Eli sun logiikalla haikara tuo sen lapsen jostain teleportista 9kk päästä
Alkaa uimaan aika syvissä vesissä nämä sun pikkunäppärät päättelyketjut.
Mennään sitten askel kerrallaan optio A kerta B:ssä ei juurikaan ole mitään argumentoitavaa:
Alkuoletukset:
Ihmisellä on oikeus elämään.
Ihmistä ei voi omistaa.
Ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. (oikeastaan seurausta edellisestä kohdasta).
Lapsella on oikeus elatukseen vanhempiensa toimesta. (ja jos vanhemmat eivät tuohon kykene niin sitten valtion tai jonkun muun tahon toimesta).
Sitten mennään ketju läpi:
Vaihe 1:
Mies ja nainen harrastavat seksiä vapaaehtoisesti ja täysin tietäen että lopputuloksena voi syntyä lapsi.
Tästä seuraa se että nuo henkilöt ovat elatusvastuussa lapsesta jos se syntyy. Elatus on lapsen oikeus, ei vanhempien.
Vaihe 2:
Seksin seurauksena naisen sisällä alkaa kasvaan kasa soluja. Tuo kasa soluja ei ole vielä ihminen joten sillä ei ole ihmisen oikeuksia. Sillä ei myöskään ole ketään omistajaa, se sijaitsee naisen sisällä mutta se ei aiheuta mitään omistussuhdetta. Lopputuloksella ei kuitenkaan ole omistajaa joten omistajan määrittely tässä vaiheessa on erittäin keinotekoista.
Tässä vaiheessa nainen, joka on ihminen ja siten sillä on ihmisen oikeus omaan kehoonsa, voi päättää että hänen keholleen tehdään lääketieteellinen operaatio jonka seurauksena tuo kasa soluja poistuu hänen kehostaan. Koska tuota solukasaa ei omista kukaan ja koska sillä ei ole ihmisen oikeuksia niin ainoa mikä vaikuttaa tässä vaiheessa on naisen oikeus omaan kehoonsa.
Vaihe 3:
Tuo solukasa kehittyy ihmiseksi naisen sisällä. Tämä piste määritetään pääasiassa lääketieteellisesti. Siinä vaiheessa kun tuo piste on saavutettu ja se solukasa on ihminen, sillä on ihmisen oikeudet ja nainen ei enää saa suorittaa sellaista toimenpidettä keholleen joka aiheuttaa tuon ihmisen kuoleman.
Vaihe 4:
Lapsi syntyy. Lapsella on oikeus elatukseen ja kohta 1, eli se ketkä saattoivat alkuun tämän tapahtumaketjun jonka seurauksena lapsi syntyi, määrittää ne joiden vastuulla on lapsen elatus. Se mitä ikinä noissa välivaiheissa, joihin lapsi ei mitenkään voi vaikuttaa, olisi voinut tapahtua ei mitenkään poistan lapsen oikeutta elatukseen molemmilta vanhemmilta.