• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Greta Thunberg

Itselleni on varsin epäselvää, että miksi väitettyjen ilmastonmuutoksesta aiheutuvien haittojen vastustamisen kärkihenkilöksi on valittu muistaakseni vanhempiensa mukaan vakavasti mielisairas pakko-oireinen alaikäinen tyttö?
Eikö tämä ole lapsen hyväksikäyttöä poliittisiin tarkoitusperiin? Luulisi maailmasta löytyvän asiallinen asiantuntija, joka kertoisi näistä asioista objektiivisesti ilman itkuista hyökkäävää ja sekavaa puhetta, naamaa vääntelemättä. Koko hössötys kääntyy nähdäkseni itseään vastaan, kun ihmiset eivät jaksa tuollaista tunteisiin vetoavaa hysteriaa. Aivan kuten monille muille ilmiöille tuppaa käymään.
 
Mitä tarkoitat vakavasti mielisairaalla? Tunteisiin vetoavasta hysteriasta nyt on kokemusta suomessakin ihan normaalien ihmisten toimesta.
Niin, siellähän Gretan pyyteetön isä vain hakee mahdollisimman näkyvää paikkaa kamerassa. Hajaantukaa, ei ole mitään ihmeellistä tai kummallista tässä käytöksessä.
Tuo vaikuttaa ylitulkinnalta
 
Mitähän tälle oikein tapahtui?

Lumi Perttula, 10, vahtii perheensä ilmastosyntejä ja vetoaa kaupan ilmoitustaululla koko Kruununhakaan: ”Me kirjaimellisesti tuhotaan maapallomme”

Ilmiselvä yritys saada Suomeen oma Greta mutta ei tainnut onnistua. Mahtaa äitiä harmittaa. No hyvä näin kun onhan tuossa yhdessä ruotsalaisessakin kestämistä.
Varmaan yhä mukana, ehkä vanhemmat eivät halunneet julkisuutta enempää ja nyt Gretan taustajoukoissa miljoonien muiden mukana.
 
Onko Greta Thunberg nykyajan Martin Luther King? – Professori arvioi, miten Thunbergin puhe YK:n ilmastohuippukokouksessa onnistui

Onko Greta sattumalta puhe-esiintymisen ammattilainen tai luonnonlahjakkuus kun puheessa on ammattilaisen mukaan laskelmoidut tauot ja käytetty aivan suunnitellusti toistoa ja puhe muutenkin suunniteltu hyvin, vai onko kenties pientä masinointia taustalla? :rolleyes:
Onko hän nyt autistinen pakko-oireinen pieni lapsi vai mestaripuhuja joka osaa kuunnella neuvoja?
 
Huomaat vain Gretan ilmeet Trumpia katsoessa, mutta videolta et näe mitään ihmeellistä. Vaikka sulle erikseen sanotaan, että joku hihhuli taka-alalla koittaa olla kamerassa kaiken aikaa.
Se on voinut siirtyä myös nähdäkseen itse jotakin.
 
Ei vaan että tuo puhe on jonkin muun kirjoittama ja Gretaa on selvästi valmennettu tuon puheen pitämiseen ammattilaisten toimesta.
Noin se menee monella päättäjälläkin. Se ei tarkoitacettä sanoma ei olisi hänen. Etkä itse ottaisi valmennusta? Itse olen opiskellut esiintymistä ihan koulussa, en tosin paljoa. Isommat pomot käyvät sitten noita valmennuksia.
Viittaatko nyt ilmasto-ihmelapsen isään termillä "Se" vai mikä tää juttu oli?
Kyllä, en nyt korjaa hän sanaksi
 
Gretan lähestymistavan ongelma on että siitä tulee mieleen kylttejä kantavat lahkolaiset "loppu on lähellä" iskulauseineen.
Mandela ja Tutu puhuivat toivosta ja paremmasta ja sitä kautta saivat aikaan jotakin mitä pidettiin aikanaan mahdottomana.
On kovin vanhatestamentillista kehottaa pukeutumaan säkkiin ja ripottelemaan tuhkaa päälle.
Vielä huonommin toimii syyllistäminen ja anarkian lietsominen. Viimeinen ei ole yhtään sen vähempää tulella leikkimistä kuin rasismin lietsominen.
Asia on hyvä ja ajankohtainen, viesti ja sen tuoja vain väärät.
 
Mitä tarkoitat vakavasti mielisairaalla? Tunteisiin vetoavasta hysteriasta nyt on kokemusta suomessakin ihan normaalien ihmisten toimesta.

Tuo vaikuttaa ylitulkinnalta
Tässä tapauksessa muun muassa vaikea masennus, joka johti puhumattomuuteen, syömättömyyteen ja 10 kilon laihtumiseen. Siis 11-vuotiaan kohdalla. Ilmeisesti hän ei ole nyt ollut pitkään aikaan koulussakaan. Ei meillä ole hänen sairauskertomuksia, joten voidaan tehdä vain suuntaa antavia tulkintoja julkisuudesta saatujen tietojen pohjalta, mutta mielestäni niiden pohjalta ei voida puhua terveestä ihmisestä. On varsin hälyyttävää, että juuri hänet on alaikäisenä valittu johtohenkilöksi. Mielestäni moinen on todella kuvottavaa ja sairasta. Enkä tiedä sille mitään järkiperustetta, tosin en ole perehtynyt asiaan kovin syvällisesti.
 
Noin se menee monella päättäjälläkin. Se ei tarkoitacettä sanoma ei olisi hänen. Etkä itse ottaisi valmennusta? Itse olen opiskellut esiintymistä ihan koulussa, en tosin paljoa. Isommat pomot käyvät sitten noita valmennuksia.

Onko Gretan koko ura sitten ollut alusta asti samaan tapaan muiden suunnitelemaa ja masinoimaa?
 
Viittaatko nyt ilmasto-ihmelapsen isään termillä "Se" vai mikä tää juttu oli?

Luulisin että idea oli että on todennäköisempää että yritti esim. nähdä trumpin kun sattui kävelemään ohi kuin se että koittaisi satojen kameroiden keskellä onnistua olemaan kaikissa keskellä kuvaa ninjatyyliin. Mutta kaippa kaikki näkee sen mitä haluaa nähdä.
 
Onko Gretan koko ura sitten ollut alusta asti samaan tapaan muiden suunnitelemaa ja masinoimaa?

Meinaatko että joku ammattilainen on käynyt treenaamassa gretan kun vihervasemmisto on ensin yhteisellä päätöksellä valinnut juuri hänet menemään sinne jonnekkin kyltin kanssa lakkoilemaan? Mutta kaippa kaikki uskoo sen mitä haluaa uskoa.
 
Miten niin vihervasemmisto yhteisellä päätöksellä jotain valinnut? Jos Gretan urassa on tällä hetkellä taustalla olevia ammattilaisia masinoimassa niin se luonnollisesti tarkoittaa että he ovat tulleet Gretan uralle mukaan jossain vaiheessa kesken Gretan uraa tai sitten olleet siinä alusta asti.

En pitäisi sitä mitenkään ihmeellisenä tai epäuskottavana jos joku Gretan taustamasinoijista olisi ollut tuossa uralla alusta asti ja ylipäätään antanutkin Gretalle idean että voisi "lakkoilla koulusta" josta sitten lähdettiin huomiota rakentamaan. Voi olla että koko maailman valokeilaan nosto on täysin suunniteltua tai sitten ei.
 
Sopivasti vanhemmilta ilmestyi kirja ja vähän piti myyntiä buustata. Pakko sanoa että nerokas juonikuvio ja onnistui hyvin. Olihan siellä se pr-mieskin joka tienasi mukavasti kun "löysi" Gretan. Ja pöljät hurraa kun perhe Thunberg marssii pankkiin.
 
Tämä ketju alkaa olla niin täynnä satusetien vähättelytarkoituksessa keksittyjä skenaarioita ketjun aiheesta että en ruvennut kaikkia lainaamaan erikseen, vaan niputin lennokkaimpia ketjusta löytyviä hieman tuossa yhteen. Mielenkiintoista sinänsä seurata mihin sfääreihin saadaan spekuloinnit nostettua. Oletettavasti jossain kohtaa kyllä tuon ikäinen jotain apua kaivata jos äkkiä päätyy puhumaan miljoonayleisölle, mutta monilta on jo mopo karannnut tässä gretasta kiihkoilussa :)

muoks: kohta varmaan nähdään jo joku kertomassa miten greta on soroksen palkkalistoilla tai vastaava reptiliaanijuttu, jotka oikeastaan menisi jo paremmin salaliittoketjuun.
 
Viimeksi muokattu:
Greta on muuten itse vastannut hyvin yksityiskohtaisesti aika moneen asiaan joka täälläkin selkeästi ihmisiä on mietityttänyt. Kertoo tässä pitkässä päivityksessään syynsä ja motiviinsa miksi on päätynyt toimimaan kuten toimii.
Eipä tuo selitys kumonnut eikä edes käsitellyt millään tavalla aiemmin esittämääni kritiikkiä. Pidän koulusta lintsaamista edelleenkin sekä typeränä että haitallisena tapana protestoida.
 
En pitäisi sitä mitenkään ihmeellisenä tai epäuskottavana jos joku Gretan taustamasinoijista olisi ollut tuossa uralla alusta asti ja ylipäätään antanutkin Gretalle idean että voisi "lakkoilla koulusta" josta sitten lähdettiin huomiota rakentamaan. Voi olla että koko maailman valokeilaan nosto on täysin suunniteltua tai sitten ei.

Halla-ahokin on mitä ilmeisimmin saanut jonkinlaista esiintymiskoulutusta, koska ulosanti on parantunut vuosien varrella. En pitäisi sitä mitenkään ihmeellisenä tai epäuskottavana jos koko homma olisi ollut uran alusta alkaen pimeyden voimien masinoimaa :smoke:

Eipä tuo selitys kumonnut eikä edes käsitellyt millään tavalla aiemmin esittämääni kritiikkiä. Pidän koulusta lintsaamista edelleenkin sekä typeränä että haitallisena tapana protestoida.

No ainakin Greta sai koulunsa päätökseen loistavilla arvosanoilla. Paskaakos siellä istumaan, jos oppimäärä on hallussa muutenkin ja on tärkeämpääkin tekemistä.
 
Onkos tämä debunkattu?

George Soros behind Greta Thunberg | Nya Tider

kreta-1.jpg

Eli kyllä siellä nyt näyttäisi olleen ihan alusta asti taustamasinoija koulun pihalta lähtien mukana. Joku voi vielä kaivella pitääkö Neubauder - Soros kytkennät paikkansa jos asiaa kiinnostaa enemmän.

Luisa Neubauer - Wikipedia

"Luisa-Marie Neubauer (21 April 1996, Hamburg[1]) is a German climate activist. In Germany, she is one of the main organizers of the School strike for climate movement, inspired by Greta Thunberg.[2][3] She supports the implementation of Agenda 2030 in Germany and a climate policy that is compatible with the Paris Agreement. Neubauer is a member of Alliance 90/The Greens and the Green Youth.[4] She is involved in various organizations, including those for environmental protection, justice and against global poverty."

muoks: kohta varmaan nähdään jo joku kertomassa miten greta on soroksen palkkalistoilla tai vastaava reptiliaanijuttu, jotka oikeastaan menisi jo paremmin salaliittoketjuun.

Hieman ala-arvoista keskustelua tehdä tällainen muokkaus aikaisempaan postaukseen sen jälkeen kun soros kytkentä on tullut myöhemmin ilmi (Selvien todisteiden kera, mind you)
 
Viimeksi muokattu:
Mulla kävi mielessä, että onkohan noi lesboja... Neubauerin onneksi Ruotsissa on suojaikäraja 15v, joten Greta saattaa olla ihan laillista lihaa. :smoke: Tai siis lihankorviketta. Öö, laillista vegaania?
 
Yhtä todennäköisesti kuin että Hakkaraisella ja Halla-aholla on seksisuhde. Eli ei. Mistä sinä tuon vedit? Oletatko kaikkien paneskelevan toisiaan?
 
Ei vaan että tuo puhe on jonkin muun kirjoittama ja Gretaa on selvästi valmennettu tuon puheen pitämiseen ammattilaisten toimesta.

Itse kykenin katsomaan sitä jotain noin 30 sekuntia. Sinänsä olisi kiva vähän enemmän tietää mistä puhutaan, mutta ei vaan kykene, oli niin feikkiä ja ylinäyteltyä paskaa. Ehkä se lapsiin uppoaa, tai älyllisesti vajaisiin? Mutta tällaisessa teemassa kannattaisi varmaan koittaa valmentaa sitä puhumaan siten että vetoaa myös suht normaaleihin ihmisiin eikä vain äärivasemmistoon ja ilmastohihhulilapsiin.
 
Greta Thunberg, 16, herättää erityisesti yhdessä ihmisryhmässä raivoa – mutta vihan takana onkin pelko

Toimittaja miettii miksi Greta on saanut niin suuren vastareaktion ja miten hän on saanut aikuisilta miehiltä niin suuren vastareaktion.

Tuo loppuu sanoihin "Yksikään edellä mainituista fiiliksistä ei kuitenkaan ole hyväksyttävä syy panetella ja mitätöidä 16-vuotiasta. Eikä yhtään ketään muutakaan.

Aikuisten ihmisten pitää pystyä parempaan. Kuinka te kehtaatte."
Eikö aiemmin ole huomannut että suuri osa aikuisista on lapsen tasolla tunteissaan eikä heillä ole itsekontrollia. Uskooko hän yhä järkevän ja rationaalisen ihmisen myyttiin?
 
Jep jep. "Me naiset". :) TLDR, olisit lainannut oleelliset osat.

PS. voimia pitkään työpäivään, taas painat iltakymmeneen täällä?
"O'Connelin mukaan yksi syy on se, että ilmastonmuutos on suuri ja epämiellyttävä asia. Joillekin voi olla helpompaa nauraa viestintuojalle ja ummistaa silmänsä kuin hyväksyä kiistämätön totuus siitä, että Amazon palaa ja valtiot ovat vaarassa kadota, koska merenpinta nousee kovaa kauhtia.

Toinen syy on siinä, että Thunbergin vaatii muutoksia vallan ja talouden rakenteisiin. Joillekin se tarkoittaa väistämättä astumista alas norsunluutorneista.

Ja viimeisimpänä, eikä todellakaan vähäisimpänä syynä: Thunberg on loanheittäjille jotain ihan uutta, ja juuri se pelottaa heitä."
En tiedä mikä sinusta on oleellisin. Se että setämiehet ovat suurin vastustajaryhmä tuon mukaan? Sen sanoin muotoillen sen aikuiseksi miehiksi. Me naiset on paljon parempi lähde kuin magneettimedia ja co, ihan iltasanomiin verrattava.

Vietän täällä vähemmän kuin moni enkä laske tätä työksi. Saatko tästä palkkaa joltakin? Kenties yleisesti nettivaikuttamisesta taikka someilusta?
 
Mainittiinko taustalla oleva äärivasemmisto? Jos ei, niin eipä jaksa arvostaa. ;)

Sen haluan korjata, siltä varalta, että joku on saanut väärän kuvan, että luonnon ystävänä olen erittäin huolestunut luonnosta ja eläimistä, enkä useinkaan osaa pitää viisainta nisäkästä kovinkaan viisaana.:tdown: Luonto ja eläimet pärjäisivät täällä hyvin ilman meitä. Mutta tämä Gretan ilmastoteatteri ei auta asiaa yhtään.:tdown::tdown: Päinvastoin. Mutta ilmasto onkin tässä vain keppihevonen jolla Greta aikuisten ohjauksessa ratsastaa?
 
"O'Connelin mukaan yksi syy on se, että ilmastonmuutos on suuri ja epämiellyttävä asia. Joillekin voi olla helpompaa nauraa viestintuojalle ja ummistaa silmänsä kuin hyväksyä kiistämätön totuus siitä, että Amazon palaa ja valtiot ovat vaarassa kadota, koska merenpinta nousee kovaa kauhtia.

Toinen syy on siinä, että Thunbergin vaatii muutoksia vallan ja talouden rakenteisiin. Joillekin se tarkoittaa väistämättä astumista alas norsunluutorneista.

Ja viimeisimpänä, eikä todellakaan vähäisimpänä syynä: Thunberg on loanheittäjille jotain ihan uutta, ja juuri se pelottaa heitä."
En tiedä mikä sinusta on oleellisin. Se että setämiehet ovat suurin vastustajaryhmä tuon mukaan? Sen sanoin muotoillen sen aikuiseksi miehiksi. Me naiset on paljon parempi lähde kuin magneettimedia ja co, ihan iltasanomiin verrattava.

Vietän täällä vähemmän kuin moni enkä laske tätä työksi. Saatko tästä palkkaa joltakin? Kenties yleisesti nettivaikuttamisesta taikka someilusta?
Vuoden aikana yli 2200 viestiä ei mielestäni ole "vähän".

Mitä taas tulee Amazonin palamiseen niin sillä varmaan tarkoitat amazonin sademetsän kulottamista peltokäyttöön. Tätähän on tapahtunut jo vuosia.
Jos taas oikeasti pureudutaan siihen itse asiaan eli peltopintalan lisääntymiseen Brasiliassa niin onko sinulla joku vaihtoehtoinen elinkeino esittää näille viljelijöille?
 
Ylläpito on monesti sanonut että ilmastokeskustelu tulee eri ketjuun. Tämä ketju on Gretasta ja esimerkiksi miten setämiehet häneen suhtautuvat.
Mainittiinko taustalla oleva äärivasemmisto? Jos ei, niin eipä jaksa arvostaa. ;)
Hyvin valikoivaa lukua, luetaan vain omaa agendaa vahvistavat uutiset. Kai tuollakin tavalla pärjää.
 
Viimeksi muokattu:
Ylläpito on monesti sanonut että ilmastokeskustelu tulee eri ketjuun. Tämä ketju on Gretasta ja esimerkiksi miten setämiehet häneen suhtautuvat.

Hyvin valikoivaa lukua, luetaan vain omaa agendaa vahvistavat uutiset. Kai tuollakin tavalla pärjää.
Joo jatketaan siellä tuosta aiheesta. Innolla odotan mielekästä vastausta tuohon.

Ketä nämä "setämiehet" ovat joihin viittaat, sinä?
 
Niinkuin hyvin tiedät? ;)
En lue magneettimediaa, mutta luen esim. persujen juttuja. Luen siis persuista muutain kuin missä mainitaan äärioikeisto. Uskomatonta vai mitä?
Joo jatketaan siellä tuosta aiheesta. Innolla odotan mielekästä vastausta tuohon.

Ketä nämä "setämiehet" ovat joihin viittaat, sinä?
Etkö tosiaan tiedä setämiehen määritelmää? Ehkä tosiaan olen ollut täällä liian pitkään. Toisaalta artikkelissa käytetään sitä, joten se voitaneen laskea yleistiedoksi. Ilmastokeskustelussa olin aikoinaan, nyt ei kiinnosta mennä juttelemaan salaliittoteorioista yms. Siellä on kaikki moneen kertaan sanottuna. Varsinkin kun juuri mainitsit että olen täällä liian paljon ;)

Edit: Lisään vielä tuon setämieskohdan erikseen johon viittasin "Gretaan kohdistuneessa kritiikissä on ollut havaittavissa setämiehet dissaavat nuorta aktivistinaista -dynamiikkaa, mikä on erittäin valitettavaa, Pihkala totesi Ylelle.".
En usko hänen viitanneen juuri iobbs:n setämiehiin.
 
Viimeksi muokattu:
En lue magneettimediaa, mutta luen esim. persujen juttuja. Luen siis persuista muutain kuin missä mainitaan äärioikeisto. Uskomatonta vai mitä?
Ei välttämättä, nehän ovatkin laatumediaa, persujen jutut. Kunhan et lue kuin piru raamattua. ;)
 
Näistä Me Naiset- tason jutuista saisi myös aika hyvän bingon aikaiseksi, "setämiehet" on se trendikäs kohde kun hei, siinä on "mies" kaksi kertaa ja mehän vihataan valkoisia miehiä! Myös "pelko" toistuu näissä aina rasittavuuksiin asti, eli kun mitään oikeita argumentteja ei ole niin sanotaan että se vihan kohde "pelkää" jotain niin on luotu äärimmäinen argumentti koska eihän kukaan voi sitä varsinaisesti todistaa vääräksi. Ajattelu on samaa intellektuaalista tasoa kuin se Me Naiset- artikkeli jossa toimittaja testaa että itse asiassa 50 eurolla voi ihan helposti syödä viikossa (kunhan suurin osa ruoasta on poikaystävän tai työpaikan tarjoamaa tai löytyy ennestään ostettuna kuivakaapista/pakastimesta).
 
En lue magneettimediaa, mutta luen esim. persujen juttuja. Luen siis persuista muutain kuin missä mainitaan äärioikeisto. Uskomatonta vai mitä?

Etkö tosiaan tiedä setämiehen määritelmää? Ehkä tosiaan olen ollut täällä liian pitkään. Toisaalta artikkelissa käytetään sitä, joten se voitaneen laskea yleistiedoksi. Ilmastokeskustelussa olin aikoinaan, nyt ei kiinnosta mennä juttelemaan salaliittoteorioista yms. Siellä on kaikki moneen kertaan sanottuna. Varsinkin kun juuri mainitsit että olen täällä liian paljon ;)
Kysyin keihin täällä viittaat setämiehellä, en setämiehen määritelmää? Sanoit että heitä täällä on. Jos aiot leimata sinun kanssa eri mieltä olevat setämiehiksi niin omaa edes selkäranka ja kerro keneen viittaat.

Kumma juttu, että leimaat täysin asiallisen keskustelun sademetsän kulottamisesta salaliittokeskusteluksi. Sitten vielä teet klassisen ja kieltäydyt jatkamasta aloittamaasi keskustelua.
 
Sopivasti vanhemmilta ilmestyi kirja ja vähän piti myyntiä buustata. Pakko sanoa että nerokas juonikuvio ja onnistui hyvin. Olihan siellä se pr-mieskin joka tienasi mukavasti kun "löysi" Gretan. Ja pöljät hurraa kun perhe Thunberg marssii pankkiin.

Tarkoitat ilmeisesti Ingmar Rentzhogia jonka poliittinen ura oli viittä vaille loppu ennen kuin löysi keinon päästä takaisin.
 
Kysyin keihin täällä viittaat setämiehellä, en setämiehen määritelmää? Sanoit että heitä täällä on. Jos aiot leimata sinun kanssa eri mieltä olevat setämiehiksi niin omaa edes selkäranka ja kerro keneen viittaat.

Kumma juttu, että leimaat täysin asiallisen keskustelun sademetsän kulottamisesta salaliittokeskusteluksi. Sitten vielä teet klassisen ja kieltäydyt jatkamasta aloittamaasi keskustelua.
Olet tosiaan täällä sen verran vähän että et osaa sääntöjä. Kertomalla nimet rikkoisin sääntöä, joka kieltää palstalaisista keskustelun. Salaliittokeskustelua tuolla ketjussa oli silloin kun itse kävin siellä, nyt en ole ollut siellä vähään aikaan. Saat sieltä kuitenkin varmasti vastauksen joltakin. Tuo oli osa Gretaa koskevasta artikkelista ja vain siten liittyen siitä keskustellaan. Aiheena on Greta, ei sademetsät taikka ilmastonmuutos. Lähentelet jo keskustelun derailaamista.
 
PS. voimia pitkään työpäivään, taas painat iltakymmeneen täällä?
Vuoden aikana yli 2200 viestiä ei mielestäni ole "vähän".
Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta henkilökohtaisuudet ja täysin epäolennaisiin asioihin puuttuvat postaukset ovat ihan pyllystä. Naurettavaa yrittää alentaa toisen kommenttien/mielipiteiden tasoa sillä perusteella, että tämä on kirjoittanut foorumille enemmän kuin itse, tai elää erilaisella rytmillä jne. Minullakin on aika paljon postauksia ja niistä osa on kirjoitettu luoja paratkoon keskellä yötä, eli varmaan olen sitten myös vähemmän vakavasti otettava nolife-foorumilainen tms. :D

Jos olisin mode, niin viuhauttaisin huomautus/varoituspainiketta tuollaisista.

/Offotpic
 
Greta on järkyttynyt, kun joutui väistymään Trumpin tullessa huoneeseen turvamiehineen:

Greta Thunberg kohtaamisestaan Trumpin kanssa: ”Vartijat sanoivat, että minun pitää siirtyä syrjään”

Minut pysäytettiin, koska hän tuli yhtäkkiä sisään [huoneeseen]. Vartijat sanoivat, että minun pitää siirtyä syrjään. Mietin, mitä oikein tapahtuu, ja sitten hän ilmestyi. Olin järkyttynyt, Thunberg kertoo SVT:n Skavlan-keskusteluohjelmassa.
Kyllä nyt taas revitään kohua ja artikkeleita joka paikasta ja vaikka väkisin. Gretan järkytys on suorastaan käsinkosketeltavaa.

Itsehän olisin vain jumittanut väkisin edessä, kiertäköön moinen keikari turvamiehineen muuta kautta. :D
 
Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta henkilökohtaisuudet ja täysin epäolennaisiin asioihin puuttuvat postaukset ovat ihan pyllystä. Naurettavaa yrittää alentaa toisen kommenttien/mielipiteiden tasoa sillä perusteella, että tämä on kirjoittanut foorumille enemmän kuin itse, tai elää erilaisella rytmillä jne. Minullakin on aika paljon postauksia ja niistä osa on kirjoitettu luoja paratkoon keskellä yötä, eli varmaan olen sitten myös vähemmän vakavasti otettava nolife-foorumilainen tms. :D

Jos olisin mode, niin viuhauttaisin huomautus/varoituspainiketta tuollaisista.

/Offotpic
Offtopic:
Aivan mutta tässähän ei ollut kyse siitä viestimäärästä vaan siitä mitä edellinen kirjoittaja yritti sillä viestittää. Jos katsot mihin viestiin viittaisin niin se oli hänen oma viesti jossa hän viittaa omaan "vähäiseen" viestimääräänsä ja siihen, että muilla on enemmän ja siihen kuinka he ovat täten mahdollisesti palkattuja kirjoittelijoita. Tarkoutukseni oli siis osoittaa tämä päättelyketju epätodeksi.

Jos täällä jotain pitäisi varoittaa, niin se on kirjoittelijaa joka leimaa muut "setämiehiksi".
 
Greta on järkyttynyt, kun joutui väistymään Trumpin tullessa huoneeseen turvamiehineen:

Greta Thunberg kohtaamisestaan Trumpin kanssa: ”Vartijat sanoivat, että minun pitää siirtyä syrjään”

Kyllä nyt taas revitään kohua ja artikkeleita joka paikasta ja vaikka väkisin. Gretan järkytys on suorastaan käsinkosketeltavaa.

Itsehän olisin vain jumittanut väkisin edessä, kiertäköön moinen keikari turvamiehineen muuta kautta. :D
En ymmärrä mitä tarkoitat. Greta itsehän sanoi olleensä järkyttynyt. Mikä saa ihmisen järkyttymään kun turvamies käskee antamaan tilaa presidentille? Normaalille ihmiselle ei luulisi olevan ongelma.
 
Offtopic:
Aivan mutta tässähän ei ollut kyse siitä viestimäärästä vaan siitä mitä edellinen kirjoittaja yritti sillä viestittää. Jos katsot mihin viestiin viittaisin niin se oli hänen oma viesti jossa hän viittaa omaan "vähäiseen" viestimääräänsä ja siihen, että muilla on enemmän ja siihen kuinka he ovat täten mahdollisesti palkattuja kirjoittelijoita. Tarkoutukseni oli siis osoittaa tämä päättelyketju epätodeksi.

Jos täällä jotain pitäisi varoittaa, niin se on kirjoittelijaa joka leimaa muut "setämiehiksi".
Me naiset viittasi setämiehiin, lisäsin tuonen ylös editin perään kohdan. Tuo palkattu kohta tuli vasta noiden kommenttiesi jälkeen, kun viittasit minun pitkään työpäivään palstalla (korjaus, tuo olikin toinen käyttäjä). Samoin sanoin olevani täällä vähän (en viestien määrästä) vasta kun olit maininnut minun olevan täällä paljon. Syy-seuraus suhde on eri kuin kuvailit. Mutta tämä riittänee minusta.
 
Viimeksi muokattu:
Me naiset viittasi setämiehiin, lisäsin tuonen ylös editin perään kohdan. Tuo palkattu kohta tuli vasta noiden kommenttiesi jälkeen, kun viittasit minun pitkään työpäivään palstalla. Samoin sanoin olevani täällä vähän (en viestien määrästä) vasta kun olit maininnut minun olevan täällä paljon. Syy-seuraus suhde on eri kuin kuvailit. Mutta tämä riittänee minusta.
Sekoitat nyt minut johonkin toiseen kirjoittelijaan. En ole kirjoittanut mistään pitkästä työpäivästä tai siitä, että vietät täällä paljon aikaa.

Mitä taas tulee setämiehiin, juurihan kirjoitit "Olet tosiaan täällä sen verran vähän että et osaa sääntöjä. Kertomalla nimet rikkoisin sääntöä, joka kieltää palstalaisista keskustelun." Tämä mielestäni kertoo selkeästi, että viittaat tällä toisiin kirjoittajiin.

Yritän vain viestittää, että tuollainen vihjaileva nimittely ei ole asiallista käytöstä.
 
Viimeksi muokattu:
En ymmärrä mitä tarkoitat. Greta itsehän sanoi olleensä järkyttynyt. Mikä saa ihmisen järkyttymään kun turvamies käskee antamaan tilaa presidentille? Normaalille ihmiselle ei luulisi olevan ongelma.
Lähietäisyys yhden maailman vaikutusvaltaisimman kanssa ja erityisesti hänen turvamiehiinsä? Järkyttyneestä on iso matka siihen että kyseessä olisi ongelma. Eikä edes erikoinen maininta, jos ajatellaan mistä kaikesta ihmiset sanovat järkyttyneensä. Erityisesti teinit.

Sekoitat nut minut johonkin toiseen kirjoittelijaan. En ole kirjoittanut mistään pitkästä työpäivästä.
Totta, se olikin neko jolle vastasin. Sinä tulit siihen sen jälkeen, pitäisi kiinnittää enemmän huomiota nimimerkkeihin. Pyydän anteeksi.
 
Greta Thunberg, 16, herättää erityisesti yhdessä ihmisryhmässä raivoa – mutta vihan takana onkin pelko

Toimittaja miettii miksi Greta on saanut niin suuren vastareaktion ja miten hän on saanut aikuisilta miehiltä niin suuren vastareaktion.

Tuo loppuu sanoihin "Yksikään edellä mainituista fiiliksistä ei kuitenkaan ole hyväksyttävä syy panetella ja mitätöidä 16-vuotiasta. Eikä yhtään ketään muutakaan.

Aikuisten ihmisten pitää pystyä parempaan. Kuinka te kehtaatte."
Eikö aiemmin ole huomannut että suuri osa aikuisista on lapsen tasolla tunteissaan eikä heillä ole itsekontrollia. Uskooko hän yhä järkevän ja rationaalisen ihmisen myyttiin?

"O'Connelin mukaan yksi syy on se, että ilmastonmuutos on suuri ja epämiellyttävä asia. Joillekin voi olla helpompaa nauraa viestintuojalle ja ummistaa silmänsä kuin hyväksyä kiistämätön totuus siitä, että Amazon palaa ja valtiot ovat vaarassa kadota, koska merenpinta nousee kovaa kauhtia.

Toinen syy on siinä, että Thunbergin vaatii muutoksia vallan ja talouden rakenteisiin. Joillekin se tarkoittaa väistämättä astumista alas norsunluutorneista.

Ja viimeisimpänä, eikä todellakaan vähäisimpänä syynä: Thunberg on loanheittäjille jotain ihan uutta, ja juuri se pelottaa heitä."
En tiedä mikä sinusta on oleellisin. Se että setämiehet ovat suurin vastustajaryhmä tuon mukaan? Sen sanoin muotoillen sen aikuiseksi miehiksi. Me naiset on paljon parempi lähde kuin magneettimedia ja co, ihan iltasanomiin verrattava.

Taattua Me Naiset tasoista uutisointia. Jos joku ajattelee asiaa järjellä ja toteaa olevansa perustellusti skeptinen kaiken hysteerisen vouhottamisen keskellä, tekevät tyhmät toimittajat johtopäätöksen, että ihminen pelkää ja vihaa ilmastonmuutoksen vastustamista. Samaa soopaa monissa maahanmuuttoon liittyvissä artikkeleissakin. Artikkelin argumentit ovat löysääkin löysempiä. Tuskinpa kukaan vaikutusvaltainen tulee alas mahdollisesta tornistansa pelkästään sen vuoksi, jos mielisairas lapsi vaatii muutoksia valtaan ja talouteen. Thunberg voi olla jotain uutta, mutta ei siitä seuraa, että se olisi jotenkin pelottavaa. Pelottavaa voi olla se, jos mielisairasta lasta käytetään hyväksi.

Ilmastonmuutos on niin laaja asia, ettei tiedemiehetkään ole yhtämielisiä yksilöidyistä syitä ja niiden osuuksista, saati että ennustukset pitäisivät paikkaansa. Kaikki ilmastomallit ovat osuneet tähän asti harhaan. Jos asiaan suhtautuu järjellä ja skeptisyydellä, ei siitä seuraa että ummistaisi silmänsä tai ei hyväksyisi mitään kiistämättömiä totuuksia. Toimittaja tietysti vetää mutkia suoraksi kun ei muuhunkaan kykene. Tuntuu siltä, että toimittajalla on jokin fiksautuminen pelkoon. Joko ollaan täysin asian puolesta tai täysin vastaan, ja vastustajat leimataan pelkääjiksi.

Se on totta, että monet aikuiset ovat lapsen tasolla ja heihin tuollainen tunnepitoinen hömppä uppoaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 807
Viestejä
4 539 709
Jäsenet
74 880
Uusin jäsen
krisek

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom