GlobalConnect (oli Onefiber) Valokuitu, tekniikka, kokemukset ja sopimusedoista

Täytynee perehtyä asiaan lainopillisen neuvojan kanssa.
Kun on käynyt vesivahinkoa jne, niin suosittelen kyllä vahvasti ottamaan siihen lainopilliseen yhteyttä asian tiimoilta, jos on tarkoitus hakea korvauksia. Kun sopimuksen tekee kaksi yritystä, niin saavat sopia aika vapaasti mitä tahansa, kunhan ei Suomen/EU-lakeja rikota. Eivät ole ihan yksinkertaisia asioita.
 
Voisi kuvitella että vakutuusyhtiö kaivellut sen vesivahingon osalta lopullista maksajaa.

Mutta onhan tuossa nippu muutakin parsittavaa, jos apu ja oikea lähestyminen varmaan auttaa.
 
Huomiona tuohon Globalin sopimukseen liittyen, että siinä GC sitoutuu toimittamaan yhteyden 24kk kuluessa sopimuksen allekirjoituksesta, mutta mikäli asiakas irtisanoo yhteyden voi joutua silti maksamaan sen 690€ (tms.) irtisanomismaksun vaikka tuo määräaika olisi kulunut umpeen.

Itse hoidin irtautumisen GC:n sopparista siten, että tuon 24kk jälkeen tein reklamaation, jossa annoin 1kk lisäaikaa korjata tilanne (eli saada yhteys toimintakuntoon). Kun eivät tuon lisäajan puitteissa saaneet yhteyttä järjestettyä niin suostuivat (omien sanojensa mukaan poikkeuksellisesti) purkamaan tilauksen ilman kustannuksia. Tuo lisäajan antaminen on nähdäkseni oleellista, sillä kuluttajansuojalain mukaan sopimuksen osapuolelle on annettava mahdollisuus korjata virheensä.

Toki kannattaa lukea se oma sopimus tarkasti läpi, näissä voi eroja myös olla riippuen allekirjoitusajankohdasta.

Edit: Kannattaa myös huomata, että kun tuo 24kk on kulunut täyteen niin on oikeutettu vaatimaan sitä laissa määrättyä 20€/vko viivästysmaksua palvelun toimittajalta. Tämä pätee ainakin, kun sekä kuidun asennustyö että kuituliittymä tilattu samalla sopimuksella ja samalta toimittajalta.
Mihin osoitteeseen lähetit reklamaatiosi?
 
Meillä saatiin 25.8. loputkin yhteydet toimimaan. Saavutimme tyydyttävän kompromissin myös hyvitysten osalta, eikä lakimiesapuun lopulta tarvinnut turvautua.
 
Meillä saatiin 25.8. loputkin yhteydet toimimaan. Saavutimme tyydyttävän kompromissin myös hyvitysten osalta, eikä lakimiesapuun lopulta tarvinnut turvautua.
Hyvä

Taisi olla alla lainattu tapaus.

Oliko tuo vesivahinko taputeltu jo aiemmin vakuutusyhtiöiden välillä ? Vai oliko sekin osa kompromissiä?

Mutta, se tärkein, joko toimitus, palvelu toimitettu kokonaan, eli kakkii asuntoihin ? vai onko luvattu myöhemmin, tai haudattu kokonaan ?

Tässä tosielämän kokemus Keski-Uudeltamaalta. Asian käsittely on kesken ja lopputulos vielä tuntematon.

Lyhyesti kertoen kahdesta rivitalokiinteistöstä koostuva asunto Oy:mme tilasi muutama vuosi sitten valokuituyhteuden silloiselta OneFiber-nimiseltä toimijalta. Nykyisin nimi on GlobalConnect. Nätisti sanottuna projekti meni pieleen kaikessa missä vain voi, vieläpä kun kaikissa vaiheissa oli eri alihankkijat eikä kukaan kantanut kokonaisvastuuta. Jos nyt tapaisin uudelleen henkilöt jotka kävivät myyntitapaamisessa aikoinaan, niin voisin kieltämättä antaa hieman kritiikkiä. Yksikään myyjän lupaus ei oikeastaan pitänyt paikkaansa.

Monien monien ongelmien (esim. alihankkijan aiheuttama vesivahinko yhdessä huoneistossa) jälkeen ”toimitus” tapahtui joulukuussa 2024. Kuitenkaan tänäkään päivänä yhteyttä ei ole saatu toimimaan osassa yhtiömme asuntoja. Asiakaspalveluun ja tekniseen tukeen on otettu yhteyttä ainakin 10 kertaa reilun puolen vuoden aikana. Aina sama juttu, luvataan selvittää asiaa ja palata. Olisko kerran soitettu minulle päin, muuten aina radiohiljaisuus kunnes taas itse otan yhteyttä. Mielestäni on ihan käsittämätöntä ettei edelleenkään löydy ketään, joka ottaisi tilanteesta edes jonkinlaista vastuuta. Viikko sitten tosin puhuin henkilön kanssa puhelinpalvelussa, joka vaikutti olevan aidosti pahoillaan ja lupasi viedä viestiä eteenpäin oman esihenkilönsä kautta. Mutta eipä ole kuulunut kuitenkaan mitään.

Eilen lähetin LinkedIn yksityisviestinä yhteydenottopyynnön GlobalConnect profiilille. Yllätyin kovasti kun alle tunti siitä minulle oikeasti soitti business manager joka lupasi hoitaa homman maaliin. Kiinnostaisi kuulla jos joukossa taloyhtiöasiakkaita, että minkälaisia korvausvaatimuksia olette esittäneet ja kuinka ne ovat menestyneet? Meillä sovittiin aikoinaan asennus 250€/asunto ja noin 30€/kk 250/250 netti. Yhtään laskua en toki ole vielä nähnyt ja hyvä niin.
 
Hyvä

Taisi olla alla lainattu tapaus.

Oliko tuo vesivahinko taputeltu jo aiemmin vakuutusyhtiöiden välillä ? Vai oliko sekin osa kompromissiä?

Mutta, se tärkein, joko toimitus, palvelu toimitettu kokonaan, eli kakkii asuntoihin ? vai onko luvattu myöhemmin, tai haudattu kokonaan ?
Vesivahinko on aikanaan jo hoidettu aliurakoitsijan vastuuvakuutuksen kautta.

Saatiin tosiaan kaikissa asunnoissa toimimaan yhteydet ja laskutus pitäisi seuraavaksi käynnistyä.
 
Yhteys ollut nyt poikki 4 tuntia Kouvostoliitossa. Saa nähä monta kuukautta menee...

EDIT:
11 syyskuu 2025, 15:26 EET/EEST

Kaapelivauriot on paikallistettu ja korjaukset ovat käynnissä.*

EDIT:
12.9 klo 18: EI TOIMI
 
Viimeksi muokattu:
Terve.. mulla global connectin valokuitu. Reitittimenä on TP-Link Archer AX55 Pro, ja ongelma on että kun TV ssä tulee tuon kautta langaton netti niin IPTV ei toimi, mutta jos jaan vaikka puhelimen netin niin sitten toimii.. missähän ongelma?
 
Syöttämällä kyseisen kyssärin ChatGPT:lle sai aivan fiksun oloisen vastauksen ja mahdollisen vinkin ongelman korjaukseen. Kokeile ihmeessä!
 
Aika mielenkiintoinen veto Telialta, yleensä nää suuremmat firmat eivät halua lähteä kirveelläkään toisen suuren verkkoon tarjoamaan kuluttajille palveluita.
Täytyy olla kannattava diili Telialle.
 
4G:n kautta nettisivut latautuu niin, että siinä vaiheessa, kun kuulee hiiren napin naksauksen niin sivu lävähtää auki myös silloin, kun tuo huonoin tulos bufferbloatissa (eli ruuhkaa, kun pingi nousee ja siirtonopeus laskee), kuidulla samassa testissä on sellainen 1-2 silmänräpäystä viivettä. Ei siis puhuta mistään yön ja päivän erosta mutta sellaisesta minkä huomaa kyllä normaalikäytössä ihan jatkuvasti.

Joo, ja huomasin tän saman myös kun GC oli polvillaan yhden päivän, ja jaoin kännykästä Telian 5G yhteyden kodin laitteille. Huomattavasti vikkelämmin avautui nettisivut. Mulla käytössä googlen DNS.

Jaa taas yksi joka tehnyt vastaavaa havaintoa. Foorumin asiantuntijat meinaa, että olisi omissa laitteissa (yleensä reitittimessä) syy tuollaiseen. Oletko kokeillut PC:tä suoraan kuitumuuntimeen, että onko silloin vikkelämpi? En ole itse viitsinyt tuota enkä manaajaa vielä kokeilla.

Viikko sitten aukesi 1,5v odottelun jälkeen kuituyhteys ja kyllä tässä gigaisen kuidun kanssa sellanen Tonnin seteli -ilme on ollut, kun 6v käytössä ollut 4G yhteys (150-200M) tuntui luotettavammalta ja nopeammalta kuin GC:n kuitu. Joten ei tässä mitään wow-efektiä ole tullut. Julkista ip:tä on pyydetty asiakaspalvelusta tilauksen yhteydessä ja sen jälkeen pariin kertaan, enkä nyt ole varma onko tuo käytössä vai ei. Testattu Asus RT-AX59U purkin läpi ja suoraan kuitupurkista. Ärsyttävin ongelma tuo nettisivujen latautuminen, ei lähde lataamaan ollenkaan tai sitten kuvat jäävät latautumatta, oli sitten puhelimen selain tai tietokoneella. Samantien kun pudottaa puhelimen mobiiliverkkoon, niin sivu aukeaa, joten vika ei ole siinäkään. Onko tuosta DNS:n määrittelyistä ollut apua, kun toiset neuvoo ne laittamaan ja toiset sanoo, ettei ole mitään apua. Naapuri valitellut taloyhtiössä, että Teams palsut pätkii, minkä kanssa ei ollut 5G:llä ongelmaa ja Yle Areena tökkii. Bufferbloat ja Speedtestejä (selaimella ja ohjelmalla) ajettu, muttei noistakaan saa oikein otetta varsinaiseen ongelmaan, kun tuntuu vaihtelevan kovin, välillä download on vain puolet upload nopeudesta jne.. Ubuntu tikun kanssa kokeilin sulkea pois Windowsin osuutta asiaan, ja tuokin näytti ok:lta. Ei varsinaisesti auta vaikka Ubuntulla toimisi, jos ei toimi reitittimen kautta jne.
 
Ihan selkeä vika kyseessä moinen, ei kuitu hidastele ja jätä kuvia lataamatta, saati pätki. Tee vikailmoitus.
 
Ihan selkeä vika kyseessä moinen, ei kuitu hidastele ja jätä kuvia lataamatta, saati pätki. Tee vikailmoitus.
Juu, asiakaspalvelusta saatiinkin jo ohjeet purkin resetointiin ja testailuihin tai speedtest jne. mutta milläs tuollaista nettisivujen tökkimistä mittaa ja todistaa. No laitetaan pyydetyt tiedot ja katotaan, en pidättäisi hengitystä ja odottaisi liikoja, kuten en koko tämän GC projektin osalta meidän taloyhtiössä.
 
Aika mielenkiintoinen veto Telialta, yleensä nää suuremmat firmat eivät halua lähteä kirveelläkään toisen suuren verkkoon tarjoamaan kuluttajille palveluita.
Täytyy olla kannattava diili Telialle.
Eikö Telia tarjoa globalin kuidussa liittymiä Ruotsissakin, joten oikeastaan aika odotettu liike että laajentavat tarjonnan Suomeenkin.
 
Viikko sitten aukesi 1,5v odottelun jälkeen kuituyhteys ja kyllä tässä gigaisen kuidun kanssa sellanen Tonnin seteli -ilme on ollut, kun 6v käytössä ollut 4G yhteys (150-200M) tuntui luotettavammalta ja nopeammalta kuin GC:n kuitu. Joten ei tässä mitään wow-efektiä ole tullut. Julkista ip:tä on pyydetty asiakaspalvelusta tilauksen yhteydessä ja sen jälkeen pariin kertaan, enkä nyt ole varma onko tuo käytössä vai ei. Testattu Asus RT-AX59U purkin läpi ja suoraan kuitupurkista. Ärsyttävin ongelma tuo nettisivujen latautuminen, ei lähde lataamaan ollenkaan tai sitten kuvat jäävät latautumatta, oli sitten puhelimen selain tai tietokoneella. Samantien kun pudottaa puhelimen mobiiliverkkoon, niin sivu aukeaa, joten vika ei ole siinäkään.
Tuo kuvien lataamattomuus on muistaakseni tunnettu ongelma tuon reittimen uudemmissa firmiksissä mutta mikäli sama homma suoraan kuitumuuntimesta, niin on siinä jotain häikkääkin. Mutta tosiaan itselläni ei ole tuota ongelmaa nettisivujen kanssa ettei lataisi kuvia tai sivuja mutta sen vaan edelleen huomaan, kun kuidussa on vika tai huoltotauko (yleensä pari kertaa ollut kuussa) ja käytän prepaid 100M 4G:tä varalla niin säpäkämmin latautuu sivut.

EDIT: https://bbs.io-tech.fi/threads/asus...ms-verkkolaitteet.15922/page-23#post-17170961
Tuossa esim. yksi liittyen AX59U ongelmiin ja lisää löytyy samaisesta ketjusta. Ilmeisesti ihan uusin firmis saattaisi auttaa tähän, mikäli et ole vielä kokeillut jo sitä.

Onko tuosta DNS:n määrittelyistä ollut apua, kun toiset neuvoo ne laittamaan ja toiset sanoo, ettei ole mitään apua. Naapuri valitellut taloyhtiössä, että Teams palsut pätkii, minkä kanssa ei ollut 5G:llä ongelmaa ja Yle Areena tökkii.
Ei ainakaan minulla ollut mitään vaikutusta DNS:llä. Tuon olen kyllä myös huomannut, että suoratoistojen valikoimaa selatessa ja vaikkapa Youtubessa tökkii tämä kuitu aika usein.

Bufferbloat ja Speedtestejä (selaimella ja ohjelmalla) ajettu, muttei noistakaan saa oikein otetta varsinaiseen ongelmaan, kun tuntuu vaihtelevan kovin, välillä download on vain puolet upload nopeudesta jne.. Ubuntu tikun kanssa kokeilin sulkea pois Windowsin osuutta asiaan, ja tuokin näytti ok:lta. Ei varsinaisesti auta vaikka Ubuntulla toimisi, jos ei toimi reitittimen kautta jne.
En itsekään saa noilla testeillä mitään ihmeempää esille. Se kyllä näkyy, että pingit on minimissäänkin 2-numeroisia ja bufferbloat antaa huonompaa tulosta kuin aikaisemmin olleella eri toimittajan kuidulla oli. Myös GC:n kuidulla saan täydellistä bufferbloat tulosta, jos ajan sen iCloud+ "VPN:n" kautta mutta en suoraan ajettuna kuten oli aikaisemmalla kuidulla. Yleensä tuo bufferbloat on johtunut oman reitittimen kyykkäyksestä mutta kai se sitten voi olla myös kotiverkon ulkopuolelta johtuvaakin, kun ihan samat vehkeet itselläni on edelleen käytössä ja liittymänopeus on about sama kuin ennenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Telia mukaan palveluoperaattoriksi.
Onko näkynyt missään milloin tuota on tilattavissa vai onko rajattu alueellisesti Suomessa? Ei ainakaan hinnastoa saa näkyville tuon osalta vielä.

Telia ostaa globalin? tai ainakin pienen osan. Outoa muuten että lähtevät
Toivottavasti. Tuo olisi kyllä mahtava juttu, jos näin kävisi. Olisin alun perinkin halunnut Telian kuidun mutta se olisi maksanut kymmeniä tuhansia vetää omaan osoitteeseen.
 
Tuo kuvien lataamattomuus on muistaakseni tunnettu ongelma tuon reittimen uudemmissa firmiksissä mutta mikäli sama homma suoraan kuitumuuntimesta, niin on siinä jotain häikkääkin. Mutta tosiaan itselläni ei ole tuota ongelmaa nettisivujen kanssa ettei lataisi kuvia tai sivuja mutta sen vaan edelleen huomaan, kun kuidussa on vika tai huoltotauko (yleensä pari kertaa ollut kuussa) ja käytän prepaid 100M 4G:tä varalla niin säpäkämmin latautuu sivut.

EDIT: https://bbs.io-tech.fi/threads/asus...ms-verkkolaitteet.15922/page-23#post-17170961
Tuossa esim. yksi liittyen AX59U ongelmiin ja lisää löytyy samaisesta ketjusta. Ilmeisesti ihan uusin firmis saattaisi auttaa tähän, mikäli et ole vielä kokeillut jo sitä.

Ei ainakaan minulla ollut mitään vaikutusta DNS:llä. Tuon olen kyllä myös huomannut, että suoratoistojen valikoimaa selatessa ja vaikkapa Youtubessa tökkii tämä kuitu aika usein.
Kiitti vinkeistä, uusin firmis oli ainakin tarjolla ainakin kun tsekkasin viikolla. Pitää testailla. Eilen huomasi itse myös uutena tuon Youtube ongelman Apple TV:n kautta, ettei ladannut kuvakkeita ollenkaan esikatselukuvakkeita Subsription osiossa.
Itsellä myös vanha 4G 200M failover yhteytenä vielä. Hölmistynyt olo kaiken kaikkiaan tämän "huippumodernin" kuidun kanssa, onneksi ei ollut kallis. Mahtaisi hatuttaa maksaa tuosta tuplahintaa vanhaan yhteyteen verrattuna.
Pitää jatkaa testejä.
 
Aika isoja eroja noissa NDS servuissa:

Koodi:
PING 8.8.8.8 (8.8.8.8): 56 data bytes
64 bytes from 8.8.8.8: seq=0 ttl=119 time=10.082 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=1 ttl=119 time=10.158 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=2 ttl=119 time=10.240 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=3 ttl=119 time=10.300 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=4 ttl=119 time=9.848 ms

--- 8.8.8.8 ping statistics ---
5 packets transmitted, 5 packets received, 0% packet loss
round-trip min/avg/max = 9.848/10.125/10.300 ms

Koodi:
PING 1.1.1.1 (1.1.1.1): 56 data bytes
64 bytes from 1.1.1.1: seq=0 ttl=60 time=4.279 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=1 ttl=60 time=4.749 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=2 ttl=60 time=3.814 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=3 ttl=60 time=4.339 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=4 ttl=60 time=3.909 ms

--- 1.1.1.1 ping statistics ---
5 packets transmitted, 5 packets received, 0% packet loss
round-trip min/avg/max = 3.814/4.218/4.749 ms

Koodi:
PING 9.9.9.9 (9.9.9.9): 56 data bytes
64 bytes from 9.9.9.9: seq=0 ttl=58 time=3.050 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=1 ttl=58 time=2.835 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=2 ttl=58 time=2.852 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=3 ttl=58 time=3.180 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=4 ttl=58 time=3.283 ms

--- 9.9.9.9 ping statistics ---
5 packets transmitted, 5 packets received, 0% packet loss
round-trip min/avg/max = 2.835/3.040/3.283 ms

Toi QUAD9 on selkeesti nopein tässä sijainnissa/verkossa.
 
Toi QUAD9 on selkeesti nopein tässä sijainnissa/verkossa.
Mun mielestä tuolla erolla ei ole mitään käytännön merkitystä. Ne käytettävät palvelut omine viiveineen kuitenkin sijaitsevat jossain ihan muualla kuin se DNS-serveri ja käyttökokemus lienee sama millä tahansa noista. Toki otos on pieni. Sillä olisi enemmän käytännön merkitystä, jos joku noista antaa välillä ei-oota. Mutta kuka noita jaksaa päivätolkulla pingailla.
 
Aika isoja eroja noissa NDS servuissa:

Koodi:
PING 8.8.8.8 (8.8.8.8): 56 data bytes
64 bytes from 8.8.8.8: seq=0 ttl=119 time=10.082 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=1 ttl=119 time=10.158 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=2 ttl=119 time=10.240 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=3 ttl=119 time=10.300 ms
64 bytes from 8.8.8.8: seq=4 ttl=119 time=9.848 ms

--- 8.8.8.8 ping statistics ---
5 packets transmitted, 5 packets received, 0% packet loss
round-trip min/avg/max = 9.848/10.125/10.300 ms

Koodi:
PING 1.1.1.1 (1.1.1.1): 56 data bytes
64 bytes from 1.1.1.1: seq=0 ttl=60 time=4.279 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=1 ttl=60 time=4.749 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=2 ttl=60 time=3.814 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=3 ttl=60 time=4.339 ms
64 bytes from 1.1.1.1: seq=4 ttl=60 time=3.909 ms

--- 1.1.1.1 ping statistics ---
5 packets transmitted, 5 packets received, 0% packet loss
round-trip min/avg/max = 3.814/4.218/4.749 ms

Koodi:
PING 9.9.9.9 (9.9.9.9): 56 data bytes
64 bytes from 9.9.9.9: seq=0 ttl=58 time=3.050 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=1 ttl=58 time=2.835 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=2 ttl=58 time=2.852 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=3 ttl=58 time=3.180 ms
64 bytes from 9.9.9.9: seq=4 ttl=58 time=3.283 ms

--- 9.9.9.9 ping statistics ---
5 packets transmitted, 5 packets received, 0% packet loss
round-trip min/avg/max = 2.835/3.040/3.283 ms

Toi QUAD9 on selkeesti nopein tässä sijainnissa/verkossa.
Tuo ei silti suoraan peilaudu siihen, että noista nopeimman valitsemalla netti alkaisi toimimaan jouhevammin. Olen kokeillut omassa liittymässä eri DNS:iä ja vaikka esim. joku 1.1.1.1 on parempi pingi kuin operaattorin omaan, niin netin toiminnassa ei pers tuntumalla ole mitään eroa. Kun taas testaamalla eri liittymää oman reittimen perässä, huomaan heti selvän eron.

DNS on käytännössä vain "puhelinluettelo", se sinun nettiyhteyden toimittaja edelleen hanskaa sen varsinaisen yhteyden kohteisiin. Toki joo, joku eri DNS voi ohjata joskus eri IP:llä samaan paikkaan tjsp. mutta onko ero mullistuttava, ei tunnu olevan mitä itse olen testaillut.
 
Itsellä myös vanha 4G 200M failover yhteytenä vielä. Hölmistynyt olo kaiken kaikkiaan tämän "huippumodernin" kuidun kanssa, onneksi ei ollut kallis. Mahtaisi hatuttaa maksaa tuosta tuplahintaa vanhaan yhteyteen verrattuna.
Onhan tuo tosiaan ironista, että tällä pääsee vain lähelle sitä mitä 4G:llä. Tarkoitan tuolla sellaista käytännön responsiivisuutta, esimerkiksi nettisurffaus ja joku suoratoiston/Youtuben selailu. Toki joku tiedoston lataus tulee usein ihan liittymänopeuden maksimin mukaisesti tällä, toisin kuin 4G:llä ei aina ole, varsinkaan nimellisesti nopeimmissa liittymissä.

Tässä voi olla eroja ja näin olen ollut lukevinani täältäkin siitä riippuen oletko tämän kuitutoimittajan oman runkoverkon sisällä vai et. Käsittääkseni niiden verkon sisällä olevilla on pingitkin yksinumeroisia parhaimmillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Viikko sitten aukesi 1,5v odottelun jälkeen kuituyhteys ja kyllä tässä gigaisen kuidun kanssa sellanen Tonnin seteli -ilme on ollut, kun 6v käytössä ollut 4G yhteys (150-200M) tuntui luotettavammalta ja nopeammalta kuin GC:n kuitu. Joten ei tässä mitään wow-efektiä ole tullut. Julkista ip:tä on pyydetty asiakaspalvelusta tilauksen yhteydessä ja sen jälkeen pariin kertaan, enkä nyt ole varma onko tuo käytössä vai ei. Testattu Asus RT-AX59U purkin läpi ja suoraan kuitupurkista. Ärsyttävin ongelma tuo nettisivujen latautuminen, ei lähde lataamaan ollenkaan tai sitten kuvat jäävät latautumatta, oli sitten puhelimen selain tai tietokoneella. Samantien kun pudottaa puhelimen mobiiliverkkoon, niin sivu aukeaa, joten vika ei ole siinäkään. Onko tuosta DNS:n määrittelyistä ollut apua, kun toiset neuvoo ne laittamaan ja toiset sanoo, ettei ole mitään apua. Naapuri valitellut taloyhtiössä, että Teams palsut pätkii, minkä kanssa ei ollut 5G:llä ongelmaa ja Yle Areena tökkii. Bufferbloat ja Speedtestejä (selaimella ja ohjelmalla) ajettu, muttei noistakaan saa oikein otetta varsinaiseen ongelmaan, kun tuntuu vaihtelevan kovin, välillä download on vain puolet upload nopeudesta jne.. Ubuntu tikun kanssa kokeilin sulkea pois Windowsin osuutta asiaan, ja tuokin näytti ok:lta. Ei varsinaisesti auta vaikka Ubuntulla toimisi, jos ei toimi reitittimen kautta jne.

Olikos palveluntarjoaja mikä? Ja missäpäin suomea?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
287 064
Viestejä
4 932 977
Jäsenet
79 284
Uusin jäsen
Reekeli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom