- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 2 457
Amerikkalaisilla kun 120voltin järjestelmä kotitalouksissa. Siinäkin ihmettele Amerikan sähkö ammattilaisia, että minkä takia ne tuollaiseen järjestelmään sekaantuivat. Sähkö turvallisuuden takiako?Meillähän on todella vakaa verkko edelleenkin. Pohjoismaissa on suhteellisen paljon vesi- ja höyryturbiineja lisäämässä inertiaa. Skenaarioissa on kuitenkin ollut, ettei vanhojen ydinvoimaloiden tilalle rakennettaisi välttämättä uusia ellei SMR lyö läpi. Jos mentäisiin vielä vahvemmin suuntaajien kautta syöttävän tuotannon perään, niin vakaus voisi olla uhattuna. Sinänsä nykyisessäkin tilanteessa voitaisiin menettää huomattava määrä inertiaa, mikäli lisääntyvän tuulivoiman takia olisi päiviä, jolloin alettaisiin säätämään ydinvoimaloillakin. Fingridin suunnittelemat huimamassa-laitokset olisivat tähän inertianhallintaan yksi ratkaisu. Myös inertian tuottoa olisi käsittääkseni mahdollista emuloida taajuusmuuttajilla, mutta sellaisia laitteita ei ole vielä saatu isoon mittakaavaan järkevästi. Äärimmäisenä vaihtoehtona olisi tietenkin siirtyä tasasähköverkkoihin, mutta lienee hankalin toteuttaa kun koko infrastruktuuri on rakennettu toimimaan vaihtosähköllä.