- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
No en sanoisi sitä lakien mukaiseksi jos se tapahtuu Lugerin piipun avittamana. Mutta tämä lienee jo offtopiccia.
-
TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)
Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.
Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.
Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.
Feminismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus
- Keskustelun aloittaja Mete
- Aloitettu
-
- Avainsanat
- feminismi sjw social justice
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
No sun ei tarvi sanoa. Silti se meni ihan lain mukaan, ja yhtään lainsäätäjää ei osoitettu Lugerilla. Kaduilla toki mekkaloitiin (niin natsit, kuin myös kommunistitkin). Nytkin kaduilla taidetaan mekkaloida, joten oletko siis sitä mieltä, että Bidenin mahdollinen tuleva valinta on laiton? Vai miten tää taas oikein menee?
No sitten mä huutelen. Minulle kyllä riittää tämä mekkalointi kaikenmaailman vääristä sanoista, väreistä, tuotemerkeistä ja ties mistä sekä pyrkimykset erimielisten vaientamiseen toimeentulo estämällä yms. Sulle se ei toki tietenkään riitä, eikä varmaan mikään muukaan. Joten siitä meidän ei tarvitse edes keskustella.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Siis yritätkö sä nyt oikeasti väittää että Bidenilla ja demokraateilla olisi keskitetty ja puolueen johtama väkivalta koneisto jonka tavoitteena on saada Biden valtaan ja keinoina on vastustajien murhaaminen, hakkaaminen ja pelottelu? Siis nyt vittu oikeesti.
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
En yritä. Silti siellä kaduilla mekkaloidaan ja heilutaan aseidenkin kanssa.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Eli muuten vaan yritit aivan susipaskaa whataboutismia? Noh, voidaan varmaan palata aiheeseen. Tai jatkaa offtopiccia vaikka täällä:
Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton historiaa
Ylläpidon päivitys: Ketjun alkuperäinen aloitusviesti on tämä: Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton historiaa Olisiko haitannut jos seinällä olisi ollut Nikolain tai Leninin kuva? Mannerheim kuuluu suomalaisuuteen vahvasti ja hän on kaikkine vikoineen yksi Suomen merkkihenkilöitä. Häntä voi ja pitää...
bbs.io-tech.fi
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 2 918
Ei se ollut. Lavastettiin tulipalo ja Hinderburg allekirjoitti lain jonka avulla sitten vangittiin poliittiset vastustajat, sujlettiin lehdet jne. Väitettiin että nämä olivat rikkoneet tätä lakia, vaikka suurin osa ei ollut, tämä on tietenkin laitonta.
Oikeudenkäyntejä ei ollut läheskään joka tapauksessa. Lisäksi seuraavissa vaaleissa käytettiin tätä lakia muokkaamaan vaalitulosta, eli vaalit oli ns. rigged, mutta natsit eivät saaneet silti kuin 44% äänistä. Seuraava äänestys (joka tekisi maasta diktatuurin) tarvitsi ison enemmistön jota natseilla ei ollut, joten
he esim. estivät demareita tulemasta paikalle äänestämään (vähän sama jos perssut olisivat estänneet muiden puolueiden edustajia tulemasta eduskuntaan äänestämään tästä syytesuoja keissistä) ja painostivat pienempiä puolueita äänestämään "oikein".
Enabling act meni näin läpi ja aatusta tuli yksinvaltias.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Mutta jälleen kerran, se että ihmiset käyttää omaa sananvapauttaan ja omaa valinnanvapauttaan EI OLE MITÄÄN VITUN TOTALITAARISUUTTA
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
Ei tarvi jatkaa, mutta voin suositella teille tätä erinomaista sarjaa:
Joo no tämä mielipide tuli kyllä jo selväksi.
- Liittynyt
- 25.04.2017
- Viestejä
- 2 467
-Ihminen voi olla totalitaristi = Hän kannattaa toiminnoiltaan totalitaristista yhteiskuntaa ja jopa pyrkii sellaisen toteuttamiseen.
-Ideologia voi olla totalitaristinen = Katso edellinen, mutta sovella se ryhmään.
-Valtio voi olla totalitaristinen = Kun edellä mainitut viimein ovat saaneet vallan, laitetaan ideologia täytäntöön täysivoimaisesti.
Nykyiset äärivasemmistolaiset ovat päivänselvästi tällaisia henkilöitä. On kiistämätöntä, että nämä tyypit pyrkivät kaikin voimin hiljentämään kaiken muun kuin omaan ideologiaan sopivat äänet. He eivät keskustele, he hyökkäävät joko epäsuorasti tai väkivalloin.
Voi jossain olla, mutta ei Suomessa. Meillä ne harvat äärivasemmistolaiset ovat ajatuksiltaan hyvin usein myös anarkisteja ja luonnollisesti vastustavat totalitarismia voimakkaasti, kuten vastustavat jo nykyisen kaltaisenkin yhteiskunnan otetta. Ja nykyisin, kun heillä ei oikeastaan ole kunnollista johtohahmoa, niin ei heistä oikein ole mihinkään toimintaankaan. Aika menee siihen, kun väittelevät keskenään, mikä on oikeaa vasemmistolaisuutta ja mikä oikeaa anarkismia, jos oikein rumasti sanoo. Talonvaltausten ja muiden näyttävien stunttien aika on ohi.
Toki silloin asia voi näyttää erilaiselta, jos itse on niin äärioikealla, että kokoomus oikeastaan näyttää vasemmistolta, Kepu agraarisosialisteilta, demarit kommareilta, vihreät fillarikommareilta, vasemmistoliitto vallankumouksellisilta jne.
Tilanne muuten oli menossa siihen suuntaan jo vuosikymmen sitten.
DSpace
helda.helsinki.fi
Anarkistit haluavat tarjota omaleimaisen poliittisen vaihtoehdon | Helsingin yliopisto
Väitöstutkimus osoittaa, että anarkistit pyrkivät tarjoamaan poliittiseen toimintaan selvän vaihtoehdon. Tähän kuuluu esimerkiksi se, että anarkistit haluavat ylläpitää uskoa perustavan yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuteen. Anarkistit tavoittelevat ”yhteisöllisen yksilöllisyyden”...
www.sttinfo.fi
10. Mari Kuukkanen: Anarkismin keinot ja päämäärät. Tutkimus suomalaisesta anarkistiliikkeestä 2010-luvun alussa. Viimein on valmistunut kokonaisvaltainen väitöskirja anarkistisen toiminnan kulttuurista Suomessa. Mari Kuukkasen monografia on tiivis johdatus anarkististen liikkeiden historiaan ja nykykontekstiin.
Kirja kannattaa lukea, jos anarkismi ja liikkeet kiinnostavat yleisesti, ja väitöskirjaksi tutkimus on kirjoitettu todella sujuvasti ja ei ollenkaan kuivalla tavalla. Samalla kirjan kautta pääsee käsiksi liiketutkimuksen ongelmiin.
Kuukkasen tutkimuskysymykset ovat tällaisia: Miten anarkistit perustelevat toimintaansa? Mitä he tavoittelevat ja minkälaisilla keinoilla? Mitä heidän identiteettiinsä kuuluu ja miten se vaikuttaa anarkistiseen toimintaan? Mitä käytännössä tarkoittaa anarkistisen toiminnan “prefiguratiivisuus” eli yritys yhdistää keinot ja päämäärät? Miten tulevaa yhteiskuntaa eletään todeksi jo nyt?
Aineisto koostuu 12 anarkistin teemahaastattelusta, havainnoinnista anarkistien kokoontumisissa sekä anarkistimedioissa julkaistuista teksteistä. Olen itsekin päässyt sekä tutkimuksen lähteeksi että tiedon objektiksi, tosin en anarkistina vaan kirjoittajana ja blogin ylläpitäjänä, jonka “omassa positioitumisessa oli autonomimarxilaisia painotuksia” vuosina 2008-2014 (s. 153). Myös graduni ja Anton Montin kanssa kirjoitettu Suoraa toimintaa -kirja on tutkimuksessa esillä lähteenä.
Anarkistien puolesta voi harmitella, että väitöskirjan aineistonkeruuaika (noin 2010-2012) on kahden liikeaallon välissä. Vuosina 2007-2009 anarkisteja oli mukana Turun, Helsingin ja Tampereen talonvaltauksissa ja Kööpenhaminan ilmastokokouksen vastamobilisaatiossa. Vuosina 2013-2015 anarkismi koki renessanssin ja sai ennätyspaljon näkyvyyttä. Kuukkasen tutkimus osuu täsmälleen toimintakausien väliseen aallonpohjaan.
Mietin, johtuuko osittain ajankohdasta, että tutkimus antaa aineistoon päätyneistä anarkisteista osittain dogmaattisen kuvan. Kun on ns. tilanne päällä ja action käynnissä, ei ehkä ole aina niin olennaista, kenen identiteetti on mikäkin ja mitkä ovat tarkat rajanvedot. Sen sijaan välikausina on aikaa ja ehkä myös tarvetta kaivautua pohdiskeluihin.
Millaisia tuloksia olisi tullut, jos aineisto olisi kerätty vaikka 2013-2016? Väittäisin, että nyt monien vuosien ajan liikkeissä on tehty yhteistyötä identiteeteistä ja puhdasoppisuudesta välittämättä, vaikka niitäkin tietysti näkee.
Väitöskirja siis kertoo tietyistä anarkisteista tietyllä hetkellä.
Kirja palauttaa elävästi mieleen, miten kamalaa anarkistien kanssa toimiminen voi pahimmillaan olla – siis pahimmillaan, ei aina. Anarkistit käyvät aineiston mukaan jatkuvaa sisäistä kamppailua sallituista toimintatavoista ja toimintansa eettisyydestä. Kieltämättä hymyilytti kohta, jossa kerrotaan, kuinka osa havainnoiduista anarkisteista vastustaa kansalaisaloitteita, koska aloitteet “legitimoivat järjestelmää” ja “estävät ihmisiä lähtemästä kaduille” (s. 113). Aineistossa tulee esiin monien anarkistien yleinen reformivastaisuus, kuten perustulon vastustaminen sillä perusteella, että se passivoisi ihmisiä poliittisesti.
Väitöskirja kuvaakin poliittista ajattelua, joka tulee karmeimmillaan lähelle vallankumouksellisten liikkeiden synkintä päätyä: “ei saa parantaa ihmisten elämää uudistuksilla, koska se ostaa ihmiset hiljaisiksi ja vesittää vallankumouksellista potentiaalia…”
Tässä mielessä kirja ehkä vahvistaa yhtä anarkisteihin yleisesti kohdistuvaa ennakkoluuloa: joskus anarkisteille todella on tärkeämpää tehdä asiat oikealla tavalla ja säilyttää oma puhtaus kuin saavuttaa tuloksia.
Väitöskirja kuvaa kyllä moninaisuutta ja erimielisyyttä, mutta se kuvaa myös masentavaa klikkiytymistä, lahottavaa lahkolaisuutta ja änkymäräistä kuoppaan kaivautumista.
Aineiston anarkistit tosin itse puhuvat mieluummin “eettisyydestä” kuin dogmaattisuudesta.
Sivuhuomio ja törkeä provokaatio!
Anarkistit ovat Suomessa edellisen kymmenen vuoden aikana onnistuneet juuri silloin, kun he ovat heittäneet dogmit mäkeen ja toimineet tavalla, jota voisi kutsua leninistiseksi puolueeksi.
Leninin Mitä on tehtävä? -kirjan pohjalta voi määritellä löyhästi, että leninismi on kurinalaisen etujoukon työtä kapinan levittämiseksi ja kumouksellisen hegemonian saavuttamiseksi. Siihen tyypillisesti liittyy teoreettis-propagandistinen työ erityisesti omaa lehteä julkaisemalla, olemassaoleviin liikehdintöihin tarttuminen ja suunnan osoittaminen niille ja tehokkaiden kokoustoimintojen opettelu.
Esimerkiksi A-ryhmä oli 2010-luvun puolivälissä onnistunut anarkistinen projekti, koska se organisoitui kokeneiden toimijoiden johdolla etujoukoksi, joka kykeni kaappaamaan hegemonian tietyissä projekteissa (kuten Joukkovoimassa) tehokkailla kokoustaktiikoilla ja itsevarmoilla päämäärillä.
Myös A-ryhmän tapa käyttää symboleita ja näyttäytyä mielenosoituksissa lippujen ja muiden tunnusten kanssa ikään kuin kannatusta hakemassa, JHL:n lakon “kaappaaminen” sekä yliopistovaltauksen 500 ihmisen kokouksen johtamisen kutsuminen anarkistiseksi konsensuspäätöksenteoksi ovat olleet jossain määrin leninistisiä ja siksi hyvin tehokkaita toimintatapoja.
Leninistiset toimintatavat vaikuttavat sopivan erilaisille liikkeille hyvin, kunhan niitä ei kutsuta leninistisiksi. Leninismiä nähdään helposti jossain aivan muualla samalla, kun nimenomaan itse toimitaan leninistisesti.
Tämä ei ole kannanotto liikeleninismia vastaan tai sen puolesta. Tämä on vain sivuhuomio ja törkeä provokaatio.
Kuukkasen tutkimus ei missään nimessä ole pelkkää jumituksen kuvausta. Erityisen kiinnostavia kirjassa ovat etnografiset kuvaukset anarkistien kokouksista, Olkiluodon blokkauksen valmisteluista, itse aktiosta ja sen purusta sekä Turun taideslummista. Turun valtausskene itse asiassa näyttäytyy joustavimpana ja moniarvoisimpana kirjan toimintaympäristöistä, koska liike “ei ollut ensisijaisesti kytköksissä poliittiseen anarkismiin, vaan anarkismi oli lähinnä yksi ulottuvuus sen vastakulttuurisessa työkalupakissa” (s. 139).
Myös ajankohdan anarkisteja kohtaan esitetty kritiikki on minusta pääosin osuvaa sen pohjalta, mitä muistan kyseisistä vuosista. Kuukkanen korostaa anarkistien joustamattomuutta ja tapaa pitää “radikaaliutta” itseisarvona kontekstista välittämättä. Tutkimus osoittaa, kuinka anarkismissa välillä korostetaan “taktiikoiden moninaisuutta” sisäisen kriitiikin vaimentamistarkoituksessa. Vaikka toinen anarkisti tekisi mitä tahansa, pitää olla lojaali tätä kohtaan. Kuten Kuukkanen kirjoittaa, “solidaarisuuden vaatimus käy ilmi erilaisista velvoitteista, joita määritellään anarkistien puheissa ja anarkistimedioissa” (s. 86).
Myös anarkismin skaalautumattomuuden eli mittakaavan kasvattamisen ongelma tulee tutkimuksessa hyvin esiin. Yksi tapa muotoilla ongelma on tämä: “periaatteessa liike tavoittelee laajojen ihmisjoukkojen suosiota, mutta toisaalta sen olemassaolo perustuu paljolti siihen, että se houkuttelee puoleensa juuri tietynlaisia ihmisiä ja rakentaa näiden välille jaettuun erityisyyteen pohjaavaa sidettä. Toisin sanoen anarkistien on pohdittava, mitä yleisöä he oikeastaan haluavat puhutella.” (s. 75)
Toinen tapa puhua ongelmasta on tämä: Anarkismi on erittäin marginaalinen liike. Silti, kuten tutkimuksessa tulee esille (s. 73-74), anarkistit ajattelevat puhuvansa ikään kuin yleisesti ihmisten puolesta tai ainakin sen puolesta, mikä olisi ihmisille yleisesti hyväksi. Toisten puolesta puhuminen taas on anarkismin yleisiä periaatteita vastaan.
Väitöskirja tuo siis hyvin esiin anarkististen liikkeiden sisäisen ristiriitaisuuden. Ristiriitaisuus ja monimielisyys liittyvät luultavasti myös liikkeiden elinvoimaisuuteen, eli kyse ei ole pelkästään puutteesta.
Suurin osa tutkimuksen sisällöstä on itselleni ennalta tuttua. Ehkä yllättävin tulos liittyy väkivallan hyväksymiseen. Kuukkanen määrittelee väkivallan “ihmiseen (tai eläimeen) kohdistuvaksi fyysiseksi voimankäytöksi” (s. 102). Kuukkasen mukaan hänen aineistossaan “on silmiinpistävää, ettei väkivallasta suoranaisesti irtisanouduta, eikä pasifisti-identiteettiä juuri esiinny” (s. 107). Itse olen törmännyt vuosien varrella moniin sisäisiin liikekeskusteluihin, joissa väkivaltaan on suhtauduttu erittäin kielteisesti joko taktisista tai moraalisista (tai juridisista jne.) syistä, joten tulos yllätti. Kuukkanen toki korostaa, että väkivalta on anarkisteille hyvin monimutkainen kysymys ja sen käytölle asetetaan tiukat reunaehdot.
Menen sitten tutkimuksen ongelmiin. Aikoinaan ihastuin antropologiassa siihen, että antropologit joutuvat kirjoittamaan itsensä aina sisään tutkimukseen. Koska antropologi tutkii määritelmällisesti vierasta ja tulee kentälle vieraana, hänen on pakko asemoida itsensä ja selvittää, miten hänen roolinsa vaikuttaa tiedon tuottamiseen. Joskus oman roolin esittely on ehkä mennyt antropologiassa överiksikin. Kuukkasen väitöskirjassa on minusta päinvastainen ongelma.
Ainoa löytämäni suora positiointi kirjassa on ohimennen keskelle kappaletta sijoitettu lause: “Pääsyäni kentälle helpotti se, että olin osallistunut anarkistiseen toimintaan ennen tutkimukseni aloittamista.” (s. 52.) Mitä! Entinen – vai nykyinen? – anarkisti tekemässä väitöskirjaa – kenestä? Tovereistaan? Missä liikkeissä tutkija on toiminut ja miten? Onko tutkimusta ollut tarkoitus tehdä liikkeen sisältä käsin? Onko harkittu osallistuvaa tai taistelevaa tutkimusta? Onko haastatelluille ja havainnoiduille anarkisteille sanottu, että tätä tehdään ikään kuin anarkismin puolesta? Onko asetelma muuttunut tutkimuksen edetessä? Millaista kritiikkiä anarkistit ovat esittäneet tutkimusta kohtaan?
Toinen ongelma tutkimuksessa on minusta sen melko kritiikitön tapa käyttää sosiologian konservatiivisimpia käsitteitä. Väitöskirjassa “ideologia” tarkoittaa lähes mitä tahansa ja kaikki muuttuu ideologiaksi. Käsite määritellään sovinnaiseen tapaan niin laajaksi, että sen käyttövoima on hyvin pieni: “joukoksi ideoita, joihin kuuluu perustavia arvoja, yhteiskunnallista todellisuutta koskevia teorioita sekä poliittista toimintaa ohjaavia normeja” (s. 17).
Jos ideologia tarkoittaa arvoja, teorioita ja normeja yhdessä, niin totta kai kaikki on ideologiasta ja kaikkialta löytyy ideologiaa. Juuri näin tutkimuksen joka toisella sivulla näyttää tapahtuvan. Mutta mitä näin epämääräinen ideologian käsite oikein antaa? Miksi puhua nimenomaan “anarkismin ideologiasta”? Miksi juuri ideologia? Lisäongelmia tulee siitä, että anarkismin, vasemmiston ja marxismin kontekstissa ideologian käsite viittaa voimakkaasti väärään tietoisuuteen, huijaamiseen, tuotanto- ja riistosuhteiden peittämiseen ja niin edelleen. Tätä puolta ideologian käsitteestä ei tutkimuksessa käsitellä.
Toinen minusta ongelmallinen käsite on “identiteetti”. Anteeksi ranskani, mutta joka saatanan liiketutkimusta käsittelevä väitöskirja ja gradu tuntuu puhuvan kollektiivisista identiteeteistä. Kärjistettynä: tutkijoiden mukaan liiketoimijoiden ainoa funktio on rakentaa kollektiivista identiteettiään loputtomasti. Poliittinen toiminta alkaa kuulostaa shoppailulta ja ostarihengailulta. En nyt puhu erityisesti tästä väitöskirjasta, mutta välillä tällainen identiteettisosiologia tuntuu nollatutkimukselta: kun lähdetään etsimään identiteetin rakentamista, niin sitä aineistosta myös löydetään.
Mitä identiteetin ja ideologian kaltaiset käsitteet tekevät tutkimuskohteelle? Onko kyseessä itse asiassa käsitteellinen väkivalta?
Vastaväittäjä Miikka Pyykkönen tavoitteli ehkä jotakin samankaltaista kohteliaalla kysymyksellään siitä, mitä anarkismin anarkistisuudelle tapahtuu, kun se tuodaan tiedeinstituution piiriin ja normalisoidaan.
Kolmas käsite, jonka mielekkyyttä mietin, on “ihanne”. Sen käyttö antaa tekstille omissa silmissäni välillä hieman vähättelevän sävyn, mitä ei luultavasti ole haettu. Kun koko ajan korostetaan anarkistisen toiminnan ihanteellisuutta, konnotaationa tulee piikittely naiviudesta ja utopistisuudesta. Ihanteellisuuden sijaan voisi puhua esimerkiksi periaatteista, nyrkkisäännöistä tai lähtökohdista. Mutta voihan tietysti olla, että tutkittavat anarkistit todella näyttäytyivät tutkijalle hieman naiveina utopisteina ja ihanteen käsite on siksi paikallaan.
Minusta kirja on tästä kritiikistä huolimatta tärkeä. Se rakentaa liikehistoriaa ja sanallistaa omia kritiikkejäni. Olen miettinyt pitkään, mistä johtuu se, mitä joskus kutsutaan anarkistien itsepäisyydeksi tai ideologisuudeksi. Johtuuko se anarkismin menneisyydestä, joka polveutuu uuden ajan uskonlahkoista ja rationalistisesta ajattelusta? Tai liittykö se anarkismin yhteyteen porvariston viralliseen filosofiaan eli liberalismiin?
Kuukkasen tutkimuksesta voisi tulkita, että kyse on itse asiassa organisoitumisen puutteesta tai hajanaisuudesta. “Organisaation sijaan keskeiseksi siteeksi nousee tällöin jaettuun ideologiaan perustuva identiteetti.” (s. 91.) Jos ei järjestäydytä, ei jää muuta yhteistä kuin ideologia ja identiteetti.
Mutta kuten sanottu, tämä ei koske anarkismia aina ja kaikkialla vaan ehkä nimenomaan liikesyklien suvantovaiheissa.
Kirja kannattaa lukea, jos anarkismi ja liikkeet kiinnostavat yleisesti, ja väitöskirjaksi tutkimus on kirjoitettu todella sujuvasti ja ei ollenkaan kuivalla tavalla. Samalla kirjan kautta pääsee käsiksi liiketutkimuksen ongelmiin.
Kuukkasen tutkimuskysymykset ovat tällaisia: Miten anarkistit perustelevat toimintaansa? Mitä he tavoittelevat ja minkälaisilla keinoilla? Mitä heidän identiteettiinsä kuuluu ja miten se vaikuttaa anarkistiseen toimintaan? Mitä käytännössä tarkoittaa anarkistisen toiminnan “prefiguratiivisuus” eli yritys yhdistää keinot ja päämäärät? Miten tulevaa yhteiskuntaa eletään todeksi jo nyt?
Aineisto koostuu 12 anarkistin teemahaastattelusta, havainnoinnista anarkistien kokoontumisissa sekä anarkistimedioissa julkaistuista teksteistä. Olen itsekin päässyt sekä tutkimuksen lähteeksi että tiedon objektiksi, tosin en anarkistina vaan kirjoittajana ja blogin ylläpitäjänä, jonka “omassa positioitumisessa oli autonomimarxilaisia painotuksia” vuosina 2008-2014 (s. 153). Myös graduni ja Anton Montin kanssa kirjoitettu Suoraa toimintaa -kirja on tutkimuksessa esillä lähteenä.
Anarkistien puolesta voi harmitella, että väitöskirjan aineistonkeruuaika (noin 2010-2012) on kahden liikeaallon välissä. Vuosina 2007-2009 anarkisteja oli mukana Turun, Helsingin ja Tampereen talonvaltauksissa ja Kööpenhaminan ilmastokokouksen vastamobilisaatiossa. Vuosina 2013-2015 anarkismi koki renessanssin ja sai ennätyspaljon näkyvyyttä. Kuukkasen tutkimus osuu täsmälleen toimintakausien väliseen aallonpohjaan.
Mietin, johtuuko osittain ajankohdasta, että tutkimus antaa aineistoon päätyneistä anarkisteista osittain dogmaattisen kuvan. Kun on ns. tilanne päällä ja action käynnissä, ei ehkä ole aina niin olennaista, kenen identiteetti on mikäkin ja mitkä ovat tarkat rajanvedot. Sen sijaan välikausina on aikaa ja ehkä myös tarvetta kaivautua pohdiskeluihin.
Millaisia tuloksia olisi tullut, jos aineisto olisi kerätty vaikka 2013-2016? Väittäisin, että nyt monien vuosien ajan liikkeissä on tehty yhteistyötä identiteeteistä ja puhdasoppisuudesta välittämättä, vaikka niitäkin tietysti näkee.
Väitöskirja siis kertoo tietyistä anarkisteista tietyllä hetkellä.
Kirja palauttaa elävästi mieleen, miten kamalaa anarkistien kanssa toimiminen voi pahimmillaan olla – siis pahimmillaan, ei aina. Anarkistit käyvät aineiston mukaan jatkuvaa sisäistä kamppailua sallituista toimintatavoista ja toimintansa eettisyydestä. Kieltämättä hymyilytti kohta, jossa kerrotaan, kuinka osa havainnoiduista anarkisteista vastustaa kansalaisaloitteita, koska aloitteet “legitimoivat järjestelmää” ja “estävät ihmisiä lähtemästä kaduille” (s. 113). Aineistossa tulee esiin monien anarkistien yleinen reformivastaisuus, kuten perustulon vastustaminen sillä perusteella, että se passivoisi ihmisiä poliittisesti.
Väitöskirja kuvaakin poliittista ajattelua, joka tulee karmeimmillaan lähelle vallankumouksellisten liikkeiden synkintä päätyä: “ei saa parantaa ihmisten elämää uudistuksilla, koska se ostaa ihmiset hiljaisiksi ja vesittää vallankumouksellista potentiaalia…”
Tässä mielessä kirja ehkä vahvistaa yhtä anarkisteihin yleisesti kohdistuvaa ennakkoluuloa: joskus anarkisteille todella on tärkeämpää tehdä asiat oikealla tavalla ja säilyttää oma puhtaus kuin saavuttaa tuloksia.
Väitöskirja kuvaa kyllä moninaisuutta ja erimielisyyttä, mutta se kuvaa myös masentavaa klikkiytymistä, lahottavaa lahkolaisuutta ja änkymäräistä kuoppaan kaivautumista.
Aineiston anarkistit tosin itse puhuvat mieluummin “eettisyydestä” kuin dogmaattisuudesta.
Sivuhuomio ja törkeä provokaatio!
Anarkistit ovat Suomessa edellisen kymmenen vuoden aikana onnistuneet juuri silloin, kun he ovat heittäneet dogmit mäkeen ja toimineet tavalla, jota voisi kutsua leninistiseksi puolueeksi.
Leninin Mitä on tehtävä? -kirjan pohjalta voi määritellä löyhästi, että leninismi on kurinalaisen etujoukon työtä kapinan levittämiseksi ja kumouksellisen hegemonian saavuttamiseksi. Siihen tyypillisesti liittyy teoreettis-propagandistinen työ erityisesti omaa lehteä julkaisemalla, olemassaoleviin liikehdintöihin tarttuminen ja suunnan osoittaminen niille ja tehokkaiden kokoustoimintojen opettelu.
Esimerkiksi A-ryhmä oli 2010-luvun puolivälissä onnistunut anarkistinen projekti, koska se organisoitui kokeneiden toimijoiden johdolla etujoukoksi, joka kykeni kaappaamaan hegemonian tietyissä projekteissa (kuten Joukkovoimassa) tehokkailla kokoustaktiikoilla ja itsevarmoilla päämäärillä.
Myös A-ryhmän tapa käyttää symboleita ja näyttäytyä mielenosoituksissa lippujen ja muiden tunnusten kanssa ikään kuin kannatusta hakemassa, JHL:n lakon “kaappaaminen” sekä yliopistovaltauksen 500 ihmisen kokouksen johtamisen kutsuminen anarkistiseksi konsensuspäätöksenteoksi ovat olleet jossain määrin leninistisiä ja siksi hyvin tehokkaita toimintatapoja.
Leninistiset toimintatavat vaikuttavat sopivan erilaisille liikkeille hyvin, kunhan niitä ei kutsuta leninistisiksi. Leninismiä nähdään helposti jossain aivan muualla samalla, kun nimenomaan itse toimitaan leninistisesti.
Tämä ei ole kannanotto liikeleninismia vastaan tai sen puolesta. Tämä on vain sivuhuomio ja törkeä provokaatio.
Kuukkasen tutkimus ei missään nimessä ole pelkkää jumituksen kuvausta. Erityisen kiinnostavia kirjassa ovat etnografiset kuvaukset anarkistien kokouksista, Olkiluodon blokkauksen valmisteluista, itse aktiosta ja sen purusta sekä Turun taideslummista. Turun valtausskene itse asiassa näyttäytyy joustavimpana ja moniarvoisimpana kirjan toimintaympäristöistä, koska liike “ei ollut ensisijaisesti kytköksissä poliittiseen anarkismiin, vaan anarkismi oli lähinnä yksi ulottuvuus sen vastakulttuurisessa työkalupakissa” (s. 139).
Myös ajankohdan anarkisteja kohtaan esitetty kritiikki on minusta pääosin osuvaa sen pohjalta, mitä muistan kyseisistä vuosista. Kuukkanen korostaa anarkistien joustamattomuutta ja tapaa pitää “radikaaliutta” itseisarvona kontekstista välittämättä. Tutkimus osoittaa, kuinka anarkismissa välillä korostetaan “taktiikoiden moninaisuutta” sisäisen kriitiikin vaimentamistarkoituksessa. Vaikka toinen anarkisti tekisi mitä tahansa, pitää olla lojaali tätä kohtaan. Kuten Kuukkanen kirjoittaa, “solidaarisuuden vaatimus käy ilmi erilaisista velvoitteista, joita määritellään anarkistien puheissa ja anarkistimedioissa” (s. 86).
Myös anarkismin skaalautumattomuuden eli mittakaavan kasvattamisen ongelma tulee tutkimuksessa hyvin esiin. Yksi tapa muotoilla ongelma on tämä: “periaatteessa liike tavoittelee laajojen ihmisjoukkojen suosiota, mutta toisaalta sen olemassaolo perustuu paljolti siihen, että se houkuttelee puoleensa juuri tietynlaisia ihmisiä ja rakentaa näiden välille jaettuun erityisyyteen pohjaavaa sidettä. Toisin sanoen anarkistien on pohdittava, mitä yleisöä he oikeastaan haluavat puhutella.” (s. 75)
Toinen tapa puhua ongelmasta on tämä: Anarkismi on erittäin marginaalinen liike. Silti, kuten tutkimuksessa tulee esille (s. 73-74), anarkistit ajattelevat puhuvansa ikään kuin yleisesti ihmisten puolesta tai ainakin sen puolesta, mikä olisi ihmisille yleisesti hyväksi. Toisten puolesta puhuminen taas on anarkismin yleisiä periaatteita vastaan.
Väitöskirja tuo siis hyvin esiin anarkististen liikkeiden sisäisen ristiriitaisuuden. Ristiriitaisuus ja monimielisyys liittyvät luultavasti myös liikkeiden elinvoimaisuuteen, eli kyse ei ole pelkästään puutteesta.
Suurin osa tutkimuksen sisällöstä on itselleni ennalta tuttua. Ehkä yllättävin tulos liittyy väkivallan hyväksymiseen. Kuukkanen määrittelee väkivallan “ihmiseen (tai eläimeen) kohdistuvaksi fyysiseksi voimankäytöksi” (s. 102). Kuukkasen mukaan hänen aineistossaan “on silmiinpistävää, ettei väkivallasta suoranaisesti irtisanouduta, eikä pasifisti-identiteettiä juuri esiinny” (s. 107). Itse olen törmännyt vuosien varrella moniin sisäisiin liikekeskusteluihin, joissa väkivaltaan on suhtauduttu erittäin kielteisesti joko taktisista tai moraalisista (tai juridisista jne.) syistä, joten tulos yllätti. Kuukkanen toki korostaa, että väkivalta on anarkisteille hyvin monimutkainen kysymys ja sen käytölle asetetaan tiukat reunaehdot.
Menen sitten tutkimuksen ongelmiin. Aikoinaan ihastuin antropologiassa siihen, että antropologit joutuvat kirjoittamaan itsensä aina sisään tutkimukseen. Koska antropologi tutkii määritelmällisesti vierasta ja tulee kentälle vieraana, hänen on pakko asemoida itsensä ja selvittää, miten hänen roolinsa vaikuttaa tiedon tuottamiseen. Joskus oman roolin esittely on ehkä mennyt antropologiassa överiksikin. Kuukkasen väitöskirjassa on minusta päinvastainen ongelma.
Ainoa löytämäni suora positiointi kirjassa on ohimennen keskelle kappaletta sijoitettu lause: “Pääsyäni kentälle helpotti se, että olin osallistunut anarkistiseen toimintaan ennen tutkimukseni aloittamista.” (s. 52.) Mitä! Entinen – vai nykyinen? – anarkisti tekemässä väitöskirjaa – kenestä? Tovereistaan? Missä liikkeissä tutkija on toiminut ja miten? Onko tutkimusta ollut tarkoitus tehdä liikkeen sisältä käsin? Onko harkittu osallistuvaa tai taistelevaa tutkimusta? Onko haastatelluille ja havainnoiduille anarkisteille sanottu, että tätä tehdään ikään kuin anarkismin puolesta? Onko asetelma muuttunut tutkimuksen edetessä? Millaista kritiikkiä anarkistit ovat esittäneet tutkimusta kohtaan?
Toinen ongelma tutkimuksessa on minusta sen melko kritiikitön tapa käyttää sosiologian konservatiivisimpia käsitteitä. Väitöskirjassa “ideologia” tarkoittaa lähes mitä tahansa ja kaikki muuttuu ideologiaksi. Käsite määritellään sovinnaiseen tapaan niin laajaksi, että sen käyttövoima on hyvin pieni: “joukoksi ideoita, joihin kuuluu perustavia arvoja, yhteiskunnallista todellisuutta koskevia teorioita sekä poliittista toimintaa ohjaavia normeja” (s. 17).
Jos ideologia tarkoittaa arvoja, teorioita ja normeja yhdessä, niin totta kai kaikki on ideologiasta ja kaikkialta löytyy ideologiaa. Juuri näin tutkimuksen joka toisella sivulla näyttää tapahtuvan. Mutta mitä näin epämääräinen ideologian käsite oikein antaa? Miksi puhua nimenomaan “anarkismin ideologiasta”? Miksi juuri ideologia? Lisäongelmia tulee siitä, että anarkismin, vasemmiston ja marxismin kontekstissa ideologian käsite viittaa voimakkaasti väärään tietoisuuteen, huijaamiseen, tuotanto- ja riistosuhteiden peittämiseen ja niin edelleen. Tätä puolta ideologian käsitteestä ei tutkimuksessa käsitellä.
Toinen minusta ongelmallinen käsite on “identiteetti”. Anteeksi ranskani, mutta joka saatanan liiketutkimusta käsittelevä väitöskirja ja gradu tuntuu puhuvan kollektiivisista identiteeteistä. Kärjistettynä: tutkijoiden mukaan liiketoimijoiden ainoa funktio on rakentaa kollektiivista identiteettiään loputtomasti. Poliittinen toiminta alkaa kuulostaa shoppailulta ja ostarihengailulta. En nyt puhu erityisesti tästä väitöskirjasta, mutta välillä tällainen identiteettisosiologia tuntuu nollatutkimukselta: kun lähdetään etsimään identiteetin rakentamista, niin sitä aineistosta myös löydetään.
Mitä identiteetin ja ideologian kaltaiset käsitteet tekevät tutkimuskohteelle? Onko kyseessä itse asiassa käsitteellinen väkivalta?
Vastaväittäjä Miikka Pyykkönen tavoitteli ehkä jotakin samankaltaista kohteliaalla kysymyksellään siitä, mitä anarkismin anarkistisuudelle tapahtuu, kun se tuodaan tiedeinstituution piiriin ja normalisoidaan.
Kolmas käsite, jonka mielekkyyttä mietin, on “ihanne”. Sen käyttö antaa tekstille omissa silmissäni välillä hieman vähättelevän sävyn, mitä ei luultavasti ole haettu. Kun koko ajan korostetaan anarkistisen toiminnan ihanteellisuutta, konnotaationa tulee piikittely naiviudesta ja utopistisuudesta. Ihanteellisuuden sijaan voisi puhua esimerkiksi periaatteista, nyrkkisäännöistä tai lähtökohdista. Mutta voihan tietysti olla, että tutkittavat anarkistit todella näyttäytyivät tutkijalle hieman naiveina utopisteina ja ihanteen käsite on siksi paikallaan.
Minusta kirja on tästä kritiikistä huolimatta tärkeä. Se rakentaa liikehistoriaa ja sanallistaa omia kritiikkejäni. Olen miettinyt pitkään, mistä johtuu se, mitä joskus kutsutaan anarkistien itsepäisyydeksi tai ideologisuudeksi. Johtuuko se anarkismin menneisyydestä, joka polveutuu uuden ajan uskonlahkoista ja rationalistisesta ajattelusta? Tai liittykö se anarkismin yhteyteen porvariston viralliseen filosofiaan eli liberalismiin?
Kuukkasen tutkimuksesta voisi tulkita, että kyse on itse asiassa organisoitumisen puutteesta tai hajanaisuudesta. “Organisaation sijaan keskeiseksi siteeksi nousee tällöin jaettuun ideologiaan perustuva identiteetti.” (s. 91.) Jos ei järjestäydytä, ei jää muuta yhteistä kuin ideologia ja identiteetti.
Mutta kuten sanottu, tämä ei koske anarkismia aina ja kaikkialla vaan ehkä nimenomaan liikesyklien suvantovaiheissa.
Viimeksi muokattu:
- Estetty
- #14 661
Kyllä se valkoinen saa siinä olla. Aloitus vain pitää muuttaa mustalle ja musta saa aina tehdä kaksi siirtoa ja valkoinen yhden
- Estetty
- #14 663
Ja huutaessa BLM musta saa 5 siirtoa lisää.
- Estetty
- #14 664
- Liittynyt
- 02.11.2016
- Viestejä
- 6 909
Ei tuolle väitteelle ole mitään uskottavaa pohjaa. Äärivasurit ovat nimenomaan totalitaristeja ideologialtaan, hallitusta myöten.
- Liittynyt
- 22.12.2016
- Viestejä
- 18 228
Niinpä, nykyisessäkin hallituksessa on idän totalitaarista kommunistimaata ihannoivien tahojen perillispuolue Vasemmistoliitto...
Ja tähän on jonkun helppo heittää kuittina: "mutku whatabout fanittaahan persutkin natsei, hei", mutta aika pientä se teoreettinen natsien fanitus kyllä on siihen nähden, miten innolla Suomessa ihailtiin Neuvostoliittoa tietyissä piireissä joitakin vuosikymmeniä sitten.
Heh. Eihän Vasemmistoliitto mitään äärivasureita ole. Nehän perusti koko Vasemmistoliiton siksi, kun halusivat eroon niistä, siis vanhoista kommareista ja taistolaisista ja sen semmoisista.
Ja ne sitten perusti omat puolueensa, jotka on vieläkin olemassa, eli SKP (Suomen kommunistinen puolue) ja KTP (Kommunistinen työväenpuolue).
Nuo kaksi porukkaa (SKP ja KTP) sen sijaan kyllä edelleenkin aidosti on. Niillä on keskuskomiteat ja kaikki, tavoiteohjelmassa vallankumous yms. Mutta jäsenten ikä alkaa jo seiskalla ja kasilla. Joten tuskin niistä on suurta uhkaa kellekään.
Mutta tietysti jos katsoo äärioikealla, niin kaikki muut näyttää vassareilta.
Diziet Sma
Tukijäsen
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 1 405
Samaa mieltä. Mutta totalitarismin määrittely ei kuulu tähän säikeeseen, joten tartun tuohon kursivoimaani kohtaan.
Olen saanut ihoa vaalentavia aineita valmistavien yritysten lausunnoista käsityksen, että suurin asiakaskunta ko. tuotteilla on Aasiassa ja Lähi-idässä. Silti näyttää nyt kovasti siltä, että aasialaisten ja lähi-itäläisten kuluttajien mielipiteet, puheet ja ostotaipumukset eivät ohjaakaan yritysten käyttäytymistä. Jos ohjaisivat, niin aikoisivatko yritykset tosiaan lopettaa tuotteiden myynnin, tai poistaa nimistä sanat "valkaisu" ja "vaalennus". Epäilen suuresti. Tällä perusteella minusta on aika selvää, että koko touhussa on kyse vain ja ainoastaan länsimaihin tarkoitetusta hyvesignaloinnista.
Niin. Vai olisiko se nyt niin ihmeellistä, jos näiden voiteiden ja muiden tököttien valmistajille tärkeämpi olisi joku muu ryhmä, kuin keski-ikäinen valkoinen heteromies joka pahoittaa mielensä jonkun sanan poistamisesta tai kontroversiaalin logon vaihtamisesta?
Nämähän kuitenkin varmaan on tehneet markkinatutkimusta ja focus grouppia ihan riittämiin, ja tuntevat asiakkaansa.
Btw. hyvesignalointi voi olla täällä jollekin vaikka kirosana. Mutta yhtiön markkinointiosastolle se voikin olla mahdollisuus.
Diziet Sma
Tukijäsen
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 1 405
Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä? Minähän sanoin, että tärkein ryhmä ihoa vaalentavien tuotteiden valmistajille näyttää olevan asiakaskunta Aasiassa ja Lähi-idässä. Pistäpä siis näytille uutinen, tiedote, tutkimus tms., jonka mukaan em. tuotteet ovat herättäneet protestiaallon Aasiassa tai Lähi-idässä, ja juuri sen takia valmistajat ovat muuttamassa nimiä ja lopettamassa tuotantoa.
Sitä ennen pysyn kannassani, että nimenmuutokset ja valmistuksen lopettamiset johtuvat vain tämänhetkisestä tilanteesta länsimaissa. Aasialaisten ja lähi-itäläisten - eli sen varsinaisen ostajakunnan - mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.
Hyvesignalointi on typeryyttä, mutta totta kai se voi kasvattaa myyntiä. Sanoin ihan samaa jo aiemmassa viestissäni.
Mutta mikä siinä on ongelma?
Vieläkään en ole tässä keskustelussa nähnyt syytä tälle ”vastapöyristymiselle”, paitsi tällaisia kaltevan pinnan ”mihin tämä oikein johtaa” ja ”mitä seuraavaksi sitten”.
Itse en juuri keski-ikäisenä stereotypisenä valkoisena heteromiehenä ole käyttänyt kortisoonia ja kylmägeeliä kummempaa voidetta, mutta olen joskus toki syönyt Brumbergin Suukon ja keittänyt riisiäkin. Ei niistä mikään herätä suuria intohimoja.
Minun on vaikea ymmärtää, mikä siinä niin pöyristyttää, jos lopettavat jonkun sanan käytön tai muuttavat logoa.
Toisaalta, ajan nykyisin Nissanilla. Ei se kyllä mikään Datsun ole.
Diziet Sma
Tukijäsen
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 1 405
Minä en ole mitenkään pöyristynyt. Tähän ikään mennessä on jo tullut nähtyä monta sekopäistä muotivillitystä. Tämä viimeisin - mutta ei taatusti viimeinen - on vain yksi niistä.
Oleellista tässä sanojen ja värien kieltämisessä ja vaihtamisessa on se syy, miksi niin tehdään. Minusta se syy on typerä. Tässä kohkaamisessa on kyse massojen joukkohurmoksesta, jonka kanssa järjellä ei ole ollut tietyn pisteen jälkeen enää mitään tekemistä. Siitä on turha pöyristyä, ja kun kyse ei ole mistään oikeasti merkittävästä asiasta, sitä on turha yrittää edes estää. Tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan.
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
Pelit | Maailman suosituimmasta roolipelistä poistetaan rotustereotypiat
Dungeons & Dragons -pelin kustantaja haluaa tehdä fantasiamaailmoistaan aidosti monimuotoisia ja poistaa pelistä ajatuksen ”pahoista” roduista.
www.hs.fi
En mä osaa sanoa tähän enää mitään.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 12 013
Näin Lucasfilm aikoo pelastaa Star Warsin – jos siis uskomme uusinta huhua - Episodi.fi
Uusin Star Wars -trilogia tuli ja meni, ja se jätti melko sekavan maun suuhun. Uusissa leffoissa oli jotain hyvää mutta myös jotain pahaa. Monet fanit kuitenkin suorastaan raivostuivat Star Warsin uudesta suunnasta. Nyt Lucasfilmillä on strategia, jonka avulla franchise saadaan pelastettua...
www.episodi.fi
Uudet Starwarssit olivat niin paskoja että ne ehkä retconnataan kokonaan helvettiin.
"Huhun mukaan Lucafilmin pomo Kathleen Kennedy vastustaa ideaa. "
höhö
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Eli D&D tekee sen mitä fantasiakirjallisuus on tehnyt jo pitkän aikaa, eli siirtyy pois Tolkienin ajan koodauksesta (tai mikä ikinä onkaan suomenkielen sana tuolle termille) modernimpaan aikaan. Ja näköjään kun katsoo D&D:n asiakasprofiilia niin ei mikään ihme.Pelit | Maailman suosituimmasta roolipelistä poistetaan rotustereotypiat
Dungeons & Dragons -pelin kustantaja haluaa tehdä fantasiamaailmoistaan aidosti monimuotoisia ja poistaa pelistä ajatuksen ”pahoista” roduista.
En mä osaa sanoa tähän enää mitään.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Vähän väärä ketju aiheelle mutta kävis kyllä järkeen etenkin jos ne heittää Feigelle Star Warsin vetovastuun. Feige on kuitenkin osoittanut että osaa hanskata tuollaisen laajan franchisen todella hyvin. Kun taaskin Kennedy ei osannut pitää kontrollia.Näin Lucasfilm aikoo pelastaa Star Warsin – jos siis uskomme uusinta huhua - Episodi.fi
Uusin Star Wars -trilogia tuli ja meni, ja se jätti melko sekavan maun suuhun. Uusissa leffoissa oli jotain hyvää mutta myös jotain pahaa. Monet fanit kuitenkin suorastaan raivostuivat Star Warsin uudesta suunnasta. Nyt Lucasfilmillä on strategia, jonka avulla franchise saadaan pelastettua...
Uudet Starwarssit olivat niin paskoja että ne ehkä retconnataan kokonaan helvettiin.
"Huhun mukaan Lucafilmin pomo Kathleen Kennedy vastustaa ideaa. "
höhö
(ja ei, uudet Star Warsit eivät olleet huonoja "koska feminismi" vaan ne olivat huonoja koska oli aivan liikaa kokkeja keittiössä joista yksi halusi tehdä pastaa, yksi currya ja yksi hampurilaisia).
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 12 013
Kyllä ne ihan paskoja sen feminismin vuoksikin oli joka johti umpipaskoihin hahmoihin muiden syiden lomassa.
- Estetty
- #14 677
Osoittaa jonkinlaista totalitaarista ajattelua edes väittää, että tässä "ihmiset" - kollektiivina - olisivat käyttämässä sananvapauttaan. Kyse on pienen vähemmistön äänekkäästä öyhötyksestä siinä missä valtaosaa koko asia ei liikuta mitenkään. Tai liikuttaa vasta sitten, kun vuosikymmeniä käytettyjä, tuttuja tuotteita ei enää saakaan kaupasta.
Naulan kantaan.
Ydinongelma on siinä, että pieni öyhöttäjien joukko haluaa pakottaa omat arvonsa muille. Omia arvojani loukkaa syvästi tällainen näennäisloukkaantuminen. Loukkaantujat ovat toki vapaita itse loukkaantumaan niin verisesti kuin haluavat, mutta on väärin, että he pakottavat muut mukautumaan juuri heidän loukkaantumiseensa.
Jos joku tykkää ostaa Eskimo-jäätelöpuikkoja aina kesäisin, niin kyllä siinä jollain tasolla on puututtu ihmisten oikeuksiin, jos Eskimoita ei enää saa kaupasta ensi kesänä. Jos Eskimo tuntuu loukkaavalta, niin loukkantuja on täysin vapaa jättämään Eskimot kauppaan, mutta on väärin, että loukkaantujat voisivat kieltää Eskimot kaikilta.
Sekin on huomattava, että tuotemerkkeihin ja -symboliikkaan sisältyy merkittävää brändiarvoa. On melkoinen riski, että tämä arvo tuhotaan, jos hyvää, tunnettua brändiä lähdetään sormeilemaan. Voi olla, että hyveöyhötyksellä aiheutetaan rahassa mitattavaa vahinkoa yrityksille ja niiden omistajille. Voisiko öyhöttäjät saada henkilökohtaiseen korvausvastuuseen?
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Feminismi ei ehkä auttanut leffoja mutta se ei todellakaan ollut syy miksi ne ei onnistunut. Ensinnäkin Disney onnistui tekemään kaksi todella hyvää Star Wars leffaa jotka hakkaa kaikki prequel leffat ja joista toinen melkein jopa pärjää Empirelle. Ja ne on Rogue One ja The Force Awakens.
Noi kaksi ovat kaikin puolin hyviä leffoja, niin kriitikkojen kuin katsojienkin mielestä. Ja rahallisesti, toinen rikko 2mrd rajan ja toinen onnistui rikkomaan miljardin rajan siitä huolimatta että se oli spinoff leffa ilman mitään vanhoja hahmoja (pl. cameot).
Homma lähti menemään perseelleen siinä vaiheessa kun Disney päätti jakaa ohjaajan hommat kolmelle eri ohjaajalle (mikä ei sinänsä ole vielä ongelma) ilman että taustalla olisi ollut joku osaava tyyppi pitämässä hommaa paketissa (mistä syntyi se ongelma). MCU:ssa ei ole ollut tuota ongelmaa koska vaikka siellä on useita eri ohjaajia niin siellä on taustalla kuitenkin Feige varmistamassa että homma pysyy kasassa.
Joten lopputuloksena oli että oli yksi mainio Star Wars leffa jonka teki JJ Abrams. Sitä seurasi yksi todella hyvä parin sadan miljoonan indie leffa joka ei oikeasti tuntunut Star Wars leffalta ja joka oli pahasti ristiriidassa ekan leffan kanssa. Ja sitä seurasi kolmas leffa joka oli totaalinen clusterfuck missä yritettiin tehdä uukkaria edellisen leffan jälkeen ja lopputuloksena oli kolari kallioleikkaukseen.
Jos homma olisi ollut alusta loppuun JJ Abramsin käsissä, tai jos siellä olisi ollut se Feige taustalla, niin homma olisi mitä todennäköisemmin toiminut, vaikkakin siellä olisi ollut jotain "feministisiä elementtejä".
Ja sitten Solo nyt vaan oli kaikin puolin paska suoritus. Paitsi Donald Glover. Jos jotain niin Disneyn pitäisi tehdä Landosta soololeffa.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Miksi luulet että puhuin kollektiivisesti kaikista ihmisistä? Se sananvapaus kuuluu sille pienelle äänekkälle vähemmistölle siinä missä muillekin.
- Liittynyt
- 19.08.2018
- Viestejä
- 743
Jonnet ei muista ensimmäistä jatko-osatrilogiaa? Ts pökkelöitä hahmoja saatiin kyllä aikaan ihan ilman mitään ismejäkin.
Meehän nyt jo kämpille. Nuohan oli ihan kauheaa roskaa.
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
Itse kun en ole Jonne ja useammankin kerran ehtinyt prequelit katsoa, (siis ilmeisesti puhutaan esi-osatrilogiasta) niin muistan kyllä hyvin miten nämä hakkaavat tarinankerronnassa ja käsikirjoituksessa nämä uudet räpellykset ihan 6-0 alkeellisesta blue-screenistä ja välillä heikosta ohjauksestaan huolimatta. Ja mitä hahmoihin tulee niin jopa Darth Maul on aivan eri planeetalta kuin mikä-sen-han-solon-pojan-nimi-ees-oli. Ainoa, minkä voi edes mainita samassa yhteydessä on Rogue One.
Suoraan sanottuna tämä kyllä kuulostaa eniten muutosvastarinnalta.
Ja samalta se puikko maistuu, vaikka nimi olisikin brändin mukaan vain Pingviini.
Itse asiassa, pidän melko todennäköisenä, että niiden puikkojenkin makua on vuosien mittaan hieman säädelty. Lähes kaikkien tuotteiden kohdalla sellaista kehittelyä kuitenkin tehdään.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
No kaikki ei tietenkään tykkää kaikista mutta sanoisin että Rogue Onen ja Force Awakensin kohdalla numerot puhuvat suht selvää kieltä.
Lisäksi kannattaa muistella että kuinka hirveää tuubaa prequelit olivat ja niiden päihittämiseen ei paljon vaadita.
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
Kaikki muutokset eivät ole positiivisa.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 12 013
Juuh sillä ei varmaan ole mitään tekemistä asian kanssa että kyse oli suunnattoman odotetuista Star Wars elokuvista.
Force awakens oli susipaska.Sanoisin että nämä leffat pelasti henkilöiden osalta isosti se että kaikissa oli onnistuneet pahikset jotka on kenties elokuvan tärkein hahmo. Ei minusta muutenkaan päähahmojen osalta mitenkään huonoja olleet jos nyt lasketaan se Jar Jar pois.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 19.08.2018
- Viestejä
- 743
Prequel-trilogia. Miten vaan. Siis nimenomaan Ep1:n kauppasaartoineenhan ja veroineen (tää on Star Wars, ei puoli yhdeksän uutiset) oli täyttä paskaa.
- Estetty
- #14 688
Olisiko syynä se, että käytit kollektiivista nominatiivimuotoa "ihmiset", sen sijaan, että olisit käyttänyt merkitykseltään partitiivisempaa muotoa kuten "muutamat öyhöttäjät" tai edes "pieni, äänekäs vähemmmistö"? Tässä kun ei ole kyse siitä, että ihmiset yleisesti olisivat kadulla vaatimassa Eskimoita pois kaupoista.
Nyt muutamat öyhöttäjät käyttävät sananvapauttaan loukatakseen muiden oikeuksia omiin arvoihinsa ja mielipiteisiinsä. Perinteikkäät tuotemerkit ja -symboliikka ovat arvokkaita sinänsä myös kulttuurin osana.
Oliko niin, että öyhöttäjät ovat jo onnistuneet rajoittamaan joidenkin vanhojen elokuvien saatavuutta? Silloin loukataan suoraan kaikkien muiden sananvapautta. Sananvapaus kun on kaksisuuntainen: lupa levittää ja lupa vastaanottaa.
Avainseikka on siinä, että ketään ei pakoteta mukautumaan.
Onko tämä taas se, missä vaadit vapauden nimissä myös täyttä vapautta seuraamuksista, vaikka se tarkoittaisi että muilla ei samaa vapautta olisi?
Numerot puhuvat myynnistä, eivät hyvyydestä.
E: Samalla logiikalla Captain Marvel on helvetin hyvä leffa.
- Liittynyt
- 25.04.2017
- Viestejä
- 2 467
Miten niin ei pakoteta? Onko jäänyt täysin huomaamatta nämä tapaukset, joissa kyseiset hullut pyrkivät saamaan potkuja ja muuta hallaa sellaisille, jotka heidän touhujaan ääneen ovat vastustaneet?
No, on tuo kyllä melkoinen ihme, kun koko paska on tietyiltä osin perustunut alusta asti CNL ja ENG akselien varaan.. (tai no, ainankin 3.5 ed asti ja muistaakseni myös 4ed (Joka oli kyllä täyttä ongelmajätettä muuten.)
- Estetty
- #14 693
Turhia muutoksia on syytäkin vastustaa. Miksi muuttaa toimivaa ja hyväksi todettua? Muutoksissa pelkän muutoksen vuoksi ei ole mitään järkeä.
Jos on vakuuttavaa näyttöä siitä, että muutoksella päästään parempaan, niin harkitut muutokset voi toki olla perusteltuja kunhan muutoksen riskit pidetään hallittuina.
Kuluttajatuotteissa mielikuvilla on väliä.
Jos Pepsi ostaisi Coca Colan ja alkaisi myydä aitoa kokista Pepsi-pulloissa, niin ei varmaan kelpaisi kaikille.
Jos "potkujen hankkiminen" tapahtuu laillisin keinoin esimerkiksi ilmoittaen, että emme syö ravintolassasi ellei rasistisia laukova kokki saa kenkää niin missä tarkalleen ottaen tapahtuu vääryys? Tietenkin potkuille pitää olla lailliset perusteet mutta esim. Levykauppa X osti bläkkisnatsin ulos ja sekin kuulemma oli väärin. Vaihtoehtoisesti voi seistä periaattensa tai työntekijänsä takana ja katsoa kortit.
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
Kun julkisista palveluista poistetaan/sensuroidaan materiaalia niin totta hitossa silloin pakotetaan mukautumaan. Isoilla, lähes monopoliasemassa tomivilla jakelijoilla ja valtiolähtöisillä yrityksillä on täysin vastaava valta julkisesti saatavaan materiaaliin kuin jollain edesmenneellä valtion elokuvatarkastamolla, ellei jopa suurempi.
Tuossa puhuttiin yksityisten yhtiöiden omaan brändiinsä jne. tekemistä muutoksista. Eikä niitäkään pakotettu.
- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 16 450
Laitoin jo muuten jatkot tuonne Star Wars ketjuun:Numerot puhuvat myynnistä, eivät hyvyydestä.
E: Samalla logiikalla Captain Marvel on helvetin hyvä leffa.
Star Wars Universe
Itse taas en tykkää kantaa rahaa huonojen elokuvien kassaan vaan äänestän mieluummin lompakollani niitä vastaan. Säästyy sekä rahaa että hermoja samalla. :tup: Perhe oli tuonne jokatapauksessa menossa. Sitä ennen luin arvostelun jossa todettiin että Skywalker saaga saa arvoisensa lopun. Lisäksi...
bbs.io-tech.fi
- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 7 583
Missä nyt sitten menee "pakottamisen" raja.
Siinä kun esimerkiksi valtiovalta määrää esimerkiksi sakon tai liiketoiminnan keskeyttämisen uhalla. Vaikka kaikki asiakkaat uhkaisivat lähteä, kyse ei ole pakottamisesta koska jokaisella asiakkaalla on oikeus valita, missä asioi.
- Liittynyt
- 17.06.2018
- Viestejä
- 9 057
Tuleeko hyvis demoneja?Pelit | Maailman suosituimmasta roolipelistä poistetaan rotustereotypiat
Dungeons & Dragons -pelin kustantaja haluaa tehdä fantasiamaailmoistaan aidosti monimuotoisia ja poistaa pelistä ajatuksen ”pahoista” roduista.
En mä osaa sanoa tähän enää mitään.
Uutiset
-
Nubian 599 euron hintainen taittuvanäyttöinen Flip 5G -älypuhelin saataville Euroopassa
29.4.2024 22:10
-
EHA Awards 2024 -finalistit julki
29.4.2024 20:09
-
HP:lta langattomat HyperX-nappikuulokkeet ja -pelihiiri sekä uusi Omen-pelikannettava
27.4.2024 01:07
-
Live: io-techin Tekniikkapodcast (17/2024)
26.4.2024 12:29
-
Antec julkaisi Constellation-sarjan uuden C5-kotelon mustana ja valkoisena
26.4.2024 09:03
