Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Sunnuntaina kuitenkin aurinko paistaa, kuten aina.
Ironista, että tänään juuri uutisoitiin Etelä-Eurooppaa uhkaavasta ennätyskuivasta kesästä, ja ensimmäistä kertaa F1-kisa peruutetaan rankkasateiden takia.
Itse ehdin jo Bolognaan matkustaa Formulaviikonloppua varten. Nyt mietinnässä, millä tuon viikonlopun täyttää, kun jää kisat käymättä. Saisi nyt ainakin rahat takaisin, niin harmittaisi astetta vähemmän.
Tylsä kisä siitä olisi tullut kuitenkin. Jääpähän Red Bullilta pisteet saamatta.
Kyllä. Tarkoitan, ettei ero kasva nyt enempää, kuten olisi todennäköisesti tapahtunut. Ja muilla talleilla ainakin teoriassa nyt enemmän aikaa kuroa etumatkaa kiinni, mutta tuskinpa vaan.Niinhän ne jää muiltakin talleilta joten tilanne ei muutu mihinkään suuntaan
Montrealissa mennään taas sateella, hyvä niin. On edes jotain auttavasti seurattavaa.
Esim.Mistä tämmöinen tieto? Nopeasti googletin ja 40% todennäköisyydellä lauantaina sataa, muttei aika-ajojen aikaan. Sunnuntaina sataa aamusta muttei kisan aikana.
Näyttäisi että ei ajeta kun ratayhteydet paskana. Noloa, tosi noloa.Meinaako ne yhä että Kanadassa ajetaan tulipaloista huolimatta?
Tuo onnettomuus tapahtui kylläkin Kemmelin suoralla, kun Hubertin onnettomuus tapahtui asfalttiturva-alueella Raidillonissa. Mutta siinä mielessä saman tapainen, että kyseessä oli sivuttaisosuma. Se onkin tätä nykyä melkein ainoa riski, jota formuloissa ei ole voitu eliminoida. Tarvitsee vain spinnata ja jäädä poikittain keskelle rataa, ja on herran hallussa, miten käy.
Surullista.
Jotakin tosiaan pitäisi tapahtua, että F1-sarjaan saataisiin jotain eloa. Sääntömuutokset perinteisesti sekoittaa pakkaa mutta aika tylsältä kuviolta sekin alkaa tuntumaan. Murrosvaiheessa kisaillaan tasaisesti ehkä yhden kauden ajan mutta sitten yksi talli dominoi kunnes säännöt muuttuvat. Red Bullin valtakausi jatkuneesee siis 2025 asti.Kai niitä keinotekoisia muuttujia pitää tuoda, kun muuten olisi niin yksitoikkoista. Jos nyt kattoo millä marginaalilla valmistajien mestaruus on voitettu viime vuosina, niin aika isoja eroja on ollut. 2021 lukuunottamatta viimeksi ollut jonkinlaista kisailua 2009-2010 ja enemmän 2005-2008 (2007 McLaren diskattiin, niin siksi ero iso). Ferrarillakin oli pitkä aikakausi tuossa 2000-luvun alkupuolella mutta aika usein sieltä sentään löytyi joku haastamaan suorituskyvyssä. McLarenilla vaan oli niitä tekniikkamurheita, niin erot kasvoi isoksi.
Jollain ne yrittää nyt saada jotain lisää sisältöä vaikka itse sisältö on kuraa
Parin kauden ajan on ollut selkeästi havaittavissa kuinka ham-faneilla menee tunteisiin.Ei vaan tajua tätä. Jos ei kiinnosta niin mikäs pakko se on seurata F1 ketjuja ja postata 0-sisältöä? I fed the Troll, tiedän..
Einöhän se pointti ollut ennemminkin siinä, että kisat ovat pirun tylsiä, kun yksi on niin ylivoimainen. Oli hän sitten kuka tahansa. Eikä kisojen lukumäärän kasvattaminen ainakaan paranna asiaa.Parin kauden ajan on ollut selkeästi havaittavissa kuinka ham-faneilla menee tunteisiin.