Kuinka woke olet? Tee testi, joka perustuu tutkijan mittariin - Tiede | HS.fi
Omasta mielestä ihan hyvä nettitesti laadittu. Itse sain 5/30 tulokseksi.
Ihan mielenkiintoisia näkemyksiä tutkittu opiskelijoista vaikka tulokset sinänsä ei yllättänyt.
"
Mittarissa kantaa on otettava muun muassa seuraaviin: Valkoihoinen ei voi ymmärtää, miltä tummaihoisesta tuntuu. Transnaiset olympialaisissa eivät edistä naisten oikeuksia.
Karl Marxin ideoilla ei tulisi olla nykyistä enempää vaikutusvaltaa kotimaan politiikassa.
Mittarin väittämät ovat valikoituneet laajemmasta kokoelmasta väitteitä sen perusteella, miten hyvin ne kuvastavat tilastollisessa analyysissä asennoitumista sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
LAHTINEN tutki mittarillaan asenteita Turun yliopistossa opiskelijoiden ja henkilökunnan parissa. Tutkimukseen osallistui lähes 850 ihmistä.
”Henkilökunnan ja opiskelijoiden väliset keskimääräiset erot eivät olleet kovin dramaattisia siinä, miten vahvat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asenteet heillä oli. Mutta erot olivat näiden ryhmien sisällä suuria.”
Lahtinen ei hämmästynyt siitä, että vahvimmat woke-asenteet olivat humanistisissa ja sosiaalitieteissä, mutta hänen oman alansa psykologian nouseminen kärkeen tuli hienoisena yllätyksenä.
Opiskelijoista kaikkein korkeimmat woke-pisteet saivat psykologian ja sosiaalitieteiden opiskelijat.
Luonnontieteiden opiskelijat sitä vastoin saivat mittarista pienimmät pisteet. He ovat keskimäärin melko selvästi eri mieltä woke-väittämien kanssa.
YLIOPISTON henkilökunnan joukossa selvästi korkeimmat woke-pisteet olivat humanistisissa tieteissä. Kauppatieteilijät saivat pienimmät pisteet. Luonnontieteiden ja lääketieteiden aloilla olevat sijoittuivat keskivaiheille, mutta hekin olivat keskimäärin eri mieltä woke-väittämien kanssa.
Joillakin muilla aloilla oli niin vähän vastaajia, etteivät tulokset niistä ole Lahtisen mukaan luotettavia.
Kävi myös ilmi, että koko aineistossa naisilla oli mittarin perusteella voimakkaammat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asenteet kuin miehillä.
OSALLISTUJAT vastasivat myös ahdistusta, masennusta ja onnellisuutta kartoittaviin kysymyksiin.
Korkeat woke-pisteet saaneilla oli enemmän ahdistusta ja masennusta kuin muilla. He olivat myös vähemmän onnellisia.
”Se oli mielenkiintoista, koska näin oli riippumatta siitä, oliko henkilöllä itsellään kokemuksia sorretuksi tulemisesta. Pelkästään se, että sinulla on tällainen maailmankuva tarkoitti, että olet myös masentuneempi ja ahdistuneempi”, Lahtinen sanoo.
Erot hyvinvoinnissa olivat todella suuria. Korkeat woke-pisteet saaneilla opiskelijoilla oli 71 prosenttia enemmän masentuneisuutta, 39 prosenttia enemmän ahdistusta ja lähes seitsemän prosenttia vähemmän onnellisuutta kuin matalat woke-pisteet saaneilla.
"
Sinänsä positiivista että lääketiede ei näytä olevan altistunut pahasti. Kauppatieteilijät yllättävästi näyttävät olevan terveintä sakkia. (Ihan kirjaimellisestikin kun kasettiongelmat näyttävät menevän käsi kädessä wokenäkemysten kanssa)
Humanistiset ja sosiaalitieteet menetettyjä tapauksia.