Isyyden ”tunnustaminen” on jäänne ajalta, jolloin avioton seksi oli rikos – pitäisikö neuvoloissa jo astua nykyaikaan?
Avoparin lapsen isyyden ”tunnustaminen” juontaa juurensa kaukaa menneisyydestä.
Jukka Vuorio HS
Julkaistu: 18.7. 2:00 , Päivitetty: 18.7. 13:17
AVOPARIN lapsi on syntyessään isätön.
Kävin äskettäin yhdessä avopuolisoni kanssa neuvolassa tunnustamassa isyyteni vielä syntymättömään, mutta pian tuloillaan olevaan lapseemme.
Tunnustaminen on käytäntö, joka asettaa avoparit eriarvoiseen asemaan aviopareihin nähden. Näin toimitaan edelleen, vaikka jo
lähes puolet lapsista syntyy Suomessa avioliiton ulkopuolella.
Historiallisesti suomalaisessa yhteiskunnassa perhe on ollut avioliittoperhe, ja tätä suojellaan edelleen.
Oikeudellisesti vain aviomies on heti perheeseen syntyvän lapsen isä. Itse asiassa avioliittoon perustuva isyysolettama on niin vahva, että sitä sovelletaan, vaikka sen tiedettäisiin olevan virheellinen. Jos naiselle syntyy lapsi vaikkapa avioeroprosessin aikana, väestörekisteriin lapsen isäksi merkitään automaattisesti aviomies, josta ollaan eroamassa.
Yhdessä olevien avoparien kohdalla ei sen sijaan oleteta mitään. Järjestelmän näkökulmasta lapsen isä voi olla kuka hyvänsä, kun ei kerran olla naimisissa.
Neuvolassa vanhemmilta halutaan allekirjoitukset isyydentunnustamislomakkeeseen sekä lapsen yhteishuoltosopimukseen. Ne toimitetaan 30 päivää lapsen syntymän jälkeen maistraattiin, joka käsittelee papereita noin 15–30 päivää, minkä jälkeen yhteensä noin 6–8 viikon jälkeen lapsi merkitään isänsä lapseksi.
ASIANAJAJA
Markku Fredman tuntee uuden isyyslain hyvin, ja häntä kuultiin eduskunnassa asiantuntijana kolmeen kertaan uuden isyyslain säätämisen yhteydessä.
Fredmanin mukaan avoparin lapsi voi todella muodollisesti olla tuon käsittelyn ajan isätön, joskin käsittelyn valmistuttua isyys astuu voimaan takautuvastikin.
Entä itse termi, isyyden tunnustaminen? Sehän kuulostaa kuin olisi rikosoikeudessa tunnustamassa, vaikka kyse on ihanasta asiasta. Fredman huomauttaa, että termille on selkeä historiansa.
Ennen vuotta 1926 naimattomien henkilöiden välinen seksi oli Suomessa rikollista puuhaa. Tunnustaessaan avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen omakseen siis kirjaimellisesti tunnusti rikoksen. Vielä vuoteen 1976 saakka avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden merkitseminen edellytti isän tunnustamista, ei siis äidin, kuten nykyään.
MUTTA NYT eletään vuotta 2017, joten ”isyyden tunnustaminen” olisikin terminä syytä muokata neuvolapuheessa pian nykyaikaisempaan suuntaan. Miten olisi vaikka neutraali ”vahvistaminen”?
Isyyslaki uudistui vuoden 2016 alussa. Aiemmin isyyttä ei edes voinut tunnustaa ennen lapsen syntymää. Vanhan isyyslain aikana vanhempien piti jopa allekirjoittaa vakuutus siitä, etteivät he ole tiettynä ajanjaksona olleet sukupuoliyhteydessä muiden ihmisten kanssa.
Nykyään seksielämästä ei enää kysellä, mikä sentään on askel oikeaan suuntaan. Valmiita isyyslaissa ei kuitenkaan olla tasa-arvon eikä termien suhteen.