Diziet Sma
Tukijäsen
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 1 487
Feministisestä puolueesta löytynee aika hyvällä osumaprosentilla feministien keskuudessa yleisiä ajatuksia ja mielipiteitä:Laitapa tähän lähde. Sinun mutusi ei kelpaa.
Feministisen puolueen Katju Aro vaatii rajoja auki ja presidentin toimintatapoja osaksi keskustelua | MustRead
Miten feminismi suhtautuu kansainväliseen muuttoliikkeeseen ja rajoihin?
Rajat auki.
Pidemmin sanottuna Suomen pitäisi ensinnäkin välittömästi nostaa pakolaiskiintiötä. On absurdia puhua siitä, etteivät tänne tulevat ole oikeasti hädänalaisimpia. Jos haluamme tänne ihmisiä, jotka ovat eniten pakolaisaseman tarpeessa, otetaan ihmisiä YK:n leireiltä. Mutta kyllä myös kaikki, jotka tänne rajalle tulevat, ovat oikeutettuja tähän samaan prosessiin.
Laintulkinnan tulee valtiosäännönkin mukaan olla ihmisoikeusmyönteistä. Nyt olemme toimineet päinvastaisesti. Olemme yrittäneet löytää absoluuttisen minimin, joilla voimme läpäistä kansainväliset vaatimukset.
Laki antaisi mahdollisuudet jo nyt myönteisempiin ratkaisuihin. Nythän me oikeasti pakkopalautamme rajatapauksia. Mutta haluaisin myös löysätä lainsäädäntöä esimerkiksi perheenyhdistämisen osalta.
Tällä hetkellä käperrymme sisäänpäin ja ajattelemme lyhytnäköisesti. Pyrimme tukkimaan rajoja, vaikka emme pysty muuttoliikettä pysäyttämään. Sen sijaan pitäisi kotouttaa ihmiset mahdollisimman nopeasti täysivaltaiseksi osaksi yhteiskuntaa ja varautua siihen mitä tapahtuu 10-15 vuoden kuluttua, kun ilmastonmuutos pistää liikkeelle vielä suurempia muuttoliikkeitä.

Feministisen puolueen yleisohjelma
Feministisellä puolueella on toive maailmasta, jota eivät määrittele ylittämättömät rajat ja ulossulkevat muurit. Rajat luovat käsityksen ”meistä ja heistä”, synnyttävät pelkoa muita ihmisiä kohtaan ja ovat kansallismielisyyden ja rasismin kasvualusta. Feministinen puolue haluaa rakentaa maailmaa sille periaatteelle, että elämä maapallolla kuuluu kaikille. Oikeus elämään, hyvinvointiin ja toimeentuloon tulee jakaa kaikkien maailman asukkaiden kesken. Niin kauan kuin maailma on jakautunut ja sitä leimaa epäoikeudenmukaisuus – sota, kidutus, ympäristökatastrofit, valtiovallan väärinkäyttö, vaino, köyhyys, väkivalta, uhka, seksuaalinen hyväksikäyttö ja oikeusturvan puute – tulee olemaan ihmisiä, jotka matkustavat maiden rajojen yli tai pakenevat etsiäkseen suojaa ja parempaa elämää toisesta maasta. Feministinen puolue katsoo, että turvallisen ja paremman elämän etsimisen tulee olla kaikkien ihmisen oikeus oikeudellisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.
Feministisen puolueen Kuntavaaliohjelma
Kaupunki ei tunne rajoja
Hyvässä kaupungissa jokaisen oikeudet toteutuvat riippumatta ihmisen taustasta, kielestä tai oleskelun perusteesta. Hyvässä kaupungissa jokainen on vapaa elämään hyvää elämää ja tuntemaan olonsa turvalliseksi julkisissa tiloissa. Hyvinvoivassa kaupungissa ei tarvitse pelätä sitä, että joutuu viranomaisten pysäyttämäksi ihonvärin tai oletetun alkuperän vuoksi tai että yhteiskunta hylkää kerjäämisen tai asunnottomuuden takia.
Haluamme parantaa turvapaikanhakijoiden ja paperittomien asemaa ja tukea tänne tulevia tarjoamalla majoitusta, kieltenopetusta, työllistymismahdollisuuksia ja tietoa Suomen yhteiskunnallisista olosuhteista. Esikoulun ja koulun, vanhustenhoidon ja sairaanhoidon pitää olla tarjolla kaikille riippumatta oleskelun perusteesta. Tarvitaan myös turvallisia paikkoja, joista ei ole lupaa etsiä ihmisiä käännyttämistarkoituksessa.
1. Oikeus hätämajoitukseen on turvattava kaikille, myös muiden EU-maiden kansalaisille ja EU:n ulkopuolelta tuleville.
2. Kaikille kunnan alueella asuville oppivelvollisuusikäisille lapsille tulee taata oikeus koulunkäyntiin oleskelun perusteesta riippumatta. Kiireellinen terveydenhuolto on taattava kaikille ja alle 1-vuotiaan lapsen vanhemmille on taattava oikeus pidempikestoiseen väliaikaiseen asumiseen pienen vauvan kanssa.
3. Kaikille on taattava oikeus toimeentuloon.
4. Kuntien on huolehdittava siitä, että niillä on tarjota riittävästi matalan kynnyksen palveluita väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille näiden kansalaisuudesta tai oleskelun perusteesta riippumatta.
5. Haavoittuvassa asemassa oleville turvapaikanhakijoille, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville turvapaikanhakijolle ja yksin tulleille naisille tulee tarjota mahdollisuutta asua erillisessä vastaanottokeskuksessa, jossa he voivat kokea olonsa turvalliseksi.
6. Alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukea tulee jatkaa jälkihuoltona vielä täysi-ikäistymisen jälkeen.
7. Turvapaikanhakijoille tulee tarjota kotoutumispalveluja heti maahan saapumisen jälkeen syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja heidän hyvinvointinsa ja mielenterveytensä tukemiseksi.
8. Kiintiöpakolaisille ja oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille tarkoitettuja kuntapaikkoja tulee lisätä erityisesti kaupunkialueille.
9. Maahanmuuttajien kotoutumispalveluita on kehitettävä syrjäytymistä ehkäisevästi ja osallisuutta lisäävästi niin, että tuki kielen ja yhteiskuntataitojen opetuksessa, peruskoulun oppimäärän saavuttamisessa, jatkokoulutuksessa ja työllistymisessä on läpileikkaavaa.
10. Muualla kuin Suomessa hankitun koulutuksen vastaavuuden arviointia ja pätevöittämisen prosessia tulisi helpottaa maahanmuuttajien jatko-opintojen ja työllistymisen helpottamiseksi.

Feministiset näkemykset vaikuttavat kovasti rajat auki -ääripäältä. Ellei sitten kyse ole yksittäistapauksista, ja Oikeat Feministit™ ovatkin jotain muuta mieltä.