Yleensä kun joku väittää ettei ennen ollut kaikki paremmin, on hän joko tätä Suomen kulta-aikaa kokematon milleniaali tai kaiken unohtanut vihervasemmistolainen kaupungistunut femakko/neokommunisti.
80-luvulla kulttuurimarxismi oli vasta alkutekijöissään Suomessa. YK:n pakolaissopimus kirjoitettiin alle vasta 1986, ja silloinkaan tänne ei marssittu afrikasta paperitta tuhatpäin. Myös homot pysyivät kaapissa eikä television primetimessa, ja islamistit ym kuorma-auton kuljettajat pysyivät aavikolla eikä Suomen ostoskeskuksissa näpläämässä iphonea.
Nuori kloppi pääsi pajaan/tehtaaseen töihin kun käveli pomon puheille lakki kourassa ja kertoi että armeija on käyty. Työhön oppi kisällinä vanhemman ammatimiehen ohjauksessa, eikä vaadittu paskanjoutavia lupia tai kortteja. Palkka maksettiin markkoina eikä euroina.
Pikaruokaa sai kotimaisilta snägäreiltä eikä monikulttuurisilta veronkiertäjiltä. Snägärillä saattoi saada myös turpaan yöaikaan, nyrkeistä, tuskin koskaan kättä pidemmästä. tai vaihtoehtoisesti siellä sai antaa turpaan, eikä kukaan ulissut poliisille kokemaansa vääryyttä- äijät oli vielä äijiä jotka korjasivat autonsa pihalla räntäsateessa, eikä nykyisenkaltaisia ulisevia sijaisloukkaantuvia hinttejä.
Nykyiset sosialistien hyvävelikartellit eivät olleet tuhonneet yksityisyrittäjyyttä. Kylällä oli "Keijon Valintamyymälä" eikä geneerinen aneeminen vihreä /oranssi rötösherrojen pyörittämä ketjumarketti. Ammattiliitoilla oli vielä intressiä tehdä jotain muutakin kuin järjestellä jotain pystyynkuolleita pikkujouluja.
TL;DR Jos aikakone olisi todellisuutta, olisin ensimmäinen vapaaehtoinen lähtijä takaisin kasarille.
loppukevennyksenä video.