsa aikoo loppuun käydä kuitenkin. Välivuotta pitää googlen tietojen mukaan.
Sori mutta alkaa olemaan aika ohutta argumentointia.
 
Ainakin kotimaisen median lellikistä on selvästi kyse, jos katsoo niiden otsikoiden ja analyysien määrää mitä hänestä viime aikoinakin on täällä kirjoitettu kaikkine Martin Luther King vertauksineen ynnä muineen. Yhdysvalloissa sen sijaan tulikin jo vähän enemmän arvostelua ja sekös kotimaisia toimittajia ja muita ilmastohysteerikkoja nyt kovasti kauhistuttaa ja suututtaa.
 
Onko Assburger Greta & co. menossa levittämään gospeliaan myös Intiaan ja Kiinaan, vai onko tämä vain tällainen white countries only exclusive tour? Lisäksi, kovasti ollaan uuden oppimisen, tieteen ja tiedeyhteisön kuuntelun kannalla, mutta tätä ajetaan koululakkoilun kautta? Oi messias Greta, miksi näin ristiriitainen message?

Ilmeisesti ainakin YK:ssa teki valituksen viidestä maasta mutta jostain syystä ei maininnut Kiinasta mitään.

United Nations Climate Action Summit: Greta Thunberg and 15 other children filed a complaint against five countries over the climate crisis - CNN

Greta Thunberg & Allies File Climate Complaint Against 5 Countries (Not China)
 
Ilmastodenialisti kieltää ihmisen aiheuttaman merkittävän ilmastomuutoksen tunnepitoisesti.
Nytkö se on jo "merkittävän määrän", kohta ilmastodenialisti on varmaan henkilö joka ei ole 100% mukana hysteriassa... Kyllä on heiluva käyrä "ilmastodenialistilla".

edit: monikaan (kukaan?) täällä tuskin on sitä mieltä, etteikö ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos olisi todellista
 
Nyt en oikein pysy perässä. Miten se tieteen puolesta puhuminen on ristiriidassa minkään kanssa? Kai se nyt koulunsa aikoo loppuun käydä kuitenkin. Välivuotta pitää googlen tietojen mukaan.
Sori mutta alkaa olemaan aika ohutta argumentointia.
Jos tiedettä hehkutetaan ja ollaan tieteen ystäviä, ei varmastikaan paras keulahahmo ole vakavaa masennusta sairastava tai sairastanut lapsi, joka ei varmastikaan ymmärrä kaikista parhaiten ilmastonmuutosta ja siihen liittyvää tiedettä. Ja kun puheet ovat lähinnä kehäpäätelmää ja hysteriistä itkunsekaista tunteisiin vetoamista, niin se ei vaikuta kovin tieteelliseltä. Tästä tulee ristiriita.
 
Ja syyhän lukee siellä, Kiina ei ollut mukana kyseisessä lasten oikeuksien julistusta vuonna 1989 (koska oli kusinen kommunistinen kehitysmaa eikä maailmanpolitiikan eturivissä operoiva suurvalta niin kuin nykyään), joten lapset eivät voi vaatia sitä tilille julistuksen kunnioittamattomuudesta.

Jostain syystä päätit jättää tämän syyn arvoitukseksi.
 
Jos tiedettä hehkutetaan ja ollaan tieteen ystäviä, ei varmastikaan paras keulahahmo ole vakavaa masennusta sairastava tai sairastanut lapsi, joka ei varmastikaan ymmärrä kaikista parhaiten ilmastonmuutosta ja siihen liittyvää tiedettä.
...jonka takia se kohoittaakin kuuntelemaan tiedeyhteisöä. Ei sen käsityksellä tieteestä ole tässä mitään merkitystä.
Ja kun puheet ovat lähinnä kehäpäätelmää ja hysteriistä itkunsekaista tunteisiin vetoamista, niin se ei vaikuta kovin tieteelliseltä. Tästä tulee ristiriita.
Ei niiden ole ollut tarkoituskaan olla mitenkään tieteellisiä. Se Greta on edelleen aktivisti.
Aivan hakemalla haettua ristiriitaa...
 
Onko Assburger Greta & co. menossa levittämään gospeliaan myös Intiaan ja Kiinaan, vai onko tämä vain tällainen white countries only exclusive tour? Lisäksi, kovasti ollaan uuden oppimisen, tieteen ja tiedeyhteisön kuuntelun kannalla, mutta tätä ajetaan koululakkoilun kautta? Oi messias Greta, miksi näin ristiriitainen message?
Olisiko jo nyt aika perehtyä mikä kokous siellä New Yorkissa oli ja ketkä siellä oli kuulemassa Gretan puhetta?
Paikallahan oli puhumassa mm. Intian pääministeri Narenda Modi. Kiinan edustajana oli Wang Yi, state councilor.
 
Edelleen täytyy korostaa sitä, kun länsimaissa on aina kritisoitu lasten käyttöä politiikan lyömäaseena, niin tässä tapauksessa se näyttäisi olevan ihan ok... Ei itketä pitkin palstoja, someja ja kolumneja kyseisestä asiasta.

Voi pyhä tekopyhyys ja kaksinaismoralismi.
 
Gretan voima on populismissa. Ilmastodenialistit ovat harrastaneet sitä pidempään. Varsinaiset tieteilijät tekevät työnsä hiljaisesti.

No ei todellakaan "denialistit". Koko tämä ilmastohössötys on puhdasta populismia. Joka ikisen ilmastokokouksen kohdalla on hirveä sirkus siitä, kuinka aika loppuu pian. Greenpeace vetää populistisia tempauksiaan kyltteineen päivineen. Ilmastolakkoja ja -mielenosoituksia järjestetään. USA:n kongressiin vaikutettiin ajoittamalla tilaisuus tilastollisesti kuumimmalle päivälle ja sammuttamalla edellisenä iltana ilmastointi. Pitääkö jatkaa luetteloa?

Greta on saanut ihmisiä mukaan älyttömästi, tuohon ei tiedemies pystyisi vaikka olisi miten hyvä työssään.

Yeah, ja jotenkin pidät hienona asiana että älytön määrä ihmisiä (ja ennen kaikkea lapsia!) on saatu nyt pelkäämään. Tai luottavaisiksi, että nyt vihdoinkin asialle tehdään jotain! Ja kun asiat jatkuvat kuten ennenkin, he vaipuvat vielä enemmän epätoivoon ja jopa heittäytyvät väkivaltaisiksi.

Lisäksi olen tehnyt huomion että Gretaa vastaan käydään hänen autisminsa takia (joku jo sekoitti sen FAS:iin). Normaalit ihmiset eivät katso hyvällä näitä neurologisesti erilaisia ihmisiä, olivat nämä normaalit oikealla tai vasemmalla. Toisaalta henkilökohtaisuudet ovat normaali tiedemaailman ulkopuolella, mikä tahansa syy riittää.

Gretan arpergen-syndromaan kiinnitetään enemmän huomiota siksi, kun pääsääntöisesti ihmiset pitävät lasten pelottelua alhaisena asiana ja vielä kertaluokkaa pahempana sairaiden, vammaisten tms. lasten hyväksikäyttöä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 807
Viestejä
4 539 699
Jäsenet
74 880
Uusin jäsen
krisek

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom