• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Feminismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Vesa Vierikko teki kyllä nyt perustavanlaatuisen virheen. Kyllä pitäisi olla jo oppinut tuohon ikään, että henkilön tai ryhmän X tekoja ei pidä koskaan mennä "puolustelemaan" sillä perusteella, että tekeehän ryhmä tai henkilö Y melkein samaa.
 
Tuossa iässä jo toivottavasti itse kukin uskaltaa sanoa mitä oikeasti on mieltä, eikä mitä parikymppiset, tynnyrissä eläneet some-naiset haluaa kuulla. Ja taitaa olla eläkkeellä, niin sitä suuremmalla syyllä.
 
Femakkoräppiä Tavastialla:
Ruotsalaisräppärin loppuunmyyty Tavastian-keikka meni pieleen – esiintyi vain 40 minuuttia osan yleisöstä seisoessa vielä jonossa: ”Rahat pois tyhmiltä”
Vihaiset feministit menee katsomaan paskan artistin paskaa keikkaa ja some-raivo repeää...ilmeisen intellektuellia porukkaa :kippis:

Siinä on ilmeisesti oikeasti Ruotsin kirkkain tähti.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Oma ruotti on ruosteessa, mutta kaipa tässä räpätään tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta :cigar2:
 
No kytkös feminismiin jäi kyllä nyt aika ohkaseksi. Kyllä muakin vituttais joku puolen tunnin narikkajono ja 40 minuutin setti, olkoonkin että osa ilmeisen myöhässä paikalla. Ja pitäis tietää, että Tavastian konsertit alkaa ihmisten aikaan kun niitä vuosia sitten (someraivon seurauksena?) siirrettiin kun jengiä vitutti arki-iltaisin 00.15 alkavat keikat.

Someraivoonhan ei tietty asiakaspalautetilanteissa tarttisi turvautua jos sinne soittamalla tulis muutakin kun "sorinyteivoimitään".
 
Esimerkiksi olemalla aiheetta hylkäämättä pääsykoetulosta jos nuori näyttelijän alku suostuu lähtemään viihdyttämään?

Jos ala on näin sairas, niin miksi kukaan edes haluaisi sinne? Eniten minua jaksaa jälleen kerran ihmettyttää kuinka kulttuuripiirit ovat täynnä vassarifeministejä, jopa miehet väittävät olevansa sellaisia ja sitten tuollaista tapahtuu kaikkien tietäessä sen, mutta kaikki ovat vain hiljaa. Sitten tekevät jotain vitun yhteiskunnallista kritiikkiä, kun voisivat ihan hyvin käsitellä oman alansa ilmiöitä.
 
No mitä tässä olis pitänyt sitten voida? Onko sekin nyt järjestäjän vika kun ihmiset on saamattomia?

Ei mutta jos artisti vetäisee setin kesken ennen tuollaista realistisesti odotettavaa puoliväliä niin kyllä pitäis pystyä jonkinlaiseen kompensaatioon. Vaikka syynä olis pahoinvointi.

Ja sellaista kompensaatiota pitäisi tarjota eikä niin, että sitä pitää oikeasti joukkovoimalla alkaa peräämään.
 
Jos ala on näin sairas, niin miksi kukaan edes haluaisi sinne? Eniten minua jaksaa jälleen kerran ihmettyttää kuinka kulttuuripiirit ovat täynnä vassarifeministejä, jopa miehet väittävät olevansa sellaisia ja sitten tuollaista tapahtuu kaikkien tietäessä sen, mutta kaikki ovat vain hiljaa. Sitten tekevät jotain vitun yhteiskunnallista kritiikkiä, kun voisivat ihan hyvin käsitellä oman alansa ilmiöitä.

Kaikilta aloilta löytyy mätäpaiseita. Mutta sellaisen puhkaisemiseksi tarvitaan kunnollinen/riittävä aineisto, joka Törhösen tapauksessa saatiin koottua vasta nyt. Ei henkilöä voi lähteä syyttelemään pelkkien kuulopuheiden ("kaikkihan sen tietää") tai toisen käden tietojen perusteella. Tuskin Törhönen kuitenkaan ahdisteli kaikkia naisopiskelijoita, joten ne ahdistelun kohteeksi joutuneet oli etsittävä. Harmillisen myöhään tuo nyt tietysti saatiin aikaan.
 
Ja mistä vitusta sitä nyt joku suunnilleen 18-vuotias ylioppilas tietää, että ala, jolle on haaveillut on "sairas" ja ettei sinne pitäisi edes haaveilla pääsystä? Mistä sitä pitäisi tietää, että just sillä omalla haavealalla odottaa joku pervo proffa siellä, jolla on sun tulevaisuuden avaimet kädessään?
 
Kaikilta aloilta löytyy mätäpaiseita. Mutta sellaisen puhkaisemiseksi tarvitaan kunnollinen/riittävä aineisto, joka Törhösen tapauksessa saatiin koottua vasta nyt. Ei henkilöä voi lähteä syyttelemään pelkkien kuulopuheiden ("kaikkihan sen tietää") tai toisen käden tietojen perusteella.

Tässä kyllä oli varmasti ihan kaikkien tiedossa, että Törhönen on nuoren lihan perään. Ja se oli ok. Eikös toi ole kulttuuripiireissä ihan normaalia, joten ihmetyttää, että miksi ne siitä nyt sitten itkevät.
 
Niin tiedätkö siis oikeasti asioiden olevan noin, vai luuletko vain?

Noi Törhösen caset ei sitä paitsi ole ihan tuoreita.
 
Niin tiedätkö siis oikeasti asioiden olevan noin, vai luuletko vain?

Noi Törhösen caset ei sitä paitsi ole ihan tuoreita.

Jos vaikka näyttelijää varoitetaan Lauri Törhösestä, niin eiköhän se ole alalla täysin tiedossa millainen Törhönen on.
 
Jos vaikka näyttelijää varoitetaan Lauri Törhösestä, niin eiköhän se ole alalla täysin tiedossa millainen Törhönen on.

Ajat muuttuvat. Ehkä 20-30 vuotta sitten tällaista ei olisi voinut nostaa esiin. En kuitenkaan väitä, etteikö hyssyttely olisi ja olisi ollut väärin.
 
Tässä kyllä oli varmasti ihan kaikkien tiedossa, että Törhönen on nuoren lihan perään. Ja se oli ok. Eikös toi ole kulttuuripiireissä ihan normaalia, joten ihmetyttää, että miksi ne siitä nyt sitten itkevät.

Ai lukiolaisten tiedossa, miten jossain yliopistossa joku proffa käyttäytyy? Kulttuuripiireissä normaalia? Mitäs vitun paskaa nyt taas? Kas kun ei persuissa normaalia kun sieltäkin noita iholle tulevia ja muita ehdottelijoita löytyy ihan eduskunnasta saakka...
 
Luonnolisesti tarkoitin tuossa alalla olevia, ihan päättäjistä alkaen. Ei noin avoin toiminta mikään salaisuus voi olla. Itse pidän näitä, jotka tulevat nyt väittämään etteivät tienneet, niinä kaikkein niljakkaimpina.
Muistin virkistämiseksi mainittakoon, että Suomen kulttuuripiirit ovat niin pienet, että kaikki tuntevat toisensa.
 
Nykyaikana on olemassa aika vitun paljon naisia, jotka ovat isompikokoisia kuin keskivertomies saati timmihkö mies kuten minä.

Välillä saa oikeasti olla varovainen noiden horjuvien valaiden kanssa. Ei se kivalta tunnu, kun 100 kilon ruho huojuu sun päälle. Hyvällä zägällä toiselta puolelta toinen samanlainen puristaa vastaan.
Ala käymään salilla timmi pikkumies:rofl:
 
Ala käymään salilla timmi pikkumies:rofl:
Mä en koskaan tule olemaan niin iso enkä haluakaan olla, että nauttisin siitä, kun 100-kiloiset ryhävalaat törmäilee minuun jossain ahtaalla tanssilattialla.

Ja tarkoitin, että se ei henkisesti tunnu kivalta kun ne törmäilee suhun. Ei siinä nyt yleensä mitään isoa fyysistä ongelmaa ole, mutta henkisesti vituttaa. :) Ja muutenkin näin suomalaisena arvostan omaa tilaa, enkä halua että kukaan törmäilee minuun, paitsi hyvännäköiset naiset saa törmäillä..
 
Formula 1 on lopettanut grid girlit kisoista, sama brittien darts-kisoissa. Koska femakot niin halusivat. :facepalm:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Feminismi on paskaa ja aiheuttaa pahaa kaikille, myöskin naisille. Naisilla ei saa oikeutta valita työtään, koska femakot niin haluavat, joten olkoot työttömiä. o_O
 
Ainakin ovat tästä asiasta rehellisiä...
 
Jos tarkkoja ollaan, niin enemmänhän tästä voi syyttää Formula 1:n johdossa olevia feministejä kuuntelevia lampaita kuin feministejä sinänsä...

Jos gridgirlit olisivat jatkaneet, niin olisiko siitä jotain ikävää seurannut? Muutama feministi olisi lopettanut sarjan seuraamisen, kun eivät kestä katsoa gridgirlejä? Miksi on taivuttu tällaisten vaatimusten edessä? Miksi ihmeessä?

Mitä seuraavaksi, kuljettajiin pitää soveltaa sukupuolikiintiöitä?
 
Tarkalleen ottaen eihän kukaan taivu vain muutaman feministin edessä, vaan siitä pelosta että poliittisesti korrektissa ympäristössä feministien aloittama paskamyrsky kasvaa kiusallisen suureksi. Seuraamukset voivat olla isoja kun esim. jokaisen kuluttajamiehen takana vaikuttava puoliso tai ystäväpiirin kuuluvat naiset käyttävät tietämättään valtaa närkästymällä, puhumattakaan suuremmista toimijoista. Sitä poliittinen korrektius lopulta on, toisten suututtamisen välttämistä ja oman imagon valheellista kiillotusta. Imago on kaikki kaikessa.
 
Minusta tuo kertoo siitä, että naiset eivät huomioi muita. Vaikkapa kerran yksi tyyppi, jolla oli jalka kipsattu, kertoi että kaikki miehet antavat hänelle tilaa mennä, kun huomaavat sen klenkkaavan kepeillä eteenpäin jalka kipsissä. Naiset eivät anna ellei niitä erikseen pyydä, että pääsisinkö tästä.

Tuossakin gaala-jutussa näkee selvästi kuinka se katsojasta oikeanpuoleinen antaa tilaa katsojasta oikeallapäin ja naisen olisi pitänyt antaa vastaavasti, mutta sepä siinä seisoa pönötti paikoillaan. Mies sentään yritti vähän vain nojata eteenpäin, nainen olisi kävellyt siihen mikin eteen ja törmäystä ei olisi tietenkään tapahtunut, koska mies olisi sen tilan antanut jo etukäteen.
 
Tää on ihan pelkkää laitojen välistä triggeröintiä. Suurin osa ei huomannut tuossa lähetyksessä mitään outoa eikä suurin osa piittaa noista miesfeministien ja muiden avautumisista pätkääkään.

Aika väsynyt puolustus olisi joltain F1-sarjalta someraivon pelko ellei sitten siellä tosissaan uskota, että valtaosa heidän katsojistaan on jonkun kolmosaallon feministin valtapiirissä. Olis joksus aika seistä ylpeänä toimintansa takana ja katsoa kortit mutta niin kauan kun kaikki pelkää paria äänekästä hullua netissä, tulee muille vaikutelma, että kusipäisyyden vastustaminen on joku itsemurha.
 
Olis joksus aika seistä ylpeänä toimintansa takana ja katsoa kortit mutta niin kauan kun kaikki pelkää paria äänekästä hullua netissä, tulee muille vaikutelma, että kusipäisyyden vastustaminen on joku itsemurha.
Silloin tällöin tulee niitä tapauksia, jossa näin käy: Protein world- mainokset Lontoossa herättivät feministien vihan, kun siinä oli timmi nainen bikineissä ja tekstinä: Are you beach body ready? Firma vastasi Twitterissä tuleen tyyliin: Grow up, Harriet. Ei antanut tuumaakaan periksi ja sai itse asiassa kovaa kannatusta asiakkailtaan ja uusia asiakkaita.
 
Niinpä. Noilla hulluilla ei ole minkään sortin enemmistöä, uskaltavatpahan vaan kohkata helvetin kovaa omilla nimillään ja naamoillaan. Suuri osa normaaleista itseään feministeinä pitäneistä on aikaa sitten ottanut noihin selvän eron. Kuvaavaa on, miten moni FB:n feministiryhmään kuuluva on todennut, ettei uskalla kirjoittaa siellä mitään koska pieleen menee ihan joka kerta.
 
Kuvaavaa on, miten moni FB:n feministiryhmään kuuluva on todennut, ettei uskalla kirjoittaa siellä mitään koska pieleen menee ihan joka kerta.

Noissa ryhmissä on aika tiukat säännöt keskustelulle. Kyllä niissä tietty järki on ja ymmärrän periaatteessa miksi sellaisia tarvitaan. Joitain piirteitä keskutelussa pidin kuitenkin naurettavina ja myös näytin sen, ja niinpä sain potkut eräästä feministiryhmästä :kahvi:
 
Viimeksi muokattu:

Etkä edes myönnä olleesi väärässä ja pyytänyt anteeksi kaikilta joita loukkasit. Sen sijaan tulet jonkun atk-foorumin ala-osiolle väittämään käytäntöjä naurettaviksi. Sinä olet siis osa patriarkkaalisia rakenteita ja feminismin vihollinen.
 
Sinänsä ihan mielenkiintoista kurkistaa tuollaiseen sielunmaisemaan, jossa jo kaikki arkipäiväisimmät asiatkin alkavat suodattumaan jonkin ideologian läpi. Tällaiset tulkinnat alkavat jo muistuttamaan vanhan liiton psykoanalyytikkojen höpinöitä, hekin näkivät piilotajuisia voimia ja seksuaalisuutta joka puolella. Omituisimmat tulkinnat olivat luonnollisesti kaikkein nerokkaimpia. Harmillisesti jäävät sitten ne oikeasti tärkeät asiat taka-alalle, kun hurahtaneet etsivät oppressiota jo lavalla sattuneesta yhteentörmäyksestäkin.
 
Jos on edes aikomus joskus avioitua aika viisaita sanoja

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Yli 2 minuutin videoiden postaaminen keskutelupalstalle ilman kunnon referointia on kyllä melkoinen nollapostaus...
Ei noita kukaan viitsi katsoa.

Veikkaan, että siellä sanotaan, että naisella ei saisi olla kovin montaa seksikumppania ja pitäisi osata kokata.
Siinä sanottiin ainakin, että naisen on turha käydä collegea koska ne on feministisiä aivopesupaikkoja eikä töissä kukaan arvosta jollei tee 80h viikkoa ja siten uhraa äityittä, joka on naisen tärkein tehtävä. Eli Yhdysvaltoihinkin erittäin väritetty näkökulma ja Suomeen lähes naurettava. Tai kyllähän noita perheen uhraavia uranaisia voi olla joitain kymmeniä Suomessakin

Edit. siis nimenomaan niin urautuneita naisia, etteivät ehdi perustaa perhettä vaikka haluja olisikin
 
Sinänsä ihan mielenkiintoista kurkistaa tuollaiseen sielunmaisemaan, jossa jo kaikki arkipäiväisimmät asiatkin alkavat suodattumaan jonkin ideologian läpi. Tällaiset tulkinnat alkavat jo muistuttamaan vanhan liiton psykoanalyytikkojen höpinöitä, hekin näkivät piilotajuisia voimia ja seksuaalisuutta joka puolella. Omituisimmat tulkinnat olivat luonnollisesti kaikkein nerokkaimpia. Harmillisesti jäävät sitten ne oikeasti tärkeät asiat taka-alalle, kun hurahtaneet etsivät oppressiota jo lavalla sattuneesta yhteentörmäyksestäkin.

Aika isolla prosentilla nämä häiriintyneet tuntuu olevat Hesarin "toimittajia".
 
+ ole laiha, älä opiskele ja ymmärrä, että kodinrakennus on tehtäväsi. Ko. kanava on näköjään jonkinlaiten kristilliskonservatiivisten rodunjalostajien äänitorvi.

Mustempaa paskaa kuin oletin :tup:

En jaksanut klikata, mutta esikatselukuvan perusteella ihan nainen itse selittämässä. Miten se nyt niin on, että kun nainen selittää feminististä paskaa, niin se täytyy ottaa tosissaan ja uskoa sen älyttömimmätkin teoriat, mutta jos nainen selittää jotain perinteistä skeidaa, niin se on aivopesty uhri?
 
Miten se nyt niin on, että kun nainen selittää feminististä paskaa, niin se täytyy ottaa tosissaan ja uskoa sen älyttömimmätkin teoriat, mutta jos nainen selittää jotain perinteistä skeidaa, niin se on aivopesty uhri?

Onko noin?

Lähinnä huomioni kiinnitti kanavan kommentit, joissa enemmän tai vähemmän sekoili aasialaisiin naisiin mieltyneet alt-right tollot ja heitä rotupettureiksi haukkuvat valkoisen ylivallan kannattajat. Mausteena pakollinen MGTOW-aspergerijengi.
 
Miksi listasit sen mukaan "kristilliskonservatiivisten rodunjalostajien" luetteloon..?

Ei vaan mä listasin sen jatkona tuohon hyvin alkaneeseen arvaukseen siitä, mitä siellä ehdotetaan. Totta kai hoikka nainen on nätimpi ja saa helpommin seuraa mutta silti tuo kanava on ihan skeidaa noin muuten.
 
Femakkojen ja epämiehien ansiosta F1 antoi potkut sadoille varikkotytöille ja tilalle tulee miehiä/poikia:
Nuoret kuljettajat korvaavat varikkotytöt formula ykkösten lähtösuoralla

Hyvin vedetty, Hermannit :D

Hermanneja tässä oli munaton F1-organisaatio joka antoi periksi ikävää negatiivista somepommitusta pelätessään, sellaisten ihmisten taholta, jotka ei Formulaa muutenkaan katselisi. Ainoa tapa osoittaa, miten vähän tuota jengiä lopulta on ja miten vähän niillä on voimaa (raha, valta, lukumäärä) on seisoa selkä suorana ja ehkä heittää huumorilla vastapalloon kuten se proteiinivalmistaja, josta pari sivua sitten mainittiin.
 
Joo suunnilleen samaa mieltä, Twitter-feministeillä on absurdi määrä käytännön valtaa maailmassa eikä siinä ole minkäänlaista logiikkaa. Hermanni on varmaan ihan hyvä termi kuvaamaan noita FIA:n pomoja, eiköhän sieltä jotain Hermann- nimisiä löydy.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 753
Viestejä
4 890 632
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom