Gran Turismo 7 (03.22) PS4/5

Juu, sainkin sen sitten itsekin. Älytöntä toisaalta että nuo testit ei toisiinsa saman tasoisi, voi olla että jostain ekalla muuta ajatellen 0.5-1s alle kullan ja toisessa joutuu kauan hiomaan/hakemaan tuuria että pääsee alle.
 
Ekalla 30.107, tokalla seinään ja kolmannella 29.720 :psmoke:
TCS nollille kuten aina. Kisoissakin sitä voi säätää lennosta, joten kannattaa aloittaa autosta riippuen vaikka 3:sta ja pudottaa siitä alaspäin niin paljon kuin auto vaan pysyy lapasessa. Civikki ei puske niin paljoa kuin vois luulla, niin tuossa pätkässä sopivasti jarrua ja sitten hanaa loppuun asti.

 
Viimeksi muokattu:
Kaikki lisenssit ajettu kultaa, mukavaa puuhaa :giggle:

S-lisenssiä ei enää samalla tavalla jaksanut ajella, kun se on täysiä kierroksia, muita tuli paranneltua vähän. Ghostin, kun laittoi vielä menemään vähän edellä niin sitä jahtaamalla sitten aikaa paremmaksi.

Jotain noissa soraradoissa ja erityisesti siis hypyissä on pahasti vialla, kun auto ampuu milloin mihinkin suuntaan alastullessa. Toivottavasti korjataan pikaisesti.

 
Ainahan tuo ralli on turismoissu ollu sitä luokkaa että ois sekin aika voitu muuhun käyttää
 
Voittaako kukaan noista arpajaisista koskaan mitään muuta kuin krediittejä? Vai onko minulla kaikkia todennäköisyyksiä uhmaavan paska tuuri?
suurimmaks osaks pienimmän määrän crediittejä, auton osia ja kerran jonku bemarin ratalelun
 
Mites pitkälle tässä voi pelata yhdellä autolla? Voiko aina vaan laittaa lisää palikkaa ja mennä kovemman luokan kisoihin vai tarviiko ostaa useampi auto? Viimeks pelannut varmaan gt4 ja sit toisiks uusinta forzaa missä piti kyllä ostaa usein uus auto.
 
Mites pitkälle tässä voi pelata yhdellä autolla? Voiko aina vaan laittaa lisää palikkaa ja mennä kovemman luokan kisoihin vai tarviiko ostaa useampi auto? Viimeks pelannut varmaan gt4 ja sit toisiks uusinta forzaa missä piti kyllä ostaa usein uus auto.
tuolta cafe tehtävistä tuntuu tulevan niin paljon autoja ettei oo tarvinnu ku alotusauto ostaa ja sit yhteen kisaan ostin yhden.
 
Ainahan tuo ralli on turismoissu ollu sitä luokkaa että ois sekin aika voitu muuhun käyttää
Juu niin on, mutta koskaan ei ole kyllä noin pahasti ollut fysiikat vinossa, että pomppii minne sattuu :cautious:

No rallinälkään on kuitenkin juuri pelattu Dirt Rally 2.0 ja WRC 10 niin nautitaan nyt Turismon rata-ajosta :cool:
 
Onpas tuo A4 Civicillä nyt itselle vaikea. Vedän taitojen äärirajalla ja silti jää rakoa kultaan.

Olin just tulossa kyselemään että onko muillakin ongelmia joidenkin lisenssien kanssa. Mm. tuota A4 sai kyllä hieroa tovin.

Huomannut monessa että ei millään saa kultaa jää pienestä kiinni. Sitten kun se kulta tulee niin on tyyliin 0.2 noepampi kun mitä vaaditaan. On se pienestä kiinni välillä että on merkittävästi nopeampi.
 
Täällä alkaa olemaan IA-lisenssit vähitellen kullalla. IA10 ja 8 vielä work in progress. Kyllähän tossa on välillä saanut sahata samaa testiä monia kymmeniä kertoja.. Trophyt myös 36/54 tällä hetkellä.

Saa nähdä jääkö S-lisenssit vaan haaveeksi vetää kullalla lävitse.
 
Hyvä kuulla, että muillakin on haasteita noiden lisenssien kanssa. Ennen pelin ostamista, katsoin YouTubesta jonkun pätkän, jossa kaveri sanoi, että kultaa tulee helposti paitsi vikassa testissä pitää kuulemma vähän yrittää. (Oli joku koko kierroksen pituinen tms.) :D
 
No just sitähän suuri osa odottaa joka ikisen pelin jälkeen seuraavaan, että olisi muutakin kuin se "ohita koko letka kolmessa kierroksessa (kleinbussilla)" ja kierrosaikojen hiominen. Oikeat single player kisat ei voi olla liian haastava toteutettava peliteknisesti.

Noihin jonotteluihin ei todellakaan kiinnosta palata kun ne on kerran läpi ajettu kultaan.

Suurin osa kisoista on tosiaan tuota "lähde jonon perältä ja ohita kaikki", mutta seasta löytyy muutama oikeakin kisa. Clubman Cup Plus kisoissa lähdetään tiivimmin ja suurimmassa osassa on seisaltaan lähdöt. Ei aika-ajoa, mutta pelaaja lähtee joukon keskeltä. Ainakin Tsukubassa ja High Speed Ringillä on tälläiset kisat. Näissä AI tarjoaa myös kunnon vastuksen. Itse ainakin joudun ihan tosissaan vääntää, jos nämä kisat haluaa voittaa. Toivottavasti vastaavia kisoja aukeaa pelin edetessä vielä lisää.
 
Kannattaa ehdottomasti kytkeä ajoavuista counter steering offille. Olin vääntänyt yli tunnin A-9 testiä tavoittellen kultaa, mutta nippanappa saanut siinä hopealle riittävän ajan, jääden vielä lähes puoli sekuntia kultapokaalista. Tuossa testissä pitää ajaa neulansilmämutkaan ja kiihdyttää siitä ulos, tuntui kuin öljytankkeria koittais kääntää.

Googletus kertoi että counter steering -> off = success. Niinhän tuo oli, sen pois kytkyn jälkeen eka veto niin oli enää alle kymmennys kultapokaalista, kolmas veto ja kolme sekunnin kymmenystä alle kultapokaalin.

Edit. Tämä padilla pelatessa.
 
Hyvä kuulla, että muillakin on haasteita noiden lisenssien kanssa. Ennen pelin ostamista, katsoin YouTubesta jonkun pätkän, jossa kaveri sanoi, että kultaa tulee helposti paitsi vikassa testissä pitää kuulemma vähän yrittää. (Oli joku koko kierroksen pituinen tms.) :D

Oliko SuperGT:n video? Muistaakseni mainitsi tuon. Tyyppi on pelannut työkseen GT Sportsia viimeiset 3 vuotta niin luulisi lisenssitkin vääntyvän helposti :D
 
Eihän se ole mitään ajamista, jos kone ajaa (=avut päällä) Koko homma alkaa sillä, kun kääntää kaikki turhakkeet pois. Lukkiutumattomia jarruja oli kieltämättä ikävä super lisenssiä ajaessa ja näillä taidoilla saa kultamitalit siellä unohtaa.

Dirt Rallyyn verrattuna tulee aika paljon "vaihtovirheitä" (siis pykälä ei mene sisään), kun kytkin ottaa paljon herkemmin kiinni. Säätöjä ei tuttuun gt-tyyliin ole, niin pitää yrittää säätää dirt rally vastaamaan tätä. Iloinen yllätys oli, että kytkintä ei tarvitse erikseen kutitella käyttöön kuten sportsissa. Siinä piti lähdössä pitää kytkin pohjassa tai muuten mennään semi-automaatilla.

1500 kilometriä on nyt kurvailtu ja olen ollut tyytyväinen. Koko PS4 elinkaaren ajan odotti turhaan oikeaa Gran Turismoa.
 
Lataa peli.
Avaa peli ja lataa lisää.
Lataus valmis ja kato pitkä video mitä ei voi skipata.
Voi vittu, että vituttaa tälläinen!!
Jos haluan katto jotain vitun animaatioo autoista niin menen youtubeen vaikka..
Arvosana pelille 0/5
Edit: Sitten jotain teksti larppausta.. -1/5
 
Viimeksi muokattu:
Lataus valmis ja kato pitkä video mitä ei voi skipata.
Voi vittu, että vituttaa tälläinen!!
Jos haluan katto jotain vitun animaatioo autoista niin menen youtubeen vaikka..

Noh noh, mitä muutakaan autopeliä pelaava voisi haluta tehdä kuin katsoa 9 min pitkää ei-skipattavaa videota ja ihastella sitä kautta automaailman astettaista kehittymistä? :)
 
B-lisenssi ajettu ja Sunday cupit. Mitään ei auennut?
Mitäs sit? Bugi vai evotanko nyt jotain?
 

GT Planetin arvio, videokin on 40min. Tosin varoitus puhuvasta päästä.
 
Oles nyt.
Hirvee valitus päällä. :rofl:
No minkäs teet?
Ai niin eihän täällä kritiikkiä voi antaa tietenkään, kun on kyseessä Ps5 jumalpeli.. :nb:

Itse ajaminen oikein maukasta ja hyvän näköistä, mutta kyllä tuo valikko touhu on ihan naurettavaa.
 
Ite ainakin nautin noista cafe tehtävistä.
Enempi harmittaa ku ne loppu jo
 
Mielestäni peli ohjaa varsin selvästi tekemään niitä kahvilan menu bookeja. Niiden kautta avataan uusia ratoja jne
No mitäpäs lottoat sellaisen sankarin kohdalla joka raivoissaan skippaa ne muutamat dialogit, jotka ohjaa pelin aloittamisessa (ja joiden lukemiseen menee alle minuutti). Sitten raivopäissään suorittaa kaikkea ajattelamatta sekuntiakaan ja ihmettelee kun mitään ei tapahdu (eikä kiinnitä huomiota niihin mystisiin oransseihin huomiomerkkeihin valikoissa). :smoke:
 
Piti itsekin hankkia kun PS5:lle on niin kovin vähän pelejä.

Ei ole Gran Turismoa tullut paljoa ajeltua sitten ykkösen jälkeen niin kyllähän tuo ihan viihdyttävältä tuntuu. Fysiikat on mielestäni riittävät, virittelypelit sitten erikseen. Itse tosin olen aina pitänyt enemmän noista need for speedeistä sun muista kuin tiukoista simulaatiosta. :D
 
No mitäpäs lottoat sellaisen sankarin kohdalla joka raivoissaan skippaa ne muutamat dialogit, jotka ohjaa pelin aloittamisessa (ja joiden lukemiseen menee alle minuutti). Sitten raivopäissään suorittaa kaikkea ajattelamatta sekuntiakaan ja ihmettelee kun mitään ei tapahdu (eikä kiinnitä huomiota niihin mystisiin oransseihin huomiomerkkeihin valikoissa). :smoke:
Mitäpä lottoat, kun tuli luettua kyllä, mutta eipä näkynyt tuota keltaista palluraa siinä cafen päällä.
Ja vaikka kävin siellä niin ei tapahtunut mitään?
Resetti koneelle ja takas niin ei silti mitään näkynyt keltaista palluraa, mutta sitten jatkui tuo upea dialogi.
 
No minkäs teet?
Ai niin eihän täällä kritiikkiä voi antaa tietenkään, kun on kyseessä Ps5 jumalpeli.. :nb:

Itse ajaminen oikein maukasta ja hyvän näköistä, mutta kyllä tuo valikko touhu on ihan naurettavaa.

Viesteistäsi saa sellaisen kuvan ettet ole koskaan GT-sarjaa pelannut ja niin sanotut normaalit GT-asiat saa raivon valtaan...

Mitenhän olisit selvinnyt GT4:sta kun valikkojen välillä piti katsoa latausruutua useita minuutteja :rofl2:
 
Jotain bugejahan tuolla on ilmennyt uutisista päätellen - itsellä toimi parin ensimmäisen autokolmikon ja ensimmäisen lisenssin ajan oikein.
 
Itseä jännitti gt2ssa kun meni autotalliin, niin saattoi peli jumittaa hieman naarmuisen levyn takia, eikä ollut vielä muistikorttia pleikkarissa. Luulen että tässä kyllä valikot ja kaikki toimii sata kertaa nopeammin, mitä silloin dvd+muistikortti eralla
 
Hyvin toimii näköjään..
Piti uudestaan mennä sinne pari kertaa niin sit vasta aukesi.
Voi jeesus mikä ”ajopeli”.. :facepalm:

Olisko joku verkko-ongelma ollut sinulla? GT7 juttelee koko ajan serverin kanssa. Olisiko sitten jäänyt jotenkin bitit matkanvarrelle ja ei toiminut? Minä en ole tuollaiseen ongelmaan törmännyt.
 
Olisko joku verkko-ongelma ollut sinulla? GT7 juttelee koko ajan serverin kanssa. Olisiko sitten jäänyt jotenkin bitit matkanvarrelle ja ei toiminut? Minä en ole tuollaiseen ongelmaan törmännyt.
No tuo selittäisi kyllä paljon.
On reititin eri paikassa ollut pari päivää ja on ongelmia ollut muissakin laitteissa.
 
Pelilaitteet/koneet aina piuhaan. Hyvä perusohje. Niin ja tv, useimmiten.

Ilmankos lataus kestikin tuntitolkulla. En mustanut koko asiaa kun tuli reititin siirretyä toiseen huoneeseen. Tässä väliaikaiskämpässä ei ole vielä RJ-45-pistokkeita niin pleikka jäi wifin varaan. Sen totesin jo aiemmin että ei ole paljoa parantunut nelosesta, vaan latausnopeudet wifin kautta ovat edelleen paljon hitaampia kuin piuhalla.

Noh, onneksi parin kuukauden päästä tilanne korjaantuu.
 
Verkkokaupasta tilattu Anniversary edition kolahti tänään postiin. En tiennytkään että posti kulkee nykyään myös sunnuntaina tänne susirajalle.

Ensimmäiset Music rallyt ajettu pää nytkyen. Ajettavuus vaikuttaa pädilläki oikein hyvältä! Paljon simumpaan suuntaan on menty kuin GT Sport. :tup:

On kyllä tyylikäs boksi:

IMG_20220306_163712__01.jpg
IMG_20220306_164000__01.jpg
 
Itse tykkään tästä slow burnista mitä peli tarjoaa, pääsee paljon kokeilemaan eri autoja ja tutustumaan eri malleihin. Toi cafe-homma ei kyllä täydellinen ole, olisi voitu paremmin hoitaa. Tykkään silti.

MUTTA, jos olisin Gran Turismoja ja muita ajopelejä jo aiemmin pelannut niin tämä pakotettu hitaus olisi tuskaista. Mielestäni pitäisi halukkaille olla mahdollisuus hyökätä suoraan oman lemppari auton / radan kimppuun. Saatika että moninpeli avautuu vasta parin tunnin pelaamisen jälkeen.

Cafe toimii videopelinä ja viihteenä mutta hidas edistys on kaukana ”The real driving simulator” - sloganista.
 
Toivottavasti tuo Cafe ei ole kauhian lyhyt se on mukavaa ajanvietettä ajella ja tutustua ratoihin. Hermojen lepuutusta noihin ajokorttien kultaukseen.. G29 toimii iha ok mutta pakkohan se fanatec tilata mahdollisimman pian.
 
Onhan tuolla kahvilatouhulla myös opetusmerkitys. Taitoja hierotaan pikku hiljaa kuntoon, kunnes pääsee kunon autojen puikkoihin. Driving simulator pitää ansaita, alussa vain treenataan.
 
Sitä aina välillä luulee, että on hyväkin kuski, mutta sitten kun pääsee Nurburgringille vetämään yhden kierroksen vähän vauhdikkaammalla autolla, niin turhat luulot karisee nopsaan ja sitä palaa nöyränä taas treenaamaan.
 
Voi olla että aika on pahasti kullannut muistot ja pelaaja kehittynyt mutta aikanaan GT3 lisensseissä pronssikin oli perkeleen vaikea nyt pronssin tuntuu saavan jos pysyy edes radalla.
 
Lisensseistä nyt pääsee läpi kyllä helposti. Kulta tekee joissakin (A-4 ja A-9 ainakin) tiukkaa. Vähän rutkuilla ajaminen on aika helppoa, mutta tehokkaammissa alkaa olla tekemistä. Jos auto lähtee irti, niin melko todennäköisesti on ympäri ja seinässä. Kokonaisuutena tuntuu vaikeammalta, kuin Sport.
 
Toivottavasti tuo Cafe ei ole kauhian lyhyt se on mukavaa ajanvietettä ajella ja tutustua ratoihin. Hermojen lepuutusta noihin ajokorttien kultaukseen.. G29 toimii iha ok mutta pakkohan se fanatec tilata mahdollisimman pian.
39 menua oli vaan. n. 30h näky olevan jossain arvio et niihin menee.
Tänään aamulla pyöri niitten jälkeen lopputekstit. nyt sit tahkotaan missioneita ja kisoja.
 
Pelilaitteet/koneet aina piuhaan. Hyvä perusohje. Niin ja tv, useimmiten.
Haluan korjata tästä epäkohdan televisioiden osalta, useimmiten wifin nopeus on moninkertainen verrattuna 100Mbps verkkokorttiin. Jo 2016 vuoden Samsung UE65JS9005 kättelee 270-400Mbps nopeudella vs 100Mbps verkkokortti. Sama juttu Philips 75PML9506, Wifi nopeus aina se 400Mbps. Eli useimmiten Wifillä pyörii 4k HDR matsku, mutta piuhalla ei.
 
Ei piuhaan liittämisessä ole latausnopeudesta kyse.Latausnopedella kun ei pelejä pelata eikä elokuvia katsota yhteen sen paremmin oli sitten nopeus 100 tai 400.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan muu huomannut outouksia haamun kanssa?

Jatkoin lisenssien grindamista ja haamu oli selvästi edellä, mutta silti sain 0.2s paremman ajan. Melko mysteeristä
 
Olitko laittanu haamun kulkemaan hiukan edeltä? Itsellä se menee sen 0.5 edellä.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
262 037
Viestejä
4 543 926
Jäsenet
74 915
Uusin jäsen
Diapolo10

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom