Yleistä jorinaa ja töiden välttelyä...
'70-luvulla koululuokassa oli yksi poika, jonka äiti oli yksinhuoltaja. (ärsyttävän huonosti kasvatettu lapsi muuten.)
Ja tämä siis pohjoisessa, mutta satamakaupungissa kuitenkin. Ei maaseudulla. On se maailma muuttunut tämän asian suhteen, eikä ihan vähän olekaan. Mielestäni nykyinen suuntaus on hyvin huono.
Itselläni on oman isäukon vaikutus ollut elämääni kovin suuri, olen sellainen vähän iltalamppu, (tuohon maailman aikaan siis) isä oli 44 ja äiti 39, kun minä synnyin. Isäukko oli siis 50:n, kun minä pörräsin 6-vuotiaana kintereillä ja opin kantapään kautta kaikenlaisia miesten asioita. (no, siis... löin penikkana kirveellä käteeni ja päähän on neulottu 5 eri kertaan tikkejä. 12-vuotiaana ajoin yksin moottoriveneellä perämerellä rysän johtovaijeriin, ja kun ei ollut sitä varmistuskappaletta siinä takana, niin potkuri tipahti. Merivartioston miehet hakivat seuraavana päivänä, ottivat hinaukseen ja veivät Röyttään. Lähdin siitä sitten kävelemään, ja 15 kilometrin kävelemisen jälkeen isäukko tuli autolla vastaan. Minä selitin, ja ukko nyökkäsi. Siinä se. Voi jeesus, nykyisin tuosta tulisi varmaankin jokin lastensuojelu asia tai jotain. Minä taas opin, että veneen täytyy aina olla kunnossa, ja työkalut ja varapotkurit aina mukana.)
Oppiminen on siis prosessi, ja jos se jotenkin hössöttämällä estetään, niin ihmisestä tulee sellainen, minkälaisia he nykyään ovat.
Kyllä minua surettavat nämä nykyiset lapset, joilla ei ole isää. Aivan helvetin käsittämätön olisi ajatus, ettei itsellä olisi ollut. Enhän minä silloin edes olisi minä. Lapsia ei pitäisi kovin kevytmielisesti tehdä, ja väärän naisen kanssa ei nyt varsinkaan. Pitäisi nykyisin nuoremmille miehille aika perusteellisesti selittää ja opettaa, että itse pitää pitää huolta ehkäisystä, jos on edes pienikin epäilys siitä, ettei se siltä tytöltä välttämättä suju. Ja jos muuten tällainen pieninkään epäilys edes on, niin siitä tytöstä täytyy vain vähin äänin päästä äkkiä eroon. Se vain on niin.
Ja jos tänä päivänä nuori nainen julistaa olevansa feministi, niin hänet kannattaa vain ohittaa. Riittävän älykkään naisen kun ei moisia julistuksia nimittäin tarvitse koskaan esittää. Älykkäitä naisia ei tietenkään kaikille riitä, mutta aina niistä kannattaa kyllä kilpailla. Sellaisen jos mies saa pyydystettyä, niin elämä on sen jälkeen hyvällä ja mukavalla pohjalla. Siis aivan vihoviimeinen asia tässä elämässä on suostua jollekin vauvakuumeessa piehtaroivalle hölmöläisnaiselle isäehdokkaaksi sen yksityiseen vauvahankkeeseen. Saahan sen oman elämänsä pilattua, jos sitä tilannetta ei ymmärrä yhtään kylmästi vähän etäämmältä katsoa ja arvioida. Siinä on omasta elämästä ja omista asioista silloin kyse.
Tässä elämässä kaikella on se on oma aikansa ja paikkansa. Niin koulunkäymisellä, opiskelulla kuin myös parinmuodostamisella. Jos siitä junasta pahasti myöhästyy, niin ne oikeasti hyvät naiset ovat siitä omasta ikäryhmästä jo silloin menneet, ja jäljelle jäävät vain rumat ja hullut. Rumilla on ikuisesti huono itsetunto, ja sitä ne sitten sillä miehellä aina maksattavat, ja hullut ovat niitä, joiden vaatimukset ovat täysin epärealistisia. Ikinä ne eivät tule olemaan yhtään mihinkään tyytyväisiä. Molempia noita tapauksia kannattaa ehdottomasti välttää. Jos edes vähääkään epäilee, että on itse sille naiselle vain väline jollekin "perheen perustamiselle", niin ohita hänet heti. Ei hän silloin ole kiinnostunut juuri Sinusta ja Sinun ajatuksistasi. Tuollaisessa asetelmassa mies ei ole vanhaa autoa kummoisempi väline ja hyödyke, paremman tullessa kohdalle hänet vain laitetaan vaihtoon. Sivusta asioita seuraten näin aika usein onkin. Onneksi mies voi vielä 30:ssä suunnata sen oman katseensa johonkin noin 25 -vuotiaaseen naiseen, eikä vahingossakaan lipsahtaa vauva- ja perhehimoisen 35 -vuotiaan naisen sänkyyn.
Kyllä miehen on kyettävä kysymään itseltään se inho-realistinen kysymys, että rakastaako tuo nainen tuossa vierelläni nyt täsmälleen juuri minua itseäni, vaiko vain sitä, mitä minä pituudellani, koulutuksellani, tulevalla varakkuudellani tai tulevalla asemallani mahdollisesti edustan. Ne eivät ole keskenään ollenkaan sama asia. Itse on itse, ja nuo jälkimmäiset ovat vain sen oman itsen pelkkiä ulkoisia ominaisuuksia. Jos näitä ei edes erota vielä toisistaan, ei varmasti ole kypsä mihinkään avioliittoon, saati sitten isäksi kenellekään.
Myös omalle kalulle sanotaan tuossa tilanteessa, että pidä Sinä nyt pääsi kiinni tässä tilanteessa, minä itse mietin nyt tätä asiaa. Kyllä sen nimittäin aika pienistä asioista näkee, rakastaako nainen oikeasti vaiko ei, jos vain kykenee olemaan itselleen säälimättömän rehellinen. Osa naisista ei pysty rakastamaan yhtään mitään muuta kuin itseään, onhan osa miehistäkin tuollaisia. Minun käsitykseni mukaan enemmän naisissa on näitä tunnevammaisia, kuin miehissä. Jos tilanne edes vähääkään häivähtää moiseen välineellistettyyn (lue: lapsi, perhe, häät, ...) muka rakkauteen, niin asia kannattaa panna merkille, ja vilkaista sitä käytössä olevaa kondomipakkaa toisenkin kerran valoa vasten, että onko siinä jo neulalla puhkottuja reikiä... ja sen jälkeen heti lopettaa koko juttu.
Mies ei saa pelätä pimeää, eikä mies saa pelätä yksinäisyyttä. Muuta vaihtoehtoa selvitä tästä elämästä ei ole.
Hyvä konsti eroon pääsemisessä on olla harkiten vähän ärsyttävä, ja kun riita tulee, niin häipyä vähin äänin mutta pysyvästi. Näin nainen voi jättää itselleen sen illuusion, että hän se antoi kenkää ko. tilanteessa. Näin ei selän taakse jää ilkeää ja katkeraa pahanpuhujaa. Ei ainakaan kovin aktiivista sellaista. Kannattaa siis aina ja ehdottomasti joka tilanteessa viimeiseen saakka välttää loukkaamasta toista, mitään siitä ei mies muuta kostu kuin vain ikuisen vihollisen itselleen, ja lisäksi aivan turhaan. Mies joka ei tällaisia asioita käsitä tässä elämässä, ei ole kovin fiksu. - Eikä hän silloinkaan ole valmis avioliittoon. Tämmöiset autotallitason alkeispsykologiat täytyy pystyä sisäistämään itsestään selvinä asioina, ennen kuin alkaa lapsia tekemään. Lapsilla kun on oikeus siihen, että hänen vanhempansa ovat oikeasti aikuisia, ja kykenevät hänestä sitten pitämään huolta.
T -.-
Läskeistä: Oma bmi on lähes mutta vielä kuitenkin alle 29... ja kyllä se vaivaa minua. Tilanne ei ole vielä ihan katastrofi peilin edessä, mutta siinä seisoessaan sitä aina vetää vatsaansa sisäänpäin ja nostaa myös leukaansa. Pakko on vain yrittää reivata suuntaa. En ole vielä näihin paastoamis -dieetteihin sortunut, koska tiedän, ettei tulos ole pysyvä, jos koko elämän suunta ei pysyvästi muutu. Kyse on jos ei muusta, niin ainakin terveydestä. Noin 90% sairauksista todellakin ON elintapa ja elintaso sairauksia. Sitä saa onnellisen ja terveen vanhuuden, jos sille asialle antaa edes mahdollisuuden. Ja ellei anna, niin varmasti sellaista ei saa.
Täytän keväällä 55... mihin helevettiin tämä elämä oikein käsistä hupenee? Tässähän on aivan kaikki vielä tekemättä...
===
Luin tuon säikeen otsikon uudestaan. "...sosiaalinen oikeudenmukaisuus"... mitä harhaa tämä nyt taaskin oikein on? Elämä itsessään ei ole velkaa kenellekään meistä yhtään mitään. Ei todellakaan yhtään mitään. Se menee eteenpäin aivan täysin meistä välittämättä. Koko käsite on taas yksi ihmisen itse luoma harha itselleen. Itse sitä omaa polkuaan on kuumeisesti kivettävä ja taottava itse itselleen. Viisaimman opetuksen jonnin joutavasta masennuksesta luin Kamala luonto sarjakuvasta ja sen Ketun mietelmänä: "Se on hyvä asia, että sielu on säröillä. Valo pääsee silloin sisään."