F1 kausi 2017

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Kubica oli hyvä kuski, mutta paluun tiellä on kolme ongelmaa
a) toipuminen kesti liian kauan
b) hän on turhan pitkä kuskiksi (auton suunnittelussa huomioitavaa)
c) ei mikään mainoskasvo
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Vakavan loukkaantumisen pitkän toipumisjakson jälkeen paluun tekevä suosittu kuljettaja, jolla edelleen on maailmalla valtavasti faneja.
Näin näkisin itsekin. Mainonnan suunnittelussa sitten vikaa, jos tuota ei saada hyödynnettyä. Parempi mainoskasvo se on (imo) kuin Oconit, Wehrleinit, Palmerit, Ericsonit jne. Ei nyt tietty Räikköselle, Alonsolle, Vettelille, Hamiltonille jne pärjää.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
714
Kubica oli hyvä kuski, mutta paluun tiellä on kolme ongelmaa
a) toipuminen kesti liian kauan
b) hän on turhan pitkä kuskiksi (auton suunnittelussa huomioitavaa)
c) ei mikään mainoskasvo
Viittaatko a) kohdassa siihen rallionnettomuuteen, jossa jokin objekti lävisti hänen kätensä? Jossakin haastattelussa sanoi, että käsi ei tule kuntoutumaan todennäköisesti ikinä sellaiseen kuntoon, että sillä kestäisi ajaa edes yksi kokonainen GP F1-autolla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Juurikin siihen rallionnettomuuteen, jossa tiekaide lävisti auton ja teloi Kubican aika pahasti. Robert on mitä ilmeisimmin tehnyt rajusti töitä kuntoutuksessa, kun nyt pystyi ajamaan F1-testejä kunnialla läpi, mutta mielipiteeni on että prosessi kesti liian kauan hänen formulauransa kannalta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
No ei se paskemmin voi ajaa kuin Palmer, joka on kaksi kautta pyöriny tuolla eikä ole saanu mitään aikaseks, helposti griding paskin kuski tällä hetkellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
No ei se paskemmin voi ajaa kuin Palmer, joka on kaksi kautta pyöriny tuolla eikä ole saanu mitään aikaseks, helposti griding paskin kuski tällä hetkellä.
Joo ei Rellu kyllä Palmerin paikan osalta ainakaan huonompaan suuntaan voisi Kubican kanssa mennä. Omasta mielestäni voisivat vaihtaa vaikka kesken kaudenkin, kun ei Palmer saa mitään aikaan ja Hulkki vie miestä mennen tullen. Palmer netonnut F1-uransa aikana huikean yhden MM-pisteen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
349
"The pace is there" for Kubica's F1 return, says Renault

“I had no doubt on his pace, ever, at all,” Permane insisted. “I did not know, and I don’t think he knew, whether he would be able to drive physically – and, more than that, be able to drive a lot.

“He's driven some things. He’s driven simulators, he’s driven a GP3 car earlier this year in preparation for this, but we didn't really know what his limitations would be. And, honestly, it went very well.

“He was quick. He did some long runs, he did some short runs, he did qualifying, we did race simulations and it all went very well.”

Asked about the viability of Kubica's comeback target, Permane said: “From what I've seen from the statistics, from the data, the pace is there. That's for sure."

" There are many other circuits, and whether he has physical limitations on those, only he knows at the moment. If it needs to go any further, that would be the next step.”
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
F1-mestari Villeneuve haukkui riemastuneen tulokaskuskin pystyyn

MM-pisteille viikonloppuna yltänyt Williamsin F1-kuski Lance Stroll ei ole tehnyt vaikutusta maanmieheensä Jacques Villeneuveen.

Tulokaskauttaan F1-sarjassa ajava Stroll, 18, avasi vihdoin pistetilinsä, kun hän ylsi yhdeksänneksi kotikisassaan Kanadan Montrealissa. Nuorukaisen alkukautta ovat varjostaneet useat virheet, mikä on aiheuttanut kritiikkiä vahvasti isänsä taloudellisen tuen avulla formula ykkösiin noussutta Strollia kohtaan.

Stroll iloitsi Montrealin suoritustaan vapautuneesti, mutta kaudella 1997 F1-mestariksi ajanut Villeneuve ei nähnyt maanmiehensä viikonlopussa ja alkukaudessa hurraamisen aihetta. Hän nosti esiin muun muassa Strollin aika-ajotappiot tallitoveri Felipe Massalle.

– Hän on yli sekunnin Felipeä hitaampi. Tulokset puhuvat puolestaan. Tämä on yksi surkeimmista tulokassuorituksista formula ykkösten historiassa, Villeneuve täräytti ORF:n haastattelussa.

Villeneuven sanoilla ei tunnu kuitenkaan olevan vaikutusta Strolliin, joka hehkutti ensimmäisiä MM-pisteitään kuin voittoa.

– En välitä siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Olen onnellinen itseni ja tallin puolesta. Muu on hälyä. Ihmiset, jotka eivät pidä minusta, etsivät aina tekosyitä, Stroll vastasi.

Lähde: f1i.com
Kerrankin pitää olla Villen kanssa samaa mieltä. Ei kaikista vaan ole huipulle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Villeneuve tykkää kritisoida. :smoke: Ei Stroll ole minuakaan erityisesti vakuuttanut, mutta keskinkertainen auto, paljon huonoa tuuria ja vertailu yli kymmenen kautta ajaneeseen tallikaveriin eivät ole helpoimmat olosuhteet ensimmäisen kauden alkuun.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Jos en väärin muista, Stroll on toiseksi nuorin mm pisteitä saavuttanut kuljettaja
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Paljonhan Stroll saa kritiikkiä sen vuoksi, että epäilemättä paikka tuli osittain miljonääri- vai biljonäärifaijan avulla. Ihan puhtaaksi maksukuskiksi ei ehkä voi sanoa, että kun on kumminkin myös dominoinut feeder-sarjoissa.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Paljonhan Stroll saa kritiikkiä sen vuoksi, että epäilemättä paikka tuli osittain miljonääri- vai biljonäärifaijan avulla. Ihan puhtaaksi maksukuskiksi ei ehkä voi sanoa, että kun on kumminkin myös dominoinut feeder-sarjoissa.
Tuollaisen kritiikinhän voi helposti vaientaa ajamalla hyvin, niin kuin esim. Ocon on tehnyt. Mutta, en vielä ole tuominnut Strollia suuntaan tai toiseen. Ehkä viime kisa on alku paremmalle suoritukselle. Ei ole ihan helpoimmasta päästä tulla sarjaan juuri tänä vuonna.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Bottashan kans sanoi, että tämä kausi on huonoin mahdollinen debyyttikuskeille, ku on uudet autot, joiden kanssa joutuu tekemään vielä paljon kehitystyötä ja ne on vähän arvaamattomia ensalkuun, ennenku niihin tottuu ja ne paranee.
Lisäksi fyysisesti vaativampia ajaa kuin pitkään aikaan.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Sekin joo, vaikka Verstappenille se ei tunnu olevan ongelma, hänen heiveröisyydestään huolimatta (nuori mies kun on vielä, ni ei ole hirveän ''riski' mies).
No, Max tiesi mitä on tulossa ja varmasti treenasi sen mukaan. Isompi loikka se on tulla alasarjoista F1-auton rattiin. Ei sillä, ettei Stroll siihen pystyisi, mutta erilaista se varmasti on verrattuna aiempiin luokkiin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 055
Paljonhan Stroll saa kritiikkiä sen vuoksi, että epäilemättä paikka tuli osittain miljonääri- vai biljonäärifaijan avulla. Ihan puhtaaksi maksukuskiksi ei ehkä voi sanoa, että kun on kumminkin myös dominoinut feeder-sarjoissa.
Alla ollut paras auto ja porukka. Rahalla ne aiemmat sarjat on voitettu. Toki osaa ajaa, mut mikään erityisesti mainittava lahjakkuus ei ole kyseessä. Tusinakuski. Bottas jo näytti, että Massan voi voittaa. Stroll räpiköi ihan toisella tasolla Massaan verrattuna... itseasiassa loukkaa jo Massaa verratta häntä Strolliin, mut minkäs teet.

edit: ja lisäksi.. mitä teki muuan Räikkönen tullessaan formula renaultista(no ehkä formula3:sta) Formula ykkösiin? Hirmuja oli sen aikakaudenki vehkeet.. toki kaveri oli reilusti vanhempi silloin jo verrattuna Strolliin tai Verstappeniin.

Mut asiasta seittämänteen.. onhan Räikkönen ehkä uskomattomin tulokas koskaan, kun otetaan huomioon kuinka nopeasti nousi kärkeen. Verstappen on eittämättä yks ykkösten tulevaisuuden staroista. Ei yhtä isoa loikkaa ole tehnyt, mut kyllä tuo poika ajaa osaa. Mikäs se nyt oli se sadekelinkisa viimevuonna, poika pisti konkarit iha kahville :D

ja sori tää kännifaktori. Sormet käy sitä mukaa mitä ajatus luistaa..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Alla ollut paras auto ja porukka. Rahalla ne aiemmat sarjat on voitettu.
Epäilemättä helpottaa jos budjettia ei tarvitse miettiä koko ajan, mutta alemmissa luokissa kalusto on kumminkin muutoin aina sama. Tiimeissä toki eroa.

Lance Stroll - Wikipedia -> career summary

Onhan tuo aika iso hyppy F3 -> F1, kun tavallisesti välissä on joku muu isompi sarja kuten GP3, (ent. Renault) World Series ja sitten F2 (entinen GP2).
 
Viimeksi muokattu:

jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
Sekin joo, vaikka Verstappenille se ei tunnu olevan ongelma, hänen heiveröisyydestään huolimatta (nuori mies kun on vielä, ni ei ole hirveän ''riski' mies).
Kaikkihan noi on heiveröisiä. Näytä mulle riski f1 kuski niin näytän sulle mannen joka tekee töitä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 046
Joo laihoja ja pieniä ukkeleita kyllä mutta tuskin heiveröisiä. Muistelen että joskus kehuskeltiin että Schumin nosti 100 kg penkistä. Ei sinänsä mikään ihmeellinen tulos mutta lajissa jossa tulisi olla mahdollisimman kevyt iha riittävä varmaan.

Noi MotoGP kuskit on sitten vielä omassa sarjassaan, ne näyttää jopa heikoilta välillä kun eivät omaa pyörää saa pystyyn.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Kaikkihan noi on heiveröisiä. Näytä mulle riski f1 kuski niin näytän sulle mannen joka tekee töitä
No juupa joo taas, kyllä siellä nyt jonkun verran lihaksia pitää löytyä että esim niskat kestää G-voimat, käsissä ruista että jaksaa vääntää sitä rattia 2 tuntia ja ylipäätään fyysisesti kunnossa että jaksaa koko homman.
Eiköhän noilta lihasmassaa löydy jokatapauksessa "pikkusen" enemmän kun keskiverto F1 tietäjältä.. :rolleyes:
 

jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
No juupa joo taas, kyllä siellä nyt jonkun verran lihaksia pitää löytyä että esim niskat kestää G-voimat, käsissä ruista että jaksaa vääntää sitä rattia 2 tuntia ja ylipäätään fyysisesti kunnossa että jaksaa koko homman.
Eiköhän noilta lihasmassaa löydy jokatapauksessa "pikkusen" enemmän kun keskiverto F1 tietäjältä.. :rolleyes:

ilonaetukimi7815_vi.jpg


joo räikkönenkin tässä tosi atleettisen näköinen.. näyttää siltä ettei ikään ois salilla käyny. no ehkä hieman forkkuja on
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
507
Räikkösen niska/kaula on ainaki tukevan olonen ko kattoo suoraan eestäpäin, pistää ihan silmään. Liekkö sitte lihasta vai synnynnäistä, mutta riskin näkönen enivei. Tuossa ylläolevassa kuvassa ei niin erotu kyllä.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ensi kauden kalenteri on julkaistu. Tulossa on 21 kisaa ja ensimmäistä kertaa kolme kisaa peräkkäisinä viikonloppuina (Ranska-Itävalta-Iso-Britannia). Ranskan GP palaa Paul Ricardin radan muodossa ja Saksan GP Hockenheimille:

25 March
Australia
8 April
China
15 April
Bahrain
29 April
Azerbaijan
13 May
Spain
27 May
Monaco
10 June
Canada
24 June
France
1 July
Austria
8 July
Great Britain
22 July
Germany
29 July
Hungary
26 August
Belgium
2 September
Italy
16 September
Singapore
30 September
Russia
7 October
Japan
21 October
USA
28 October
Mexico
11 November
Brazil
25 November
Abu Dhabi
Formula 1 to get first triple-header in 2018
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Meinaatko että kaikki salimaket on semmossia melonikäsiä ? Salimaket ja kestävyys/atleettiset hemmot on kaksi aivan eri asiaa.
Jep. Tässä vastakkain pikajuoksija vs. kestävyysjuoksija/maratoonari, on meinaan melkonen ero kaverien lihasrakenteessa. ;)

 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 804
Juuri näin. Formulat on kestävyyslaji, eikä mitkään salimaket sinne autoon edes mahtuisi. 80-luvulla Nigel Mansell pyörtyili kisojen jälkeen, ku se ei koskaan treenannu, kävi vaan golffaamassa testien lomassa. F1-kuskit sittemmin ovat alkaneet harrastaa mm. juoksua, pyöräilyä (Bottas) ja kestävyyslajeja (Kimihän tunnetusti on kova haka squashissa).
Kaudella 1995 McLaren joutui suunnittelemaan ja tekemään uuden monokokin kun fat Nigel ei mahtunut sisään. Tämän vuoksi jäi pari ekaa kisaa väliin :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Ja puhumattakaan sitten vielä aiemmista playboy, tupakkaa & kaljaa -urheilijoista. Lisäksi nykyisten ohjaustehostimien kanssa se pelkkä käsivoima ei liene tärkeintäkään, vaikka sitä kumminkin varmaan kuskeilla on sen verran, että ratin kääntäminen näyttää kevyemmältä ja helpommalta kuin se oikeasti on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 046
Mersun museossa oli ainakin joitain vuosia sitten joku Häkkisen ajan McLarenin kopio johon pääsi istumaan. Siinä ei ollu edes penkkiä mutta silti ihan saakelin ahdas ja mä en ainakaa saanu itteäni niin syvälle ettei pää olis ollu suoraan ilmanoton edessä. En ole kuin 10 cm pidempi kuin Häkkinen mutta painoa sillon ehkä +30 kg.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 520
Mersun museossa oli ainakin joitain vuosia sitten joku Häkkisen ajan McLarenin kopio johon pääsi istumaan. Siinä ei ollu edes penkkiä mutta silti ihan saakelin ahdas ja mä en ainakaa saanu itteäni niin syvälle ettei pää olis ollu suoraan ilmanoton edessä. En ole kuin 10 cm pidempi kuin Häkkinen mutta painoa sillon ehkä +30 kg.
Mika Häkkisen kopio McLarenin näin kanssa silloin mestaruusvuonna (jompana kumpana). On yllättävän pieniä F1:set kun näkee ne siitä aivan vierestä. Tuosta kuvasta näkee vähän mittasuhteita.

Toki kuskitkin on sitten tosi pieniä ja keveitä :)

 

braide

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
571
Villeneuve tykkää kritisoida. :smoke: Ei Stroll ole minuakaan erityisesti vakuuttanut, mutta keskinkertainen auto, paljon huonoa tuuria ja vertailu yli kymmenen kautta ajaneeseen tallikaveriin eivät ole helpoimmat olosuhteet ensimmäisen kauden alkuun.
Niin eipä sillä nyt ole niin hirveesti merkitystä vaikka ois ajanut yli kymmenen kautta, Massa kun ei ole enää niitä nopeimpia kuskeja, vaikkei hidas olekaan. Strollin pitäs silti pystyy ajaa edes lähelle Massan aikoja.
Tätä se ikävä kyllä vaan formuloissakin on että rahalla saa ja kävellen pääsee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Monisha Kaltenborn on saanut kenkää. Tai lähtenyt itse, miten tuon nyt haluaa ottaa:

Monisha Kaltenborn leaves Sauber as Swiss team's struggles continue

Sauber and team principal Monisha Kaltenborn have parted ways, according to Sky sources.

Kaltenborn has been the Swiss outfit's CEO since 2010 when Peter Sauber rebuilt the stable he had sold to BMW five years earlier, and she was even a part owner of the team after buying shares in 2011.


In 2012, Kaltenborn became Formula 1's first female team principal but she has now left her Sauber post with immediate effect, meaning the team currently ninth in the constructors' standings have no boss heading into the Azerbaijan GP, live on Sky Sports.


Peter Sauber sold his controlling stake of the team to Longbow Finance last year and Sky Sports News HQ's Craig Slater reported that the Swiss based investment firm wanted to bring in their own individual to run the team on a day to day basis.


"There is significant speculation that what caused her to leave the team is that she wanted equal treatment between the two drivers Pascal Wehrlein and Marcus Ericsson," Slater reported from Baku.

"Whereby the team's owners wanted to give preferential treatment to Ericsson, the Swede, who is closely linked to the group that bought the team."


During her time in charge, and since becoming an independent team again seven years ago, Sauber have struggled to deliver consistently as a midfield outfit, with their only two podiums coming in 2012.

Kaltenborn oversaw one of F1's strangest scandals in 2015 when Sauber technically went into the season-opening Australian GP with three main drivers as Giedo van der Garde claimed he was signed up for the upcoming campaign.

Sauber stuck to their new partnership of Marcus Ericsson and Felipe Nasr in Melbourne and for the rest of the year, and had to pay Van der Garde a significant compensation fee for him to relinquish his contract.

Eighth and tenth-placed finishes in the Constructors' Championship have followed that dispute, with Sauber's only victory coming in 2008 thanks to Robert Kubica's Canadian GP triumph.


Sauber have endured years of financial troubles and, amid speculation that they could fold, Kaltenborn oversaw the sale of the team to Longbow Finance last year. Though she kept her post as CEO and team principal at the time, owner Peter Sauber stepped down.

After the Manor F1 team left the sport at the end of 2016, Sauber were expected to be the backrunners this season - though Pascal Wehrlein's crucial four points in Spain means McLaren are currently at the bottom of the standings.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
On kyllä ihan mielenkiintoinen tilanne. Hamiltonilta yksi keskeytys ja podiumsija Bottakselle niin ei olla enää järin kaukana. Sitten ei ole enää kuin itsestä kiinni, kunhan talli ei suosi Hamiltonia. Vaan ei ole oikein varaa suosia ainakaan tallipisteiden varjolla sillä jos Kimi vielä petraa niin eipä tuo Ferrari kauhean kaukana niissäkään ole.
 
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
347
Vaan ei ole oikein varaa suosia ainakaan tallipisteiden varjolla sillä jos Kimi vielä petraa niin eipä tuo Ferrari kauhean kaukana niissäkään ole.
Kauttakin mukavasti jäljellä, voisi melkein sanoa että altavastaajan etu Ferrarilla.
:geek:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Joo siis Bottashan tuossa on ehdottomasti se huomaamaton haastaja, kuten sanoit. Moni sohvatietäjä potkimassa pihalle mutta tulosta syntyy usein hyvin vastoinkäymisistä huolimatta, kuten esim. eilen. Hamilla ja Vettelillä voi kisa tosiaan kuumeta sen verran, että en ihmettelisi vaikka ajaisivat toisensa ulos kerran tai kaksikin kauden mittaan. Bottas sitten kerää tasaisen varmasti Rosbergin tavoin pisteitä silloinkin kun muut eivät. Voittoja saisi toki alkaa tulemaan lisää ja normikisassakin välillä päihittää Hamiltonin ilman hänen kommelluksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 414
Toivottavasti olisi kunnollinen rata eikä jokin Monaco V2 kaupunkirata..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Herman Tilke sanoi, ettei hänellä ole ongelmaa suunnitella jännittävää rataa Kööpenhaminan keskustaan, Christensen vahvistaa.
Jöö... Hermann Tilke suunnittelemassa "jännittävää" rataa.. :facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 520
Heh, ei se kyllä mikään tahaton liike ollut :) Ihan oikein että hylky tuli!

Vettelhän huitoi toisella kädellä ja toisella ohjasi Hamiltonin auton vasempaan kylkeen, tuosta ei saa tahatonta kyllä erkkikään. Lisäksi syytti jarrutestauksesta, jota ei ollut (syytti turhasta). Lisäksi omasta mielestään koko törmäystä ei ollut olemassakaan?
 

Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Heh, ei se kyllä mikään tahaton liike ollut :) Ihan oikein että hylky tuli!

Vettelhän huitoi toisella kädellä ja toisella ohjasi Hamiltonin auton vasempaan kylkeen, tuosta ei saa tahatonta kyllä erkkikään. Lisäksi syytti jarrutestauksesta, jota ei ollut (syytti turhasta). Lisäksi omasta mielestään koko törmäystä ei ollut olemassakaan?
Sähän ammattilaisena tiedät, miten vihaisena toinen käsi ulkona ohjaamosta F1 kulkee luotisuoraan? ;)
Jarrutestaukselta se näytti myös TV:stä, joten kai Vettelkin saattoi luulla väärin.
Ilman rangaistusta tästä ei toki voi selvitä, mutta se rangaistus tuli jo. En pidä siitä, että tuomaristo ensin hutiloi kisan aikana (esimerkkinä nyt tämä ja viime vuoden meksikon gp) ja sitten jälkikäteen rukkaillaan tuloksia sinne ja tänne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 520
Sähän ammattilaisena tiedät, miten vihaisena toinen käsi ulkona ohjaamosta F1 kulkee luotisuoraan? ;)
Jarrutestaukselta se näytti myös TV:stä, joten kai Vettelkin saattoi luulla väärin.
Ilman rangaistusta tästä ei toki voi selvitä, mutta se rangaistus tuli jo. En pidä siitä, että tuomaristo ensin hutiloi kisan aikana (esimerkkinä nyt tämä ja viime vuoden meksikon gp) ja sitten jälkikäteen rukkaillaan tuloksia sinne ja tänne.
Kulkee se suoraan :)
No oli vahinko tai ei, niin aivan sama, rangaista siitä toki pitää.

Schumi myös hutiloi ja auto kääntyi itsestään oikealle, ja hylättiin koko kaudelta :D

Tuossa toisen saksalaisen ajatushärö ja ratti kääntyy aivan itsestään oikealle?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 024
Jahas, ei se Vettel sit saanutkaa penaltia :eek:

Aikas paskaa jos noin saa tehdä. Ei sitä vahingossa noin vaa kylkeen ajella. Vettelillä menee tuo kuppi nurin joissakin tilanteissa aivan totaalisesti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 295
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom