• TechBBS-foorumin Piparkakkutalokisa 2024 -äänestys käynnissä! Käy äänestämässä 22 osallistujan joukosta kolme mielestäsi hienointa kilpailutyötä ja osallistu arvontaan! Linkki äänestykseen >>>

F1 2019 - Italian GP

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Yak
  • Aloitettu Aloitettu
Mitä olisitte itse tehneet Q3 loppupuolella jos olisitte tuolla ajamassa? Turha syyttää kuskeja kun ekana ajava olisi tuhonnut oman aika-ajonsa.
Jos itse hidastelee ja menettää mahdollisuudensa, niin toki, oma vikansa. Mutta radan tukkiminen muilta ei ole oikein. Körötelkööt jonossa ajolinjan ulkopuolella ne, jotka haluavat körötellä matelunopeutta.
 
Vettel taas radalta poistumisesta ja edun saamisesta, olikohan tämä nyt se Parabolica ja valkoisen viivan ylitys vai?
Ilmeisesti ei tai sitten ilmoitettu väärä kellonaika.
Myös Sebastian Vettel on kutsuttu tuomariston eteen. Saksalaisen epäillään ylittäneen radan reunaviivan ja saavuttaneen näin hyötyä. FIAn dokumentti on tosin hieman epäselvä, sillä rikkeen tapahtuma-ajaksi kerrottu kellonaika ajoittuu aivan toisen aika-ajo-osion loppuun, eikä Vettel ajanut toisen aika-ajo-osion loppuhetkillä aloittamaansa kierrosta koskaan loppuun.

Mahdollista on, että dokumentissa on virhe, sillä Vettel ajoi kolmannessa osiossa aivan Parabolica-mutkan äärirajoilla, mahdollisesti niiden väärällä puolella. Vastaavista rikkeistä Monzassa on hylätty kyseinen kierrosaika kokonaan. Mikäli aika-ajoissa neljänneksi sijoittunut Vettel saa saman rangaistuksen, hän jää kokonaan ilman aikaa päätösosiossa ja putoaa näin lähtöruudukossa useita pykäliä alaspäin. Vettel on kutsuttu tuomariston pakeille Suomen aikaa kello 20.20.
Edit: Ei rangaistusta Vettelille.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa kuvassa kulminoituu toi problematiikka. Katsokaa tarkkaan eturengasta. Onko osa siitä vielä viivan päällä? Mielestäni on. Mutta ensin katsoin että EI ole. Se miksi näin tämän vasta hetken kuvaa katsottuani, johtuu renkaiden varjoista. Niistä tuon eroavaisuuden vasta erottaa.
 
Kimin lähtöpaikka tulee olemaan about kamalin mitä tuolla radalla voi olla. Ihme on jos ilman osumia selviää ensimmäisestä mutkasta. Ellei sit joudu ihan varikolta lähtemään, mut jos siis tuosta ruudusta 13 esim. lähtee. Bottas johtaa huomenna ekan kiekan jälkeen. Imusta ohi. :tup:
 
Tuossa kuvassa kulminoituu toi problematiikka. Katsokaa tarkkaan eturengasta. Onko osa siitä vielä viivan päällä? Mielestäni on. Mutta ensin katsoin että EI ole. Se miksi näin tämän vasta hetken kuvaa katsottuani, johtuu renkaiden varjoista. Niistä tuon eroavaisuuden vasta erottaa.
Tuotakaan ei tarvitsisi miettiä, jos olisi vanhaan malliin hiekkaa kanttarin toisella puolella.
 
Ei helvetti. Tässä kun ehti pienet varpaat jo jännittää perseilysakin rangaistuksia ja Kimiä eturiviin, niin jäikin luu käteen ja Kimi 15. ruutuun.
 
Tätähän tämä on nykyään,lentokenttäradat ja tuomarit joille ei ole vielä kasvanut pallit.
 
Olisko Vettel ollut radan ulkopuolella nopeimmalla kiekallaan? Hmmm.

Ei pystytty aukottomasti toteamaan.
Tuomaristo myöntää päätöksessään, että joistakin kamerakulmista saattoi näyttää siltä, että Vettelin kaikki neljä rengasta olivat samanaikaisesti reunaviivojen ulkopuolella. Joistakin toisista kulmista katsottuna osa eturenkaasta saattoi kuitenkin olla valkoisen viivan päällä, siis radalla. Koska tuomaristo ei pysty yksiselitteisesti osoittamaan, että Vettelin kaikki renkaat olivat ylhäältä päin katsottuna samanaikaisesti reunaviivan ulkopuolella, rangaistusta ei tuomittu.
 
Kimi on vetänyt jo 3 kertaa pihalle, aika erikoista, yleensä 1 kerran jälkeen auto on tarpeeksi hyvä ja tiedetään rajat.
 
Varikolta lähtee Kimi. Kaikki osat vaihdettu. Uusi moottoriversio yms. Eli nyt toivotaan kunnon kolaria avauskierrokselle. Safety Car kehiin ja Kimi on taas mukana kisassa. :tup:
Huonolta näyttää, kun Crashtappenkin starttaa joukon hänniltä.
 
Kimillä taisi mennä eka mutkakin vituiksi, vaikka oli yksin. Renkaat vaan savusi jarrutuksessa. Bottas oli Hamilton sisäpuolella tokassa mutkassa, miten helvetissä se päästi Hamin ohi.
 
Vettelin piruetit.. Nyt pukkaa rankkua. Eipä liene enää Ferrarillekaan vaikea päätös kuka on ykköskuski.
 
Eiköhän Vettel voitaisi jo ohjata eläkkeelle. Eihän tuollaisessa ajamisessa ole enää mitään järkeä. Ei ole ollut moneen kauteen.
 
Tulee kyllä hyvin mieleen viimevuoden Monza. Nyt on Mersulla jälleen helpot paikat kikkailla taktiikoilla Hamilton voittoon, kun Vettel pelaa taas itse itsensä pihalle. Taisivat valitettavasti kyllä oikeasti potkaista väärän miehen pihalle Ferrarilta.
 
Huoh kyllä taas näitä ohjaajia. Mikähän ihme siinä on että tässä lajissa tuntuu olevan aina jotain pösilöitä vaihtamassa kameraa pois juuri kun jotain tapahtuu. Ei siinä kiinnosta kuinka järkyttyneitä tifosoja siellä yleisössä on kun näkee että sieltä on autoa tulossa suoraan Vettelin kylkeen... Olisi voinut osua aika pahastikin mutta kerkisi onneksi jarruttaa.
 
Kimi hylätään kokonaan? Eikö varikolta lähtiessa saa laittaa mitkä renkaat tahansa?
 
Mitähän ihmettä Vettel oikeasti ajatteli tuossa. Replayssa näkyi entistä paremmin kuinka näki hyvin Strollin mutta jatkoi silti ajamista suoraan tämän renkaaseen.
 
En haluaisi olla Kimin kisainssi tänään. Voi tulla muutama kirosana radiossa ja varmaan ihan naamatustenkin.
 
Uskomaton moka kyllä Kimin tallilta. :( Ja Mersu ei ota Bottasta sisään, ettei vaan uhkaa Hamiltonia.
 
Ei vittu noita tuomareita. Alkukisasta sisäpuolella ollu kaveri työnsin toisen kokonaan ulos radalta > ei penaltteja tai varotuksia. Nyt kun Hamiltonille tulee vähän tiukempi paikka ja yksi rengas vähän lipsahtaa ulos > instant varoitus Leclercille.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
263 832
Viestejä
4 578 563
Jäsenet
75 250
Uusin jäsen
samnpba

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom