Etanoli RE85

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Tulkinta alkaisi siinä kohtaa, jos määräaikaiskatsastuksessa turhaan mitattujen päästöjen perusteella auto ei menisi läpi. Minun mielestä tuossa tilanteessa auto menisi läpi, mutten ole tutkinut sääntöjen sen tarkemmin.
Samoin tulkittavaa on myös siinä kelpaako ne muualla mitatut päästöt muutoskatsastuksessa vai ei. Ainakin osa insseistä ne hyväksyy. Heillä nyt kuitenkin on hieman parempi ymmärrys miten niitä säätöjä tulkitaan kun maalikolla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340

Ei ole tulkittavaa. Ohjeessa sanotaan ihan selvästi, että "Katsastuksessa mitataan ajoneuvon päästöt..."

Jos katsuri hyväksyy jonkun päästölapun perusteella, hän on tehnyt virheen, eikä olisi ensimmäinen kerta, kun konttorilla on virhe tehty. Mullekin tarjottiin ensin muutoskatsastusta moottorinvaihtona, kun menin kyselemään katsastusta etanolille. Hintaa moottorinvaihtona olisi ollut 200+e. Selkeä virhe tuossa oli tapahtumassa, mutta puhumalla löydettiin oikea ohje, jonka mukaan katsastus suoritettiin. Ei nämä niin selkeitä konttorin työntekijöillekään ole kuin voisi kuvitella.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799

Moottorinvaihto :D

Joo aika pihalla ovat jotkut katsarit, kuitenkin suht ajankohtaisista asioista
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Ei ole tulkittavaa. Ohjeessa sanotaan ihan selvästi, että "Katsastuksessa mitataan ajoneuvon päästöt..."

Jos katsuri hyväksyy jonkun päästölapun perusteella, hän on tehnyt virheen, eikä olisi ensimmäinen kerta, kun konttorilla on virhe tehty. Mullekin tarjottiin ensin muutoskatsastusta moottorinvaihtona, kun menin kyselemään katsastusta etanolille. Hintaa moottorinvaihtona olisi ollut 200+e. Selkeä virhe tuossa oli tapahtumassa, mutta puhumalla löydettiin oikea ohje, jonka mukaan katsastus suoritettiin. Ei nämä niin selkeitä konttorin työntekijöillekään ole kuin voisi kuvitella.
Se on edelleen vain sinun tulkintasi. Kuten sanoin niin osalla insseistä on toinen tulkinta. Ei niistä päästölappujenkaan käytöstä noissa ohjeissa mainita mitään, mutta silti ne hyväksytään, kun ne on virallisilla laitteilla mitattu.
 
Liittynyt
18.04.2018
Viestejä
225
Kylmäkäynnistyksessä kierrosten nostaminen hetkeksi yli 2500 rpm tuntuu nostavat tehot normaalitasolle. Jos lähtee liikkeelle ilman sitä, niin tuntuu tehottomalta liikkeelle lähtiessä. Lämpiääkö tuossa pienessä kierrätyksessä ensimmäiseksi tulpat? Etanolin kanssa kai on vähän lämpöisempänä käyvät tulpat. Sinänsä nykyisillä tulpilla on jo ajettu yli 40tkm, että voisi katsoa mille näyttää ja tarkistaa kärkivälin. Suositus on vaihtaa ne 60tkm ajon jälkeen.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641

Muistaa että eri valmistajilla numerointi eri päin.

Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Kylmäkäynnistyksessä kierrosten nostaminen hetkeksi yli 2500 rpm tuntuu nostavat tehot normaalitasolle. Jos lähtee liikkeelle ilman sitä, niin tuntuu tehottomalta liikkeelle lähtiessä. Lämpiääkö tuossa pienessä kierrätyksessä ensimmäiseksi tulpat? Etanolin kanssa kai on vähän lämpöisempänä käyvät tulpat. Sinänsä nykyisillä tulpilla on jo ajettu yli 40tkm, että voisi katsoa mille näyttää ja tarkistaa kärkivälin. Suositus on vaihtaa ne 60tkm ajon jälkeen.
Ei ole.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Kyllähän etanolille suositetaan pykälää kylmempiä tulppia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Kyllähän etanolille suositetaan pykälää kuumempia tulppia.
Päin vastoin, mutta ajaa tulpat ja katsoo tulpan puhtaudesta. Vaikkakin sanominen tulee ylensä rajummista viinavehkeistä ja siitä että isompi oktaani kestänyt enemmän tehoja ottaa. Sit toki myös et pienempi kipinäväli kasvattaa tulpan lämpötilaa rajumman kipinän takia.

.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Päin vastoin, mutta ajaa tulpat ja katsoo tulpan puhtaudesta. Vaikkakin sanominen tulee ylensä rajummista viinavehkeistä ja siitä että isompi oktaani kestänyt enemmän tehoja ottaa. Sit toki myös et pienempi kipinäväli kasvattaa tulpan lämpötilaa rajumman kipinän takia.

.
Näinhän se olikin, meni sekaisin kun NGK:llä isompi numero onkin kylmempi.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841
Olettehan huomanneet, että ainakin St1-kylmäasemilta saa vielä tämän kuun loppuun asti käteisalennuskortilla 5c/litra pois etanolin hinnasta?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Kaikenlaisista seoksistahan on paljon juteltu, mutta oletteko käyttäneet E85-polttoainetta pienenä(esim. 5-7%) lisäyksenä 98E5 sekaan? Tällähän saisi nähdäkseni parempaa E10-polttoainetta kuin meillä myytävä 95E10, koska ymmärrykseni ja hattuvakiointini mukaan tällaisen seoksen oktaaniluvuksi tulee 98-99.

Huomasin ihan tosissani pohtivani, koska autoni käytöksessä on eroa 95- ja 98-oktaanisilla polttoaineilla, joten vähästä tehosta haluaisi kaiken irti. Toisaalta en halua valmistajan ohjeen vastaisesti käyttää yli E10-seosta. Teoriassahan tämäkin sekoitus voi jonkun mielestä olla takuuehtojen vastainen, mutta käytännössä ei. Ainakaan se ei oikein laskettuna enimmillään voi sisältää yli 10% etanolia tai siihen rinnastettavaa. Jos taas ei välitä siitä, että 10% voi vähän ylittyä, niin 10% lisäys on jo järkevämpi osuus.

Hintaerohan on tällä hetkellä niin pieni, että lopullisen hinnan säästö vs. 98E5 on luokkaa sentti per litra eli kalliimpaa kuin 95E10. Näpertelyn puolellehan se menee, mutta käytetään niitä kesälaadun polttoöljyjäkin vastaavien marginaalien takia. Lisäksi polttoaineiden hintasuhteet voivat muuttua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 111

95E10 sisältää max. 10 % etanolia, mutta todellinen määrä vaihtelee markkinoiden mukaan. On ollut vuosia jolloin etanolia ei käytännössä ollut yhtään. Itse huomaan eron bensassa vain jos olen lukenut etiketin ensin.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Kaikenlaisista seoksistahan on paljon juteltu, mutta oletteko käyttäneet E85-polttoainetta pienenä(esim. 5-7%) lisäyksenä 98E5 sekaan? Tällähän saisi nähdäkseni parempaa E10-polttoainetta kuin meillä myytävä 95E10, koska ymmärrykseni ja hattuvakiointini mukaan tällaisen seoksen oktaaniluvuksi tulee 98-99.
Ei tuollasessa noin pienen etanolimäärän lisäämisessä ole mitään järkeä.

Laita Tolueenia, sen oktaaniluku on 124. :D
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055

Varsinkin kun siinä re85 / e85Eko on myös seassa 20-30 prosenttia bensaa.
Itellä auto speksattu 87hv, eflexfuel-sarja asennettuna. Voihan se olla, että etanolin kanssa menee jopa 90hv rikki, mutta ei sitä kyllä ajaessa huomaa. Toki vaikea vertaakin, kun tankkaan bensaa vain harvoin, eli joskus kun on muuten Venäjän puolella käyntiä.
Nyt kun tuli tuo ilmainen elektroninen viisumi, niin ehkä vähän useammin.
 
Jos nyt kuitenkin kesällä 15% ja talvella 30%. Ei ole enää nykyisin näkynyt alle 80% pitoisuuksia kesällä.
 
abish

Ryzen FTW
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
354
Eilisessä 28.10.2019 Puoli Seitsemän -ohjelmassa juttua etanolimuunnoksesta. Löytyy Yle Areenasta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Eilisessä 28.10.2019 Puoli Seitsemän -ohjelmassa juttua etanolimuunnoksesta. Löytyy Yle Areenasta.
Tässä linkki
Puoli seitsemän | Heikki Hector Harma

Sama luettavassa muodossa
Pirkkalalaisyrityksen tekniikka muuttaa vanhan bensasyöpön parissa tunnissa ekoautoksi - Professori: Onhan tässä ihan järkeä, mutta ei riitä

Kyseessä siis pelkästään eFlexFuelia koskeva juttu, jossa sivuutetaan täysin kilpailijat, esimerkiksi FuelFlexFinland. Harmittavasti mitään lukuja etanolin myynnistä tai arviota etanoliautojen lukumäärästä ei mainittu, ainoastaan tämän kyseisen muutossarjavalmistajan myyntimäärä, 4000 muutossarjaa.

Tosiaan löytyykö mistään tietoa etanolin valmistus- tai myyntimääristä Suomessa?
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Olisi tosiaan hyvin mielenkiintoista tietää, miten RE85 polttoaineen myyntimäärät on kehittynyt viimeisen 10 vuoden aikana.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Jos nyt kuitenkin kesällä 15% ja talvella 30%. Ei ole enää nykyisin näkynyt alle 80% pitoisuuksia kesällä.
riippuukohan tuo siitä, missä päin Suomea tankkaa (vai onko mulla anturissa vikaa), koko kesänä korkein etanoliprosentti oli sovelluksen mukaan yhden kerran 82%. Muutoin kesällä 78-81%. Juuri nyt näyttää 76%.
Ja etanolilla on menty eli viimeksi oon tankannut bensaa n. 4000 km sitten, joten sillä ei liene nyt vaikutusta. Lähes kaikki etanolitankkaukset on yhdeltä ja samalta ST1 kylmäasemalta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.07.2017
Viestejä
392

Olen tankannut viinaa noin 2v ja aina tankannut Vaasan Kivihaan Shellillä.
Kesät ja talvet on pitoisuus ollut 77-78% eli ei mitään vuodenajan vaihtelua.
 
Jos viinan määrä ei vaihtele, niin sitten vaihtelee bensiinikomponenttien sisältö. Talvella pitää saada RE85 helpommin syttyväksi.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Tosiaan löytyykö mistään tietoa etanolin valmistus- tai myyntimääristä Suomessa?
Eiköhän e85 myyntimäärät (ja 95e bensaan upotetun etanolin määrä) seuraa ihan tuota valtion laittamaa jakeluvelvoitetta.
Biopolttoaineiden jakeluvelvoite
Kyynikolle esim. tuosta st1 käynnissä olevasta -5snt litra -kampanjasta voisi tulla mieleen se, että ovat velvoitteen vuositavoitettaan jäljessä ja pitää saada kiinni jottei tule sanktiomaksuja.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Poimin edellisestä linkistä huvikseni joitain kohtia:

Mikäli biokomponentin lisääminen tapahtuu yhteissäiliössä, josta polttoainetta toimitetaan käytettäväksi sekä polttoöljynä että dieselöljynä,
ainoastaan dieselin mukana kulutukseen luovutetun biodieselin määrän voi huomioida velvoitetta täytettäessä.
Moottoripolttoöljyyn sekoitettua biopolttoöljyä ei hyväksytä jakeluvelvoitteen täyttämiseen.

Biokaasu ei kuulu valmisteverotusta koskevan lainsäädännön soveltamisalaan,
eikä se ole valmisteverotuslaissa tarkoitetussa väliaikaisen verottomuuden järjestelmässä.
Tästä johtuen liikennekäyttöön luovutettua biokaasun energiasisältöä ei oteta huomioon jakeluvelvoitetta täytettäessä,
eikä se myöskään lisää kulutukseen luovutettua energiasisältöä.

Jos jakelija on kalenterivuonna toimittanut kulutukseen enemmän biopolttoainetta kuin velvoitteessa vaaditaan,
jakelija saa ottaa ylimenevän osuuden huomioon seuraavan kalenterivuoden jakeluvelvoitetta täytettäessä.
Ylitäyttö katsotaan aina vain seuraavan vuoden velvoitteeseen, eli seuraavan vuoden velvoitteen ylittävää osaa ei enää huomioida.

Edellisen vuoden ylitäytöllä voi täyttää velvoitetta myös toisen yhtiön puolesta.
Mikäli tällä edellisen vuoden ylitäytöllä täytetään toisen yhtiön puolesta sen jakeluvelvoitetta,
ei tällaisesta ylitäytöstä mahdollisesti ylijäävää osuutta voi siirtää enää seuraavalle vuodelle.

Vuodesta 2019 alkaen ylitäytöstä saa siirtää enintään puolet sen kalenterivuoden jakeluvelvoitetta vastaavasta energiamäärästä,
jolloin ylitys tapahtui. Tällä tarkoitetaan sitä, että jakeluvelvollisen yhtiön velvoitteen määrästä puolta vastaavan energiamäärän saa siirtää seuraavalle vuodelle,
jos ylitäyttöä on niin paljon. Toisin sanoen ylitäyttö voidaan siirtää kokonaan seuraavalle vuodelle, jos sen määrä on puolet velvoitteesta tai vähemmän.

Jakeluvelvoitteensa täyttämiseksi voi jakelija sopia velvoitteensa siirtämisestä osittain tai kokonaan toiselle jakelijalle.

Jos liikennepolttoaineiden jakelija on laiminlyönyt ilmoittamis-, kirjanpito- tai tietojenantovelvollisuuden, voidaan siitä määrätä virhemaksua 500 – 5000 euroa.

Mikäli liikennepolttoaineiden jakelija ei ole toimittanut kulutukseen biopolttoaineita velvollisuutensa edellyttämää määrää,
määrätään siitä seuraamusmaksu jonka suuruus on 0,04 euroa/MJ.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Ja millähän menetelmällä mitanneet. Luottamalla lambdan avulla tulevaan lukemaan saabeissa vai etanolianturin. Vaiko oikeasti tehnyt erotustestin astiassa/koeputkessa? Lukuunottamatta viimeistä niin mittatulos on pikemminkin suuntaa antava, joka riittää ohjaukselle.

Etanoli kunnei kovin monesta paikkaa tule ja noi vuosivelvoitteet kuten mainittu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 245
viimeiset 7 vuotta tankannut ABC:n asemilla ja aina näyttänyt Saabin(aito biopower) adaptaatio 850 kesälaadulla.
talvellakaan ei ole juurikaan yli 20% ollut bensaa sen mitä olen täälläpäin 4 eri ABC:n asemalla ja yhdellä ST1 asemalla tankkaillut.

ja SID:istä myöskin verrannut Amul - ja Aadd arvoja ja eiköhän tuo saabin mittaama adaptaatio pidä hyvinkin paikkaana eli hyvinkin tasalaatuista E85 löytyy asemilta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Eiköhän e85 myyntimäärät (ja 95e bensaan upotetun etanolin määrä) seuraa ihan tuota valtion laittamaa jakeluvelvoitetta.
Biopolttoaineiden jakeluvelvoite
Kyynikolle esim. tuosta st1 käynnissä olevasta -5snt litra -kampanjasta voisi tulla mieleen se, että ovat velvoitteen vuositavoitettaan jäljessä ja pitää saada kiinni jottei tule sanktiomaksuja.
Epäilen ensimmäistä. Minä en ainakaan aja juurikaan enempää, vaikka polttoaine olisi sanotaan nyt vaikka 10 prosenttia halvempaa. Jos taas E10:n sekoitussuhdetta on vara nostaa, se varmasti palvelee tarkoitus.

Edelleen kiinnostaisi tietää millä tavoin E85:n myyntimäärät ovat tällä vuosikymmenellä kehittyneet. Samalla siitä voisi arvioida viinalla kulkevien autojen määrää.
 
Sitä ei S-ryhmä ja st1 liikesalaisuutena tietenkään kerro. St1 omistaa kaikki bioetanolituotantolaitokset nykyisin ja tuotetun bioetanolin kokonaismäärän voi tsekkaa vuosikertomuksista. Mutta mitään e85 johtopäätöstä siitä ei suoraan voi tehdä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Päivän hinnoilla (1,129 e/l ja 1,479 e/l) lompakon säästö on varsin marginaalinen, kun ysivitonen maksaa 31 % etanolia enemmän. Jos ero kulutuksessa on usein mainittu 30 %, säästöä ei käytännössä synny.
 
Etanolihinnoissa tosiaan on suurta alueellista vaihtelua. Tänään reissussa otin tankin täyteen 1.039 €/litra, kun kotipaikkakunnallani etanoli on samaan aikaan 1.105 €/litra.

Laskennallinen energiasisällönmukainen ero on 28% vrt 95e10, mutta oma kokemus (kirjanpidon mukaan) on, että matka-ajossa bioetanolin kulutus on n. 1.2 kertainen vrt 95e10. Sen sijaan työmatka- eli kaupunkiajossa varsinkin talvisin pakkasjaksoina ei oikein edes 1.4 kerroin riitä (aamulla lähtö tolpasta, iltapäivällä aidosti kylmäkäynnistys).
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
522

Kallista ainetta. Eilen tankkasin Jyväskylässä 0.994e/l etanolia. 3l V6 vie kyllä kaiken mitä tankkaa. Itselle ilmastollinen merkitys on aavistuksen suurempi kuin lompakollinen. 98e10 oli 1.647e/l.
 
Kai tämä oli härskiä sarkasmia? Ilmastouskovaiset eivät ajele V6-moottoreilla.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
522
Kai tämä oli härskiä sarkasmia? Ilmastouskovaiset eivät ajele V6-moottoreilla.
Oli sarkasmia. Ajomukavuus on tuolla moottorilla niin mukava ja kun liitetty kauniiseen koriin, kyllä kelpaa. Toki tarkoituksena ajaa "loppuun" tämä auto, mutta huollettuna ei taida loppua..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
En tiedä onko Volvo sitten hyvä tiivisteiden osalta, kun ei mainittu, että vuotaako öljyä noilla etanoleilla. Kuitenkin Volvo on tehnyt valmiita automalleja, jotka sietävät E85:sta, että ehkä ne hallitsee tuon homman.

OT: Kappas huomasin, että tämä kanavan tyyppi on tehnyt televisioon ohjelmaa ja nämä sen näyttökerrat youtubessa ei ole kaksisia niin pitipä tilata kanava. Valitettavasti monella älämölölläkin pääsee näyttökerroissa korkeammalle ja tälläiset asiapohjaiset jää sivummalle.
 
Minä tykkäsin katsoa telkkarista hänen ohjelmiaan. Sopivasti asiasisältöä, eikä vw maalannut punakynällä kuten tm ym lehtilöissä.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Kallista ainetta. Eilen tankkasin Jyväskylässä 0.994e/l etanolia.
3l V6 vie kyllä kaiken mitä tankkaa. Itselle ilmastollinen merkitys on aavistuksen suurempi kuin lompakollinen. 98e10 oli 1.647e/l.
Ei tuo niin kallista ole, täällä maksaa 8 senttiä litralta enemmän...

98E10:ä ei taida (vielä) saada kuin itse sekoittamalla. :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
9.1 litraa on saabissa nyt keskikulutus yhdistetyllä ajolla kun joka viides tankillinen on bensaa.
Ei nyt ihan paha 225 heppaselle 2 litran koneelle. Jonkin verran kuitenkin tulee poljettuakin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
816
En tiedä onko tää möhnä tullu varsinaisesti E85 joukossa vai huohotuksen. Kuitenkin ajoin pullollisen Red Linen SI-alcohol yhteen tankilliseen sekoitettuna (66L tankki) ei näyttäny olevan mitään vaikutusta. edelliskerralla ehkä 20tkm sitten tarkastaessa suuttimet oli ihan puhtaat. Sitä ennen oli möhnässä jonka puhdistin liinalla ja brake cleanerilla tms. Ajattelin seuraavaksi ajaa tankillisen Vpoweria läpi. Kilsoja on E85 tullu about 40tkm ja muutaman tankin bensaa olen satunnaisesti ajanu, osa pakosta pohjoisessa ja osa testausmielessä. Yksi suutin oli hieman puhtaampi mutta tässä pahin

Ennen SI-alcohol:

Jälkeen:

Tässä yksi mikä oli puhtaampi, ei ollu muutosta tässäkään:

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Mielenkiintoista. Jenkeissä on käsittääkseni joskus ollut enemmänkin tätä ongelmaa. Johtuu huonolaatuisesta E85 polttoaineesta.

Muistanko väärin, E85 polttoaine ei ole minkään standardin mukaista?

Olen ajanut 150tkm RE85 polttoaineella Nissanilla, jossa valmistaja pitää etanolin rajana 5%. :D

Bensaa olen tankannut vain satunnaisesti, joskus talvella kun on kovat pakkaset ja katsastukseen, kun en ole muutoskatsastanut muutoksia E85 polttoaineelle.

Ei mitään ongelmia, alkuperäinen pumppu, letkut, putket jne. Ei syö öljyä, joten tuskin pahemmin huohottaakaan.

400tkm kokonaismittarilukema lähestyy, auto ollut nyt perhepiirissä 100-380tkm. Synteettiset öljyt vaihdettu 10tkm välein.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Jostain muistan lukeneeni, että Saab suosittelee tankkaamaan biopowereihin välillä bensaa, varmaan juuri edellämainitusta syystä.

Eli bensiini on paljon tehokkaampi liuotin verrattuna E85, siksi se puhdistaa mahdollisesti likaantuneet suuttimet. Ei tarvitse käytää mitään mömmöjä.
 
Juu. Mulla vaan ei ole flexfuel vaan pitää flashaa ecu aina kun vaihtaa polttoainetta niin tulee mielummin pelkällä viinalla ajettua. Ajan seuraavan tankin bensaa ja katson sit suuttimet taas.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
816
E85 Best Practices | DeatschWerks, LLC

  1. The E85 Quality Quotient. There are considerable quality variations from manufacturer to manufacturer and from station to station. E85 is a blended fuel (85% ethanol, 15% gasoline). When poor quality gasoline is used for blending, a tar-like sludge can build up in your fuel system (particularly on the injector nozzle). This tar-like sludge can also be attributed to improper storage, improper transfer, and water contamination of otherwise good quality E85.
  2. Maintenance = Reliability. Sludge build up is not easily predicted. DeatschWerks, as well as many of the tuners and shops we work with, suggest removing and inspecting your injector nozzles on a regular basis. Also, the sludge is soluble in gasoline so keeping a gasoline map and running a tank of unleaded thru your fuel system once every 1,000-2,000 miles is a good preventative measure. Also, changing your fuel filter on a more regular basis and checking your lines for signs of breakdown is also recommended.
Ton mukaan bensalla pitäis lähteä puhtaaksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Sain joskus aiemmin sellaisen käsityksen, ettei seokseen käytetyn bensiinin edes tarvitse olla heikkolaatuista, jotta äkillistäkin likaantumista ilmenee. Joissakin tapauksissa normaali lisäaineistus(joka voi kai tarkoittaa aika monenlaista) toimii kelvottomasti kun bensaa on liian pieni osa, vaikka toimisi sellaisenaan tai E10-seoksella kiitettävästi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Mielenkiintoista. Jenkeissä on käsittääkseni joskus ollut enemmänkin tätä ongelmaa. Johtuu huonolaatuisesta E85 polttoaineesta.

Muistanko väärin, E85 polttoaine ei ole minkään standardin mukaista?

Olen ajanut 150tkm RE85 polttoaineella Nissanilla, jossa valmistaja pitää etanolin rajana 5%. :D

Bensaa olen tankannut vain satunnaisesti, joskus talvella kun on kovat pakkaset ja katsastukseen, kun en ole muutoskatsastanut muutoksia E85 polttoaineelle.

Ei mitään ongelmia, alkuperäinen pumppu, letkut, putket jne. Ei syö öljyä, joten tuskin pahemmin huohottaakaan.

400tkm kokonaismittarilukema lähestyy, auto ollut nyt perhepiirissä 100-380tkm. Synteettiset öljyt vaihdettu 10tkm välein.
Mikä Nissani?
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Mutta senteissä hintaero re85 ja e95 on edelleen monesti about sama ~40snt.
Prosentuaalisesti kumminkin toki muuttunut.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 308
Viestejä
4 156 943
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom