F1 Yleiskeskustelu

Ok. Oliko tähän jotain speksejä jossain tarjolla eli että näin on, kun sivuilla puhutaan vaan GP-radasta vai tarkoittaako FIA:n "korkein rataluokitus " juuri tätä?

Justiin oli Aamulehdessä juttua että rata täyttää f1 vaatimukset. Eli ilmeisesti tarkoittaa. Täysin keskeneräinen alue muuten on.
 
Justiin oli Aamulehdessä juttua että rata täyttää f1 vaatimukset. Eli ilmeisesti tarkoittaa. Täysin keskeneräinen alue muuten on.
Juu niin näytti olevan toimitusjohtajan mukaan:
"Keskustelu siirtyy väistämättä formula ykkösiin, sillä rata täyttää F1-vaatimukset. Rönnholm toteaa, että suomalaisille F1 olisi todella iso juttu.
”Radalla formula ykköset hoituisivat. Fasiliteettien parantamista se kyllä vaatisi, mutta emme pistäisi hanttiin [F1-kisojen järjestämistä]”, Rönnholm sanoo.
”Jos meillä pystytään ajamaan MotoGP:tä, kyllä pystytään F1:täkin.”
Minä vuonna tämä olisi mahdollista?
”En lähde arvailemaan.”
 
Äijä puhuu ihan paskaa. Nyt ei ole paalua edes saada rataa valmiiksi MotoGP kisoja varten.
 
Äijä puhuu ihan paskaa. Nyt ei ole paalua edes saada rataa valmiiksi MotoGP kisoja varten.
Jos joku taho siellä järjestäisi F1 kisat, niin jos radan johto edes vähän tontilla niin se hinnoittelee homman niin että rahoitus ole ongelma. Toisin päin tuskin kukaan järjestää kisaa radalla jonka kykyyn ei luota ?

Ja F1 organisaatio tuskin myy kisaoikeusia sellaiselle taholle joka ei riittävän uskottavasti pysty niitä myös järjestää, ongelmia on toki historiassa ollut, enemmän ns vanhojen toimijoiden kohdalla jotka sitten heittäneet pyyhkeen .

Sitten ihan oma lukunsa kuka Suomessa alkaisi kisoja järjestään, miten saisi kannattavaksi, kerättyä niin paljon löysää rahaa että sen voisi viedä läpi. Vaikka tuo F1 yhtiön saisi houkuteltua puoli-ilman antaa kisat.
 
Tämän mukaan Porsche ja Audi rupeavat F1-moottorivalmistajiksi vuonna 2026. Alla vielä muutoksista:

Tajusin justiinsa että Lewis Hamilton on sekä nuorimpien f1-mestarien listalla (2008) että vanhimpien (2020).
Vissiin ainoa kuski historiassa joka on molemmilla listoilla, ellei esim Vettel tai Alonso haali mestaruutta vaikka ensi vuonna. (mikä on tietysti erittäin epätodennäköistä)
 
Hyvä huomio! Hamiltonillahan oli jo jonkin aikaa suurin ero ensimmäisen ja viimeisen maailmanmestaruuden välillä. Voitoissa vastaava ennätys on Kimillä.
 
Mitä michael schumacherille kuuluu? Onko sillä silmät auki ja pystyykö juomaan ja syömään itse?
 
F1 televisiolähetyksissä viive kisatapahtumista kotikatsomoon kuvassa ja äänessä on suuruusluokassa 10 sekuntia. Viime aiheutuu esimerkiksi kuvan- ja äänenpakkauksesta ja sitten siirtoteistä.

Voisi olla aika mullistava idea lisätä viivettä vielä 10-15 sekuntia. Silloin tv-ohjaajalla olisi aikaa poimia kaikki radan herkut "suoraan lähetykseen". Eli jos joku pamauttaa nyt yllättäen metsään radalta, niin ohjaaja saa siitä tiedon melkein heti ja voi sitten laittaa sen tapahtuman näkymään "suorassa" lähetyksessä.

Analogisen television ja analogisen tv-tuotannon aikakaudella se viive saattoi olla kuvassa kotikatsomossa alle sekunninkin verrattuna radan tapahtumiin.

Television digitoinnin myötä se 10 sekunnin viive lähetyksessä on hyväksytty käsittääkseni ilman suurempia mekkaloita vaikka se ei oikein mitään lisäarvoa tuo siihen lähetykseen. Tuplaamalla sen viiveen siihen voitaisiin saada paljonkin lisäarvoa kisalähetyksiin.

Puritaaneja tai vaikka live-veikkaajia varten tarjolla voisi olla vaihtoehtoisena se "perinteinen" suorakin lähetys jossa viive on se luokkaa 10 sekuntia.
 
Mitä michael schumacherille kuuluu? Onko sillä silmät auki ja pystyykö juomaan ja syömään itse?

Sen tietää hänen perhe ja koska on 99,9% varmaa että kukaan heistä ei tule tilannetta tälle foorumille kommentoimaan ei vastusta täältä saada, vaikka joku jotain huhuja toistelisikin.
 
Sen tietää hänen perhe ja koska on 99,9% varmaa että kukaan heistä ei tule tilannetta tälle foorumille kommentoimaan ei vastusta täältä saada, vaikka joku jotain huhuja toistelisikin.
juu, eli ei ole julkisuuteen tullut mitään muutosta
 
Sen tietää hänen perhe ja koska on 99,9% varmaa että kukaan heistä ei tule tilannetta tälle foorumille kommentoimaan ei vastusta täältä saada, vaikka joku jotain huhuja toistelisikin.

"Ferrarin perustaja Enzo Ferrarin poika Piero Ferrari on kommentoinut Schumacheria Roomassa järjestetyssä palkintogaalassa. Ferrarin varapuheenjohtaja on harmissaan siitä, miten F1-legendasta puhutaan.
– Olen pahoillani, että puhumme hänestä nykyään kuin hän olisi kuollut. Hän ei ole kuollut. Hän on täällä, mutta ei pysty kommunikoimaan, Ferrari sanoi australialaisen News.comin mukaan.
---
"Yksi harvoista maailmanmestaria tapaamaan pääsevistä ihmisistä on Ferrarin ex-tallipäällikkö Jean Todt. Hän toivoo ystävänsä toipuvan.
– Tapaamme kahdesti kuukaudessa. Joskus katsomme F1-kisan yhdessä. Muutama viikko sitten katsoimme hänen voittonsa Suzukassa vuonna 2000, Todt sanoi toukokuussa."
Eiköhän ole selvää ettei Schumi pysty ainakaan itse syömään kun kommunikointikaan ei onnistu. Mahdollisesti nieleminen onnistuu syötettäessä jos nielemisrefleksi toimii ja juotettaessa tai sitten on ravintoletku.

Silmät taitaa olla myös auki kun tuskin järkeä kisaa katsoa yhdessä jos ei silmiä pidä auki eikä kommunikoi mitenkään.

Itse veikkaisin, että hän on vegatatiivisessa tilassa. Eli aivot ovat niin pahasti vaurioituneet, että hän ei voi tulla koskaan tietoiseksi ympäristöstään ja omasta tilanteestaan, mutta sen verran aivoissa on toimintaa että esimerkiksi hengityksen säätely onnistuu ja ruuansulatuskanava muutenkin toimii.

Kroppakin lienee aika tavalla kuihtunut kun itse ei osaa lihaksiaan käyttää vaan makaa vain.
 
Mitä michael schumacherille kuuluu? Onko sillä silmät auki ja pystyykö juomaan ja syömään itse?
Sen tietää hänen perhe ja koska on 99,9% varmaa että kukaan heistä ei tule tilannetta tälle foorumille kommentoimaan ei vastusta täältä saada, vaikka joku jotain huhuja toistelisikin.
juu, eli ei ole julkisuuteen tullut mitään muutosta
Jean Todt ja Pieru Ferrari kertoili meidän viimeisimmässä saunaillassa viinipäissään, että Schumi suunnittelee paluuta F1:iin. Mutta tähtäin on vasta reilun 10 vuoden päähän, jolloin tulee seuraavat isommat muutokset F1-sääntöihin ja kuljettajan rooli vähenee entisestään. Siirtyvät siis matkustajiksi, mutta kuitenkin kommunikoivat itse kukin tavallaan 5g -yhteyden välityksellä tallihenkilökunnan kanssa.
Oli saunoessa myös puhetta, josko suomen seuraava F1-matkustaja Ferrarilla voisi olla Paavo Väyrynen, mutta Jean ja Pieru ei ollut kovin toiveikkaita, koska Paavo menee varmasti ennemmin mersun kyydissä.
 
Mitään sen enempää tietävänä niin jos Schumi on siinä tilassa että hän ei pysty kommunikoimaan niin olisi ollut parempi että hän olisi kuollut silloin, tuskin hän kärsii mutta se on uskomaton taakka perheelle pitää tuommoista ihmistä elossa.

Jos tämän kaltaiset asiat kiinnostaa enemmänkin niin Coma dokumentti on mielestäni laadukas, tuo dokumentti seuraa kattavasti aivovammapotilaita. Ainakin ennen tuo löytyi HBO Nordicilta ja myös Amazonilta.

Viimeksi muokattu:

niinpä, nyt ei varmaan corinakaan pysty kunnolla jatkaa eteenpäin vaan menettää vuosia elämästään tuohon
 
Ehkä asiaa kysytty jo aikaisemmin, mutta kertyykö myös tallin pisteet nopeimmasta kierroksesta vai pelkästään kuljettajan?
 
Ei olla pitkään aikaan nähty näin montaa eri voittajaa yhdellä kaudella. Pitää mennä vuoteen 2012 asti kun 8 eri kuljettajaa voitti F1-kisan. Tällä kaudella on nyt 6 eri voittajaa. Olisi ehkä 7 jos Norris olisi voittanut sen Venäjän kisan.
 
Myös Leclerc oli lähellä Silverstonessa sekä Monacossa (jos olisi päässyt starttaamaan).

Jäljellä olevia kisoja kun katselee niin vaikea arvioida Red Bullin ja Mercedeksen voimasuhteita koska uusia ratoja on vielä kaksi jäljellä, mutta selvää on että mersulla on ollut selvä yliote kesätauon jälkeen. Eri vastoinkäymisten takia ollaan kuitenkin tilanteessa jossa Verstappen johtaa sarjaa, Max ja Red Bull ovat tehneet hyvää työtä kerätäkseen mahdollisimman paljon pisteitä etukäteen hankalista radoista: Normioloissa Spassa mersu olisi ollut vahva, Monzassa oletuksena oli että Hamilton ottaa enemmän pisteitä, Sochissa odotettiin piste-eron kasvavan suuremmin kuin mitä kävi, Turkissa ilman lähtöruuturankkua Hamilton olisi voittanut helposti mutta nyt tulikin takapakkia enemmän pistetaulukossa.

Tässä omia arvioita loppukaudesta:

USA: Vaikkei viime vuonna ajettu ja pystytä siihen peilaamaan niin odotan mersun olevan vahvempi. Ainoa ei-Mercedes voitto tuolla radalla on Kimin viimeinen voitto Ferrarin ratissa 2018.
Mexico: Ennakkoon ollaan merkattu Red Bullin radaksi, toki kaksi vuotta sitten Hamilton tuolla voitti joka vähän rikkoi sitä myyttiä että mersu ei pärjää tuolla radalla.
Brasilia: Max ja Red Bull vahvoilla
Qatar: Mysteeri
Saudi Arabia: Mysteeri
Abu Dhabi: Viime kaudella Max voitti, mutta yleisesti oli kai sellainen olettama että mersu ei käyttänyt kaikkia tehoja (tai pystynyt käyttämään) enää tuolloin joka mahdollisti Maxin voiton. Rataa on vihdoinkin muokattu (parempaan suuntaan, kenties), mutta uskoakseni tuo on edelleen mersulle hyvä rata.

Bottas saattaakin olla avainroolissa vielä loppukisoissa jos kiilaa Hamiltonin ja Verstappenin väliin kisoissa. Perezin aika-ajo vauhti on iso rasite koska hän häviää liian usein muille kuin mersuille ja Maxille, eikä totuuden nimissä vauhti riitä kisoissakaan kärkikolmikkoa vastaan kuin satunnaisesti.

Summa summarum: Jännittävin kausi pitkään aikaan mestaruuden suhteen, toivottavasti Abu Dhabiin lähdetään siitä tilanteesta että mestaruus on vielä katkolla.
 
Eri vastoinkäymisten takia ollaan kuitenkin tilanteessa jossa Verstappen johtaa sarjaa
Eri vastoinkäymisten takia oltiin tilanteessa, jossa Hamilton johti sarjaa. Lukuunottamatta italiaa Verstappen on ollut kisoissa top-2:n ulkopuolella ainoastaan ilman omaa syytään (Azerbaidzan, Britannia, Unkari). :btooth:
 
Ehkä nuo vastoinkäymiset ovat menneet kutakuinkin tasan loppupeleissä joka näkyy sitten taulukossa, toki Hamiltonille/Mersulle niitä on tullut enemmän kesätauon jälkeen johon viittasin. Mutta tämä onkin ollut kauden piristysruiske että mersu ja Hamilton tekevät tavallista enemmän virheitä.
 
Bottas ja Mika menevät huhtikuussa edesutamaan Suomea Ruotsiin
Kova parivaljakko kisaan. Mielenkiintoista nähdä miten "vanhuksella" kulkee. Mitään Mikalta ottamatta pois, olisi ollut myös kiva nähdä Kalle Rovanperä Bottaksen rinnalla, ehkäpä sitten tulevina vuosina.
 
Voisi kyllä noista moottorin ym. vaihdoista antaa rangaistuksen siten, että siitä kärsisi koko talli. Nyt on vähän sellaiset merkit, että niillä yritetään taktikoida. Jospa tiputettaisikin sen kuljettajan sijoituksia, joka saa paremman lähtöruudun kisaan, riippumatta siitä kumman autoon osia vaihdetaan!
 
Tietenkin taktikoidaan,koska se kuuluu lajin luonteeseen.Mielestäni nykyinen systeemi on ihan sopiva,jos ei vaihda ajoissa ja oikeassa paikassa niin voi kone laueta pahassa paikassa pahimpaan aikaan ja vahinko on suuri.
 
Itse en pidä tästä kuljettajan rankaisemisesta ja mieluummin rangaistukset pois valmistajien pisteistä.
Sitten siellä olis vaan Hamiltonille ja Verstappenilla uutta konetta joka kisaan. Noin järjestettynä. Ei nuo valmistajien pisteet kiinnosta ketään jos kuskien mestaruus pelissä.
 
Tässä artikkelissa avattu hyvin miten nuo rahat pyörii. Todellisuudessa 1-2 palkintorahojen ero on vaivaiset 10M€ luokkaa.

Sain kuin sainkin liput ensikauden Miamin kisaan. Oli siellä ruuhkaa, ja maksujärjestelmä ei hyväksynyt mitään kortteja. Paypalin kautta onnistui kolmannella yrittämällä.
Jos jotakuta kiinnostaa tuo ennakkomyynti, niin TURBOCHARGE koodilla aukeaa ticketmasterilla.
 
Itse en pidä tästä kuljettajan rankaisemisesta ja mieluummin rangaistukset pois valmistajien pisteistä.

Jos niiden tiukkojen moottorirajoitusten olisi tarkoitus toimia niin ei pitäisi olla noin löysät rangaistukset. Nyt Hamilton ajelee toiseksi, eikä kärsi juuri mitään kun hyötyä saa seuraavissakin kisoissa. Pitäisi olla suoraan 25 pistettä pois, niin ei ehkä enää pelleiltäisi.
 
Itse en pidä tästä kuljettajan rankaisemisesta ja mieluummin rangaistukset pois valmistajien pisteistä.
Joo toi on hyvä ehdotus eihän se useinkaan ole kuskin vika, jos kone laukeaa. Ekasta koneenvaihdosta vaikka 10 pistettä seuraavista se 25. Tulis noille pikkutalleillekin vähän mahdollisuuksia "tienestiin" ja kisasijoituksiin, ehkäpä tasaisemmat kisatkin. Muistaakseni ensi kaudella rahankäyttöä suitsitaan, joten toivotaan senkin avittavat tallien voimasuhteiden tasaamisessa. Vaikka eihän se ero nyt ihan älytön ole (aikoinaan Minardi hävisi aika-ajossa jollain 7 sekunnilla?)
 
Sain kuin sainkin liput ensikauden Miamin kisaan. Oli siellä ruuhkaa, ja maksujärjestelmä ei hyväksynyt mitään kortteja. Paypalin kautta onnistui kolmannella yrittämällä.
Jos jotakuta kiinnostaa tuo ennakkomyynti, niin TURBOCHARGE koodilla aukeaa ticketmasterilla.

onneks olkoon! Tämä kisa ois sellainen mikä ois kiva nähdä.Miami on hieno paikka
 
Todellakin toivon että täyssähkö ei ole F1:n suunta. Formula E kaikessa laimeudessaan on varoittava esimerkki.

Muhiiko F1:ssä koko autoteollisuuden ja liikenteen mullistava keksintö? ”Tämä on todella iso asia”
Käsittääkseni Formula Ellä on FIAn kanssa jonkunlainen yksinoikeussoppari että saavat olla täyssähköformuloiden kuninkuusluokka. En tiedä kuinka pitkä tuo sopimus on, mutta ihan noin vain ei voi Formula 1 päättää nyt mekin ajetaan täyssähköllä..
 
Todellakin toivon että täyssähkö ei ole F1:n suunta. Formula E kaikessa laimeudessaan on varoittava esimerkki
Sehän nyt olisi muutenkin aikamoista viherpesua, kun suurin osa lajin päästöistä tulee aivan muualta kuin rataa ympäri ajaessa.

It calculated the sport's total carbon emissions in 2018 as 256,551 tonnes, not including fans' transport to races, comprising:
  • Logistics (road, air and sea freight) 45%
  • Personnel travel 27.7%
  • Factories and facilities 19.3%
  • Events 7.3%
  • Total F1 car emissions including all race and test mileage: 0.7%
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 207
Viestejä
4 548 321
Jäsenet
74 944
Uusin jäsen
Lupuxx

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom