Seida Sohrabin kolumni: Intersektionaalisen feminismin voi heittää romukoppaan
Intersektionaalinen feminismi ei muuta sitä, mikä on ollut suomalaisille aina tärkeää, kirjoittaa kolumnissaan Seida Sohrabi.
HALLITUS julkaisi viime torstaina uuden kunnianhimoisen tasa-arvo-ohjelmansa, jonka kantavana ajatuksena on intersektionaalinen feminismi.
Termi ei resonoi suurimmalle osalle suomalaisista ja enemmistölle termi on vieras. Syystäkin. Uusia hukuttavia vieraita termejä ei nimittäin tarvita kuvaamaan sitä, mikä suomalaisille on aina ollut tärkeää; yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.
Jo vuodesta 1996, kun perheemme saapui kiintiöpakolaisina Suomeen, olen todistanut, että jokainen lapsi saa samat mahdollisuudet taustasta riippumatta.
Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei edistetä uusilla vierailla sanoilla. Uusia termejä voidaan keksiä ja käyttää vain silloin, kun vanhat eivät kelpaa. Minun puolestani suurimman osan uusista ”hienoista” termeistä saisi heittää ”romukoppaan”.
Esimerkiksi sana ”rodullistettu” on vastenmielinen ja ampuu itseään jalkaan. Jos tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ilmentää, että jokainen on yhtä arvokas ja että olemme kaikki yhtä ihmiskuntaa, niin miksi keksiä uusi termi, jonka kantasanana on rotu? Mitä seuraavaksi, ”jalostettu”?
OLEN muutaman vuoden ajan törmännyt moniin uusiin sanoihin, joista en lainkaan pidä. Olen törmännyt kielenkäyttöön, jossa vähemmistön edustajia uhriutetaan ja jossa sanat saavat uuden merkityksen. Olen esimerkiksi Twitterin puolella törmännyt keskusteluihin, joissa kantasuomalainen nainen toteaa, hyvää tarkoittaen, että hän ei voi ottaa kantaa johonkin tiettyyn asiaan omasta etuoikeutetusta asemastaan käsin. Millä tavalla minä olen sorretumpi ja kuka kieltää häntä ottamasta kantaa asioihin?
Tällainen kommentointi ei ole loukkaus minua kohtaan, vaan loukkaus Suomea kohtaan.
Twitterissä törmään myös niihin ihmisiin, jotka sortuvat puhumaan minusta muuna kuin valkoisena naisena. Ei niin, että minulle olisi väliä, kuinka muut näkevät ihonvärini, vaan sillä, kuinka sanojen merkitystä muutetaan. Valkoisuus ei nimittäin kaikille merkitse ihonväriä samalla lailla kuin sukupuoli ei valitettavasti tarkoita biologista synnynnäistä ominaisuutta.
UUSISSA termeissä näkyy olevan ristiriita siinä, että ne ovat valikoivia. Intersektionaalista feminismiä viljelevät näkevät ongelmia vähäpätöisissä asioissa, mutta eivät halua tikullakaan koskea aitoihin ongelmiin ja niiden sivuvaikutuksiin. Niiden kohdalla vahvistetaan sortoa ja alistamista sen sijaan, että puututtaisiin ja myönnettäisiin ongelma.
Burkini-keskustelu on loistava esimerkki tästä. Sen sijaan, että tasa-arvoa vaatineet ihmiset olisivat puolustaneet musliminaisia, he lähtivät puolustamaan burkinien käyttöä uimahalleissa uskonnonvapauden nimissä. Samalla niitä, jotka vastustivat sortoa, tuomittiin suvaitsemattomiksi.
Valikoivaa on myös muun muassa se, että sisäministeri Maria Ohisalo haluaa selvittää muslimihuivin yhdistämistä poliisin virka-asuun. Sen sijaan, että ministeri edistäisi erioikeuksia, hän voisi kannustaa musliminaisia vapautumaan patriarkaalisista perinteistä. Kertoa naisille, että he myös voivat olla poliiseja veljiensä tavoin ilman huivia.
Suomella on isompiakin ongelmia ja tärkeämpää tekemistä, kuin intersektionaaliseen feminismiin keskittyminen.
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja Lähi-idän asiantuntija. Hän toimii opettajana helsinkiläisessä peruskoulussa.
Seida Sohrabi