Itsellänikään ei lapsia ole mutta tää on kyllä aika vinoutunut näkemys, että miehiä harvemmin lasten tekeminen houkuttelee. Tai ehkä se on ennakkoon monella pelko persiissä koko asian suhteen ja mukavuuden rajoittuminen ahdistaa mutta enpä kyllä tunne yhtäkään miestä, joka ei jälkeen päin niistä lapsista olisi onnellinen (vauva-ajan jälkeen). Pikemminkin joskus ne lapset saattaa olla ainoa, mikä parisuhdetta koossa pitää kun mies pelkää joutuvansa niistä erille erossa.
Toi strategia, että lapset pitäisi väljähtynyttä parisuhdetta koossa aika tuhoon tuomittu ajatus nykyaikana, kun nykynuorilla ei ole enään mitään sosiaalista painetta pysyä huonoissa suhteissa. Varsinkin naiset ovat hyvinkin aloitteellisia eroissa nykyään.
"Väestöliiton perhebarometri vahvistaa STTK:n sivuilla olevan tiedon, jonka mukaan vain 30 prosenttia avioeroista tapahtuu miehen aloitteesta. Naisista 70 prosenttia kertoi itse tehneensä aloitteen avioerosta. Miehistä aloitteen kertoi itse tehneensä 35 prosenttia. Osuudet ovat vastaavaa tasoa muissakin länsimaissa"
Entistä enemmän on havaittavissa, että vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntymään päin. Nykyään kun perus länsimaalainen tyyppi pystyy nauttimaan niin laadukkaasta viihteestä, että 100v sitten kuninkaatkaan eivät osanneet edes unelmoida moisen olemassaolosta. Ihmekös tuo, ettei perheen perustaminen kiinnosta, kun yhtä hyvin voi viettää mielekkäiden harrastusten, kavereiden, matkustelun ja viihteen täyttämää elämää sekä vielä pärjätä hyvin taloudellisesti.
Nettiaikana miehet ovat myös entistä enemmän tietoisempia perheenperustamisen riskeistä, kuten siitä että suurimman osan lapsia tehneiden parisuhteiden laatu huononee dramaattisesti ja päättyy eroon. Meneekö siis se oman jälkeläisen saaminen kaiken muun mukavan yläpuolelle elämässä ja onko valmis tekemään sen tietoisena, että suurimmalla todennäköisyydellä tulee olemaan ero isä kaikkine hankaluuksineen on ollut se kysymys ainakin itsellä ja tuskimpa olen ainut.
Muistan, kun ysärin alussa saattoi olla ala-asteella luokalla ehkä yks, kaks eroperheen lasta maksimissaan. Nykyään saattaa olla jo ihan normaalia, että on kokonaisia luokkia, missä kenenkään vanhemmat ei ole enään yhdessä. Minkähänlaisen kuvan perhe-elämästä nämä lapset saavat pienestä pitäen kun on normaalimpaa, että vanhemmat ovat eronneet kun että olisivat yhdessä? Tuskimpa ruusunpunaiset haaveet elämän mittaisesta onnellisesta avioliitosta ja perhe-elämästä ovat lisääntymään päin jatkossakaan.
Pisti silmään tämä teksti toisella forumilla..
"Tuossa kaverin kanssa saunassa jutellessa kysäisin mites muuten tyttärellä menee koulussa.
Se oli oliko toisella vai kolmannella luokalla tullut koulusta kotiin iloisena. "Iskä, mä oon ainoa meidän luokalla kenen vanhemmat ei ole eronneet."
Niin. Siinä meni sitten alle vuosi, kun tuokin status muuttui. Ehkä tuo on vain sattumaa ja näin, mutta kun miettii omia kavereita, niin eihän kukaan ole yhdessä lasten äitien kanssa. Tai yksi kaveri on millä on 3-vuotias yhteinen muksu, mutta sielläkin saman katon alla asuu muualta tullut lapsi.
Onhan tämä touhu nyt aivan pimeää sekoilua"