F1-kausi 2023

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tohelo
  • Aloitettu Aloitettu
Einöhän se pointti ollut ennemminkin siinä, että kisat ovat pirun tylsiä, kun yksi on niin ylivoimainen. Oli hän sitten kuka tahansa. Eikä kisojen lukumäärän kasvattaminen ainakaan paranna asiaa.

Tämä ylivoimaisuus ja kisojen tylsyys ei näyttänyt kovin paljon harmittavan kun korkeimmalla korokkeella juhli Verstappenin sijaan Hamilton.

Juurihan itse Hamiltonkin itki kun Red Bull voi alkaa jo pikku hiljaa keskittyä ensi kauden auton kehittämiseen, tätähän teki myös aikoinaan Mercedeskin mutta tätähän ei toki voida myöntää kun roolit ovat heittäneet härän pyllyä.

Muuten kyllä samaa mieltä, kisakalenterista kun voisi napata 1/3 pois ja ei hamittaisi yhtään, liika on vain liikaa, varsinkin nykytilanteessa.
 
Toivettasi ei kuunneltu. Tiedossa 24 kisaa ja kesätauon jälkeen 15vkossa 10 kisaa. Homma huipentuu 6 kisan putkeen… Alkaa olla melkoinen nasse-sarja tämä.

Ei vaan tajua tätä. Jos ei kiinnosta niin mikäs pakko se on seurata F1 ketjuja ja postata 0-sisältöä? I fed the Troll, tiedän..

kyllää f1 on aina kiinnostanut.. nyt vaan on tylsin kausi menossa pitkiin aikoihin kun ei edes ole mitään suomalaisvoittoa tai edes palkintosijaa odotettavissa.. ja se että se jatkuu ens vuonna samanlaisena plus muutama kisa vielä lisää nii ei oo hyvä juttu. Hamiltonin kulta aikana sentään bottas taisteli voitoista ja muuan kimi räikkönen oli kärkikahinoissa
 
Häkkinen ja Kyllönen toi mut lajiin ja Kimi piti mukana. Ne Kovalaisen caterham-vuodet oli hirveää tuskaa, mutta kiitos Lotuksen, kiinnostus sai lisäaikaa. 2018 olisi vielä voinut olla Kimin vuosi jos spagetit olisi osannut priorisoida.
 
Hyvä totutella siihen ajatukseen, että Suomesta ei välttämättä tule kuskia vuooooosikymmeniin.
Mutta ei tässä ole mitään ihmeellistä. Muuan 5 maailmanmestaruutta ja 38 GP voittoa ottanut maa ei ole saanut kuskia F1-sarjaan 22 vuoteen. Arvaatte mikä.
 
Brasiliaa olisin veikannu, mutta Barrichello ajeli vielä 2010(?). Täytyy kyllä myöntää, että nyt ei mulla sytytä enkä ala lunttaamaankaan. Ei kuitenkaan Euroopasta, sen voin melkein lyödä varmaksi?

Ja joo, pitkä on matka kun meikäläisiä nähdään F1 radoilla Bottaksen lopetettua. Ehkä se Tapola on seuraava jos vaan rahkeet riittää, sekin aikasintaan joskus +6 vuoden kuluttua jos kaikki menee hyvin.
 
Brasiliaa olisin veikannu, mutta Barrichello ajeli vielä 2010(?). Täytyy kyllä myöntää, että nyt ei mulla sytytä enkä ala lunttaamaankaan. Ei kuitenkaan Euroopasta, sen voin melkein lyödä varmaksi?

Veikataan Argentiinaa ja Fangiota. GP voittoja sillä ei tainnut noin montaa olla eli on tainnut joku toinenkin voiton ottaa.

Fittipaldi taisi olla edellinen Brassi parin vuoden takaa.
 
Hyvä totutella siihen ajatukseen, että Suomesta ei välttämättä tule kuskia vuooooosikymmeniin.
Mutta ei tässä ole mitään ihmeellistä. Muuan 5 maailmanmestaruutta ja 38 GP voittoa ottanut maa ei ole saanut kuskia F1-sarjaan 22 vuoteen. Arvaatte mikä.
Tän listan mukaan ei oikee mikää 5 mestaruuden maa mätsää vai oonko sokee? Luettelo Formula 1 -maailmanmestareista – Wikipedia

e: eiku Argentiina ja viimeisin edustaja Gastón Mazzacane? Ihan tuntematon itelle :D ja Fangiolla vaa 24 gp voittoa.
 
Viimeksi muokattu:

Näinhän se juu meni.
Mutta olihan se ihan eri meno, 50-luvulla oli kisoja 7-11 per kausi, joten Fangiokin voittaessaan "vaan" 24 kisaa veti kuitenkin ihan kelvollisella prosentilla voittoja.
Pistejakokin vähän nirsompi.
 
Tarkoitin "vaa", ku 14 vielä puuttu tosta 38:sta :)
 
Eli siis Argentiina kyseessä. 5 mestaruutta ja 38 voittoa (24 Fangion, 12 Carlos Reutemannin ja 2 José Froilán Gonzálezin ajamana.)

Viimeisin kuljettaja tosiaan Gastón Mazzacane, jonka ura päättyi lyhyeen vuonna 2001. Mielenkiintoista kyllä, edellisellä kaudella 2000 Mazzacane olisi kerännyt nykypistejärjestelmän turvin 6 pistettä (yksi 8. sija ja kaksi 10. sijaa), eli hänellä olisi ollut kauden päätteeksi enemmän pisteitä kuin Bottaksella tällä hetkellä :oops: Toki tuolloin oli tavallista, että lähes puolet kuskeista keskeytti kisan aikana teknisiin vikoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Tulipa vähän selailtua noita statseja niin yllätyksenä tuli ettei Ranskalla ole ketään muita maailmanmestareita kuin Prost.

Toinen ehkä yllättävä mutta itselle tuttu fakta kun sitä hoettiin niin paljon Schumin noustessa oli, että hän oli maan ensimmäinen maailmanmestari ja osakilpailuvoittajiakin sieltä oli vain pari. Ja Espanjastakin Alonso oli ensimmäinen huippukuski.
 
Mutta mitenkähän tulevaisuudessa, onko Japanistakin mestari ennen kuin Suomesta seuraava.
 
Jännää muuten että Valtteri on viiksineen kuin Keken poika. Habitukseltaan jopa enemmän kuin se eräs maailmanmestari.
 
Jännää muuten että Valtteri on viiksineen kuin Keken poika. Habitukseltaan jopa enemmän kuin se eräs maailmanmestari.
Mansell pelkästään kulmakarvoilla voittaa jo tuuheudessa viikset.

Nigel-Mansel.jpg
 
Aika monesta lähteestä vilisee nyt "varmoja" uutisia että Ricciardo korvaisi Devriesin vielä ennen Zandvoortia. Voi Red Byll kun et malta edes kokonaista kautta antaa nuorille kuskeille aikaa.. :facepalm:
 
Toisaalta ihan ymmärrettävää jos De Vries korvattaisiin Ricciardolla:

a) Näytöt ovat olleet heikkoja. Ei ainoastaan se, että jää pisteiden ulkopuolelle, mutta myös selkeät ajovirheet. Varsinaista ajokokemusta monista sarjoista kertynyt jo kuitenkin paljon (ikää 28v).
b) Huhujen mukaan ei ole välttämättä se helpoin persoona työskennellä yhdessä.
c) Markkinointi ja brändiarvo. Red Bullin organisaatiolla on jo Hollanti ns. paketissa Maxin ansionsta (vrt. Ricciardo Australia + muu ilmentymä koko miehessä).
d) Ikä. Red Bull (ja Ferrari sekä Mercedes) ovat kaikki huomanneet, että nykyajan autoja pystyy ajamaan kuka tahansa. Red Bullilla on vahva kuljettaja-akademia, joten miksi he panostaisivat kohta 30 vuotiaaseen, hieman hajuttomaan ja mauttomaan persoonaan sekä ei kovin lahjakkaaseen kuljettajaan, kun muutakin voisi olla tarjolla?
 
Aika monesta lähteestä vilisee nyt "varmoja" uutisia että Ricciardo korvaisi Devriesin vielä ennen Zandvoortia. Voi Red Byll kun et malta edes kokonaista kautta antaa nuorille kuskeille aikaa.. :facepalm:
Tämä on kyllä niin amatöörien puuhaa ettei mitään rajaa.

Tsunoda ajaa romurallia ja vittuilee talille sen minkä ehtii mutta silti se saa jatkaa.
 
Tsunoda ajaa romurallia ja vittuilee talille sen minkä ehtii mutta silti se saa jatkaa.
Nuori, RB akatemian tuotoksia, Japani (Honda). Siinäpä ne oleellisimmat. :smoke:

Itse veikkaan, että Ricciardo laitetaa vaan hakemaan tuntumaa lajista AlphaTaurille loppukaudeksi ja tulee korvaamaan Perezin ensi kaudella. Perezin näytökset tietää kaikki + tallin lausunnot on vähän sellaisia "no, sen kans meillä nyt vaan on sopimus, älkää pliis media kyselkö lisää." Homma toki toimii nyt, kun Max hoitaa tuplamestaruuden jo käytännössä yksin, mutta jossain vaiheessa kilpailu kiristyy myös kärjessä, jolloin Perezin voikin jo paiskata roskakoriin.
 
Ja tuossa on vielä se mahdollisuus että jos Ricciardolla kulkeekin loppukausi lujaa niin Perez saa kenkää.
 
Ja tuossa on vielä se mahdollisuus että jos Ricciardolla kulkeekin loppukausi lujaa niin Perez saa kenkää.

Mitä RB käytännössä hyötyisi tästä? Max nappaa jo yksinäänkin molemmat mestaruudet ja edustaa tallia korkeimmalla korokkeella kisasta toiseen. Käytännössä on siis se ja sama millä sijoilla tuo toinen auto tulee maaliin. Jos olisi tiukka taisto mestaruudesta niin sitten ehkä mutta nykytilanteella ei ole mitään syytä tai järkeä ottaa kaikenmaailman sopimussakkoja tuollaisesta.

Kyllähän Perez aloitti kuitenkin kauden hyvin, joten en näe syytä miksi ei palaisi podiumeille takaisin vaikka onkin nyt ollut kuivempaa. Mestaruustaiston paineet taisivat olla liikaa mutta Maxin pistejohto alkaa olemaan jo sellainen, että nuo voi unohtaa ja keskittyä siihen kakkoskuskin rooliin. Toki mestaruustaiston paineet saattavat kääntyä nyt tämän Ricciardo kuvion myötä paineiksi ylipäätään säilyttää tallipaikka, joka ei varmasti myöskään helpota.
 
Tuo on se ns. urheilullinen kulma.

Kaupallinen (markkinointi, näkyvyys, some, markkina-alueet jne) onkin sitten oma lukunsa.

RB:llä on nyt se "sauma" rakentaa sellainen tiimi, jolla se pärjää tämän sääntövaiheen-/periodin F1 sirkusta loppuun asti. En vain näe, että RB laskisi sen varaan, että Perezillä olisi enää kykyä olla kantamassa sitä kilpailutilanteen tuomaa taakkaa enää harteillaan kun se tilanne tulee (toivottavasti tulee).

Kaikesta kommunikaatiosta (Max, talli, mediat) tuntuu paistavan läpi tyytymättömyys Pereziin. Uskoisin myös, että Max pystyy sanelemaan hyvin pitkälti kuka ajaa toista autoa. Tällöin kysymys esim. Maxilla on, että "ajanko huonoa englantia puhuvan ja selän takana kitisevän meksikaanin kanssa, vai bilehile Aussin kanssa?". Katsomalla läjäpäin saatavilla olevaa videomateriaalia ei ole vaikea löytää vastausta tähän.
 
Siis tottakai RB:n kannattaa punnita vaihtoehtoja ja Ricciardo on varsin hyvä sellainen monessakin mielessä. Hain tuossa lähinnä sitä, että tälle kaudelle ei varmasti muutoksia tehdä mutta seuraava kausi onkin sitten eri asia. Vaikka Ricciardosta saisi kuinka paljon hyvää PR:ää ja tallikaveria niin se varmasti kalpenee Perezin potkimiseen liittyvien kulujen suhteen. Ensikaudelle taas tilanne on avoin niin tuota ei tarvitse miettiä.

Eipä se Ricciardonkaan kanssa toki ihan aukotonta ole. McLaren kausi meni aika heikosti ja Ricciardo ei asetu tuollaiseen kakkosen rooliin niin hyvin kuin Perez. Sellaista Red Bull kuitenkin loppujen lopuksi hakee, henkilöä joka on mielellään hitaampi kuin Max mutta nopeampi kuin muut. Tosin Ricciardon McLaren stintin ja välivuoden jälkeen saattaa maistua kummasti paremmin se rooli, joka tuolla on tiedossa. Ja kyllähän Ric toki myös tietää mitä odottaa.
 
Ja kannattaa muistaa, että kyllähän Verstappen on kuski joka "ajoi" Ric:in ulos tallista, onko haluja palata?
Paitsi massit toki ja mahkut parempiin sijoihin kuin ynnä muut...
Hitsi, vastasin itselleni :rofl:
 
Täällä kerran suomen median uutiset kyseenalaistettiin niin tässä on varmaan tietoa. Daniel Ricciardo korvaa Nyck De Vriesin AlphaTaurilla Unkarissa. Sitten nähdään että onko Ricciardo yhtä hyvä De Vries. Saa miten sillä menee mutta toivon parasta sille. Ei tarvitse kovinkaan paljoa paremmin ajaa että on parempi kuin De Vries.
 
Erikoinen nosto tuo kehäraakki-Ricciardo. Sehän oli hävyttömän hidas "viimeisinä" kausinaan, ja otti tallikaveriltaan pataan käytännössä joka kisassa.

Ja mitä Tsunodaan tulee, niin hänhän on itse asiassa hyvinkin nopea parhaimmillaan jättäen monet muut taakseen. Toki muuten liian ailahteleva vielä, mutta hiomaton timantti, sanoisin.
 
Mitä siinä niin ihmeellistä on että testikuski nostetaan ajaksi kun vaki kuski saa kenkää? Eikö se oo ihan luonnollinen valinta? No emotallin testikuski mutta kuitenki
 
Olihan toi Ricciardo RB:n testeissä kuitenkin ajanut ilmeisesti melko hyvän ajan, olisiko jonkun F1:n kolumnin mukaan päässyt sillä jopa top 3:een tai lähelle Silverstonen aika-ajoissa. Saa nähdä, onko mojo tehnyt oikeasti comebackin vai oliko lopulta yksittäistapaus.
 
(videolla juttua Ricciardon noususta takaisin kisakuskiks)

Olis kyllä omalla tavalla hienoa nähdä, että Ricciardo pärjää niin hyvin, että nousee vielä RedBullille ja sit auto osuis sen käteen jotenkin täydellisesti ja voittais mestaruuden.

Paljon saa tapahtua, että niin käy, mutta aina voi toivoa :D
 
Ei tule formuloita katsottua mutta miten on russel ja perez pärjänneet tällä kaudella? Entäs tulokas kuskit, onko ollut ketään hyviä kuskeja?
 
Perez nyt vähän enemmän no-no viime aikoina, ainaki aika-ajot ei ole menneet vahvasti Toki kisoissa sitten nousee minkä pystyy, mutta kyllähän kuulemma RB alkanut harkitsemaan tarvitsevatko toisen kuskin autoon.

Russellhan ollut aika-ajoissa Hamiltonia melkeinpä parempi, nyt ihan viime kisoissa tainnut vähän tasoittua/tai Lewis sitten kisassa esim peitonnut
 
Formila1 uutiskirjeessä: "
De Vries out. Ricciardo in.
It’s a shock mid-season switch-up for AlphaTauri. ".

EIpä saanut tulokas pitkään ajella, mutta ei kyllä ole säväyttänytkään ajetulla kaudella.

Alpha Taurin Twiitti:
 
Tuntuuko muista siltä, että sprinttiviikonloppuna on turhan paljon tapahtumaa? Kahdet aika-ajot ja kaksi erillistä kisaa samana viikonloppuna. Tällä kaudella tuntuu, että sprintin aika-ajo ei jaksa kiinnostaa toisen aika-ajon päälle. Viime vuonna katsoi mielellään kaikki, kun aika-ajo ja sprintti vaikutti sunnuntain lähtöjärjestykaeen.
 
Sanoppa muuta. Etenkin tuo sprinti aika-ajo on aivan turhaa.
 
Tuntuuko muista siltä, että sprinttiviikonloppuna on turhan paljon tapahtumaa? Kahdet aika-ajot ja kaksi erillistä kisaa samana viikonloppuna. Tällä kaudella tuntuu, että sprintin aika-ajo ei jaksa kiinnostaa toisen aika-ajon päälle. Viime vuonna katsoi mielellään kaikki, kun aika-ajo ja sprintti vaikutti sunnuntain lähtöjärjestykaeen.
Itse olen ainakin ihan tyytyväinen katsottavan materiaalin määrään. Normaalisti tulee katsottua FP koosteet YouTubesta, aika-ajot ja kisa. Sprintin myötä katsottavaa myös perjantaina ja lauantainakin on kaksi tapahtumaa.

Sisällöltään sprint on sitten taas mielestäni aivan turhaa täyteohjelmaa. Viime kaudella sillä oli vielä joku linkki pääkisaan, mutta sekin vaan mahdollisti paremmille talleille mahdollisten aika-ajovirheiden paikkaamisen sprintin kautta. Sprint myös syö FP kokemusta viikonlopulta ja näin talleilla on vähemmän aikaa löytää oikea setup. Suosii todennäköisesti parempia talleja, joilla paremmat resurssit löytää hyvä setup pienelläkin ajoajalla?

Sprintissä on sen verran vähän pisteitäkin jaossa, että aivan turha ottaa mitään riskejä jos ei täysin varmasti ole pisteillä. Mahdolliset kolinat ja niiden korjaukset kun voivat sitten pilata sunnuntain kisan.

Mieluummin olisi nähnyt jonkun reverse grid -lähtökohdan sprinttiin, mutta eiköhän senkin joku ole miettinyt ja hylännyt hyvin perustein.
 
Onko tämän vuoden Red Bull historian ylivoimaisin auto? Kyllä on, ei kahta sanaa.

F2q0A_PWUAABe89.jpeg
Tai sitten Verstappen on paras kuski. Tuokin on vähän turha vertailu. 90 luvulla ihan sama kuin ylivoimainen auto tai kuski oli niin autoja hajosi paaaljon useammin, siinä johdettuja kierroksia meni äkkiä
 
red bull johtanut n. 96% tämän vuoden kierroksista, eli voitaneen sanoa että autokin on kohtalaisen kyvykäs.
 
Ei kovin mairitteleva listaus Valtterin kannalta: :whistling:

Sky Sportsin arvosanat
Sky Sportsin alkukauden arvosanat:
1. Max Verstappen 9,5
2. Fernando Alonso 8,5
2. Lando Norris 8,5
4. Lewis Hamilton 8
4. Oscar Piastri 8
6. Alex Albon 7,5
6. Nico Hülkenberg 7,5
8. Esteban Ocon 7
8. Yuki Tsunoda 7
10. George Russell 6,5
10. Charles Leclerc 6,5
10. Carlos Sainz 6,5
10. Pierre Gasly 6,5
14. Zhou Guanyu 6
15. Sergio Perez 5,5
15. Kevin Magnussen 5,5
15. Valtteri Bottas 5,5
18. Lance Stroll 5
19. Logan Sargeant 5
20. Nyck de Vries 4,5
 
Statistiikka

Viestiketjuista
263 809
Viestejä
4 568 951
Jäsenet
75 301
Uusin jäsen
Jokkegui

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom