Elden Ring (PC, PS4/PS5, Xbox One/X/S)

Eijei en mä lähre noihin padeihin. Viimeksi pelasin padilla -13 kun gta v tuli ensin konsoleille ja piti sen takia ps3 ostaa. Aivan syöpää vaikka se tuli läpi tahkottua silloin. Aika kova muutosvastarinta on sen suhteen. Gta VI:n kohdallakin luulen, että joutuu pleikkarin ostamaan, mutta uskoisin tuohon saavan nykyään hiiren ja näppiksenkin aika kivuttomasti.

Kerran tähän nyt kuitenkin löytyy näppis asetukset suoraan niin luulis/uskois, että on mahdollista ja taipuu jotenkin. Kovin kauaa tosin ei viitsi päätään hakata seinään, että sitten jää pelikirjastoon. Sen takia kiinnostaisi mikä olisi aloittelija ystävällisin etenemsi tyyli ettei pääse turhautumaan. Ainakin joskus D2:sta kun aloitteli niin barbaari oli selkeästi helpoin pelattava.
Tässä pelissä ei ammuta niinku GTA:ssa eikä tarvi nopeita tähtäystaitoja. Analogisesta liikkumisesta on hyötyä enkä minäkään pelaa kuin tälläiset 3rd person pelit gamepadilla, kaikki muut pelit hiirinäppiksellä. Voi olla että tuo PS3 gamepadi ei vain sovi käteen ja siksi sitä on ikävä käyttää. Sen tatit on kuperat väärään suuntaa ja liipasimet kans, enkä koskaan tottunut siihen. Nyt mulla on käytössä xbox 1:n langaton gamepadi.

Aloitushahmoista hankala sanoa mikä sopii kun ei tiedä missä tarkalleen tulee turhautuminen.
-Jos hp tuntuu olevan kokoajan kortilla niin Confessor aloittaa ylimääräisellä parannustaialla.
-Jos vihut taas ei tunnu kuolevan niin Vagabond taas aloittaa kahdella erilaisella aseella ja saa tapettua vihut parhaimmillaan yhdellä sarjalla.
-Tämä taitaa olla maku asia, mutta kaukotaistelijataikurilla en aloittaisi. Taiat kuluttaa manaa mutta minä haluaisin käyttää sitä aseiden erikoishyökkäyksiin tai summoneihin. En ole taikonut sen kummemmin tässä pelissä, mutta edellisissä peleissä yksi "perus" taika tekee vähemmän lämää mitä "perus" miekalla lyöty sarja. Nostaa sitten myöhemmin leveleitä taikurin suuntaan jos taiat kiinnostaa. Asebuffit on kyllä käyttökelpoisia ja onneksi ne ei tarvi korkeaa INT tai FTH.

EDIT: Eiku joo kyllä pomoja vastaan tapellessa taioista on kai oikeaa hyötyä.
 
Ei tän kohdalla ole mitään järkeä alkaa mihinkään padivastarintaan mutta jos nyt väkisin haluut hakata päätä seinään niin anna mennä. Mutta jos buildi pitää jo miettiä niin, että näppiksellä pärjää niin kannattaneeko?
Ei tästä nyt ollut tarkoitus vääntää mitään padi vs. näppis+hiiri matsia. Ei kai kehittäjät ihan koristeeksi ole näppis+hiiri asetuksia laittaneet ellei peli onnistuisi niillä?

Miksi kyselin niin idea oli siis siinä, että en ole pelannut tämän tyylisiä pelejä joten en halua lisähaastetta siitä, että valitsen jonkun vaikean buildin.

Tässä ainakin sai apuja alkuun:

ks6imrqbupk81.jpg

George R.R. Martin käsikirjoittaa Elden Ringiä (redditistä pöllitty)
 
Ihana tuo jousiasetaika. Lentää kauas ja tekee lämää kivasti. Kutsun sitä lohikäärmeen tappajaksi. :P
 
Heittäkääs vinkkiä mikä olisi mahdollisimman aloittelija ystävällinen buildi ja etenemistaktiikka näppis+hiiri pelaajalle. Aikaisemmista souleista ei kokemusta samoin padi ei sovi käteen. Tämä saanut niin paljon kehuja, että pakko antaa mahdollisuus joskos uppoaisi. Tunti vasta takana samurailla ja voin sanoa, että lievä orastava vitutus hiipi kun selkeästi oletetaan padilla pelattavaksi.

Niin onko sulla joku ongelma sen hiiren ja näppiksen kanssa? Itse pelaan hiiri näppis kombolla ja ainoastaan tuo item slottien pyörittelyä on vähän hölnösti tehty, kun joutuu esineiden vaihtoon käyttämään kahden napin komboa. Yleensä PC:llä saa määritettyä pikanapit slotteihin, mutta tässä ei semmoista vaihtoehtoa ole tarjolla.

Mutta ei se pädillä sen helpompaa sinäsä ole, kun samalla tavalla siinäkin joutuu käsittääkseni pitämään toista nappia pohjassa, että voi itemeitä/aseita vaihdella.

En ymmärrä, miksi tämä olisi pädillä jotenkin helpompi. Ei täs mitään kunnon hyötyä liikkumisen analogisuudesya ole kuitenkaan.
 
Miksi kyselin niin idea oli siis siinä, että en ole pelannut tämän tyylisiä pelejä joten en halua lisähaastetta siitä, että valitsen jonkun vaikean buildin.

Niin, mä ajattelin että kyselit että mikä buildi sopisi erityisen hyvin näppikselle/hiirelle, sillä ajattelin että kaukotaikuri voisi toimia. Yleensä näissä helpoin tapa pelata on ollut strena buildi, välillä vähän tilanteen ja mieltymyksen mukaan joko ison kilven takana tai joku isompi ase kahdella kädellä. Paljon panostusta strenan lisäksi enduranceen ettei stamina lopu ja saa raskasta panssaria päälle sekä vigoriin että HP palkki kasvaa isoksi.
 
ks6imrqbupk81.jpg

George R.R. Martin käsikirjoittaa Elden Ringiä (redditistä pöllitty)

Mitä ne muuten on ne vajaan metrin mittaiset tolpat maassa, joiden nokkaan on aina jätetty noita hiton hole-viestejä. Vai onko tuo vain tapa trollata paskalla mekanismilla kun noi tekstit jää niin typerästi ilmaan? Pitäisikin kääntää ne pois, mitään hyödyllistä ei vielä keskimäärin ole tullut vastaan.

edit: Ja taas piti turvautua juustottamiseen. Eräs juuribossi oli sellainen "kamera tappoi taas pelaajan" sarjamurhaaja, että loppui kärsivällisyys katsella seiniä ja bossia viidestä sentistä ilman että pelihahmoa näkyy missään :facepalm: Ihmettelen, ettei FROM ole ottanut opikseen näissä. Paskaan kameraan kuoleminen on klassisimpia osia soulsien "vaikeutta".

Linnassa ei taida olla kuin pääbossi ja joku iso kissa jäljellä ja nyt on pakko lähteä hengittämään ulkomaailmaan. Alkaa käymään voimille linna kun sellaisia kunnon shortcutteja ei ole ja jatkuvasti joutuu ramppaamaan jo kertaalleen tyhjennettyjä paikkoja. Onneksi maagilla aika kivutonta.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä ne muuten on ne vajaan metrin mittaiset tolpat maassa, joiden nokkaan on aina jätetty noita hiton hole-viestejä. Vai onko tuo vain tapa trollata paskalla mekanismilla kun noi tekstit jää niin typerästi ilmaan? Pitäisikin kääntää ne pois, mitään hyödyllistä ei vielä keskimäärin ole tullut vastaan.
Itselle ollut hyötyä vaikka kahden ekan holeviestin tai hidden wall viestin tai jump here jlk nuo mukahauskat tekstit on ruvennut tympimään. Monia vinkkejä ollut "look out left" tai big monster ahead on pelastanut tilanteita. Kiitos fiksuista viesteistä pelaajat :thumbsup:
 
Maagiks taitaa oma melee hahmo muuttua, sen verran rangen damage suosittuja tuntuu kaikki boss taistelut olevan. Ja dodgeeminen toimii ainoastaan ennakoimalla, ennen kuin bossin liike on tunnistettavissa (rämpytä kun jotain tapahtuu). Tosin naurettavan lyhyeltä etäisyydeltä näyttää ranged damege toimivan, mosterit castaa samoja spellejä puolta kauempaa... No vihdoin sain godrikin voitettua (suht helposti) yli levelisenä (piti crystal sword hakea), meleeellä välianimaatioon ja sitten spelleillä loput.
 
Itse pelaan offlinessa, ei kinostele spoilata muitten viesteillä itseään.

Margit tippui viimein monen monen yrityksen jälkeen, nipin napin viime viikon perjantaina, mutta jotain "vikaa" tässä pelissä kyllä on kun ei kuitenkaan la-su akselilla tehnyt mieli edes käynnistää koko paskaa.

En muuten näin 10(?)h jälkeen ole vieläkään löytänyt miten tässä craftataan, varmaan missannut jonkun todella oleellisen asian... aikalailla siis sokkona pelaillut, en ole katsonut ennakkoon mitään trailereita tai lukenut mitään tästä.

Sain sen hevosenkin käyttöön mut eipä ole sitäkää tullut kertaakaan kokeiltua. Jotenki tuo avoimuus avoimuuden vuoksi ärsyttää - en koe että se tuo oikein mitään lisäarvoa ja lisäksi pelaajaa vielä johdatetaan melkeinpä tahallaan harhaan - seuraa tätä valoa, se kertoo mihin sun pitäis mennä, mut ai niin, trollolol, isketään läppänä tähän bossi mitä ei yksinkertaisesti ole mitään saumoja hakata ellet käytä ensin tuntitolkulla pyörimässä jossain muualla kuin valon osoittamassa "oikeassa" suunnassa...
 
Onko Spirit summonit ns reilua peliä vai muuta:hmm: NPC summonit on laskettu helpotukseksi pelaamiseen mutta spiritin poppaa -> pomo keskittyy niihin ja ite pätkii täyslaidallista samalla selkään niin tuntuu pääsen toisinaan tosi helpolla.
 
Minä olen avoimesta tykännyt kyllä! Riippuen alueesta niissä on erilaista tunnelmaa surumielisyydestä uhkaavampaan ambientiin. Kävellen menisi kyllä järki. Hevonen aivan pakko.
 
Onko Spirit summonit ns reilua peliä vai muuta:hmm: NPC summonit on laskettu helpotukseksi pelaamiseen mutta spiritin poppaa -> pomo keskittyy niihin ja ite pätkii täyslaidallista samalla selkään niin tuntuu pääsen toisinaan tosi helpolla.

Miksi ei olisi? Peli on täynnä asioita, jotka helpottavat sitä.
 
elden-ring-debuff.jpg.webp

Mikä on se nuoli punaisella taustalla staminapalkin alla? Mistä se tulee?

Juuh elikkäs se on max health debuff jonka pelaaja huomaamattaan otti vapaaehtoisesti Roundtable Holdissa siltä naiselta joka istui sängyllä. Sen tekee poisea kasvattava Baldachin’s Blessingin joka on inventaariossa, eli käyttää sen pois ja jonkin ajan kuluttua kaikki on normaalisti. Uuden Baldachin’s Blessingin voi hakea ilmaiseksi samalta eukolta ja samalla se puhuu joitain uusia juttuja. Minähän otin tuon debuffin just ennen ekaa pomoa ja juuri hetki sitten aloin selvittämään mikä tuo oikein on, montakohan kuolemaan tuo on aiheuttanut.
Toi on tosiaan 5% max health debuff. Vaikka toi ite buffikin minkä tosta saa on aika hyödytön, niin en usko et peli ihan mahdottomaks ton debuffinkaan ansiosta muuttuu. Jos homma on 5% healthista kiinni niin turpaan ois varmaan tullu muutenkin.
Onko Spirit summonit ns reilua peliä vai muuta:hmm: NPC summonit on laskettu helpotukseksi pelaamiseen mutta spiritin poppaa -> pomo keskittyy niihin ja ite pätkii täyslaidallista samalla selkään niin tuntuu pääsen toisinaan tosi helpolla.
Kai se on vähän miten ite kukin tahtoo pelata. Aiemmin en noita spirit summoneita käyttänyt, mut sit kun bossit alko olemaan sellasia 1v2, 1v3 yms settejä niin sit aloin ihan ronskisti käyttämään et sai itelle vähän hengitystilaa ilman et jokasesta suunnasta tulee jotain.

Ei sitä kyllä voi kiistää etteikö noi tiettyjä bosseja ois tehny todella helpoks tai muutenkin helpota jokaikistä bossia. Tän pelin aggro toimii erilailla kun ennen, aikasemmin mentiin sen mukaan kuinka paljon damagea teki, nyt mennään vaan sillä et kuka on sattunu lyömään viimesenä.
En muuten näin 10(?)h jälkeen ole vieläkään löytänyt miten tässä craftataan, varmaan missannut jonkun todella oleellisen asian... aikalailla siis sokkona pelaillut, en ole katsonut ennakkoon mitään trailereita tai lukenut mitään tästä.
Spoilereissa vastaus tohon craftingiin jos haluat tietää. Turhan helposti missattavissa kyllä, kuten aika moni muukin alkutaipaleen juttu

Siellä ihan alussa Church of Ellehillä on se merchant. Se myy crafting kitin.

Täytyy kyllä myöntää et oon kokonaiset 0 kertaa craftingia käyttänyt.
 
Tykkään kyllä spirit summoneista. Varsinkin, kun on joku gänkkipartio vastassa. Kolmosessa otti kyllä jokunen paikka kaaliin, kun survottu vihollisia täyteen. Tässä saa usein spiritit heiluun mukaan.
 
elden-ring-debuff.jpg.webp

Mikä on se nuoli punaisella taustalla staminapalkin alla? Mistä se tulee?

Juuh elikkäs se on max health debuff jonka pelaaja huomaamattaan otti vapaaehtoisesti Roundtable Holdissa siltä naiselta joka istui sängyllä. Sen tekee poisea kasvattava Baldachin’s Blessingin joka on inventaariossa, eli käyttää sen pois ja jonkin ajan kuluttua kaikki on normaalisti. Uuden Baldachin’s Blessingin voi hakea ilmaiseksi samalta eukolta ja samalla se puhuu joitain uusia juttuja. Minähän otin tuon debuffin just ennen ekaa pomoa ja juuri hetki sitten aloin selvittämään mikä tuo oikein on, montakohan kuolemaan tuo on aiheuttanut.
Kiitos. Hemmetti mistä tuonki ois voinu tietää ku missää ei lue mitä nuo ikonit tarkoittaa. Ei pitäs joutua netistä kattoon noita ku Status menukin pelissä...
 
Miten voi köyttää Pouchin kaksi alinta slottia joissa ei ole nuolta? Tuosta start valikostako vain?

Paljonko muita ärsyttää se että uuden esineen saatuaan ei pääse napin painalluksella sen kuvaukseen eikä valikoissa edes ole merkattuna mikä uutta. Kummallinen design choice että pitää plärätä noita menuja ja ettiä
 
Viimeksi muokattu:
Ja dodgeeminen toimii ainoastaan ennakoimalla

Juu, se viive yhdistettynä siihen, että dodgee vasta kun napista irrottaa, tekee sen välillä erittäin vaikeaksi. Parry-hahmo tuli myös aloitettua ja sekin on kyllä aivan uskomattoman vaikeeta. Ei pelkästään se, että joka vihulla on paljon "viivästettyjä iskuja", mutta siinäkin aivan älytön viive, joten pitää aika arvalla välillä heittää ajoitusta.
 
Miten voi köyttää Pouchin kaksi alinta slottia joissa ei ole nuolta? Tuosta start valikostako vain?
Tarkotatko niitä pikavalikoita jotka on kolmion/Y:n takana? Startmenusta meet oikeelle puolelle siihen pouchin kohdalle, painat kolmiota ja laitat mitä haluut siihen.
 
Juu, se viive yhdistettynä siihen, että dodgee vasta kun napista irrottaa, tekee sen välillä erittäin vaikeaksi. Parry-hahmo tuli myös aloitettua ja sekin on kyllä aivan uskomattoman vaikeeta. Ei pelkästään se, että joka vihulla on paljon "viivästettyjä iskuja", mutta siinäkin aivan älytön viive, joten pitää aika arvalla välillä heittää ajoitusta.
Tvssä game mode päällä? Dodgeaa tasan sillä sekunilla kun ympyrää näpäyttää. Ei mitään ongelmia.
 
30h takana ja hyvin etenee! 2 "isoa" pomoa kaadettu ja kohtuu helpolle vaikuttaa edelleen. Käytössä +14 long sword. Paljon srt ja Hp:tä. Pari lvl streghtii vielä niin pääsee kokeilemaan uutta great swordia mikä vaikuttaa dmg puolesta lupaavalta. Saa nähdä kuinka hidas sitten on:cautious:
 
Voiko tuon kyykyn saada pois jostain? Suorastaan pelin vittumaisin asia kesken tappelun ohjata vähän liian kovasti ja ukko menee kyykkyyn, eikä rollaa pois alta kesken kyykkyanimaation. #vainpadijutut
 
Tänään meni myös täällä godrick, lvl 25 ukolla. Tais kolmannella yrityksellä kupsahtaa. Odotukset oli kyllä vähän korkeammalla, että ois ollut kunnolla haastetta. Johtunee sitten varmaan ylilevelisestä äijästä?:hmm: Margitin kans jäi vähän samanlaiset fiilikset. Toki näyttäviä ja hienoja bosseja kaiken kaikkiaan.

Godrickin jälkeen kun pääsi tuohon seuraavalle gracelle, niin tuli kyllä puskista tuo kartan koko. Jostain redditin puolelta luinkin, että kartta ois suuri, mut en kyllä ihan noin isoa osannut odottaa.

Nyt taitaa jatko mennä suorilta seuraavalle tarinabossille ja katella siitä sit, tuleeko lisää haastetta. Mahtavaa meininkiä ollut kyllä pelailla tätä. Ainut huono puoli, että meinaa koukuttaa niin pahasti, ettei meinaa jäädä muulle elämälle oikein aikaa.
 
Minulla on ajoittain ongelmana, että Torrent katoaa alta pois kesken hevostaistelun vaikka mikään ei osu. Rekisteröiköhän tuo L3 painallukset liian herkästi vai mikähän mättää. PS5 ohjain kyseessä :confused:
 
Tarkotatko niitä pikavalikoita jotka on kolmion/Y:n takana? Startmenusta meet oikeelle puolelle siihen pouchin kohdalle, painat kolmiota ja laitat mitä haluut siihen.
Kyllä, siitä ne asetetaan. Mutta nuolia on vain neljä ja poucheja 6. Ne kaksi alinta ovat nuoletta niin onko niille ollenkaan pikanäppäintä?
 
Minulla on ajoittain ongelmana, että Torrent katoaa alta pois kesken hevostaistelun vaikka mikään ei osu. Rekisteröiköhän tuo L3 painallukset liian herkästi vai mikähän mättää. PS5 ohjain kyseessä :confused:
PC pelatessa oli sama ongelma ja vaihdoin noitten L3/R3 paikkoja keskenään niin enää ei tapahdu sitä
 
Jaa tästäkö se johtuuki. Olen aina pillillä poistunu selästä ja ihmetelly ihan samaa. Just tuossa valittelin ko kesken taistelun L3 laittaa kyykkyyn ja kuolee, kun ei kerkeä rollata sen takia pois alta.

Tuo rolli on muutenki pilattu kokonaan tuolla versiolla, että pitää irrottaa napista. Tottunu painamaan pidempään ja nyt ei tee välttämättä mitään. Kai siinä on haettu jotain vahinkorollauksen poistoa, ni vähentää taas niitä kuolemia. Ennemmin kyllä ottaisin sellasen rollin, mikä toimii aina tappelussa, vaikka tippuiski joskus kuolemaan vahinkopainalluksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on ajoittain ongelmana, että Torrent katoaa alta pois kesken hevostaistelun vaikka mikään ei osu. Rekisteröiköhän tuo L3 painallukset liian herkästi vai mikähän mättää. PS5 ohjain kyseessä :confused:
Jep, valehtelematta useamman kymmentä kertaa painanut vahingossa L3 ja lentänyt hevosen selästä. Rasittavaa kun ei voi rebindata tuota toimintoa. R3 ja L3 en ala vaihtaan toisinpäin koska target lock pitää olla R3
 
PC pelatessa oli sama ongelma ja vaihdoin noitten L3/R3 paikkoja keskenään niin enää ei tapahdu sitä
Kokeilin tätä, mutta se johti siihen että hävitin Torrentin jatkuvasti kun koitin lukittua viholliseen :D
Kyllä tuohon äkkiä sopeutuisi, mutta eikö tuo aiheuta ongelmia targetin kanssa? On kohtalokasta vahingossa painaa target päälle/pois väärään aikaan jossain hektisessä pomo taistelussa.
 
Omalla kohtaa opin hyvin äkkiä että toinen nappi oli se targetti ja mountti ei kadonnut alta enää tappeluissa
 
Minulle ei ole noin käynyt, mutta voi johtua siitä, että minulla on DualSensessä reilut tattien pidennykset päällä. Tykästyin niihin Controllia pelatessa niin jäivät peliin kuin peliin.
 
Eka rundi taputeltu. Karvan alle 50h meni, tuli varmaankin tehtyä about kaikki merkittävä. Trophylistan mukaan yhtään noteeraamisen arvosta bossia ei jäänyt kylmäämättä, toki ihan varmasti jäi muutama luola tjsp löytämättä jonne jäi sit noita köyhempiä minibosseja, mut ne nyt toisaalta saa jäädäkkin.

Kaipa siinä jotain erikoista pitää pelissä olla et näin lyhyessä ajassa paukuttaa 50h tauluun. Meinas kyllä välistä käydä vähän tylsäks toi maailman koluaminen kun luolastot alko muistuttamaan toisiaan ja bossienkin kierrätys alkoi, eikä niitten palkinnotkaan ollu enää juurikaan hyödyllisiä. Tossa vaiheessa tuli keskityttyä aikalailla kokonaan päätarinaan ja NPC:eiden questeihin joista aika iso osa veikin aika odottamattomiin paikkoihin. Kannattaa niitä kuunnella ja tehdä mitä pyytävät niin ei jää isoa osaa näkemättä.

Melee/dex buildilla pelattu, aika hevonpaskaa osa bosseista tolla buildilla. Loppupuolella tuli investoitua faihtiin et sai incantationeita käyttöön, mutta toisaalta kun lopussa levelikin oli 145 niin alko siinä joutua jo vähän miettimään mihin niitä laittaa.

Ei siinä, ylitti mun odotukset aika kirkkaasti. Toista rundia ei varmaan hetkeen tuu aloteltua, 50h tällästä peliä jättää vähän uupuneen fiiliksen.
 
En olisi ikinä alkanut pelaamaan maagia jos olisin tajunnut heti, että tässä on tasan yksi taika, jota oikeasti kannattaa käyttää ja se on se, joka aluksi lyödään käteen. Missään muussa ei oikeastaan ole mitään mieltä paitsi jos ihan vaan jotain invaderia varten speksaa varustuksen hetkeksi. Valitettavasti hienommissa taioissa damage/käytetty mana vaan laskee dramaattisesti ja kun pulloja on rajallisesti, on se yleensä ainoa millä on mitään väliä.
 
Itse käytän kyllä muitakin, mutta olen ehkä pidemmällä.
 
Itse käytän kyllä muitakin, mutta olen ehkä pidemmällä.
Glintstone pebble/arc, carian slicer, rock throw. Jos olis joku muu, jolle oikeasti käyttöä, kiinnostaisi tietää.
Näistä kaksi on kirjaimellisesti aloitustaiat ja kolmannen saa pian sen jälkeen. Neljäskään ei vaadi isoja bosseja kaataa.
 
Jousiasetaika tulee eräältä loparilta. Sille olen löytänyt käyttöä kyllä. Glintstone pebblen seuraavaa versiota käytän eli en sitä aloitusta. Paljon on vielä saamatta tai statsivaatimusten takia kokeilematta.

Mutta vedän kyllä meleetäkin. Taika supportoi ja auttaa riippuen tilanteesta.
 
Onko niitä lohikäärme taioista mihinkään? Ainakin ne vaikuttaa cooleilta.
 
Eilen tuli lähinnä seikkailtua ja avattua karttaa. Nyt on saaren kaikki kartat auki pääkaupunpiin saakka ja kyllähän tuolta aika huimia paikkoja löytyi! Omaan tasoon nähden sellaisia paikkoja, ettei jalkautumaan ole mitään asiaa. Mutta Runeilla saa ja Torrentilla pääsee!

Eniten tässä on toistaiseksi ottanut päähän jouskareita ja muita älyttömän rangen omaavia hyökkäyksiä käyttävät vihut. Kiva seikkailla, kun tulee nuolta niskaan, vaikkei mitään vihua edes näy. Eräskin npc-keskustelu piti ottaa useampaan kertaan uusiksi, kun tuleekin taikanuoli takalistoon ja henki lähtee. Ja tietty myrkylliset suot sekä iki-ihanat mulkosilmävittupää-basiliskit ynnä muut "klassikot" on aina yhtä kivoja!
 
Jousiasetaika tulee eräältä loparilta. Sille olen löytänyt käyttöä kyllä. Glintstone pebblen seuraavaa versiota käytän eli en sitä aloitusta.

Molemmat vaan on huomattavasti huonompia suhteessa damage/mana ja health barin yli menevä damage on haaskausta joten sikälikin pebble vie tarkemmalla heitettyjen taikojan määrän optimoinnilla.
 
Molemmat vaan on huomattavasti huonompia suhteessa damage/mana ja health barin yli menevä damage on haaskausta joten sikälikin pebble vie tarkemmalla heitettyjen taikojan määrän optimoinnilla.

Joo vähän riippuu ja miten tykkää. Kantomatka on tossa jousessa selkeästi pidempi, joten se on ollut minusta hyvä.
 
Miksi joidenkin summoneiden päällä on tuollainen poikittainen sininen viiva ja sitä ei voi käyttää?
 
Voiko tässä vaihtaa valittua skilliä jotenkin?

Jos on siis skilli kilvessä sekä miekassa ja haluaisin käyttää miekan skilliä onko ainoa vaihtoehto tosiaan ottaa miekka käteen 2:lla kädellä?
 
Voiko tässä vaihtaa valittua skilliä jotenkin?

Jos on siis skilli kilvessä sekä miekassa ja haluaisin käyttää miekan skilliä onko ainoa vaihtoehto tosiaan ottaa miekka käteen 2:lla kädellä?

Ja jos joku on keksinyt, miten saadaan 2-handing defaultiksi...?

Mulla on vain staffi ja daggeri (se verinen), joita vuorottelen. Hetkinen... onnistuuko tässä staffi vasemmassa ja daggeri oikeassa molempien käyttö? Daggerin skilliä en käytä joten ei haittaisi.
 
Mulla on vain staffi ja daggeri (se verinen), joita vuorottelen. Hetkinen... onnistuuko tässä staffi vasemmassa ja daggeri oikeassa molempien käyttö? Daggerin skilliä en käytä joten ei haittaisi.
Onnistuu, laitat vaan equipmentista sen tikun vasempaan käteen ja daggerin oikeeseen. Toki 2h tekee enemmän damagea mut muuten ei merkitystä.
 
Voiko tässä vaihtaa valittua skilliä jotenkin?

Jos on siis skilli kilvessä sekä miekassa ja haluaisin käyttää miekan skilliä onko ainoa vaihtoehto tosiaan ottaa miekka käteen 2:lla kädellä?

Kilpeen voi pultata semmoisen skillin mikä käyttää aseen skilliä.
 
Eilen tuli käytyä ajatuksella kaatamassa noita field bosseja. Ensin se typerä tree sentinel, sitten se limgraven eteläosassa oleva barrow bossi ja vielä se yöllä spawnaava horseman. Mitään isoja sielumääriä noista ei irronnut mutta pääasia että morsoa kaatuu. Nyt voi jatkaa Pohjoiseen tuosta Stormveil castlesta ja mennä myös itään Mistwoodsiin ja muualle. Uskoisin että limgrave ja se eteläsaareke on nyt aikalailla putsattu kokonaan.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
260 497
Viestejä
4 524 767
Jäsenet
74 611
Uusin jäsen
Santsja_

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom