Valkopesty Suomi
Suomessa on pitkä vähemmistöjen historia, jota historiankirjat eivät opeta. Milloin suomalaiset alkavat puhua valkoisuudestaan?
Tilaajille
Iida Sofia Hirvonen HS
Julkaistu: 2:00, Päivitetty 6:12
SUOMEN kansan juuret ovat Volgan mutkassa. Sieltä vaelsi suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia metsästäjä-kalastajia nykyisen Suomen alueelle. Syntyi kansa, jolla on oma kieli ja piirteensä.
Tämä myytti, uskomus yhtenäisestä Suomen kansasta, on ollut tärkeä siitä saakka, kun ruotsalaisälymystö sai kansallisidentiteetin syttymään 1800-luvun alussa.
Mitä tästä nationalismista on jäljellä nyt?
Muun muassa valkopesty historia.
Siitä yksi esimerkki on viime vuosien maahanmuuttokeskustelu. Kun turvapaikanhakijoista alettiin vuonna 2014 puhua ”vyörynä”, toistui ajatus, että muuttoliikkeet olisivat Suomessa jotenkin uusi asia. Että tilanteesta teki vaikean myös suomalaisten ”tottumattomuus” monikulttuurisuuteen.
Korostettiin eroa meidän – yhtenäisen Suomen kansan – ja muiden, muualta tulevien, muunkulttuuristen, toisten väristen välillä.
Siirtolaisinstituutin vastaava tutkija, historioitsija Miika Tervonen käyttää valkopesty-sanaa historiankäsityksestä, jossa esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan kytkeytyminen rotuajatteluun ja kolonialismiin on häivytetty. Suomella on katkeamaton vähemmistöjen ja muuttoliikkeiden historia, jota ei edelleenkään mielletä osaksi suomalaisuutta.
Tervonen kirjoittaa aiheesta parhaillaan kirjaa. Samalla on syntynyt oivalluksia siitä, kuinka syvälle käsittelemättä jäänyt rasismi on Suomessa juurtunut.
”Se on kuin tekisi yhdistä pisteet -värikirjaa. Erilaisia pisteitä on näkyvillä ja ne liittyvät toisiinsa, mutta valmista kuviota ei haluta piirtää.”
ROMANEJA, saamelaisia ja muita vähemmistöjä on asunut Suomessa koko sen ajan kuin jonkinlainen Suomi on ollut olemassa. Kun älymystö loi suomalaisuuden ideaa, he korostivat oman kielen lisäksi sitä, ettei olla venäläisiä eikä saamelaisia.
Haluttiin kuulua länteen. Se tarkoitti vaaleuden ja valkoisuuden ihannointia.
”Kun historiankirjoituksessa korostetaan sitä, että suomalaisuus tarkoittaa luterilaisuutta, suomen kieltä ja oletettua yhteistä alkuperää, ei ehkä suoraan puhuta valkoisuudesta. Mutta se on siellä, rivien välissä”, sanoo Tervonen.
Ajatus kansan yhtenäisyydestä on Tervosen mukaan sinänsä tavallinen. Monet kansat kertovat myyttejä omasta erityisyydestään.
Ongelmaksi muodostuu se, että yhden kansan, kielen ja ominaispiirteiden korostaminen sulkee osan kansasta ulos.
Yksi Tervosen mainitsema suomalaisuuden myyttinen piirre on impivaaralaisuus. Se on Seitsemässä veljeksessä käsitelty jännite sisäänpäin kääntyneen metsäkansan ja sivistyneen suuren maailman välillä.
Impivaaralaiseen, maalaiseen sivistymättömyyteen on vedottu, kun on haluttu perustella esimerkiksi lainvastaista kielenkäyttöä. Tällaisilla argumenteilla puolustettiin kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) rasistista puhetta eduskunnassa.
Aivan niin kuin rasismia sisältämätön kielenkäyttö edustaisi vain suuren maailman tapakulttuuria, ”poliittista korrektiutta”, joka on maalta tulleelle, koulimattomalle suomalaiselle liian hienostunut kokonaisuus opittavaksi.
Suomalaiset eivät toki kanna kolonialismin taakkaa samalla tapaa kuin vaikka Espanja tai Hollanti.
Miika Tervonen muistuttaa, ettei Suomi ole silti muusta maailmasta tai Euroopasta irrallinen saareke.
”1600-luvulta lähtien Suomi on osana Ruotsin valtakuntaa kytkeytynyt Eurooppa-keskeiseen maailmanjärjestykseen.”
Tervonen vertaa Suomen historiallista asemaa Puolaan ja Irlantiin. Näilläkään mailla ei ole itsenäistä historiaa kolonialismin kanssa, ja niitä voidaan pitää myös kolonisaation kohteina.
Puolalaisten tapaan suomalaiset kertovat itsestään tarinaa uhreina.
Puola on miehitetty moneen kertaan, ja se on ollut suurvaltojen valtataistelun repimä.
Suomi puolestaan on nuori, pieni maa. Se on ollut valloituspyrkimysten kohteena ja joutunut kamppailemaan itsenäisyyden puolesta. Historiankirjoituksessa korostuu selviytyminen oman, sisukkaan kamppailun ansiosta.
Toisen linssin läpi sorrettu voi kuitenkin näyttää sortajalta. Suomessa on ollut romaneja, saamelaisia ja juutalaisia sortavia lakeja ja politiikkaa.
Suhtautuminen saamelaisiin täyttää monen tutkijan näkemyksen mukaan kolonialismin tunnuspiirteet.
Saamelaisten oikeuksia on poljettu, ja pakkosuomalaistamisen traumoja on julkisesti perattu vasta viime vuosina. Tänä päivänä Suomi tunnustaa saamelaiset alkuperäiskansaksi. Silti Suomi ei ole ratifioinut alkuperäiskansojen oikeuksia ajavaa YK:n asettamaa ILO169-sopimusta.
Siirtolaisinstituutin vastaava tutkija, historioitsija Miika Tervonen kirjoittaa kirjaa Suomen historian valkopesusta. Kirja ilmestyy ensi vuonna.
Siirtolaisinstituutin vastaava tutkija, historioitsija Miika Tervonen kirjoittaa kirjaa Suomen historian valkopesusta. Kirja ilmestyy ensi vuonna. Kuva: AAPO HUHTA
Romanit ovat puolestaan olleet vuosisatojen ajan kovakouraisen irtolainsäädännön kohteina. Tämä on tarkoittanut sukupolvesta toiseen jatkuvia pidätyksiä, pakkotyötuomioita ja huostaanottoja.
”Suomen romanien historia on ikään kuin jatkuvaa vastavirtaan uimista”, Tervonen sanoo.
”Kun vähemmistöjen alempiarvoinen asema on ollut kirjattuna lakiin, viesti on se, että ’te ette voi tulla osaksi meitä’. Valkoinen ylivalta ei ole silloin kaukaa haettu termi.”
Kansainvälisissä rotuteorioissa suomalaiset luettiin usein länsieurooppalaisia alempiarvoisiksi mongolien jäljeläisiksi. Suomalainen sivistyneistö suhtautuikin usein varauksella räikeimpiin rotuteorioihin. Ihmiskunnan hierarkinen jaottelu vakiintui silti 1920- ja 1930-luvulla osaksi myös suomalaisiakeskusteluita.
Ajattelua pidettiin varsin salonkikelpoisena. Lapuan liikkeeseen kuulunut kokoomuksen kansanedustaja Martti Pihkala hahmotteli ideaa ihannesuomalaisesta ja kannatti rodunjalostusta. Vahva ja terve, valkoinen suomalainen rotu oli hänen mukaansa paras lääke Venäjän uhkaa ja kommunismia vastaan.
Toiseuttaminen ilmeni puhetavoissa ja kulttuurissa läpi 1900-luvun. Arkisia esimerkkejä tästä ovat Kuka pelkää mustaa miestä? -leikit, Afrikan tähti -peli ja vaikkapa makeistuotteiden nimet, jotka 2000-luvulla rasistisina häivytettiin ja vaihdettiin toisiksi.
KUN viime vuosina on keskusteltu suomalaisesta rasismista, moni Twitter-ajattelija on herännyt soimaamaan liioittelua. Esimerkiksi tuotteiden uudelleen nimeämisiä on pidetty huolestuttavana merkkinä cancel-kulttuurin rantautumisesta Suomeen.
Cancel-ilmiöstä on viime vuosina keskusteltu paljon Yhdysvalloissa. Se tarkoittaa ”perumista”, sitä, että ihmisiä, teoksia tai tuotteita tuomitaan tai suljetaan ulos julkisesta keskustelusta loukkaavina pidettyjen kommenttien tai sisältöjen vuoksi.
Äärimmäinen esimerkki cancel-kulttuurista on se, että yritys antaa potkut työntekijälleen, joka on twiitannut jotakin sopimatonta.
Siinä, että yritys muuttaa tuotteen nimen sellaiseksi, ettei se loukkaa ketään, on kyse kuitenkin muusta – tapakultttuurin muutoksesta, jonka rasismin tiedostaminen on saanut aikaan.
Menneisyyttä ei haluta kieltää, vaan sitä halutaan käsitellä myös muiden kuin enemmistön edustajien näkökulmasta.
Useat antirasistiset organisaatiot ja tutkijat ovat tänä päivänä sitä mieltä, ettei rasismia enää tulisi ajatella ensisijaisesti vähemmistöjen ongelmana. Valtaväestön pitäisi tiedostaa, tunnustaa ja taistella sitä vastaan aktiivisemmin.
SUOMESSA pitäisi siis puhua valkopesun lisäksi valkoisuudesta. Suomalaisen, antirasistisen Fem-R-järjestön verkkosivuilla valkoisuus on määritelty näin:
Viittaa sosiaaliseen rakenteeseen, jossa valkoisiksi mielletyt henkilöt nähdään normina, johon ei-valkoisia (“etnisiä”) ihmisiä verrataan. Historiallisista ja yhteiskunnallisista syistä valkoiset ihmiset ovat ryhmänä valta-asemassa suhteessa ei-valkoisiin ihmisiin.
Fem-R:n toinen puheenjohtaja Ajak Majok sanoo, että valkoisuus on suomalaisille vaikea aihe. Se pakottaa valtaväestön edustajan näkemään itsensä jonain muuna kuin yksilönä. Se horjuttaa valkoisen suomalaisen mielikuvaa itsestään.
”Luulen, että isoin ongelma on se, että suomalaiset haluavat niin kovasti ajatella olevansa ’hyviksiä’, tosi kunnollisia ihmisiä. Että me ollaan maailman onnellisin kansa, nallekarkit jaetaan tasan ja ihmisiin suhtaudutaan tasapuolisesti”, Majok aprikoi.
Mielikuva ei oikein sovi yhteen Being Black in EU -tutkimuksen kanssa. Sen mukaan Suomi on Euroopan toiseksi rasistisin maa mustille. Ajatusta Suomesta tasa-arvon mallimaana ei tue myöskään parin vuoden takainen Pysäytetyt-tutkimushanke, jonka mukaan vartijat pysäyttelevät rautatieasemalla etenkin afrosuomalaisia eli harjoittavat laitonta etnistä profilointia. Tai OECD:n raportti, jonka mukaan maahanmuuttajataustaiset ovat Suomessa aliedustettuina korkeakouluissa. Tai se, että turvapaikanhakijoita riistävään ihmiskauppaan ei Suomessa puututa.
”Jos Suomi on muka niin tasa-arvoinen, miksi vuonna 2011 niinkin vaikutusvaltaisen ammattikunnan kuin poliisin rasistisen Facebook-ryhmän paljastumisesta ei seurannut muuta kuin yksi varoitus yhdelle poliisille?” Majok kysyy.
Hän viittaa parin vuoden takaiseen verkkojulkaisu Long Playn artikkeliin, jossa tutkittiin, kuinka rasistiset kommentit rehottavat poliisin salaisessa Facebook-ryhmässä.
Brittiläisen, valkoisuutta 1960-luvulla teoretisoineen Frantz Fanonin mukaan kolonialismi on osa koko Euroopan kollektiivista tietoisuutta ja kulttuuriperimää. Tämän seurauksena eurooppalaiset tuntevat olevansa lähtökohtaisesti parempia kuin muut maailman ihmiset.
Tuo ylemmyydentunto on nähtävillä kulttuurissa esimerkiksi siinä, kuinka muu kuin angloamerikkalainen musiikki kehystetään ”maailmanmusiikiksi”. Vähemmän yksilölliseksi kuriositeetiksi, joka edustaa jonkin tietyn maan kulttuuria.
Toisen maailmansodan jälkeen, siirtomaiden itsenäistyessä, ihmisoikeusjärjestöt vaativat, ettei enää tulisi puhua rodusta vaan etnisyydestä. Valinnalla haluttiin päästä eroon Euroopan taakasta, joka liittyy rotuerotteluun, kolonialismiin ja holokaustiin.
Suomessa ei tilastoida etniseen ryhmään kuulumista. Taustaa kuvaavia muuttujia ovat äidinkieli ja syntymämaa.
Silti toiseuttavat käsitykset elävät yhä arjessa. Majok sanoo, että hyvää tarkoittavakin ihminen voi olla rasisti, koska on omaksunut kulttuurin arvostusjärjestelmät.
Ajak Majok on Fem-R-järjestön toinen puheenjohtaja. Hän on mukana myös puoluepolitiikassa ja oli viime vuonna vasemmistoliiton ehdokkaana eduskunta- ja eurovaaleissa.
Ajak Majok on Fem-R-järjestön toinen puheenjohtaja. Hän on mukana myös puoluepolitiikassa ja oli viime vuonna vasemmistoliiton ehdokkaana eduskunta- ja eurovaaleissa. Kuva: AAPO HUHTA
Majokin mukaan valkoinen ei tule ajatelleeksi olevansa valkoinen. Heidän ihonvärinsä ei vaikuta mahdollisuuteen saada asuntoa tai työpaikkaa. ”Jos omaa valkoisuutta ajatellessa tuntee helpottuneisuutta, kannattaa miettiä, mistä se johtuu”, Majok sanoo.
Hän on huomannut suomalaisten ”valkoisen oletusasetuksen” arjessaan. Hän on ollut jokaisessa työpaikassaan ainoa rodullistettu yhteisössä. Moni työkaveri halusi tulla selittämään, ettei ole rasisti.
”He kertoivat, kuin ohimennen, että heilläkin on ulkomaalaistaustaisia kavereita. Myöhemmin nuo samat ihmiset saattoivat esittää minulle stereotyyppisiin oletuksiin liittyviä kysymyksiä pelkästään ihonvärini perusteella.”
Majokin mukaan valkoisuus on sitä, että ihmistä kohdellaan lähtökohtaisesti yksilönä, ei jonkun ryhmän edustajana. Ei-valkoisille tilanne näyttäytyy päinvastaisena.
”Jos olet rodullistettu ja vaikka satut huutamaan luokassa, voit herättää valkoisessa opettajassa mielikuvan, että tuo huutaa, joten se kuuluu noiden kulttuuriin. Nähdään, että sinä edustat kaikkia muslimeita tai kaikkia afrikkalaistaustaisia ja niin edelleen.”
TUTKIJA Janne Saarikivi kirjoitti kesäkuussa Ylen kolumnissaan, että pitää julkeana ajatusta siitä, että valkoinen mies olisi jotenkin automaattisesti ”etuoikeutettu”. Saarikivi avautui siitä, että hänellä itselläänkin on monenlaisia ongelmia, jotka eivät näy ulospäin. Hän kirjoitti, että kaikki ihmiset voivat olla toisina päivinä vahvoja, toisina heikkoja. Ajak Majok korostaa, ettei valkoisuudesta puhuminen tarkoita sitä, etteikö ihmisellä voisi olla muuten vaikeuksia luokkataustansa, mielenterveytensä tai kokemustensa takia. Tai etteikö näitä vaikeuksia pitäisi ottaa vakavasti.
”Olen minäkin etuoikeutettu, monella tavalla”, Ajak Majok sanoo.
Hänellä on iso, rakastava perhe, vankat tukiverkostot ja toimiva keho, hän luettelee.
”Ei kyse ole siitä, että jotenkin haluttaisiin kieltää, että ihmisillä voisi olla monenlaisia, isojakin ongelmia. Lähes kaikilla on! Sinulla voi olla 99 problems, but being white ain’t one.”
Black Lives Matter -liikehdinnän myötä keskustelu rasismista ja valkoisuudesta nousi tapetille uudelleen ympäri maailman.
Valkoisuuden tutkimusta ehkä parhaiten on onnistunut popularisoimaan Robin Di Angelo ja hänen White Fragility -kirjansa, joka on myynyt parin vuoden takaisen ilmestymisensä jälkeen noin 800 000 kappaletta.
Kirjan ydinsanoma on se, että koko länsimainen kulttuuri on valkoisten etuoikeuksien läpäisemää. Siksi valkoisten täytyisi työskennellä ankarasti ennakkoluulojensa karistamiseksi.
Di Angelon kirja sai aikaan Yhdysvalloissa omanlaisensa konsulttibuumin – yrityksen palkkasivat konsultteja pitämään työntekijöilleen antirasistisia koulutuksia.
Sitä on arvosteltukin.
New York Timesin reportaasissa osallistuttiin itse Di Angelon koulutukseen. Jutussa kritisoitiin sitä, että jyrkät väitteet länsimaisen kulttuuriperinnön ”valkoisuudesta” voivat toimia tarkoitusta vastaan eli vahvistaa etnisyyteen liittyviä stereotypioita.
On myös ilmaistu huoli, että koulutuksissa syyllistyminen kohdistuu ainoastaan yksilöihin, eivätkä rakenteet muutu oikeudenmukaisimmiksi.
AJAK Majokin mielestä rakenteiden muuttamisessa on toimittava monella tasolla samaan aikaan. Kouluttautuminen, tiedon lisääminen, tutkimus ja ei-valkoisten ihmisten palkkaaminen on hyvä alku. Tärkeää olisi se, että koulussa opetettaisiin asioita myös muiden kuin valkoisten suomalaisten näkökulmasta.
”Suomessakin on valtavasti ihmisiä, joilla on asiantuntemusta tämän aiheen suhteen. Heitä pitäisi kuunnella.”
Ja pitäisi myös ajatella itse, itseään.
”Kannustan jokaista ajattelemaan kriittisesti omia ennakkoluulojaan ja tekemään sitä epämukavaa tunne- ja käytösmallien muuttamistyötä, jota yksilötason antirasismi on.”
Juttuun on taustahaastateltu myös etnisten suhteiden tutkimuksen professoria Suvi Keskistä.
Jokainen saa toki uskoa kuten haluaa.
www.wnd.com
play.google.com
Eikä täälläkään kukaan näyttänyt kyseenalaistavan tätä oikeutta. He käyttivät oikeuttaan mistä lie syistä ja kaikki toimii kuten pitää. Minä olen ihan tyytyväinen. Mutta kiitos huolesta 
www.hs.fi
yle.fi
