Fakta on, että kyseinen tuntemus on poikkeustapaus, kehityshäiriö.
Kehityshäiriöstä:
Yleensä tällä käsitteellä viitataan rakenteellisiin tai neurologisiin vaurioihin, ei niinkään psykososiaalisen kehityksen ongelmiin.
Tässä merkityksessä tuon faktaksi väittäminen kaipaisi perusteluita. Tai sitten kehityshäiriö oli vain huonosti valittu termi.
Paitsi silloin kun se ei määrää. Näiden henkilöiden on hyvä saada kuulla koululaitoksessa että se on varsin normaalia. -- Jos mistään ei saa latauksetonta tietoa että ei ole yksin ”ongelmansa” kanssa, niin elämänlaatu kärsii.
Toisaalta sen vahvistaminen, että kuvitelmat olisivat jollain tavalla totta, on huono tie elämänlaadun parantamiseen. Noin yleisellä tasolla, mitä enemmän uskomukset ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa, sitä hankalampaaa elämänlaadun parantaminen on. Askeleet elämänlaadun parantamiseksi kun täytyy tehdä todellisuudessa.
Se olisi hyvä, jos kouluissa saataisiin ylipäätään enemmän ihmiset kyseenalaistamaan kiintymystään siihen kuvitteelliseen itseen ja uskomaan vähemmän omia ajatuksiaan - se ongelma kun koskee reippaasti suurempaa osaa väestöstä kuin niitä, joilla ne kuvitelmat ovat päivänselvästi todellisuuden kanssa ristiriidassa.
Sama kuin vaikka homoseksuaaleista puhumisessa.
Eikö esimerkiksi anoreksia olisi paljon parempi asia, johon tätä verrata kuin homoseksuaalisuus?